Selkärankareuma

Sairastatko kyseistä tautia? Millaiset oireet? Itselläni epäillään sitä. Kivut on kovat mutta verikokeen tulokset normaalit eikä kuumettakaan ole ollut.

Alaselkä kipu. Lonkat, polvet ym kipeänä. Suolisto onkkelmia jotka kuuluu myös oireyhtymään..
236671
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

varmaan välilevyn pullistuma

Äänestä

Itse sairastuin 15-vuotiaana selkärankareumaan. Kipua tuntui toisessa pakarassa kuukauden verran minkä jälkeen menin lekuriin. Kipu oli muistaakseni silloin pahempaa kuin nykyisin, mutta voi olla että se johtuu siitä että kivun kanssa oppii elämään. Kipu tuntui pintaa syvemmällä ja muistan että sitä oli vaikeaa kuvailla lääkärille.Mutta sen ainakin itse havaitsin, että kipu tuntui syvemmällä kuin lihas.

Verikokeissa reumaa ei käsittääkseni voida edes havaita vaan jonkin näköisissä magneettikuvauksissa. Siinä vereen laitettiin radioaktiivista ainetta ja koko kroppa kuvataan hitaasti mutta varmasti. Siitä minun reumani sitten paikannettiin.

Vähitellen reuma siirtyi alaselkään ja pikkuhiljaa nikamia pitkin ylöspäin. Nyt kun olen sairastanut vajaat kymmenen vuotta niin kipua ja jäykkyyttä on alaselässä ja lonkissa. Pakarakivut häipyi aikoja sitten.

Kivut helpottaa kyllä kun saat lääkityksen. Eikä tämä ole kuitenkaan se kamalin tauti minkä voi saada. NHL-urasta ei tosin kannata enää haaveilla;) Jos lisää kysyttävää, niin vastaan mielelläni.

Äänestä
  • En ole käynyt vielä magneettikuvauksissa. Tuntuu että lääkärit ei kovin helposti rupea edes tutkimaan.

    Epäilevät joko nivel tai selkärankareumaa mutta oireena selkäkivut ja lonkkavaivat täsmäisi kyllä jälkimmäiseen.

    Joudutko Pietro olemaan jatkuvalla lääkityksellä? Onko ollut pahoja sivuvaikutuksia.. hiukset lähtenyt tai painoa tullut? =)

    Äänestä

  • Kuvasiko ne magneettikuvauksessa koko kroppasi. Siis päästä varpaisiin ja nivel niveleltä?

    Mainitsit tosta NHL urasta. Lienee olet jotain harrastellut.. Itse urheilen paljon tai ainakin tähän asti olen urheillut..

    Joutuuko laittamaan kiekkoluistimet ja nappikset pörssiin myyntiin? =)

    Kivuista vielä sen verran että tottakai ne on hlö kohtaisia mutta kärsitkö itse jatkuvasta kivusta?

    Huomioitko taudin esim ruokavaliossa tms?

    Äänestä

  • Jarmo kirjoitti:

    En ole käynyt vielä magneettikuvauksissa. Tuntuu että lääkärit ei kovin helposti rupea edes tutkimaan.

    Epäilevät joko nivel tai selkärankareumaa mutta oireena selkäkivut ja lonkkavaivat täsmäisi kyllä jälkimmäiseen.

    Joudutko Pietro olemaan jatkuvalla lääkityksellä? Onko ollut pahoja sivuvaikutuksia.. hiukset lähtenyt tai painoa tullut? =)

    Tuosta urheilupuolesta ensin. Minä olin kilpaurheilija kun sairastuin ja itselläni se tarkoitti urheilun lopettamista. Paikat kipeytyi rasituksessa. MUTTA tämä on henkilökohtaista. Tunnen miehen joka on sairastanut selkärankareumaa vuodesta 1979 ja pelaa yhä harrastelijatasolla lentopalloa ja käy kohtuu raskaassa ruumiillisessa työssä. Mutta jos se on sulla reumaa niin kannattaa silti hoitaa koulupuoli hyvin jos se änäriura jääkin saavuttamatta ;)

    Kipua on periaatteessa koko ajan, mutta sen kanssa oppii elämään. Lääkkeitä olen käyttänyt koko ajan, aluksi 800 buranaa, sitten voltarenia, sitten nimedia ja mobicia. Viimeinen ollut tosi hyvä, pystyin aloittaan varovaisen juoksemisen kun aloin syömään sitä. Kivut vaihtelee taudin edetessä. Välillä voi olla parempia hetkiä eikä tautia juuri edes huomaa mutta toisinaan se on pahempi.

