Endotoksiinitko aiheuttaa

ODTS:

Pääasiallisin oire on kuume, johon saattaa liittyä vilunväreitä, nuhaa, kurkunpään ärsytystä tai karheutta, päänsärkyä, lihasten tai nivelten särkyä, yskää tai silmien ärsytysoireita. Myös ihon kutinaa tai punoitusta on kuvattu. Tässäkin oireyhtymässä oireet ilmaantuvat tavallisesti useiden tuntien kuluttua pölyaltistuksesta.

Hengityksen toimintakokeissa ei välttämättä todeta muutoksia. Mikäli niitä esiintyy, ne ovat samankaltaisia kuin allergisessa alveoliitissa. Keuhkojen röntgenmuutoksia ei ole todettu. Bronkoalveolaarisen huuhtelunesteen (BAL) solulöydöstä hallitsevat liuskatumaiset leukosyytit ja makrofagit. Tautimekanismia ei tunneta, mutta aiheuttajaksi on esitetty mm. endotoksiineja

Kommentti:
vahvasti olen sitä mieltä että kyseessä olevia oireita on monella homealtistuneella,vailla oikeaa diagnoosia. Endotoksiinit kuulostavat ihan järkevältä tässä kohdin....tai sitten ei!!
391096
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

kertonut jo vuonna 1999 ilmestyneessä kirjassa (Myrkylliset sisäilmamikrobit), että endotoksiineista ei ole ainakaan kyse silloin, jos sairastuu kosteusvauriotalossa. Endotoksiineja on ns. gram-negatiivisissa bakteereissa. Ongelman keuhkoillemme aiheuttavat kuitenkin gram-positiiviset bakteerit, kuten Streptomyces-sädesieni ja Bacillus-bakteeri.

ODTS kannattaa unohtaa nyt täysin. Jos syntyy ODTS, niin se vaatii todella massiivisen pölyaltistuksen, jota ei tapahdu kosteusvauriorakennuksessa. ODTS syntyy "kertalaakista" eli aikaisempaa kosketusta taudin aiheuttajaan ei tarvita.

ODTS:ssä ovat neurofiilit koholla. Allergisessa alveoliitissa on puolestaan koholla lymfosyytit, joka on merkkinä siitä, että taudinaiheuttajaan on ollut jo aikaisemmin kosketusta. Neutrofiilit ovat siis merkki epäspesifisestä immuunipuolustuksesta. Se on juuri se, mikä on koko ajan päivystämässä keuhkorakkuloissa. Silloin on myös makfofageja. Lymfosyytit puolestaan tarkoittavat jo spesifistä puolustusta (= kaikille allergian aiheuttajille on omat IgG:t ja eosinofiiliset valkosolut).

ODTS on siis täyttä KUSETUSTA !

ystävällisin terveisin

Pekka Nikkola

Äänestä
  • Bronkoalveolaarisen huuhtelunesteen (BAL) solulöydöstä hallitsevat liuskatumaiset leukosyytit ja makrofagit ODTS:ssä.

    Äänestä

  • Allergiseen alveoliittin sairastumiseen vaaditaan yleensä voimakas, usein toistuva tai jatkuva altistuminen biologisille pölyille, joten alveoliitit ovat usein työperäisiä sairauksia (maanviljelijät).

    Maailmanlaajuisesti tavallisimmat allergiset alveoliitit ovat viljelijöiden homepölykeuhko, farmer’s lung ja papukaijoja lemmikkeinä pitävien ihmisten linnunpölykeuhko, bird breeder’s/fancier’s lung.

    Suomessa viljelijöiden homepölykeuhko on yleisin. Vuosittain n. 100 tapausta ilmoitetaan työperäisten sairauksien rekisteriin.

    Molemmat sekä ODTS että allerginen alveoliitti
    vaativat voimakkaan altistuksen. Samoilla periaatteilla saadaan molemmat.

    Älä viitsi kusettaa itse täällä homesairaita alveoliittivalheillasi!

    Äänestä

  • Sinulla on kyllä todella lyhyt muisti. Vähän aikaa sitten luulit, että endotoksiineille voi altistua ainoastaan, jos sädesienet kasvavat keuhkoputkissa. Ilmeisesti olet nyt kuitenkin vihdoinkin oppinut, että niin ei ole, koska asia on sinulle täällä monta kertaa kerrottu.

