Paras paakkuuntuva kissanhiekka?

Dara

Hei! Vuosikausia olemme käyttäneet tyytyväisinä ns. kissanhelmiä, siis sitä "kristallihiekkaa". Nyt taloudessamme kuitenkin asustaa kahden leikatun neidon lisäksi myös kohinalla kasvava leikkaamaton 7 kuinen kolli. Lisäksi vakimarketistamme on lopetettu näiden kristallihiekkojen isojen pussien myynti, emmekä enää ole löytäneet suosimistamme ostopaikoista kuin pieniä pusseja, jotka ovat suhteessa aika lailla kalliimpia kuin isot pussit. Kristallihiekka on siis käynyt turhan kalliiksi, joten olemme siirtyneet paakkuuntuvaan kissanhiekkaan.

Nyt siis kysyisin mikä olisi paras paakkuuntuva kissanhiekka mielestänne? Sellainen, joka tekisi todella kiinteitä ja tiukkoja paakkuja, jotka olisi helppo poistaa laatikoista. Olemme jo kokeilleet mm. Pirkan ja Rainbown kissanhiekkoja ja todenneet ne aika huonoiksi. Paakut murentuvat todella herkästi ja sellaista pientä murua on ikävä yrittää poistaa. Paras tähän mennessä kokeilemamme hiekka on ollut Cassiuksen paakkuuntuva kissanhiekka, mutta vieläkin tiukempaa paakkua saisi olla... Olisiko siis ehdotuksia?

10

12889

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koettu

      Coshida kissanhiekka 10 kg säkeissä, vajaa 5 e/säkki LIDL-kaupoista. Käyttänyt vuosikausia, todennut hyväksi.

      • ...

        eläinkaupasta. Parhaiden hiekkojen kilo/litrahinta on euron paikkeilla. Todella kovat paakut, tuoksuu jollekin kasville, eikä haise!! Myös eurolitter on hyvää (myös eläinkaup.). Eläinkaupan hiekoissa on huima ero tavallisiin kaupan hiekkoihin! :)


      • natsikaupan asiakas

        Olen sen huomannut vielä, että hiekka ei tartu kissojen tassuihin yhtä herkästi kuin rainbowit jne. Saattaahan eläinkaupassa olla jotain triplahintaista parempaa. Eikä tämä lidl:n hiekka huonoa ole vaan keskimääräistä parempaa.


      • Papunen
        ... kirjoitti:

        eläinkaupasta. Parhaiden hiekkojen kilo/litrahinta on euron paikkeilla. Todella kovat paakut, tuoksuu jollekin kasville, eikä haise!! Myös eurolitter on hyvää (myös eläinkaup.). Eläinkaupan hiekoissa on huima ero tavallisiin kaupan hiekkoihin! :)

        Hihii, en tiennyt, mitä kissanhiekkaa viimeksi eläinkaupasta kotiin kannoin, mutta halvinta mikrohiekkaa se oli. 20 kg:n säkki 16-19 euroa, ja aivan mahtavaksi koettu! Täällä on muistaakseni ennenkin paljon kehuttu tuota Simplicity plussaa. Nyt kun vaivauduin tarkastamaan meidän merkin, niin Simplicity Plussaahan se!!! :D

        On koettu myös Extreme Classic ja Eurolitter, jotka myös tosi hyviä. Eurolitter kyllä viimeksi pölisi tosi paljon. Kilohinta aavistuksen kaalliimpi kuin Simplicity plussalla.

        Nelisen vuotta käytin markettien hiekkoja, kunnes kokeilin myös epäluuloisena eläinkaupan hiekkaa 3 vuotta sitten, ja sille tielle kyllä jäin. Paluuta ei ole :). Markettien hiekoistakin pyrin silloin muinoin löytämään sen kaikista paakkuuntuvimman ja hienojakoisimman, semmoisessa pienessä pahvilootassa paras oli (nimeä en enää muista), mutta kalliimpaa se oli kuin tämä nykyinen. Ja selkeästi huonompaa kestokyvyltään, melko nopeasti sai hiekan vaihtaa kokonaan, koska pelkkä lisäys ei enää auttanut.


    • Sisely

      Markettien hiekat, tuota kristallihiekkaa lukuunottamatta, eivät todellakaan ole hintansa arvoisia. Haisevat, eivätkä paakut pysy koosssa.

      Eläinkaupasta Eurolitter, olen käyttänyt toistakin hyvää merkkiä, mutten muista sen nimeä. =DD

      • minävain*

        Monia on tullut kokeiltua ja ainoastaan Eurolitter jäänyt. En ymmärrä miten joku pystyy tulemaan toimeen jollakin markettien hiekoilla. Vähän aikaa sitten oli pakko turvautua kaupan hiekkaan ja ostin sitten jotain Rainbowin paakkuuntuvaa. Hyi ja yök miten se a)pölisi b)ei paakkuuntunut yhtään c)haisi. Siis koko kämppä oli sen mutaisen hiekan peitossa ja kaikkialla haisi.

        Marketin hiekkoja jos välttis haluaa käyttää, niin Pirkan paakkuuntuva mikrohiekka on ainoa siedettävä. Muutoin meillä ainakin Eurolitter käytössä, tai jos se sattuu olemaan eläinkaupasta loppu niin jotain vastaavaa kuten Extreme Classicia sitten käytetään. Ei haise ja laatikoiden puhtaanapito on helppoa ja jopa hauskaa.