    Itselläni on nyt pahempi vaihe. Juodun syömään kortisonia (mikä on tosi myrkkyä) jotta tulehdusarvot pysyy alhaalla. Sillä taas on sivuvaikutuksia kuten nukkumisvaikeuksia ja luuston haurastumista. Lääkkeitä ei siis kannata syödä mahdottomia määriä, niillä on yleensä sivuvaikutuksia.Vähintään saat mahan toimimaan hyvin ;)

    Ruokavaliosta en osaa sanoa oikein. Itselläni on sellainen kääntövatsa, että oksat pois. Ne vaivat alkoi itseasiassa samoihin aikoihin ku reuma todettiin. Liekö yhteydessä toisiinsa? Sanoisin, että yleisesti ottaen kannattaa pitää itsestä hyvä huoli, syödä terveellisesti ja liikkua riittävästi. Hiukset sinulta ei lähde. Se on sitten vähän eri taudin vaikutuksia.Ja jos lähteekin niin sehän vaan on komeaa;) (Jere Karalahti)Muista kuitenkin, että Juha Ylöselläkin on selkärankareuma ja silti se pelaa lätkää.

    Mutta ei sinulla välttämättä ole reumaa. Selässä saattaa reistailla muutenkin. Mutta jos onkin niin älä masennu liikaa. Aina sitä voisi olla pahempiakin sairauksia. Minun suvussani on tällä hetkellä leukemia- ja aivoverenvuotopotilas, joten suhteuttamalla niihin oman tautinsa voi todeta olevan suhteellisen harmiton.

    Jos askarruttaa vielä jokin tai huolettaa muuten vaan niin käyn katsomassa tätä palstaa aina välillä ja tosiaan mielelläni vastailen/kerron lisää. Pärjäilehän!

    Äänestä

  • Jarmo kirjoitti:

    Kuvasiko ne magneettikuvauksessa koko kroppasi. Siis päästä varpaisiin ja nivel niveleltä?

    Mainitsit tosta NHL urasta. Lienee olet jotain harrastellut.. Itse urheilen paljon tai ainakin tähän asti olen urheillut..

    Joutuuko laittamaan kiekkoluistimet ja nappikset pörssiin myyntiin? =)

    Kivuista vielä sen verran että tottakai ne on hlö kohtaisia mutta kärsitkö itse jatkuvasta kivusta?

    Huomioitko taudin esim ruokavaliossa tms?

    Sain eilen, perjantaina, tietää että minulla on selkärankareuma. Virallisen diagnoosin tulen saamaan maanantaina. Rötgenlääkärin lausunto puuttuu vielä, mutta kuvissa on selvät "nokat" nikamissa ja kaikki oireet viittaavat nyt erittäin ärhäkkään tapaukseen. Olen eilisestä lähtien pyörinyt netissä lukemassa aiheesta. Melkein naurattaa kun olen huomannaut olevani selvä kouluesimerkkitapaus. Esimmäinen oire "alaselkä kipeä ja pakara sekä reiden takaosa puutuvat" oli tuossa viime keväänä. Kesä meni hienosti oireetta. Nyt koko selkäranka tulehtunut, oireita nilkoissa, olkapäissä ja vasemassa ranteessa. Polvet menee jotenkuten. Olo on aika karmea, jopa kylkiluihin sattuu....
    Mutta minulla ei ole nyt oikein kuvaa siitä mihin olen joutumassa. Olen suht vanha sairastuakseni ns. nuorten aikuisten tautiin ( tai sitten diagnoosi on viivästynyt)ikää on jo 42 v. Olen liikkunnalinen ja onneksi tämä ei sitä estä vaan enemmänkin toistepäin. Onnekseni lääkäri jolla kävin uskoi heti ja laittoin samantien kokeisiin ja röntgeniin, siis oma vika kun en ole mennyt paria viikkoa aikaisemmin, mutta olo tilan pahentuminen on tapahtunut noin 4 viikon sisällä, eli mielestäni tosi nopeasti.
    Tiedän että kun tämä akuutti vaihe saadaan kuriin voin paljon paremmin ja omalla toiminnalla voin vaikuttaa tulevaisuuteen.

