Eli, haluaisin kysyä tällaista asiaa... Olen 15v ja monesti tunnen oloni todella "masentuneeksi" en puhu kenellekään tunteistani, itken jatkuavsti, ja joskus olen syömättä, olen jutellut tästä äitini kanssa, ja hän vain sanoo että se kuuluu ikään. Muutimme suomeen n.4 vuotta sitten ruotsista, ja minua on kiusattu koulussa 3 vuoden ajan. Poikaystävälläni on mieliala häiriöitä, ja äiti luulee että kuvettelen kaiken koska hänellä on masennusta. Olen puhunut monen pyskiatsin, ja kouluterveydenhoitajan kanssa asiasta, he ovat myös samaa mieltä, että se kuuluu ikään. Ja joskus sen jälkeen kun olen itkenyt pari tuntii, niin tulee raivokohtauksia, hakkaan seiniä, kiljun ja haukun äitiä kaikilla tavoilla. Isäni asuu yhä ruotsissa, vanhempani erosivat kun olin 6v. Koin pienenä paljon perheväkivaltaa. Osaisiko joku auttaa?
Apua?
93Tyttö
3218
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
http://www.google.com/search?q=kriisikeskus&rls=com.microsoft:fi:IE-Address&ie=UTF-8&oe=UTF-8&sourceid=ie7&rlz=1I7SUNA
Hae googlesta lisää omin hakusanoin.
Itse olen myös 15v ja olen ollut yli vuoden masentunut. Itseäni ei ole koskaan kiusattu, mutta minun mielestä olisi parempi, jos kertoisit siitä jollekkin luotettavalle aikuiselle. Outoa että he vaan väittävät sen kuuluvan tähän ikään, se ei todellakaan ole niin. Jos pystyt niin kannattaa yrittää puhua äidillesi uudestaan ja kertoa mitä tunnet. Itse en ole pystynyt kertomaan masennuksestani kellekkään aikuiselle, vaikka pitäisi. Olen tuntenut yhden ihanan pojan pitkään mutta emme ole pystyneet seurustelemaan, koska tavallaan "seurustelen masennukseni kanssa", se vie kaikki voimani. Ole poikaystäväsi tukena, jos omat voimasi jaksavat. Ja jos tahdot keskustella ikäisesi kanssa, olen luotettava niin sähköpostiosoitteeni on: [email protected] :)
elämän muutoksia muutaman vuoden sisällä, maasta toiseen muutto, vanhempien ero kaverit sulta vissiin jäi ja uusien etsiminen ja paikkansa löytäminen, ei se todellakaan ole helppoa, meillä vanhemmilla on paha tapa tehdä isojakin ratkaisuja ja sitten olettaa, että se lapsille on ja murrosikäisille aina helppoa se sopeutuminen....uuteen paikkaan ja kavereitakin ihan tipahtaa taivaalta, onko se sun poikakaveris paljon sinua vanhempi!? Ei se murrosikä todellakaan ole kovin helppo, siinä tunteet myllertää ei ole lapsi eikä aikuinen ...päivän mittaan mielialat heilahtee 0-100...sinun kannattaisi puhua koulusi terveydenhoitajalle tai koulukuraattorille ensimmäisenä ihan rehellisesti mikä sinua painaa. Halaukset sinulle..nyt tarvitset tukea koska olet noin nuori..