fantasiat

Onko normaalia että kuvittelen joskus kun kävelen esim kadulla et joku tosiaan tulis uhoon ja kävis päälle et voisin käyttää taitojani ja passittaa räyhääjän viikon kipulääkitys kuurille??? Elääkö teissä samanlaisia kiellettyjä haluja vai olenko yksin julmassa maailmassa??? Ei muuta tällä erää???
101501
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tuollaista aggressiota olisi hyvä purkaa kehässä! Ala treenaamaan vapaaottelua ja osallistu kisoihin niin saat tapella! :)

Kadulla ei kannata tapella kun siinä voi joku kuolla. Kehässä sentään on tuomari joka keskeyttää ottelun jos tarvitsee.

Äänestä
  • Siinä katoo turhat luulot itestä jos törmää teknisempään, nopeempaan ja vahvempaan kaveriin. Jaksaa taas treenata uudella motivaatiolla kun ensin kyntää kanveesia. On nimittäin hyvinkin mahdollista.

    Äänestä

Fantasiaasi on varmasti olemassa syy, ei tuollainen synny päässä itsestään. Oletko itse joutunut väkivallan kohteeksi? Minä olen, mutta tuollaisia fantasioita minulla ei ole. Sen sijaan olen oppinut, että ihmisiin ei voi luottaa, lisäksi len oppinut varovaiseksi - ja ennen kaikkea arvioimaan tilanteita ennalta ja len varustautunut järkevästi.
Veikkaan, että sinun olisi hyvä todella nousta kehään ja mennä harrastamaan hallittua väkivaltaa josta palkitaan vielä kaiken lisäksi pisteillä, eipähän tarvitse mennä kadulle vetämään viattomia turpaan - tästä olen itse saanut kärsiä kas kun ihmiset ovat idiootteja. Tosin olen pelastunut väkivallalta juoksemalla tai lähtemällä jo ajoissa, minähän en jää "juttelemaan" uhoajan kanssa.

Kerronpa omasta historiastani nyt kun kerran tuli tilaisuus. Sen lisäksi, että olen useaan otteeseen törmännyt väkivaltaan olin aikoinani koulukiusattu. No aloitettuani kamppailulajiharrastuksen ja lyötyäni koulun käytävällä uhoamaan tullutta kuspäätä tilanne rauhoittui ja sain olla rauhassa. Minä opin pärjäämään omillani, en kysy apua enkä anele armoa koska en sitä tarvitse. Minä selviän aina ja vaikka heitettäisiin helikopterilla keskelle metsää niin tulisin elävänä takaisin.
Minua ei oikeasti kiinnosta pätkääkään joutua tappeluun jonkun helevetin kusipään, kuten ulkomaalaisten tai kuulakallojen kanssa, jos pääsen tilanteesta pois niin lähden. Toisaalta tunnen syvää vihaa sekä ulkomaalaisia että natseja kohtaan, toisaalta käy sääliksi mokomia persreikiä. Samoin inhoan juoppoja, narkkareita ja muita pummeja jotka yleensä muuten syyllistyvät juuri eniten rikoksiin, mm. Anna Lindhin puukottanut taisi olla tavallinen syrjäytynyt pummi jolla oli K-kaupan markan mora
taskussa ja tarve tehdä jotain "kovaa".
En pidä myöskään uskovaisista (vedän tylysti oven nenän edestä kiinni tai en edes vaivaudu avaamaan ovea heille), enkä pidä ihmisiä erityisen suuresti luottamuksen arvoisena. Minä lähden siitä, että vastaantulija _voi olla_ potentiaalinen vihollinen, mutta en reagoi mitenkään ellei joku näytä erityisen pummilta tai käyttäydy vaarallisesti ja silloinkin vaihdan kadunpuolta tai pyrin muuten pois "tulilinjalta". Tupakkaa kysyvä saa tylyn vastauksen, muinä en polta enkä hae tupakkaa, enkä lainaa rahaa/kännykkää. Sori, mulla ei oo aikaa... Hei heii...

Ja maailma on todella julma, kylmä ja kaupallinen paikka, kukaan ei välitä paljon kenestäkään ja kaikki on kaupan, kiitos jenkkisysteemin. Suomen olisi aikanaan pitänyt kuunnella mitä Marx ja Lenin-setä puhuivat pehmeämmästä yhteiskunnasta, Marx nyt nimittäin sattui olemaan oikeassa. Jenkkisysteemin kylmyys näkyy nykyisin nuorison pahoinvointina, epäterveenä kilpailuna työpaikoista ja koulupaikoista, ihmisten mielenterveysonegelmina ja rikollisuuden paapomisena. Niin no, jenkkilässä rikollisia ja pummeja rangaistaan ja kovista rikoksista seuraa kovat rangaistukset. Uhrin asema edes ymmärretään jenkkiläisessä oikeuslaitoksessa. Murhan uhri saa oikeutta murhaajan kuolemassa samoin kuin pedofilian uhri saa oikeutta pedofiilin istuessa mahdollisesti 240 vuoden tuomiota - ei varmasti pääse enää ehdonalaiseen ikinä vaan pysyy vankeudessa.

