Nyt tuntuu on pakko kirjoittaa ja purkaa tätä pahaa oloa/pelkoa johonkin...Sain tänään tiedon että isälläni (60v) on syöpä keuhoissa, ylälohkossa, ulkopuolella kuitenkin. No joka tapauksesssa, sitä ei voi leikata,sädehoidot alotetaan. Lääkäri oli ensin sanonut että alotettaisiin solusalpaaja hoidot mutta isä oli kysynyt näistä sädehoidoista. Tiedän että loppu lähenee, mutta miten jaksan olla vanhemmileni kanustava? Kun itketää koko ajan, niin ole siinä sitten vahva...Ja kun tuntuu että ei osaa, eikä puhuta asiasta, tuntuu että pitäs puhua! Siis minkälaisa kokemuksia kun syöpää ei leikata, onko mitään toivoa? Tuli vähän sekavaa tekstiä, sekava tässä on olokin!!!
pelottaa, isä lähtee pois??
vierailija
9820
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
isältäs tai lääkäriltä,miks ei voi leikata?Eikö voi leikata ees sädetyksen jäläkkeen?
..isäsi kanssa lääkärissä, ole läsnä ja paikalla, kun vanhempasi sinua tarvitsevat. Ei sinun tarvitse olla vahva, vaan oma itsesi. Joskus halaus on parempaa lääkettä kuin puhuminen.
minkä ikäinen olet itse ja onko sinulla aijenpia kokemuksia syöpää sairastavista tutuista.Ehken kannattaisi kuulla hoitavien lääkärien hoitopäätöstä heillä kun on pitkä kokemus vastaavista tapauksista,joten luottaisin niiden päätökseen,maallikohan potilas on aina ellei ole saman alan henkilö.Muista se että ei sinun tarvii olla enenpää kuin nuorenpana henkilönä voisit olla,älä vaadi itseltäsi nyt vaikka tilanne on tosi vaikea liikaa tukihenkilönä olemista.Luottakaa kaikki lääkärien päätökseen ei siihen voi muuta sanoa.Sekava saa olla niin me muutkin syöpäpotilaat ollaan välillä ja omaisilla on sama oikeus.Voimia sinulle ja vanhemmilesi vakavan sairauden edessä kun nyt olette.
.
Että olisit läheisesi mukana joka kerta lääkärinkäynnissä ja jos sanoja ei synny, pidä kädestä ja katso läheisesi silmiin tuntemuksesi. Täydennä lääkärin kertomia asioita läheisellesi, jos kykenet muistamaan.Sure/itke vasta kotona! Lämmin kosketus/halaus/ uskonvalaus sanojesi kautta kertoo paljon syöpäpotilaalle, että välität hänestä ihmisenä! Kannattaa saada selville lääkäriltä, mikä on hoitosuunnitelma, sen mukaan osataan elää ja ottaa selvää muista kanavista. Lämmin halaus ja tsemppiä! Älä vaadi itseltäsi liikaa syöpäpotilaan läheisenä.
Olipa pitkä yö, ei tullut oikein uni kun mietin tätä juttua. Kiitos teille jotka kirjotitte oli mukava huomata että joku luki munkin tarinan ja vastas. Joo kolmekymppinen kahden lapsen äiti tässä ollaan. Jotka piettää mua arjessa kiini. Tässä ollaan niin vielä "alussa" ettei oikein tiedetä vielä mitään tarkenpaa, vasta isä oli käynyt puhelin keskustelun lääkärin kanssa nyt siin odotellaan (taas) aikaa lääkäriin, jotta kuultaisiin tarkemmin asiasta. On kuitenkin niin vakiassa paikkaa ettei voi leikata eikä vielä tiedetä onko kuinka levinnyt?! Kananmunan kokoinen kuites.Ei kai tässä auta muu nuin odottaa tulevaa.Pelottaa vaan...
Ehkä ei tilanne ole aivan noin paha kuin pelkäät.
Ei tuosta välttämättä loppu lähene.
Jos se on ylälohkossa ja ulkopuolella ja ei ole lähettänyt etäpesäkkeitä niin eiköhän isäsi vietä vielä monia synttäreitä.
Tietysti riippuu miten ärhäkkä muoto on kyseessä.
Kasvin kokokin antaa jotain vihjettä. Jos on kananmunaa pienempi niin mahdollisuudet paranee merkittävästi.
Pyydä pääästä isäsi mukana lääkärille ja että isäsi antaa luvan lääkärin kertoa sinulle.
Jos tilanne olisi toivoton niin sädehoitoja ei olisi aloitettu eikä ehdotettu solunsalpaajia.
Usein saadaan säteillä pois kokonaan, tai siis kasvi kuihtumaan.
Tuohon tunnepuoleen antoivat nuo naiset jo erittäin hyvät vastaukset niin ettei minulla ole mitään niihin lisättävää.
Ehkä myöhemmin kerron mitä miehenä itse toivoisin samassa tilanteessa tyttäreni suhtautuvan.
Sinä olet kai jotain 20-30 vuoden välillä ja nainen, jos oikein päättelin.
Syöpä on aina shokki sekä ihmiselle itselleen että välittäville läheisille.Tieto syövästä vie usein ajatuksia sekaisin useammassa taloudessa, ja suru ja hätä tuossa tilanteessa on ihan normaalia.Olemmehan sentään ihmisiä.