    Äänestä

  • THK kirjoitti:

    ..kehittyy tosi hitaasti. Olen lukenut että joskus tauti todetaan vasta kun se on edennyt vuosikausia, jopa kymmenenkin vuotta.

    Itselläni (m27) ei ole vielä virallisesti mitään mutta oireet alkoi pari vuotta sitten vasemmasta lonkasta. Kipu häipyi pian ja sen jälkeen alkoivat selkävaivat. Ensin ala ja sitten yläselkä.

    Nyt pari kk sitten iski taas raajaniveliin. Nyt kipeänä on lonkat, toinen polvi, ranteet, kyynär ja olkapäät ja välillä myös selkä.

    Kuun 15pvä nivel ultraan ja selkä röntgeniin. Olisiko vinkkejä mitä kannattaisi tutkituttaa koska tuntuu että lääkärit tutkivat juuri sen verran kun vaatii!!!

    Raastavinta on epätietoisuus kun ei tiedä mistä vaivat loppujen lopuksi johtuvat. Reumatautejakin kun on niin monenlaisia...
    No.. HIV ja muut sukupuolitaudit on sentään JO saatu pois rajattua =))

    Äänestä

  • Sakari kirjoitti:

    Mulla ainakin röntgen selkärangasta oli se mikä paljasti koko totuuden. Mutta silloin reumaa ollaan jo sairastettu aikapitkää kun se näkyy muutoksina röntgenissä.
    Tänään ollut sekava päivä, toisaalta haluaisin että olisi jo maanantai ja koko juttu selviäisi mutta toisaalta tänään on minun viimeinen ns. terve päivä. Onneksi on ollut mielenkiintoista puuhaa koko päiväksi.

    ..tuomio tuli? =) Millaisen lääkityksen antoivat?

    Äänestä

  • Pate kirjoitti:

    No tuomio tuli. Ei selkärankareuma vaan mulla on veressä reumatekijä (nyt en muista koodia) ja tämä nyt vaan oireilee selässä eniten. Totta puhuen olisin ollut iloisempi selkärenkareumasta kuin tästä. Tekis mieli sanoa paha sana.
    Lähete lähti pikana Peijakseen (olen Vantaalainen) nyt ensi hätään lääkityksenä Mobic 15 mg kerran pv. eli tästä sitten lähdetään eteenpäin. No on sitä kaikesta muustakin selvitty tai sopeuduttu ;}.

    Äänestä

  • Pietro kirjoitti:

    Tuosta urheilupuolesta ensin. Minä olin kilpaurheilija kun sairastuin ja itselläni se tarkoitti urheilun lopettamista. Paikat kipeytyi rasituksessa. MUTTA tämä on henkilökohtaista. Tunnen miehen joka on sairastanut selkärankareumaa vuodesta 1979 ja pelaa yhä harrastelijatasolla lentopalloa ja käy kohtuu raskaassa ruumiillisessa työssä. Mutta jos se on sulla reumaa niin kannattaa silti hoitaa koulupuoli hyvin jos se änäriura jääkin saavuttamatta ;)

    Kipua on periaatteessa koko ajan, mutta sen kanssa oppii elämään. Lääkkeitä olen käyttänyt koko ajan, aluksi 800 buranaa, sitten voltarenia, sitten nimedia ja mobicia. Viimeinen ollut tosi hyvä, pystyin aloittaan varovaisen juoksemisen kun aloin syömään sitä. Kivut vaihtelee taudin edetessä. Välillä voi olla parempia hetkiä eikä tautia juuri edes huomaa mutta toisinaan se on pahempi.