    Entä kuinka monta kertaa sinulle täytyy kertoa, että hometaloissa on myös gram-negatiivisia bakteereita? Leikkaa talteen:

    Pelleiletkö vai etkö oikeasti
    Kirjoittanut: tiedä? 30.7.2008 klo 20.29

       Milläköhän perusteella nimität itseäsi kosteusvaurioasiantuntijaksi???

    Tuon logiikkasi mukaan esim. valinomysiinistäkään ei tarvitse puhua kosteusvauriomikrobeille altistumisen yhteydessä, koska sitäkään ei mitata rutiininomaisesti kosteusvauriotaloista.

    Olisi luullut sinun tietävän, että mikrobien sekundääristen aineenvaihduntatuotteiden (toksiinien, kuten esim. valinomysiini) samoin kuin myös gram-negatiivisten bakteereiden endotoksiinien ja homesienten glukaanien mittaaminen on kovin työlästä ja kallista ja siksi sitä tehdään lähinnä vain tieteellisessä tutkimustyössä. Tästä johtuen niiden mittaaminen ei kuulu rutiininomaisiin hometalojen mikrobitutkimuksiin. Ymmärrät varmaan, että se ei kuitenkaan mitenkään tarkoita, etteikö niitä olisi hometaloissa ja etteivätkö ne aiheuttaisi terveysvaaraa.

    Tässä sinulle luettavaksesi kansainvälinen ns. Baarnin lista kosteusvaurioon viittaavista indikaattorimikrobeista (toivottavasti noteeraat, että sieltä löytyy A. fumigatuksen lisäksi myös gram-negatiiviset bakteerit).

    Runsasta kosteutta vaativat (RH > 90 ...95%)

    · Aspergillus fumigatus
    · Exophiala
    · Fusarium
    · Phialophora
    · Stachybotrys
    · Trichoderma
    · Ulocladium
    · Sädesienet= Streptomyces=aktinomykeetit, nykyisin aktinobakteerit
    · Hiivat (Rhodotorula)
    · Useita gram-negatiivisia bakteereita

    Kohtalaista kosteutta vaativat (RH 85...90%)
    · Aspergillus versicolor

    Suhteellisen kuivassa viihtyvät mikrobit (RH < 85%)
    · Aspergillus versicolor)
    · Eurotium
    · Wallemia
    · Penicillium ?lajeja (esim. Penicillium chrysogenum, Penicillium aurantogriseum

    Äänestä

  • Tämä huippuasiantuntijamme väitti täällä monen vuoden ajan, ettei ODTS löydy edes kansainvälisestä tautiluokituksesta! KUNNES - palstalla käynyt oikea asiantuntija korjasi senkin virheellisen väittämän.

    Esim. nisuiisun tietoisku:

    TIESITKÖ, ETTÄ (19):

    ” kansainvälinen tautiluokitus ICD-10 ei tunne sellaista sairautta kuin

    ODTS eli orgaanisen pölyn aiheuttamaa toksista oireyhtymää.

    Siis kaikki te joilla on diagnoosina ODTS, niin teillä on valitettavasti sairautena allerginen alveoliitti.”

    Äänestä

  • Olet aikamoinen teorisoija.

    Kirjoitit, että HOME-ODTS-reaktio, siis se 1-3 vuorokautta kestävä HOMEaltistuksen aikaansaama sairaus), vaatii MASSIIVIPÖLYALTISTUKSEN, JOTA MASSIIVIPÖLYTYSTÄ EI TAPAHDU KOSTEUSVAURIORAKENNUKSISSA.

    Kirjoitit myös, että ODTS SYNTYY KERTALAAKISTA ILMAN AIKAISEMPAA ALLERGEENIALTISTUSTA.

    Vuonna 1993 painetun Allergologia-kirjan mukaan lLÄÄKETIETEILIJÄT ovat todenneet n.14 prossaa MAANVILJELIJÖISTÄ SAIRASTUVAN ODTS:ään.