Muutamia ajatuksia tuli kuitenkin tuossa mieleen kun luin tuota avaustasi. Kummassa keuhkossa isäsi syöpä on? Se on ilmeiseti koepalalla varmistettu kun kerran on tieto syövästä. Hoidot suunnittelee aina syöpätautien erikoislääkäeri, joten tuntuu hassulta ajatus, että ensin olisi ehdotettu sytostaatteja, mutta potilaan ehdotuksen mukaan vaihdettukin säteisiin? Eri syöpätyyppejä hoidetaan eri tavoin, minulla ei kyllä ole niistä sen suurempaa käsitystä.
Levinneisyystutkimukset ovat vielä tulossa? Jos syöpää ei löydy muualta kuin toisen keuhkon pinnalta (?), niin en kyllä minäkään näkisi vielä tilannetta kovin huolestuttavana. Miten isäsi muutoin jaksaa? Miten ruoka maistuu, miten liikkuminen, hengittäminen, mieliala?
Tyttärenä sinun ei tarvitse olla yhtään mitään muuta kuin oikeasti olet. Riippuen siitä, millaiset tavat teidän perheessänne on ollut, käsittelette nytkin asioita. Toisissa perheissä on tapana että puhutaan ja kyetään puhumaan kaikista asioista niiden oikeilla nimillä, toisissa vaan kukin pitää asiansa sisällään ehä tuodaan asioista esille muutoin kuin sanallisen ilmaisun muodossa. Jos ei isäsi aiemminkaan ole ollut mikään asioista puhumaan kykenevä, ei sitä voi odottaa nytkään. Mielestäni myös voit kuitenkin kysyä isältäsi, haluaako hän että hänen mukanaan lähdetään sinne lääkäriin. Voit osoittaa monin eri tavoin että välität ja että hän on sinulle ja perheellesi tärkeä.Menkää käymään, pitäkää yhteyttä muutoin. Ja mikä tärkeintä, pitäkää isäsi mukana perheenne arjessa ja kuulumisissa, ei kukaan jaksa (luulisin) pelkkää syöpää jatkuvasti, parempi viedä ajatuksia välillä myös muualle, varsinkin kun tilanne isälläsi on vielä noin epäselvä.Kysykää missä voitte olla avuksi.
oli sama juttu, todettiin kookas kasvain vasemmassa lohkossa ja sitä ei voinut leikata. Levinneisyystutkimuksissa syöpä oli levinnyt luustoon. Eli sädehoito oli ainut hoitomuoto. Hoitokertoja en enää muista, mutta sädetys annettiin maksimiteholla ja se oli todella rankkaa. Mitä parempi yleiskunto ihmisellä on, sitä paremmin sädehoidon kestää.
Muuta en voi ohjeeksi antaa kuin että ole oma itsesi, ei sinun tarvitse yksin kaikkia kannustaa sillä sinäkin tarvitset sitä. Minun isäni eli diagnoosin saatuaan reilut 4 kuukautta, mutta sairauden kulku on todella yksilöllistä. Kaikkien ihmisten aika tulee joskus täyteen, meni siihen sitten kuukausia tai vuosia.
Isälläni todetiin v.1999 keuhkosyöpä. Ilman hoitoja isälläni olisi ollut elinaikaa kork. 2 vuotta ja hoitojen kanssa sitten pidempään. Lääkäri päätyi leikkaukseen ja sädehoitoon. Isäni syöpätyyppiin ei olisi tehonneet sytostaattihoidot, joten niitä ei edes ehdotettu.
Leikkauspäivä läheni ja isäni meni leikkauseen, mutta siellä sitten lääkäri totesi, ettei voida leikata, koska syöpä oli kiinnittynyt aortaan. Sen jälkeen isäni sai suuremmin mahdollisemman määrän sädehoitoa (kestoltaan ja määrältään). Isälleni tehtiin myös laserleikkauksia keuhkoputkiin, ettei syöpä leviäisi.
Isäni sairasti hoidoista (hyvästä kivunlievityksestä) huolimatta kaksi vuotta kunnes kuoli v. 2001. Eipä meilläkään isän aikana asioista puhuttu (sisarusten ja äidin kesken sitten keskusteliin ja juteltiin), kun isä ei niistä halunnut puhua. En tiedä kuinka paljon ne äitini kanssa asioista puhuivat. Jääköön se heidän välisekseen.
Asia on varmaan isällesi ja äidillesi vielä aika auki, kun eivät tiedä mitkä ovat mahdollisuudet. Tahtovat selvittää omalta taholta tunteensa. Mutta ole kuitenkin yhteyksissä vanhempiisi ja sano vaikka äidillesi, että soittaa aina sinulle, jos jotain uutta ilmenee, niin pysyt ajantasalla (tiedät missä mennään).
Musta ainakin oli tärkeää olla mukana isän hoidoissa (viedä esim. sädetykseen tailaserointiin). Muistan toki, että itkin aluksi isän kohtaloa, mutta siihen kasvoi ja oppi elämään sen kanssa, vaikka tiesikin toisen kuolevan. Mitään kauniinpaa en tiedä kuin pitää omaa isää kädestä kiinni, kun hän vaipuu ikiuneen. Oikeastaan se oli mulle tärkeää, että sain olla isän vierellä, kun hän nukkui pois. Olin silloin 16-vuotias.
Siinä lyhykäisyydessään mun tuntemuksia asiasta. Ole vain läsnä ja anna vanhemmillesi tilaa/aikaa käsitellä ja puhua asia, kuuntele heitä kun he puhuvat siitä. Ei sun tarvitse jaksaa olla vahva, kun siinä on sulattelemista vielä. Mutta jaksamisia teille kaikille.