Tunnettu lausehan menee niin, että "Elämä on perseestä ja sitten kuolet..." Kuvaa varsin hyvin elämää Suomalaisessa yhteiskunnassa. Vaan minäpä taidan tehdä sen, että opiskeluni päätyttyä vien ammattitaitoni muualle ja lopetan veronmaksun Suomeen. Maan katselen ihmisoikeustilanteen mukaan, kaikki asevelvollisuusmaat ovat poissuljettuja muuttokohteita, samoin maat joissa ei ole voimassa uskonvapauslaki. Suomessa on voimassa, mutta silti uskovaiset saavat häiritä ihmisiä vapaasti koska uskonvapauslakia tulkitaan hihhulien hyväksi kun lain pitäisi suojella ihmisiä heiltä.

Äänestä
  • Joo. Mäkin menen "punaisella" koko ajan kaduilla tallatessani. Siis täh? Miten voi toisia erilaiset uskonnäkemykset noin suuresti ärsytää? He tuputtavat omaansa ja sinä täällä palstalla omaasi. Mennäänkö keskustelemaan uskonnosta ja asevelvollisuudesta muille palstoille. Minä en jaksa.

    Enpä ole vielä koskaan joutunut Suomessa ollessani miettimään jokaista vastaan tulijaa potentiaaliseksi raiskaajasurmaajanarkkari-kombinaatioksi. Surullista, jos ajattelumalli seuraa moista rataa eikä usko tavalliseen kadunkulkijaan ole tuon kummempi. Saa varuillaan olla ei siinä mitään, mutta moisen tilityksen perusteella voisin kuvitella sinun elävän melkoisen omituista elämää.

    Elämme näköjään aivan erilaisilla kaduilla. Kovin ehdoton ja mustavalkea on maailmankuvasi. Saa anteeksikin antaa ja edes välillä voisi yrittää ymmärtää. Paperitiikereitä on näköjään paikat pullollaan.

    Äänestä

  • Runkkaa välillä niin et oo niin kiree koko ajan.

    Äänestä

  • Minusta tämä oli hyvä katsaus hieman erilaiseen näkökulmaan suomalaisesta yhteiskunnasta. Mutta mielestäni asiat ovat kuitenkin vielä paremmin täällä kuin useimmissa muissa länsimaissa juuri näitä asioita ajatellen, meidän yhteiskunta on menossa alaspäin amerikan malliin mutta vielä ei ole liian myöhäistä muuttaa suuntaa.

    Äänestä

  • Joku on ollut sinulle kyllä tosi ilkeä. Ei tuommoista paatosta kyllä muuten tule ihmisestä ulos. Se vain sanon tässä ajan puutteessa, että menehän käymään tuolla kaukoidässä päin, niin alkaa ne mielipiteet Suomesta asuinpaikkana muuttua. Siellä kun rikolliset ja poliisi ei eroa toisistaan mitenkään, molemmat ryöstää ja raiskaa. Vähemmistökansojen naisten raiskaaminen ja miesten hakkaaminen ovat ikäänkuin viihdettä ja lauantai-illan huuman kohokohta... ei ole hääviä. Täälä saa tummaihoiset ja idästä saapuneet kuitenkin olla rauhassa. Ainakin ne, jotka suomalaiseen yhteiskuntaan kotiutuvat ja tekevät töitä ja maksavat veroa...

    Äänestä

  • Onkse Sepi? :)

    Äänestä

  • Inazuma kirjoitti:

    Onkse Sepi? :)

    Sepipä hyvinkin

    Äänestä

Mullakin on aina joskus tollasia tuntemuksia, mutta nykyään oon onnistunut hillitsemään itseni. Yks kerta en onnistunu. Oli meinaan juuri ollut pikkasen huono viikko ja vitutti. Olin sitte kävelemässä perjantai-iltana himaan parin kaljan jälkeen ja ihan kotikonnuilla tuli sitte eräs jannu siihen kyselemään röökii ja ku ei ollu niin se sitten sano että jäätiin sitte tähän niin pitkäks aikaa ku sitä röökiä löytyy. Silloin katkes kamelinselkä ja vedin kaverilta luulot pois muutamalla lyönnillä ja potkulla mahaan. Täytyy kyllä sanoo että silloin tuntu hyvältä, mutta ku tuli aika maksaa korvauksia niin se onkin sitte ihan eri juttu...
että ei kannata, usko mua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hulluko??? kirjoitti:

Onko normaalia että kuvittelen joskus kun kävelen esim kadulla et joku tosiaan tulis uhoon ja kävis päälle et voisin käyttää taitojani ja passittaa räyhääjän viikon kipulääkitys kuurille??? Elääkö teissä samanlaisia kiellettyjä haluja vai olenko yksin julmassa maailmassa??? Ei muuta tällä erää???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu