Minä taas. Unohdin jo mistä kirjoittaa... Ainakin siitä että edellisen viestin aloitettuani oli tullut vastaus kuinka raskasta on olla ns. omaishoitaja masentuneelle. Mutta entäpä jos onkin niin niin kun mulla, mä joudun hoitamaan koko kodin masentuneenakin ja kun mies ei ole mikään maailman siistein vaan koko aika on jotain, laseja lautasia, sukkia pitkin asuntoa. Se on aika väsyttävää kun pitäisi vaan välillä saada olla, välittämättä siitä että siivoaako vai ei. Mies ei osallistu kodinhoitoon, ruoan tekee onneksi, vapailla. Mutta eikö ole kohtuuntonta antaa masentuneen niskaan kaikki pyykki vuoret ja siivoukset, huono omatuntohan siitä tulee kun ei vain jaksa. Ja vielä kun mielestäni jaksan aika paljon, ja kun siivoan niin kohta parin päivän päästä on taas sama sotku päällä. Onkohan mahdollista saada siivousapua masentuneen? Toisaalta jos asunto tarvitsisi perus siivousta jaksaisin itesekin mutta kun kerran pari viikossa pitäisi tehdä suursiivous, kaikki tavarat on levällään pitkin poikin. Miten mä saan mun miehen opetettua siihen että laittaisi tavarat paikoilleen eikä jättäisi kaikkea lojumaan ja odottamaan sitä että mä ne siivoaisin? Ja miten mä saan mieheni muuttamaan, että muuttettaisiin paikkakunnalle missä on miehen työ? Näitä tässä pohdin kun ei ole niitä kavereita joiden kanssa yleensä näitä asioita pohditaan. Haluaisin muuttaa sille paikkakunnalle missä on mieheni työ, mutta miehelle ei vain käy, hän mieluummin ajaa joka päivä 80 kilometriä yhteensuuntaan ja asuu töistä kauempana, sitten taas minun koko elämä on tällä paikkakunnalla missä mieheni työ eli meillä olisi kaikki siellä jo valmiina, ystävät työ ja asuntoa vaille, jonka helposti saisi, miehen mielipide on että siellä on kallista, mutta onko kaikki aina rahalla mitattavaa? Mä luulen että olen ajautumassa psykoosiin tämän kaiken keskellä. En vain jaksa enää siivota ja olla kodin hengetär 24/7 sairauslomallani. En vain jaksaisi asua enää täällä missä asutaan haluan takaisin paikkakunnalle missä on kaikki mitä mulla on. Isäkin jouti sairaalaan, mä olen niin suruissani senkin takia. Pyysin mieheltäni tänään että olisi vienyt mut auroraan mutta hänen mielestään mulla on parempi olla kotona ja kai hän on sitten sitä mieltä että jaksaa vielä mua. Mä en tiedä mitä tämä sumuinen olo on, no tällä hetkellä humalaa kun turrutan tunteitani siideriin. Mutta olen varma että olen psykoosissa vaikka en nyt kamalasti ole sekoillutkaan, mutta tarvitseeko sitä edes paljon mitään ollakaan että se on päällä? Mietin kun mulla ei ole edes hallusinaatioita mutta sellainen sumuinen olo on koko aika ja kaikki vain kyllästyttää. En saa mistään iloa. Nyt hetken nautin olostani kun saan olla hetken koneella eikä tarvitse tsempata eli olla ylivirkeä jota en ole. Mun puheliasuuskin on jonnekin kadonnut ja ollut hukassa jo jonkin aikaa, lääkitys ei ole kohdillaan kun ei edes mikään naurata. Kaipaan mun psykoosia sitä hyvää oloa siitä en sitä synkkää ja pimeää mistä tämä mun masennuskin lähti. Pakko oli saada taas kirjoittaa.
Mitä tehdä
Avohoidokki
6376
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
mieheni ei huomannut viimeksikään että olin psykoosissa, miten voin sen itse huomata? OLin aika syvällä kun näin hallusinaatioita ja kuulin ääniä, nyt on paljon telepatiaa, hallitsemattomia ajtuksia ja todella syvällä uin jossain pohjalla.
Mitä jos ottaisit suoraan puheeksi miehesi kanssa sen, ettet varsinkaan masentuneena jaksa koko ajan siivota. Voisit ystävällisesti huomauttaa, ettei ole sun tehtävä keräillä ukkos jälkiä omassa kodissas. Miksi muuten hän saa tehdä kaikki päätökset teillä? Hän haluaa asua siellä missä nyt asutte, ja sä haluat epätoivoisesti muualle. Mutta et kertonut että siitäkään asiasta on edes keskusteltu. Vai tuntuuko, ettei kannata edes yrittää keskustella, koska mies on kantansa tehnyt selväksi ja sillä siisti? Jos suhteenne on noin yksipuolinen ja mies noin dominoiva, niin mitä sä siinä enää roikut? Muuta yksin sinne paikkakunnalle missä sun elämäs on. Ei se elämä yhdestä äijästä ole kiinni.
oli paljon asiaa, enkä ymmärrä miksi nykyään olen niin vietävissä, ennen pystyin itsenäisiin päätöksiin mutta en enää. Sen verran ollaan keskusteltu muuttamisesta että olen kertonut oman kantani kuuroille korville mutta eilen tapahtu edistystä... jospa me vielä muutetaan, saa nähdä. ja jos ei niin mun on pakko muuttaa yksin, en jaksa tätä yksinäisyyttä muuten.
Halusin muuttaa, nyt me muutetaan!!! Mä en jaksa vielä iloita mutta mä olen silti kuitenkin onnellinen, me muutetaan. Mun sanat ei mennetkään kuuroille korville, mun mies älysi vihdoin kun tärkeää mun on saada mun elämä takaisin! Ristiriitaista tässä se on että olen onnellinen mutta mulla meinaa tulla itku ilosta :)
Kun sinä pyysit palaamaan palstalle, pakkohan minun oli tulla takaisin. Kuulostaa hyvältä tuo muuttonne. Pääset "ihmisten ilmoille", pois yksinäisten seinien sisältä. Olen ymmärtänyt, että vanhemasi ovat sinulle hyvin tärkeitä ja rakkaita ihmisiä. Saat heistä varmaan tukea. Etkä itsekään ole heidän terveydestään niin huolestunut kun näet heitä joka hetki vierelläsi. Näin te kaikki yhdessä autatte toinen toisianne pahimman yli.
Jk. Itke pois. Itku on sielun sauna.
Tuo oli hyvin sanottu, itku on sielun sauna. Me käytiin tänään viemässä ensimmäinen muutto-kuorma ja monta on vielä edessä mutta mä olen tästä muutosta niin innoissani että toivon että mulla riittää voimat muuttaa, vaikkakin sitten väsyneenä pakkaan niin pakkaan kuitenkin. aivan ihanaa muuttaa :)