    Itselläni on nyt pahempi vaihe. Juodun syömään kortisonia (mikä on tosi myrkkyä) jotta tulehdusarvot pysyy alhaalla. Sillä taas on sivuvaikutuksia kuten nukkumisvaikeuksia ja luuston haurastumista. Lääkkeitä ei siis kannata syödä mahdottomia määriä, niillä on yleensä sivuvaikutuksia.Vähintään saat mahan toimimaan hyvin ;)

    Ruokavaliosta en osaa sanoa oikein. Itselläni on sellainen kääntövatsa, että oksat pois. Ne vaivat alkoi itseasiassa samoihin aikoihin ku reuma todettiin. Liekö yhteydessä toisiinsa? Sanoisin, että yleisesti ottaen kannattaa pitää itsestä hyvä huoli, syödä terveellisesti ja liikkua riittävästi. Hiukset sinulta ei lähde. Se on sitten vähän eri taudin vaikutuksia.Ja jos lähteekin niin sehän vaan on komeaa;) (Jere Karalahti)Muista kuitenkin, että Juha Ylöselläkin on selkärankareuma ja silti se pelaa lätkää.

    Mutta ei sinulla välttämättä ole reumaa. Selässä saattaa reistailla muutenkin. Mutta jos onkin niin älä masennu liikaa. Aina sitä voisi olla pahempiakin sairauksia. Minun suvussani on tällä hetkellä leukemia- ja aivoverenvuotopotilas, joten suhteuttamalla niihin oman tautinsa voi todeta olevan suhteellisen harmiton.

    Jos askarruttaa vielä jokin tai huolettaa muuten vaan niin käyn katsomassa tätä palstaa aina välillä ja tosiaan mielelläni vastailen/kerron lisää. Pärjäilehän!

    Mainitsit, että Juha Ylösellä on selkärankareuma. Luin vasta eräältä nettisivulta, että "Ylösen nivelreuma ei kestänyt NhL:n pelitahtia. Nivelreumasta mainittiin myös pienessä lehtiuutisessa. Lieneekö vanhaa tietoa?

    Äänestä

  • THK kirjoitti:

    No tuomio tuli. Ei selkärankareuma vaan mulla on veressä reumatekijä (nyt en muista koodia) ja tämä nyt vaan oireilee selässä eniten. Totta puhuen olisin ollut iloisempi selkärenkareumasta kuin tästä. Tekis mieli sanoa paha sana.
    Lähete lähti pikana Peijakseen (olen Vantaalainen) nyt ensi hätään lääkityksenä Mobic 15 mg kerran pv. eli tästä sitten lähdetään eteenpäin. No on sitä kaikesta muustakin selvitty tai sopeuduttu ;}.

    ..että sinulla on nivel reuma?? Toivon itsekkin ennemmin selkärankareumaa mutta saa nähdä..

    Äitilläni(54v) on nivelreuma eikä ole kymmenen vuotta sairastaneena kärsinyt juurikaan alkuaikoja lukuunottamatta joten tapauskohtaisia liene kaikki..

    Moi

    Jep, minulla on nivelreuma. Olin tänään just labrassa isommissa kokeissa. Menen kahden viikon päästä reumapolille kuulemaan sitten enemmän. hassu juttu, tuntuu että olen nyt diagnoosin saatuani paljon kipeämpi kuin ennen. Taitaa psyyke vaan pettää ;}. Olen tosin ilmeisesti vetänyt Buraa oikein olan takaa "huomaamattani" nyt vain 1 pilleri per pv. Mutta en ole paniikissa ja katson tulevaisuuteen aika luottavaisesti. On sen verran tuota ikää jo että taidan jäädä normaalissa järjestyksessä eläkkeelle, tuskin tän reuman takia. Lääkkeet on hyviä nykyään. Ja takaisin työn pariin.....

    ..sama diagnoosi edessä. Kylläse siitä. Äitini on sairastanut kymmenkunta vuotta nivelreumaa ja hänellä tauti on saatu lääkkeillä kuriin. Ei oireita juurikaan alkuaikojen kipuja lukuunottamatta.

