paniikkihäriön voittaminen

mulla on tullut viimeisen puolen vuoden aikana 3 kertaa paniikkihäiriö. mikä sinänsä on outoa koska ei niitä ole koskaan aikaisemmin tullut. eka kerta tapahtu elokuvissa ja tuntu et mä oon sekoomassa, olin jo lähdössä menemään pois sieltä mut sit päätin et vittu jos nuppi sekoo ni sit se sekoo. kesti joku 5minsaa ja sit meni ohi. tää kuulemma auttaa, en oo itse kokeillut. eli kun tunnet että se on tulossa, niin samantien juoksuksi. eli vedät vaikka korttelin ympäri niin lujaa ku pääset. se kuulemma laukasee tilanteen. noi paniikkikohtaukset vaan tuppaa iskemään semmosissa tilanteissa, ettei niistä pääse juoksemaan.

Menee lääkäriin ja hakee rauhoittavia tabuja ja chillaa. No menee se joskus ihan itsestääkin ohi mutta välillä on kyllä pakko ottaa nappia ettei hajoa.

Propral-lääkettä, jos ennakoitavissa tosi jännä tilanne. Kauppaan ei kannata mennä nälkäisenä, ettei rupea pyörryttämään ja takki on hyvä riisua, ettei kuumuus laukaise panikointia. Kylässä kahvilla otan mehua, ettei sydän ala hakata ja viilentää oloa ja syön vain näön vuoksi vähän.

Ja paskat. Se ON niin vittumainen tilanne, et sitä ei toivois pahimmallekkaan... Mä olen ajatellut asian niin, että hölmöillään sit koko rahan edestä, jos hölmöilemään aletaan. Eli pyörtyillään, saadaan sydiksiä jne. Jos MUKA kuolema tulee, niin se SIT tulee, joskus tulee kuitenkin, mut tuskin kuitenkaan NYT tulee!! Tehdään itsestä naurettava. Luulen että SUURIN ongelma on siinä, mitä MUUT minusta ajattelee?? Hölmöilenkö, teenkö jotain sopimatonta?? Mitä sitten, antaa mennä, antaa muiden ihmetellä. Vähäinen kunnia tai maine MUKA menee, mut vittu, kun se auttaa, niin menköön!!

Noh, omiin panikoimisiin on auttanut ehkä eniten hengitystekniikan opetteleminen. Kun se paniikki iskee niin seuraappas itseäsi. Huomaat varmaan, että olet kuin pingottunut jousi, jännittyneessä asennossa. Henki ei kulje. Ja hartiat on jäykkinä. Elikkä vaikka siinä se paniikki iskee, niin rentouta hartiat, ala hengittämään vatsalla. Oikein, että vatsa nousee ylös. Et siis hengitä,niin,että hartiat nousee ylös.Uloshengittämiseen käytä niin paljon vain aikaa kuin keuhkot vaan periks antaa. Itse alan "viheltelemään" ilman ääntä. Muutaman kerran kun oikein hengittää syvään ja puhaltaa keuhkot oikein tyhjiksi, pitkällä puhalluksella tai "vihellyksellä", niin huomaa, että rentoutuu. Kauppajonoissa yms. tilanteissa ollut mulle oiva apu.

Sairastuin paniikkihäiriöön noin kaksi vuotta sitten syynä pomoni harjoittama seksuaalinen ahdistelu ja muutenkin epäasiallinen käytös.
"Boss" ahdisteli alkuun lähinnä työpariani jonka jäätyä pitkälle sairaslomalle (4 kuukautta) minä sain bossin kaiken "huomion". Tällöin sain ensimmäisen kohtaukseni töissä.= Sydän alkoi hakata, vapina alkaen käsistä leviten koko kroppaan,tunne ettei pysty hengittämään...
pelkäsin tulleeni hulluksi tai jotain.Itku kurkussa soitin lääkärille ja sain ajan heti seuraavaksi päiväksi.Oli pirun vaikeaa kertoa kaikesta mitä firmassa tapahtui varsinkin ahdistelusta kertominen tuntui häpeälliseltä. Lääkäri oli onneksi ymmärtäväinen, ei nauranut eikä syytellyt luulosairaaksi vaan otti asiani vakavasti. Viisi viikkoa sairaslomaa ja 20mg Seroxat:eja kokeeksi. Suositteli myös psygologilla käyntiä mutta kieltäydyin. Enhän minä hullu ollut! Stressiperäinen aivojen kemiallinen häiriö, kyllä siitä nyt saikkarilla ja serotoniinilla selviää...
Saikkarin aikana työparini soitti ja varovaisesti tiedusteli vointiani ja syytä lomaani.Oli arvannut saikkarin syyn kun oli siitä kuullut. Olihan hänkin lomalla samasta syystä! Työpariltani sain paljon tukea mutta siitä huolimatta en saikkarin jälkeen kestänyt töissä kuin kaksi kuukautta ja taas lääkärille. Seroxat:in kaveriksi määrättiin Xanoria ja nyt suostuin menemään jopa psykologin juttusille."koppatohtori" osoittautui asiansa osaavaksi ja opin jopa nauramaan pomolleni ja kaikelle sille paskalle jota hän päälleni kaatoi. Aikaisemmin pelkäsin ,että työpaikalla saadaan tietää sairaslomieni oikea syy ja saisin potkut. Nyt totesin ettei tilipussini saati työni ole sen arvoista, että sen takia kannattaisi kaksia rauhoittavia napsia. Marssin bossin luo kirjallinen irtisanoutumisilmoitus kourassani, lääkärini ja psykologini kirjoittivat sellaiset lausunnot ettei työkkäristä tullut päivääkään karenssia. Nyt irtisanoutumisesta on vuosi enkä ole katunut hetkeäkään! Lääkkeistä pääsin eroon aika pian lopputilin jälkeen eikä kohtauksia ole muutamaa "laimeaa järistystä" lukuunottamatta tullut ollenkaan. Boss tosin piti huolen siitä ettei paljon kannata omanalan töitä hakea vaan eipä haittaa kun olen vaihtamassa ammattia. Työparini on edelleen töissä tässä firmassa, tsemppiä hänelle...