    Ja varmaan teidät, että MAANVILJELIJÄKSI (isännäksi tai emännäksi) KASVETAAN jo pienestä pitäen.
    Eli jo siitä lähtien kun "kynnelle kykenee" SE HYKS:in professori Haahtelan mainitsema MAATALOUSMIKROBIALTISTUS on ollut päällä, joka altistus on jossain vaiheessa saattanut sairastuttaa kohteessa työskentelevän ODTS-oireyhtymään.
    Maanviljelijät sairastavat allergista nuhaa, allergista astmaa ja kroonista keuhkoputkitulehdusta siinä missä muutkin kosteusvauriorakennuksissa työskentelevät.
    Maanviljelijät saattavat sairastua myös allergiseen alveoliittiin.

    Äänestä

  • OPEEEEEEE kirjoitti:

    Allergiseen alveoliittin sairastumiseen vaaditaan yleensä voimakas, usein toistuva tai jatkuva altistuminen biologisille pölyille, joten alveoliitit ovat usein työperäisiä sairauksia (maanviljelijät).

    Maailmanlaajuisesti tavallisimmat allergiset alveoliitit ovat viljelijöiden homepölykeuhko, farmer’s lung ja papukaijoja lemmikkeinä pitävien ihmisten linnunpölykeuhko, bird breeder’s/fancier’s lung.

    Suomessa viljelijöiden homepölykeuhko on yleisin. Vuosittain n. 100 tapausta ilmoitetaan työperäisten sairauksien rekisteriin.

    Molemmat sekä ODTS että allerginen alveoliitti
    vaativat voimakkaan altistuksen. Samoilla periaatteilla saadaan molemmat.

    Älä viitsi kusettaa itse täällä homesairaita alveoliittivalheillasi!

    massiivisesta itiöpölyaltistuksesta. Sen aiheuttavat tietenkin Af homeista ja pari-kolme termofiilista aktinobakteeria eli kansanomaisesti sanottuna "sädesientä".

    Kosteusvauriossa ei ole massiivista itiöaltistusta, mutta silti sairastutaan. Tämän tyyppisen keuhkorakkulatulehduksen aiheuttavat pari-kolme gram-positiivista bakteeria, jotka ovat samantyyppisiä kuin farmarinkeuhkoissa, mutta kasvavat matalammassa lämpötilassa. Tunnetuin näistä on Streptomyces, jota myös kutsutaan sädesieneksi. Toinen tunnettu alveoliitin aiheuttaja on Bacillus cereus. Nämä asiat on selvitetty jo aikoja sitten KTL:n ja Hgin yliopiston tutkijoiden toimesta.

    Todellisuudessa siis kukaan ei ole HOMESAIRAS, vaan sairaus johtuukin bakteereista ja niiden erittämistä myrkyllisistä aineenvaihduntatuotteista. Tällä asialla ei ole mitään tekemistä ASTMAN kanssa. Astma voi olla homeen aiheuttama, mutta se on helppo tunnistaa tämän kyseisen ahtauman aiheuttajan IgE-vasta-aineista ja eosinofiilista valkosoluista.

    ystävällisin terveisin

    Pekka Nikkola

    Äänestä

  • nisuiisu kirjoitti:

    Selaa välillä vanhoja viestejä. Kaikki on sinulle selitetty moneen kertaan. Miksi et leikkaa niitä talteen ja lue läpi ennen kuin kirjoittelet tänne niitä iänikuisen samoja asioita, joihin olet jo saanut asialliset kommentit???

    Äänestä

homeelle altistuneiden sairaus. Jos ODTS on nopea reaktio, joka ei vaadi mitään aikaisempaa altistusta ja johon liittyy suuret endotoksiinien määrät, niin miten se sopii homesairaisiin, jotka ovat altistuneet usein vuosia ennen sairauden puhkeamista? Ei me missään viljasiiloissa käydä seisoskelemassa saadessamme oireet seuraavan kerran, taas riittää pieni altistus sopivassa hometalossa jossa mitään hajua tai pölyä ei ole välttämättä aistinvaraisesti havaittavissa.

Äänestä
  • altistemäärä riittää jatkossa? Kassajonossa takanasi seisova ihminen, josta ei pääse pakoon niin helposti kuin edellä olevasta, varsinkaan ruuhkassa, riittää laukaisemaan oireet.