    Nykyään nuorisossa ja keski ikäisissä todella paljon aivokasvain ja aivoverenvuoto tapauksia. Siitä syntyneisiin oireisiin mm sokeuteen ja halvaantumiseen verrattuna tuo nivelreuma on aika pieni murhe.

    Voimia sulle ja muista: älä vertaa itseäsi terveisiin vaan vielä sairaampiin. Se helpottaa.

    Tähtään juuri tuohon, että diagnoosi on olemassa mutta ei vaivoja. En tunne itseäni mitenkään sairaaksi tai vaivaiseksi sen enempää kuin ennenkään. Onneksi on niin paljon mukavaa puuhaa ettei ehdi sääliä itseään. Tärkeintä on pitää itsensä kunnossa ja liikkeessä, siitä ne niveletkin tykkää. Onneksi olen urheillut ja liikkunut aina paljon, ettei nyt sitten sitä tarvitse opetella.
    Älä turhaan pelkää diagnoosia, ainakaan minun elämäni ei ole muuttunut mihinkään. Jos sulla on oireita mene ihmeessä lääkäriin.

    Äänestä

  • sipe kirjoitti:

    Mainitsit, että Juha Ylösellä on selkärankareuma. Luin vasta eräältä nettisivulta, että "Ylösen nivelreuma ei kestänyt NhL:n pelitahtia. Nivelreumasta mainittiin myös pienessä lehtiuutisessa. Lieneekö vanhaa tietoa?

    Ainakin Ylönen itse on sanonut sairastavansa selkärankareumaa. Sanoi myös että lääkityksen avulla pystyy pelaan mutta ei tosiaan kestänyt änärin ottelumääriä. Mutta mistä näistä diagnooseista tietää, voihan se olla että sillä on ollut jotain muutakin. Mutta haastattelussa se sanoi viimevuonna itte että sairastaa selkärankareumaa. Laukkasen nivelreuma sen sijaan oli muistaakseni uutisankka.

    ..lonkka tulehtunut aika pahasti ja lääkäri kertoi sen johtuvan reumasta. Laukkanen vaati k.o lääkäriltä heti korjaavan lausunnon jossa painotettiin että se EI johtunut reumasta vaan nivelrikosta.

    Paha tulehtuminen kyl kuulostais äkkiä reumalta ja ainahan sen voi pitää omana tietonaankin ettei koidu myöhemmissä neuvotteluissa harmia. Mene ja tiedä...

    Äänestä

  • THK kirjoitti:

    Moi
    Tähtään juuri tuohon, että diagnoosi on olemassa mutta ei vaivoja. En tunne itseäni mitenkään sairaaksi tai vaivaiseksi sen enempää kuin ennenkään. Onneksi on niin paljon mukavaa puuhaa ettei ehdi sääliä itseään. Tärkeintä on pitää itsensä kunnossa ja liikkeessä, siitä ne niveletkin tykkää. Onneksi olen urheillut ja liikkunut aina paljon, ettei nyt sitten sitä tarvitse opetella.
    Älä turhaan pelkää diagnoosia, ainakaan minun elämäni ei ole muuttunut mihinkään. Jos sulla on oireita mene ihmeessä lääkäriin.

    ..mutta edelleenkään ei löydetty mitään reumaan viittaavaa. Nyt on läpikäyty erillaiset veri ja virtsakokeet. Selän ja lonkkien kuvaukset, nivelnesteet sekä nivel ultraukset.

    Nivelnesteet normaalit ja mikään muukaan ei viittaa tulehtumaan mutta SILTI nivelet kipeinä. Oireilua on isoissa ja pienissä nivelissä mutta turvotusta ei. MIKÄ IHME mua vaivaa????!!!!! =))

    olen seuraillut erilaisia keskustelupalstoja aika paljon viime viikkoina ja pääsääntöisesti kipeitä ihmisiä pompotellaa sinne sun tänne tai sitten ei muuten vaan löydy mitään vaikka ihminen on kipeä.
    Aika karmeeta!
    Tiedän olleeni onnekas että diagnoosi oli selvä suit sait vaikka kukaan ei ikinä varmaankaan haluaisi reumaa. Parempi kuitenkin näin ku olla epätietoisuudessa. Olo on nyt loistava, kíitos Mobic lääkityksen, vaikkakin äärettömän väsynyt. Puolitoista viikkoa ja menen sinne reumapolille. Käyppäs lueskelemassa osoitteesta verkkoklinikka.fi, sielä on todella vilkas keskustelupalsta reumasta.

