Elokuu vei jo toisen kerran minulta ystävän, jos näin voi sanoa, sillä eihän se elokuun vika tietenkään ole.
Kuusi vuotta sitten kaverini meni junan alle. Nyt toinen ystäväni päätti päivänsä.
Olo on yhtä aikaa turta, surullinen ja vihainen. Laatikossa oleville masennuslääkkeille tuli juuri käyttöä.
Tiedän, että suru ja masennus ovat vasta tulossa. Kun ystävää ei enää näe eikä hänestä koskaan enää mitään kuulu, olo tulee olemaan hirveä.
Kuusi vuotta sitten kaverini meni junan alle. Nyt toinen ystäväni päätti päivänsä.
Olo on yhtä aikaa turta, surullinen ja vihainen. Laatikossa oleville masennuslääkkeille tuli juuri käyttöä.
Tiedän, että suru ja masennus ovat vasta tulossa. Kun ystävää ei enää näe eikä hänestä koskaan enää mitään kuulu, olo tulee olemaan hirveä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Läheinen ystäväni päätyi itsemurhaan 4v sitten ja
elokuun alussa tuli uusi suru-uutinen, kun 16v sukulaispoika
oli päätynyt myös itsemurhaan...
välillä on parempia päiviä ja sitten taas tulee vaikeampia, jolloin menetys tuntuu hirvittävän pahalta. Sellainen päivä on tänään. :/
En tiedä onko masennuslääkkeet ratkaisu vaan ennenmminkin puhuminen ammattiauttajan kanssa tai
muiden läheisten kanssa ja lopulta asian hyväksyminen...Tämä oli hänen oma päätös, hän ei enää jaksanut elää... Nopeaa tietä toipumiseen ei ole, valitettavasti.
Olen myös menettänyt vuoden sisällä kaksi ystävää ja olo on ollut hirveä. Toinen lähetti viestin edellisenä iltana ja lupasin tulla seuraavana päivänä, se oli myöhäistä.
Kun aikaa on hieman kulunut, olen ymmärtänyt, että olisin ehkä voinut siirtää tapahtumaa, mutta en lopullisesti auttaa. Hän oli erittäin älykäs yliopisto-opiskelija, mutta pilleristi/alkoholisti jo 20-vuotiaana. Pari selvää kuukautta, jolloin kävimme pelaamassa ja salilla, sitten taas muutaman kuukauden putki ja vanhemmat sekä ystävät tyrkyttivät kaikkea apua, jopa kallista minnesotahoitoa (kunta ei suostunut nuoren iän takia), mutta apu ei kelvannut.
Toinen oli vain velkaantunut ja mikään ei tuntunut miltään.
Jos ihminen ei ota itse haltuunsa elämää, niin toinen on vierellä mahdottoman tehtävän edessä.
Mun avokki masentui ja väsyi ja on yrittänyt kaksi kertaa itsemurhaa kuukauden sisällä.On viety kaksi kertaa teholle ja selvinnyt hengisssä. Ei ole ollut helppo kesä minulla ja kaikki päivät on olleet samanlaisia.
Minun ystäväni päätti päivänsä v.1991 vähän yli 20senä. Hän oli lapsuuteni ainoita ystäviä jonka kanssa elettiin suurin piirtein jokainen päivä yhdessä tukien toisiamme. Itse olin vanhoillishelluntailaisen perheen kapåinallinen ja hän pahasti alkoholisoituneen perheen vanhempi tytär ja yhdessä pyöritimme heidän perheen lasten elämää kun vanhemmat joivat aamusta iltaan.
Käytännössä hoidimme kaiken siivoukset, ruuan laitot ja hänen yksivuotiaan pikkusiskon.
Hänelle (siis ystävälleni) viimeinen niitti oli kun hänen äitinsä otti velkaa ja ystäväni oli taattava se. Ja sitten äiti ei halunnutkaan maksaa velkaa vaa rahat meni juomiseen, ystäväni sai potkut saaneerauksen uhriksi joutuessaan lamavuosina ja siksi ei voinut maksaa äitinsä velkaa. Siinä syy elämän lopettamiseen.
Vaikka siitä on kulunut jo 17 vuotta se satuttaa minua vieläkin, koska en tiennyt kaikkea silloin kun olin itse jäänyt vasta yksinhuoltajaksi ja ystäväni ei halunnut silloin lisätä minun tuskaa vaan jakoi minun tuskan. Nyt jälkikäteen vielä syytän itseäni kun en huomannut hänen tuskaa.