    Äänestä

  • miksi niin pieni kirjoitti:

    altistemäärä riittää jatkossa? Kassajonossa takanasi seisova ihminen, josta ei pääse pakoon niin helposti kuin edellä olevasta, varsinkaan ruuhkassa, riittää laukaisemaan oireet.

    syntynyt, niin silloin on vaadittu myös bakteeritmyrkyt.

    Nämä tapahtumat eli Streptomycesin ja Bacillus cereuksen vierailut ovat jättäneet muistijäljet IgG:n ja muisti-lymfosyyttien muodossa. Tämän jälkeen, kun yliherkistyminen (=sairaus) on tapahtunut, niin jo aivan pienetkin itiömäärät (enää ei tarvita edes myrkkyjä) laukaisevat uuden keuhkorakkulatulehduksen.

    Tällä asialla ei ole mitään tekemistä astma-nimisen sairauden kanssa. Ongelma johtuu siis liian herkistyneestä immuunipuolustusjärjestelmästä KEUHKORAKKULOISSA. Toki limaa keuhkoputkissa voi erittyä ärsytysvaikutuksen vuoksi, jopa niin paljon, että voi tukehtua kuoliaaksi, jos nukkuu.

    Pitää pitää milessä, että ärsytysvaikutus (limaneritys keuhkoputkella) on ihan eri asia kuin varsinainen sairaus (allerginen alveoliitti)

    ystävällisin tervesin

    se ärsytyksen aiheuttama astmakin on astma. Yli puolet aikuisiässä alkaneista astmoista oli ymmärtääkseni ei IgE-välitteisiä.

    Äänestä

  • homeahdistus1 kirjoitti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000037105979

    Huomaa myös, kuinka hyvä puolustusjärjestelmä on estämässä astmaa!

    Jos puhutaan allergeenin aiheuttamasta sairaudesta, niin kyllä silloin pitää huomioida, allergisen astman kriteerit. Samalla tavalla huomioidaan allergisen nuhan ja keuhkorakkulatulehduksen kriteerit. Ne ovat kaikki allergeenin aiheuttamia sairauksia. Niistä pidetään tiukasti kiinni. Niistä ei saa lipsua, kuten korvalääkäri Risto Voutilainen on julkisesti usein todennut. Ei esim. ole kyse astman kriteereistä täyttävästä allergiasta, ellei tulehdussoluina ole muiden lisäksi myös eosinofiilisia valkosoluja.

    Ärsytysoireet esim. keuhkoputkilla on ihan eri asia. Ei se täytä astman kriteerejä. Ärsytysoireena voi olla jopa niin paljon limaneritystä, että voi tukehtua, kun nukkuu. Eikä tuo ole astmaa!

    Tuula Putus on kyllä onnistunut hyvin eri astmatyyppien esittelyssä, kuten huomaat linkistä.

    AVAA, LUE JA LEIKKAA TALTEEN, JOTTEI KAIKKEA TARVITSE TOISTAA JATKUVASTI:

    http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000035881852#22000000035881852

    Äänestä

  • ei ne maanviljelijätkään ODTS:ää saa ihan yhtenä päivänä vuosikymmenten työurallaan. Jossakin vaiheessa kun oireet ovat sitä luokkaa että tajuaa jonkun olevan pielessä, mennään lääkäriin syytä selvittämään, AIVAN KUTEN HOMESAIRAS altistuttuaan kosteusvauriorakennuksessa.

    Hometaloissa tai hometyöpaikoilla altistutaan myös silloin kun siellä tehdään remonttia ja nimenomaan silloin altistus on runsas.

    Muistaakseni täälläkin on moni työssä sairastunut kertonut että oireilut lisääntyivät työpaikalla tehtävän korjauksen aikana.

    Äänestä

  • nisuiisu kirjoitti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000037105979

    Huomaa myös, kuinka hyvä puolustusjärjestelmä on estämässä astmaa!

    Jos puhutaan allergeenin aiheuttamasta sairaudesta, niin kyllä silloin pitää huomioida, allergisen astman kriteerit. Samalla tavalla huomioidaan allergisen nuhan ja keuhkorakkulatulehduksen kriteerit. Ne ovat kaikki allergeenin aiheuttamia sairauksia. Niistä pidetään tiukasti kiinni. Niistä ei saa lipsua, kuten korvalääkäri Risto Voutilainen on julkisesti usein todennut. Ei esim. ole kyse astman kriteereistä täyttävästä allergiasta, ellei tulehdussoluina ole muiden lisäksi myös eosinofiilisia valkosoluja.