    Äänestä

  • Pietro kirjoitti:

    Ainakin Ylönen itse on sanonut sairastavansa selkärankareumaa. Sanoi myös että lääkityksen avulla pystyy pelaan mutta ei tosiaan kestänyt änärin ottelumääriä. Mutta mistä näistä diagnooseista tietää, voihan se olla että sillä on ollut jotain muutakin. Mutta haastattelussa se sanoi viimevuonna itte että sairastaa selkärankareumaa. Laukkasen nivelreuma sen sijaan oli muistaakseni uutisankka.

    tämän vuoden kesällä Seiskassa oli otsikko,että Ylönen kärsii nivelreumasta. En muista mitä muuta siinä sanottiin. Mutta milloin Seiskan jutut olisivat pitäneet paikkansa...

    Äänestä

  • Jamo kirjoitti:

    ..lonkka tulehtunut aika pahasti ja lääkäri kertoi sen johtuvan reumasta. Laukkanen vaati k.o lääkäriltä heti korjaavan lausunnon jossa painotettiin että se EI johtunut reumasta vaan nivelrikosta.

    Paha tulehtuminen kyl kuulostais äkkiä reumalta ja ainahan sen voi pitää omana tietonaankin ettei koidu myöhemmissä neuvotteluissa harmia. Mene ja tiedä...

    joo noinhan se tosiaan meni. eihän tuollaista tietenkään kannata mainita ääneen ettei jää sopimukset tekemättä ja peliaika vähiin. tosin molemmat on laukkasella vissihin aika hakusessa nykyisin ;)

    Äänestä

Olenhoidellut reumapotilaita tarkalla syvä-hierontakäsittelyllä,kysymyksessä on aineenvaihdunta häiriö,monipuolinen liikunta ja voimistelu on kaiken a js o,tärkeää on myös kiinittää huomio ruokavalioon,muutamilla ihmisillä on solukoissa sellainen ilmiö,että esim:sian-naudanlihan,jopa ranskanleivän syöminen
kipeyttävät niveliä,mutta taas riistalihan syöminen ei.Eritoten tärkeä asia,selkälihksesi voivat olla niin jumissa,että ne vetävät nikamia
liian lähelle toisiaan jolloin syntyy ääreishermo
puristus ja se taatusti vaikuttaa kaikkiin niveliin myös vatsaan,ja mitä on suussa paikka varustus onko se amalkaan,jos on niin välittömästi paikkojen vaihtoon,paljon c-vitamiinia,hiilitapletteja vähintään 2-4 päivässä,olis myös hyvä löytää tunnollinen hieroja joka jaksaa keskittyä hieromaan hitaasti ja varmasti jalkapohjista lähtien,lämpöhoitoa ei missään nimessä,uinti on hyväksi ja terveyskeskuksista saa tarratukiliivejä selkääs,että voit liikua joustavammin,sitä voit pitää muutaman viikon,yleensä se pyydetään palauttamaan noin 3kk.päästä.KOKEILE IHMEESSÄ NÄITÄ NEUVOJA.??LÄÄKKEET??!!!.

Äänestä
  • ..."hiilitapletteja vähintään 2-4 päivässä"...
    No sitten on taloudellisin vaihtoehto jättää suunkauttaotettavat lääkkeet ottamatta. Hiilihän, kuten kaikki tietävät, imee lääkkeet itseensä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jarmo kirjoitti:

Sairastatko kyseistä tautia? Millaiset oireet? Itselläni epäillään sitä. Kivut on kovat mutta verikokeen tulokset normaalit eikä kuumettakaan ole ollut.

Alaselkä kipu. Lonkat, polvet ym kipeänä. Suolisto onkkelmia jotka kuuluu myös oireyhtymään..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu