Asia muuten ihan OK, huvittaa vain nuo väärän varpuilun inspiroimat utelut, joita lomakkeeseen on ujutettu.
Olisikohan kysymysten laatijoiden kannattanut päivittää tietonsa siinä mielessä, että VARPU-projektin suunnitellut Stakeskin on myöntänyt, miten metsään mentiin varpuilun toteuttamisessa niin päivähoidossa kuin kouluissakin...
Olisikohan kysymysten laatijoiden kannattanut päivittää tietonsa siinä mielessä, että VARPU-projektin suunnitellut Stakeskin on myöntänyt, miten metsään mentiin varpuilun toteuttamisessa niin päivähoidossa kuin kouluissakin...
Vastaukset 6
Vanhimmat
- saako lapsi tukea läksyjen teossa kotona
- onko lapsella ystäviä koulussa
- onko lastasi kiusattu koulussa
- syökö lapsi aamupalan kouluaamuna
- syökö lapsi kouluruokaa yleensä
- nukkumaanmenoaika, kello
- nukkuuko lapsi rauhallisesti
- esiintyneet unen häiriöt
- osallistuuko lapsi koulun ulkopuolisiin harrastustoimintoihin
- lapsen tapaamisjärjestelyt erotilanteessa
- onko lapsella jännittämistä, pelkoja, levottomuutta, päänsärkyä, vatsakipuja, ruokahaluttomuutta, väsymystä, nukahtamisvaikeuksia, virtsaamisvaivoja/kastelua, kouluhaluttomuutta
UHUH! Aion ottaa kopiot lapsen terveystiedoista, joista viimeisen käynnin tiedot sain postissa juuri tänään Lastenklinikalta. Ja voisinpa täydentää vielä vapaamuotoisella kuvauksella lapsen tilanteesta, niin ei lasta suotta kiusata turhilla uteluilla koululääkärin vastaanotolla.
"- syökö lapsi kouluruokaa yleensä" Kun lapsihan voi ns. omasta mielestään syödä vähän tai paljon..niin miten lapsi näkee oman annoksensa siten että onko se todellakin pieni annos vai todellakin suuri annos? Lapsen maailma voi lapsen silmissä näyttää suurelta ja miten todellakin vanhemmat voivat tuon tietää kun eivät ole kouluruokailun yhdeydessä seuraamassa lasten syöntiä? Ja meidän tapauksessa opettaja kummasti pystyi lausunnoissaan tietämään mitä syötiin tai kuinka paljon mitäkin syötiin kotona..vaikka opettaja ei koskaan kotonamme käynyt ja sama koski terveydenhoitajaa ja siinä samassa koululääkäriäkin..joka lasta tapasi hyvä jos kerran kaksi vuodessa...ihmeellistä että he ovat silminnäkijän taidon omaavia..paitsi heidän arvausensa lausunnoissa osui tosin aivan väärin ja syy tähän oli perhetyöntekijä joka valehteli tietävänsä mitä minäkin päivänä ja aamulla,illalla syötiin..outo näkijä tuokin ihminen kun kävi meillä 6x vuodessa 2 tunnin olon aikana tiesi jo joka päiväiset syömisemme ja mitä puuttui milloinkin...( Heh) Nyt sitten pitäisi vanhempienkin ruveta ylihmisiksi...eiköhän tuo kouluruokailu juttu pitäisi opettajalta kysyä kun hänhän valvoo oppilaitaan...Nuo muut koulussa tapahtuvat asiat niin lapsi osaa varmasti sen jo sanoa niinkuin asiat ovat..(- onko lapsella ystäviä koulussa) ja
(- onko lastasi kiusattu koulussa "tämä tapaus vain jos uskaltaa vanhemmalleen kertoa")
koulutehtäviin kotona?
Kun lapsella on lääkärin lausunnot ja suositukset toimitettu kouluun esim. henkilökohtaisen avustajan tarpeesta kouluun, eikä kaupungilla ole sitä "vara" palkata, niin eiköhän se tuen ja avun tarve tule riittävän selvästi esiin jo siinäkin tilanteessa.
Toisin sanoen tavanomaista enemmän avun tarvetta on - että muistaa edes läksyjen olevan olemassakaan - niin kun lapsella on aina kaikki tehtynä ja kaikki tarvikkeet mukana, niin kyllä asian pitäisi olla ERITTÄIN selvä, minkä verran hän saa jatkuvasti apua kotona. Aivan turhaa hössötystä suurin osa kysymyksistä.