    Ärsytysoireet esim. keuhkoputkilla on ihan eri asia. Ei se täytä astman kriteerejä. Ärsytysoireena voi olla jopa niin paljon limaneritystä, että voi tukehtua, kun nukkuu. Eikä tuo ole astmaa!

    Tuula Putus on kyllä onnistunut hyvin eri astmatyyppien esittelyssä, kuten huomaat linkistä.

    ystävällisin terveisin

    Pekka Nikkola

    " Huomaa myös, kuinka hyvä puolustusjärjestelmä on estämässä astmaa! "

    Kyllä sinun nyt on EHDOTTOMASTI lähdettävä USA:aan valistamaan heitäkin. USA:n viranomaiset ovat julkaisseet taas uuden tiedotteen, jossa kerrotaan maan 20 miljoonasta astmatapauksesta ja siitä, että rakennusten homevauriot ovat syynä suureen osaan niistä.

    AJATTELE, että tuollaisessa supervallassa kuvitellaan kosteusvauriomikrobien aiheuttavan ASTMAA!!

    Onneksi meillä on sinut ja me tiedämme paremmin!

    Äänestä

  • Bushin kanssa! kirjoitti:

    ei tuota jaksa kukaan nauramatta lukea.

    Ensin oli vain astma. Kun TTL tutkii omia tutkimuksiaan uudelleen alkoi palstalle ilmestyä tuota ODTS juttua! Ehkä vähän läpinäkyvää!

    USAssa oli tuon tv ohjelman mukaan ainakin yksi alveoliitti kodin homevauriosta, joten ehkä siellä on vähän sama tilanne. Jos kerrotaan mitä oikeasti tapahtuu tulee kaaos, jos kerrotaan että sairastat astmaa tai tuota naurettavaa arvioita ODTS, niin väki pysyy tyytyväisenä.

    En usko kumpaankaan en astmaan, enkä ODTS:kään näytä olevan se mikä pahimmillaan sairastuneille tulee. Ensin oireillaan yleisoirein, sitten se menee keuhkoihin ja siinä se!

    Äänestä

  • nimetön... kirjoitti:

    puhunut mistään TV-ohjelmasta, vaan viranomaistiedotteesta.

    Miksi jätät tällaisissa yhteyksissä nimimerkkisi pois? HALUATKO ANTAA VAIKUTELMAN, ETTÄ JOKU OLISI KANSSASI SAMAA MIELTÄ??

    asiaa.

    Äänestä

  • ole tässä kirjoitti:

    puhunut mistään TV-ohjelmasta, vaan viranomaistiedotteesta.

    Miksi jätät tällaisissa yhteyksissä nimimerkkisi pois? HALUATKO ANTAA VAIKUTELMAN, ETTÄ JOKU OLISI KANSSASI SAMAA MIELTÄ??

    tietysti palstalla on vain yksi kirjoittaja itsesi lisäksi. Ihan selvä asia. Totta kai näin on. Vain se otettu lääke tehoaa, kerrotaan täällä, oletko huomannut sitä?

    Äänestä

  • Bushin kanssa! kirjoitti:

    " Huomaa myös, kuinka hyvä puolustusjärjestelmä on estämässä astmaa! "

    Kyllä sinun nyt on EHDOTTOMASTI lähdettävä USA:aan valistamaan heitäkin. USA:n viranomaiset ovat julkaisseet taas uuden tiedotteen, jossa kerrotaan maan 20 miljoonasta astmatapauksesta ja siitä, että rakennusten homevauriot ovat syynä suureen osaan niistä.

    AJATTELE, että tuollaisessa supervallassa kuvitellaan kosteusvauriomikrobien aiheuttavan ASTMAA!!

    Onneksi meillä on sinut ja me tiedämme paremmin!

