Näin yön pikkutunneilla puran sisäistä ahdistustani..Kesä on ollut yksi elämäni rankimmista. Olin onnellisesti raskaana rv 10 ja risat, kun yllättäen aloin vuotaa verta. Tajusin heti, että nyt ei taida olla kaikki hyvin. Olin ehtinyt käydä kerran jo neuvolassakin..vauvan huone oli jo sisustus-mietinnässä. Olen haaveillut omista lapsista jo pitkään ja naimisissakin ollaan oltu jo pitkään. Vuodin verta ja kohtu kouristeli tosi kipeästi viikon verran..sitten sain Kättärillä kohdun lääkkeellisen tyhjennyksen. Se ei kuitenkaan tehonnut-vuoto vain jatkui ja jatkui ..yhteensä 5 viikkoa.Vuodon mukana tuli tyhjä ruskuaispussikin--olin pakahtua kyyneliin.Vuodon jatkuttua edelleen kohtu ultrattiin uudelleen ja lääkäri totesi, että kohdussa on edelleen yksi ruskuaispussi.Olin siis odottanut ilmeisimmin kaksosia. Olennaisin asia vain puuttui--sikiöt.niisk!Pääsin lopulta kohdun kaavintaan ja sen jälkeen vuoto kestikin enään 4 päivää. Suru on silti edelleen läsnä.
tuulimunaraskaus
surusilmä
8979
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Itselläni sama muuten, mutta rv 11 5 ja sikiö löytyi, mutta ei sydänääniä. Sikiö oli ollut kuolleena useita viikkoja. Fyysisesti olen toipunut, mutta psyykkisesti en. Voimia sinulle.
Kiitos lohdutuksesta..Sinulla on varmasti ollut vieläkin rankempaa kun löytyi sikiö ja raskautesi oli jo pidemmällä.Voimia sinulle paljon!! Minulla tunteet on menny vuoristorataa--välillä koittaa unohtaa koko surullisen asian ja välillä taas ei pysty edes nukkumaan asiaa pyöritellessään. Olemme alkaneet yrittämään jo uutta raskautta,mutta silti jotenkin pelottaa jo etukäteen että käykö tässäkin huonosti. En tiedä osaisiko sitä nauttia raskausajasta aidosti ollenkaan, vai menisikö se keskenmenon pelon varjossa..Onko jollakin vastaavia tuntemuksia?
rankkaa. Itselläni sama homma, haluan yrittää uutta, mutta pelkään uutta keskenmenoa. Itsekin koetan unohtaa, mutta välissä se tulee mieleen. Varsinkin kun kaksi hyvää ystävääni on raskaana. Toinen saa kuukautta aikaisemmin kuin itselläni olisi ollut laskettu aika, toinen saa kuukautta myöhemmin.
Hei sinulle joka olet kokenut saman asian kuin minäkin!
Lapi jota odotin oli kovsti toivottu ja odotettu ja katselin just keltanen pörssi lehteä pinnasänkyjä ja vaunuja ja olin jo ommellut lakanoita vauvani sänkyyn ja käynyt neuvolassa ilmoittautumassa ja siellä oli varmistettu,että olen oikeasti raskaana.
tunsin siinä sohvalla istuessani olevani maailman onnekkain nainen jolla pieni sikiö vatsassa kunnes yhtäkkiä sain kamalan kouristuksen ala vatsaani jakun nousin sohvalta niin huomasin olevani alapäästä täysin veressä sohvaa myöten. Kauhistuin siinä kamalasti ja sit soitin taxin terveyskeskukseen josta minut vietiin Hyvinkäällesairaalaan jossa lääkäri sanoi minulle,että minulla on tuulimunaraskaus eli tyhjä rakkula ja minut kaavittiin nukutuksessa ja sit pääsin kotia ja vuotoa kesti 7pv.Mielialani oli aivan sekaisin vihasin lastenvaunuja ja kavereiden pieniä lapsiakun en saanut omia ja minustaa tuntui kuin lastenvaunut olisivat hyökkäysvaunut jotka käyvät minun kimppuuni ilman syytä niin koville se otti. nyt olen 14 ja 8v poikien onnellinen äiti ja elämä on nyt oikein mukavaa vaikka se ei silloin tuntunutkaan mukavalta! voimia sinulle!
Kiitos paljon kun jaoit kokemuksesi meidän kanssa. On helpottavaa kuulla että joku muukin on käynyt tämän kiduttavan kokemuksen läpi selviytyen siitä kunnialla. Itselläni on ollut myös katkeruuden tunteita ja jopa pelkoa, kun nään vastasyntyneitä. Tuntui niin pahalta kun laahauduin Kättäriltä kaavinnasta ja näin aulassa onnellisia äitejä vatsat pystyssä ja vieläkin nieleskelen lastenvaateosastojen ohi mennessäni. Ehkä tämä helpottaa--viimeistään sitten kun oma pikkuinen käärö on sylissä. Yritän luottaa siihen. Elän päivän kerrallaan. Olen aloittanut taas urheiluharrastukset uudelleen ja yritän keskittyä uusiin haasteisiin töissä..Se pitää mielen parempana. Ihanaa kun sitten sait 2 tervettä lasta ja elämä lähti hyviä raiteita eteenpäin.Tiedän, että jos onnistuisimme saamaan lapsen/lapsia arvostaisin niitä ihmeellisyyksiä kyllä valtavasti tämän raastavan kokemuksen läpikäytyäni. :)
...ensimmäinen raskaus päättyi keskenmenoon, tuulimunaraskaushan se oli. Suru ja kipu oli pakahduttavaa silloin.N puolen vuoden päästä tulin uudestaan raskaaksi ja siitä syntyi esikoispoika, myöhemmin sain vielä kaksi lisää.
Elämää on vaan uskallettava elää. Kukaan ei tiedä mitä vastassa on mutta uskalla mennä eteenpäin!
Kaikesta selviää kun on usko ja luottamus siihen että elämä kantaa.
Rauhaisaa mieltä ja tulevaisuudenuskoa sinulle!
Minulla oli myös keskenmeno heinäkuussa rv 12 1. Tuulimunaraskaus myös ja lääkkeillä tyhjennettiin. Jouduin olemaan sairaalassa yön yli ja fyysisestikkin juttu oli kamala, mutta henkisesti , en tiedä miten tästä pitäisi toipua. Vielä pahempi on että olen 41 vuotta ja minulla ei ole lapsia, 10 v . sitten jo lääkäri totesi että se ei ole mahdollista. Ja sitten annetaan ja otetaan heti pois.
Voi kun surullista! Sinulla on ollut tosi huonoa tuuria matkassa. Mutta älä menetä toivoasi--lääkäri lohdutti minua ja vakuutti, että tuulimunaraskauden jälkeen on hyvin epätodennäköistä että tulisi toinen tuulimuna..Itse haaveilen uudesta raskaudesta ja terveestä vauvasta joka päivä.. Ja aina kun näen vauvoja tulee haikea mieli. Koitetaan jaksaa--päivä kerrallaan!