Kyllä jokainen normaali vanhempi ottaa kouluun yhteyttä, jos asiaa on, tuollaiset kyselyt ovat ihan jonnin joutavia. Tai ehkä juuri nuo varpuilukysymykset siinä ärsyttävätkin eniten.
mistä lähteinen lasten läksyt ovat kuuluneet terveys tietoihin?? Ja miten läksy asiat voivat vaikuttaa lapsen terveyteen?? Ja miten nuo ystävätkään kuuluvat terveys tietoihin ??Miten ystävät voivat vaikuttaa terveyteen??? Kyllä nyt ymmärrän nuo muut jotka todellakin viittaavat terveyteen..niin kuin pituus ja painon seuranta,näön ja kuulon tarkastukset...
kehittämästä VARPU-ohjelmasta (varhaisen puuttumisen projekti), jonka itsekin ovat Stakesissa nyt myöntäneet kouluissa pieleen menneeksi touhuksi.
Alkuaan hyvää tarkoittava projekti käsitettiin suurelta osin pelkäksi lapsen kotiolojen nuuskimiseksi ja vakoiluksi, josta sitten raportoitiin lastensuojeluun. Projektiin kuului, että lapset laitettiin kertomaan tai kirjoittamaan aiheista, jotka liittyivät kotioloihin ja niistä syntyneistä väärinkäsityksistä on saatu monta turhaa lastensuojelun asiakkuutta aikaan yli-innokkaiden lastensossujen myötävaikutuksesta.
Opettajat tekivät plus/miinus -listoja sen mukaan, onko lapsi hiljainen tai ujo, avoin tai sulkeutunut, onko kavereita vai eikö ole kavereita, onko liian pienet tai liian isot vaatteet päällä, vaihdetaanko vaatteita riittävän usein (se ei riittänyt, että ovat puhtaat ja ehjät), onko säänmukainen vaatetus, onko harrastuksia koulun ulkopuolella, "sairastaako" äiti tai isä liian usein, sairastaako lapsi liian usein, syökö lapsi koulussa ja paljonko syö ja mitä syö jne. jne. jne. lista on loputon.
Ei tuo läksytilanne kuulukaan oikeasti, muuta kuin nuuskimismielessä, että minkä verran vanhemmilla on aikaa/voimia/kykyä/kiinnostusta paneutua lapsensa asioihin.
Ystävät, läksyt ja lapsen luonne kuuluvat varpuiluun, jossa liikaa miinuksia saanut lapsi kuuluu lastensuojelun hoteisiin. Yksilöllinen ei saa olla, eikä hiljainen, kaikki samaan harmaaseen aivottomaan massaan vain, niin hyvin menee.
Koko idean punainen lanka on joidenkin suomalaispsykiatrien vieläkin innolla vaalima lista "kaltoinkohdellun lapsen oirekuvasta", joka muualla maailmassa on heitetty romukoppaan jo 50 vuotta sitten. Sijaishuolto ja sossut kumartavat sitä kuin inkkarit toteemipaalua ja jälki perheissä on sen mukaista.
Esim. lapseni entinen koulu alkoi tietoisesti irrottautumaan tuosta älyttömästä touhusta, ainakin minulle kerrottiin niin. Ja onhan se turhauttavaa opettajillekin, kun kalliista työajasta joutuu uhraamaan tuhottoman paljon pohtimaan oppimisen kannalta ihan jonnin joutavia asioita. Kyllä avun tarpeessa olevat oppilaat huomataan ilman älytöntä nuuskimistakin, johon eittämättä tulee mukaan kuvittelua suurin osa.
jo sen suunnittelijalta eli Stakesista.
Mutta Perhehoitoliitto, sossut ja monet koulutkin vielä kumartavat sen oppien puoleen. Puhumattakaan sijaishuollosta, jossa varpuilu lietsoi kiintymyssuhdehäiriö-hössötyksen älyttömiin mittasuhteisiin, eikä järki ole palannut sinne vieläkään.
Jari Sinkkonen otti oppia Yhdysvaltain törkeimmistä lasten kaltoinkohtelutapauksista ja toi niiden tutkinnan ja tulkinnan Suomeenkin. Järki unohtui. Osaltaan myös siksi ei pitäisi vielä nytkään luottaa sijaishuollon tulkintoihin lapsen oireiden alkuperästä, heille se on muutenkin aina toisen käden tietoa.
On ymmärrettävä se, että vääristä tulkinnoista kärsivät eniten nimenomaan lapset. Kun totuus unohtuu, häviää myös oireiden oikea syy ja lapsi jää auttamatta. Väärä tulkinta johtaa tähän niin koulussa kuin kaikkialla muuallakin, se olisi tällaisten kysymyslomakkeiden laatijoiden aina muistettava.