        Simplicity plussan paakkuuntuvaa meillä myös oli nyt kokeiluna. Paakkuntuvuus ei niin hyvä ja hiekka ei ole kovin hienojakoista, mitä itse arvostan hiekassa. Mutta hajut pitää todella hyvin. Mikään ei silti voita Eurolitteriä.


    • Vain eläinkaupasta!

      Pidemmän päälle halvempaa ja riittoisampaa ostaa eläinkauapan laatuhiekat!!
      -Extreme Classic on hyvä!
      -Inodore tosi hyvä!!
      -Arm&Hammer pahvilaatkko-hiekat monikissa talouteen kans erinomainen!
      -Eurolitter VAIN jos kestää sitä vauvatalkki-pölyä...
      -Ainoa markettihiekka mitä satunnaisesti käytän jos en ehdi hakea just silloin eläinkaupasta hiekkaa niin FRISKIES MIKROHIEKKA keltaisissa pahvilaatkoissa,hyvät paakut&haju pysyy kauiten poissa muita en ikinä enää edes kokeile!!

    • tara4

      Rainbown paakkuuntuva kissanhiekka, maksaa noin 4-6 euroa 5 kg. Monet aisakkaat ovat sanoneet, etteivöt missään nimessä käyttäisi muuta kaupan hiekkaa kuin rainbown paakkuuntuvaa. Pitää hajut. Suosittelut suosittelijoistani :) Itse en ole vielä kokeillut, mutta seuraavan kerran aion totisesti koeilla, koska jos se toimii niin hyvin, niin siinä säätää aikamoisen summan.

    • Beng!

      Tämä on jo vanha aihe, mutta vastaan kuitenkin.

      Tässäkin pitää ottaa huomioon kissan mielipide eikä miettiä liikaa miten hyvin ne hiekat paakkuuntuu. Toiset kissat vain on niin nirsoja.

      • kissan etu

        Mutta kun usein se ostoperuste on hinta, eikä suinkaan kissan mieltymys. Toinen peruste on helppous, eli voidaan pitää hiekkaa laatikossa ilman siivousta 1 kk, heittää kaikki pois, pestä laatikko ja vaihtaa uudet tilalle. Moni ei suostu edes kokeilemaan kun ajattelee kovaa ostohintaa, varsinkin sitä kuulee että "jos sitten kissa ei enää mutta suostukaan käyttämään". Silloinhan kissa on ollut tyytyväinen siihen hiekkaan, eikä ole tarvetta vaihtaa.

        Moni luulee, että mikrohiekka pitää vaihtaa kokonaan yhtä usein kuin tavalliset, mikä ei pidä ollenkaan paikkaansa. Sitä joutuu vaihtamaan kokonaan todella harvoin, se jos mikä säästää rahaa.

        Hiekan vaihto kokonaan on se mikä kuluttaa rahaa, heitetään ihan turhaan hyvää hiekkaa roskiin. Vähän kuin mättäisi seteleitä sinne.

        Hyvällä mikrohiekalla ei ole tarvetta vaihtaa hiekkoja kokonaan kuin aniharvoin. Riittää kun puhdistaa hiekan kunnolla, ettei siinä ole pikkuruisia likaisia hiekkamuruja jäljellä. Jos haluaa pestä laatikon, laittaa hiekat toiseen astiaan, pesee lootan, kuivaa sen hyvin ja kaataa hiekat takaisin. Jos tämä systeemi toimii monikissatalouksissa, miksi se ei toimisi yhden tai kahden kissan kanssa.

        Ne joilla on kaksi laatikkoa, saavat vielä helpommin tämä tehtyä. Laatikoissa käytetään suht loppuun hiekat, laitetaan toisesta hiekat toiseen, pestään tyhjä laatikko ja siihen uudet hiekat. Seuraavalla kerralla tehdään toisin päin, yhtään turhaa hiekkamurua ei mene hukkaan.

        Toinen virhe mikä kuluttaa mikrohiekkaa on se, että laatikossa on liian vähän hiekkaa. Vähäinen hiekkamäärä ei mikrohiekalla toimi, vaan se vaatii kunnollisen kerroksen toimiakseen kuten kuuluu. Eli liian pieni hiekkamäärä kuluttaa hiekkaa, riittävä määrä säästää sitä.

        Jos joku nyt kuvittelee, että noin kotona haisee jatkuvasti pissa. Ei muuten haise, ei laatikot eikä muukaan huusholli. Vuosikausia näin tehneenä tiedän mistä puhun :)

        Lisäksi kirstallit ja pelletit on hyvin usein virtsavaivojen syyllisiä, vaikka ne ostohetkellä tuntuu edullisilta ja kivoilta omistajan mielestä käyttää. Loppupelissä hinta saattaa nousta korkeaksi ja varsinkin jos kissa sairastuu.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      215
      7774
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      58
      3073
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      199
      2477
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1973
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      201
      1865
    6. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      24
      1592
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      75
      1311
    8. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      28
      1222
    9. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      38
      1193
    10. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      80
      1155
    Aihe