äitiys ja epävakaa

Moi!
Minun äitini sairastui mielenterveysongelmiin kun olin pari vuotias.
Minulla oli ihan hyvä lapsuus vaikka paljon ikäviä asioitakin sattuikin, esim. äiti yritti useamman kerran itsemurhaa ja jouduin soittamaan pienenä ambulanssia ym.

Kuitenkin yleensä kaikki oli ihan normaalisti, kävin koulua, minulla oli hyviä kavereita, äiti oli kotona ja isä töissä. Joskus äiti meni huonompaan kuntoon ja oli pitkiäkin aikoja sairaalassa. Isäni huolehti minusta parhaansa mukaan ja yritti tukea äitiä.

Mielestäni sinustakin voi tulla hyvä äiti. Kukaan ei ole täydellinen, monilla "sairailla" on lapsia, sairauksien kanssa oppii elämään, myös lapset.

Joskus voi asiat mennä vähän alamäkeä, mutta uskon että saat lapsesta myös voimia, vaikka toki vauvana vähän valvottaakin, mutta onhan sulla mies tukena. Muistat vaan pyytää ajoissa apua ja säännöllisesti "lepoaikaa". Niin minäkin teen nyt kun on omia lapsia, vaikka en mitenkään "sairas" olekkaan. Ja onhan se isällekkin kiva kun saa rauhassa tutustua lapseensa, ilman äidin ohjeita :D

Onnea koko perheelle ^^

tai mistä hyvänsä, mutta älä jää ilman ammattiapua raskautesi kanssa.

Minun äidilläni on epävakaa persoonallisuus, ja hän jäi yksinhuoltajaksi ollessani vielä lapsi. Isä ei välittänyt, ja minä olin äidin luottoterapeutti ja paras ystävä. Äiti harrasti roisia seksiä eri miesten kanssa lastenhuoneen seinän toisella puolella yöt ja päivät, minä kuulin tietysti. Välillä hän häipyi kotoa ja jätti päiviksi yksin 20 euron kanssa, toisinaan soittelin ambulanssia kun veti lääkeyliannostuksia.

Äiti ei koskaan myöntänyt olevansa edelleen sairas, vaan hän oli mielestään ihan parantunut. Lapsuuteni oli yhtä helvettiä ja kannan niitä traumoja niskassani yhä edelleen. On hienoa, että tämä yksi vastaaja ei kokenut elämäänsä rankaksi, mutta minä olin ihan rikki äidin itsetuhoisuuden ja pitkien osastojaksojen takia. Ja mikä kauheinta, olin ihan yksin. Äiti kun oli katkaissut välit kaikkiin sukulaisiinsa ja puhui sosiaalitoimiston tädeille niin kauniisti, ettei minua huostaan.

En sano, että aloittaja on tällainen, mutta vara ei venettä kaada eikä vahinko tule kello kaulassa. Ota siis varman päälle ja haali ympärillesi erittäin kantava tukiverkko siltä varalta, että sittenkin romahdat. Lapsesi takia. Hän tulee kärsimään eniten.

toivottavasti sinulla on tukiverkosto kunnossa jotta ette ole ihan kaksin miehen kanssa jos vauva on oikein hankala tai vaikka vaan vauva..

Kun tiedät omat heikkoutesi ja arvelet asiat jotka ovat riski niin niitä voi pyrkiä eliminoimana etukäteen minimiin. Vauva-aika on lopulta aika lyhyt pahimmillaan ja vauva voisi tietenkin olla niitä helppojakin.

Monihan ei uskalla alka alapsia hankkimaankaan diagnosoituna, mutta vahinko muuttaa tilannetta. Sivusta seurattuna nimenomaan isoin ongelma on ollut siitä, että koetaan että kun on tieten tahtoen haluttu lapsi niin se pitää jaksaa hoitaa. MUtta kun ns terveetkin äidit uupuu jne niin miksi ei sellainen jolla joskus tavallinen arkikin voi olla haaste? Eli suurimat paineet tuleekin siitä, mitä kuvittelee toisten ajattelevan tai miten toiset jopa ajattelee. Niiden yli pitää päästä ja tosiystävät auttavat kyllä. Ainakin meille saisi tulla torkuille jos on ihan väsynyt unettomuuteensa ja vauvasta huolehditaan sen aikaa. Miehen rooli tietenkin on huomattava jaksamisessa aina muulloinkin.

Onnea ja kaikkea parasta toivottaen!

Hei, sairastan epävakaata persoonallisuus häiriötä. Lääkkeet lopetin ennen ensimmäistä raskauttani viime vuoden syksynä. Keskenmenon sain tämän vuoden tammikuussa. Nyt olen uudelleen raskaana vkolla. 12.
Huomaan oireilevani ja mieliala heittää. Pelottaa ottaa neuvolassa puheeksi sillä pelkään että lapsi otetaan huostaan. Pelkään myös onko mielialanheittelyilläni vaikutusta vauvaan. Parisuhdetta se on ainakin hajottanut lahjakkaasti. Tukalaa on kun tuntuu että puoliso ei ymmärrä. Yhtä pelkoa täynnä. Tahtoisi vain olla normaali ja hyvä äiti vauvalle.