Työpaikkakysymyksiä

Valmistuva.

Hei!

Valmistuminen häämöttää kohta edessä ja haluaisin tämän siivittämänä virittää keskustelua tänne työpaikoista - tai oikeastaan paikkakunnista. Kaipaisin kommentteja teiltä työelämässä olevilta, millä perusteella valitsitte työpaikkakuntanne ja -koulunne, jossa opettajan uranne urkenee?

Olen miettinyt lukuisia kertoja pienten ja suurempien paikkakuntien koulujen eroja ja pohtinut, kumpaan minä mahdollisesti kuuluisin.

Pienillä paikkakunnilla kouluja on muutamia, jopa niin, että ala- ja yläkoulua sekä lukiota on tasan yksi kappaletta. Koulun henkilökunta on mahdollisesti omille synnynsijoilleen opintojen jälkeen palannutta, ja ns. sisäsiittoisuus ja sisäänlämpiävyys on maksimaalista. Uusia tuulia kouluun yrittävä opettaja mahdollisesti tyrmätään, sillä "meillä on aina tehty näin etkä sinä muualta tullut saa tätä muuttumaan". Pienet ympyrät joko tarjoavat elinikäisiä kollegasuhteita tai sulkevat pyrkyrin täysin piirien ulkopuolelle. Oppilaat ja perheensä muodostuvat mahdollisesti liian tuttavallisiksi, mutta toisaalta taas tämä mahdollistaa hyvän yhteistyön kodin ja koulun välillä. Opettajan työn eduksi voi muodostua se, että kaikki tuntee kaikki ja pieni piiri puhaltaakin yhteen hiileen.

Isommissa kaupungeissa / kunnissa kouluja on useita, ja työ kenties anonyymimpaa. Koulun sisälle muodostuu joko lämmin tai hyvin etäinen, jokainen omaa työtään puurtava yhteisö. Koulun oven sulkeuduttua opettaja voi kadota kaupungin massaan, ja yksityinen elämä pysyy yksityisenä. Oppilaiden vanhempiin törmää kadulla vain käsittämättömän sattuman aiheuttamana. Oppilaisiin voi muodostua lämmin tai ammattimaisen kliininen suhde. Isolla paikkakunnalla ja isoissa kouluissa rytmi on hektinen, suurten rattaiden pyörittämä, mutta samalla tarjoaa mahdollisuuden harjoittaa työtä yksityisesti, rauhassa, ilman niskaan hengittämistä.

Mitkä ovat teidän ajatuksia työpaikkakunnan vaikutuksesta kouluun ja työnkuvaanne? Miksi olette valinneet juuri pienen tai suuren paikkakunnan ja koulun sieltä? Ovatko ajatukseni lähellä teidän arkeanne vai onko teillä esittää poikkeavia faktoja näihin pähkäilyihini?


Kiitos! Keskustelua odotellessa.

3

611

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aineenope

      aihe ei ehkä inspiroi, koska useimmat meistä taviksista menevät sinne töihin, minne pääsevät. Jos on varaa valita, valinta tehdään sijainnin (missä on oma koti) perusteella. Jos koulussa on kamalaa, sitten etsitään uusi paikka, joka siis on taas siellä, minne huolitaan. Jos koulussa on mukavaa, niin sitten jäädään sinne, minne sattuma on johdattanut.

      Aineenopettaja voi joutua muuttamaan työn perässä, halusi tai ei. Esimerkiksi monen reaaliaineen opettajien työtilanne on heikko.

      Onnea työnhakuun. Toivottavasti saat unelmiesi paikan. Sitä vaan ei useinkaan voi etukäteen tietää, millaiset oppilaat tai työtoverit tai esimies koulussa on, vaikka koulun koko olisi mikä. Isommassa kaupungissa kannattaa toki tähdätä siihen oppilaitokseen, jonka oppilaaksiottoalueella on vähemmän sosiaalisia ongelmia ja köyhyyttä el siis käytännössä (kaupungin) vuokrakasarmeja. Niin se vaan menee.

      • Valmistuva.

        Kiitos kommentistasi.

        On hyvinkin totta, että työpaikan valintaan vaikuttaa muutkin muuttujat kuin oma tahto ja valikointi. Luonnollisesti sitä hakeudutaan töihin kotipaikkakunnalle ja kouluun, johon henkilö otetaan töihin. Itselläni on tilanne sellainen, että opintojen jälkeen on "maailma" avoinna - on mahdollisuus lähteä suuntaan tai toiseen, ja siksi yritin viritellä tämänkaltaisesta aiheesta keskustelua. Tilanne ei missään nimessä ole kaikilla samankaltainen, ja siksi ymmärrän kyllä palstahiljaisuuden. Ja romanttiset haaveeni karisevat varmasti siinä vaiheessa, kun kartoitan todellista työtilannetta ja työnsaantimahdollisuuksiani..


        Keskustelu edelleen avoinna, saa kirjoittaa mielipiteitä!


    • amisope

      Oman kouluni valitsin lähinnä ammattiosaamiseni perusteella. Myös työmatka merkitsi (fillarilla 20 minsaa). En ole katunut.

      Meillä on lämmin työyhteisö, jossa apua saa, mikäli sellaista kaipaa. Kuitenkin "hajurakoa" on sen verran, että oma työnkuva säilyy itsenäisenä ja voi mennä, tulla ja ihmetellä vapaasti ilman, että kukaan puuttuu sen enempää asioihin. Kunhan hoitaa hommansa, ei kukaan ala urputtaa. Kuin ihmeen kaupalla olen saanut pidettyä viimeiset neljä vuotta sekä oppilaat, kollegat että vanhemmat tyytyväisinä.

      Olen todella ISOSSA koulussa Suomen suurimmassa kaupungissa. Opiskelijoihin törmää tämän tästä. Vanhempiin tuskin koskaan. Yleensä kun opiskelijoihinkin törmää, ne ovat iloisia jälleennäkemisiä, joissa vaihdellaan kuulumisia. Opiskelijoihin minulla on lämmin suhde ja pyrin pitämään moniin heistä yhetyttä koulun jälkeenkin. Tänään juuri järjestin eräälle viime keväänä valmistuneelle hyvän alan työpaikan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      105
      2633
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      102
      1755
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1525
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      16
      1242
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      22
      1048
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      973
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      45
      949
    8. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      91
      924
    9. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      120
      921
    10. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      338
      836
    Aihe