Kokoomus torjuu tuloveroalen kohdentamisen pienituloisille
Julkaistu 11.08.2008, klo 12.17 (päivitetty 11.08.2008, klo 20.34)
Kuva: YLE
Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen torjuu tuloverotuksen kevennyksen kohdentamisen pieni- ja keskituloisille elokuun lopun budjettiriihessä. Hallituksen sisällä Vihreät ovat vaatineet kevennysten suuntaamista pieni- ja keskituloisille.
Kataisen mielestä pienituloisia pyritään auttamaan muilla keinoilla.
Ministeriryhmän kokouksessa Mikkelissä puhunut Katainen moitti SDP:n vaatimuksia. Esimerkiksi maksuton päivähoito vain suosii Kataisen mukaan hyvätuloisia.
- Minä en näe sitä sosiaalisesti oikeudenmukaisena, että päivähoitomaksut poistettaisiin, jolloin siitä kaikkein vähiten hyötyisivät kaikkein pienituloisimmat. Pienituloisimmat eivät edes maksa päivähoitomaksuja, mikä on aivan oikein, sanoi Katainen.
Katainen ei lämpene myöskään hallituskumppani vihreiden ajatukselle tuloverotuksen kevennysten kohdentamisesta pienituloisille. Kataisen mukaan hallituksen tehtävänä ei ole kiristää tuloverotuksen progressiota. Vihreiden lisäksi muun muassa SDP on vaatinut tuloveroalennusten kohdentamista.
Kataisen mukaan työtulovähennystä selvitetään vielä ennen budjettiriihtä, joka alkaa kuluvan kuun lopulla.
Kokoomus vaati kaupan sääntelyn purkamista
Katainen vaatii kokouksessa kaupan alan sääntelyn purkamista ja vähittäiskauppaan lisää kilpailua.
Kilpailun lisääminen on Kataisen mielestä yksi niistä harvoista toimenpiteistä, joita hallitus voi tehdä taatakseen, että ruokaveron alennus menee varmasti kuluttajan hyväksi. Kataisen mukaan ruoan arvonlisäveroa alennetaan ensi keväänä.
- Kilpailun lisääntyminen on pienituloisen suomalaisen paras ystävä, Katainen totesi.
Valtiovarainministerin mukaan kilpailun lisäämiseksi esimerkiksi kaupan aukioloaikakysymys on pakko käydä läpi hallituksessa.
SDP:n puoluesihteeri ihmeissään Kataisen kommenteista
SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen hämmästelee valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) kommentteja SDP:n verolinjasta. Korhosen mielestä Kataisen ehdottama veronalennus on puhdasoppisen kokoomuslainen ja kohdistuu erityisesti suurituloisiin.
- Kataisen mallissa esimerkiksi 4 000 euroa kuussa ansaitsevalle jää kolme kertaa enemmän rahaa käteen kuin 1 000 euroa ansaitsevalle, puoluesihteeri huomauttaa.
SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilaisen esittämässä pieni- ja keskituloisia painottavassa mallissa euromääräinen hyöty jakautuu Korhosen mukaan hallituksen esitystä tasaisemmin kaikille. Tämä on kokoomuksen mielestä kuitenkin "onttoa", Korhonen hämmästelee.
YLE Uutiset

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.