    Oletko jo unohtanutt Lipposen ja Mönkäreen aikaansaamaan kansainvälisen astmasalaliiton? Eikö Lipponen käynyt silloin aikoinaan JUURI TÄMÄN ASTMA-ASIAN takia siellä USA:ssa tapaamassa Bushia. Siinä salaisessa tapaamisessa sovittiin, ETTÄ KOSTEUSVAURIOMIKROBIT AIHEUTTAVAT VAIN ASTMAA ja vain joskus harvoin alveoliittia (jottei epäilyt heräisi).

    Lehdetkin kirjottivat tuolloin:

    " Suomen ulkoministeriön salaisen raportin mukaan Yhdysvaltain presidentti George W. Bush kiitti pääministeri Paavo Lipposta "liittymisestä astmakoalitioon"

    Salaiseksi luokitellun raportin on laatinut Suomen Washingtonin suurlähetystö. Raportti lähetettiin ulkoministeriöön Lipposen ja Bushin tapaamisen jälkeen viime joulukuun alkupuolella. Astmaraportin mukaan "Lipponen kiitti presidentti Bushia johtajuudesta pyrkimyksissä rakentaa kansainvälistä koalitiota".

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    tietysti palstalla on vain yksi kirjoittaja itsesi lisäksi. Ihan selvä asia. Totta kai näin on. Vain se otettu lääke tehoaa, kerrotaan täällä, oletko huomannut sitä?

    kirjoittajaa, mutta vain yksi sinä, ellet itse sitä tiennyt!

    Äänestä

  • kirjoitat kirjoitti:

    asiaa.

    ajattelit kirjoittaa beesateksi itseäsi??

    Äänestä

  • viestiä kirjoitti:

    ajattelit kirjoittaa beesateksi itseäsi??

    oletkin ollut taas ääri fiksu noine arviointinesi. Ettei muutesin olisikin kysessä ilmankostutinkuume? Aika varmalta tuntuu, että juu sitä se on!

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    tietysti palstalla on vain yksi kirjoittaja itsesi lisäksi. Ihan selvä asia. Totta kai näin on. Vain se otettu lääke tehoaa, kerrotaan täällä, oletko huomannut sitä?

    lääke auttaa parhaiten. Tuohan on aivopesua.

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    tietysti palstalla on vain yksi kirjoittaja itsesi lisäksi. Ihan selvä asia. Totta kai näin on. Vain se otettu lääke tehoaa, kerrotaan täällä, oletko huomannut sitä?

    Eihän alveoliittin ole mitään lääkettä, mitä voisimme ottaa ja eihän meillä mitään muuta sairautta voi olla.

    Äänestä

  • ODTS:n syntyä kirjoitti:

    ei ne maanviljelijätkään ODTS:ää saa ihan yhtenä päivänä vuosikymmenten työurallaan. Jossakin vaiheessa kun oireet ovat sitä luokkaa että tajuaa jonkun olevan pielessä, mennään lääkäriin syytä selvittämään, AIVAN KUTEN HOMESAIRAS altistuttuaan kosteusvauriorakennuksessa.

    Hometaloissa tai hometyöpaikoilla altistutaan myös silloin kun siellä tehdään remonttia ja nimenomaan silloin altistus on runsas.

    Muistaakseni täälläkin on moni työssä sairastunut kertonut että oireilut lisääntyivät työpaikalla tehtävän korjauksen aikana.

    ollut sairaus, jossa ei tarvittu aiempaa altistusta? Kuka tahansa, joka menee sinne viljasiiloon pöllyttämään, vaikka ensimmäisen päivän maataloustyöntekijä, voi saada odts:n altistuttuaan suurelle määrälle endotoksiineja?

    Aiheesta lisätietoa tässä. Kannattaa ehdottomasti lukea alaosan linkeistä Hypersensitivity pneumonitis: current concepts Full Text, jos se ei ole jo tuttu, siitä selviää monta asiaa.

    http://thorax.bmj.com/cgi/content/abstract/41/12/919

    eikä tarvitse mennä viljasiiloon pöllyttelemään, mikäs teoria sinulla siihen on. Ihan tavallisia kaupunkilaisia joilla on ollut työpaikalla kosteus- ja homevaurio. Tuskin sinne työpaikalle on viljasäkkiä tuotu imppaamista varten.

    Äänestä

  • ODTS kirjoitti:

    ei minulla ole mitään omia teorioita, lueskelen alan artikkeleita. Luepa sinäkin vaikka nuo edellisessä viestissäni olevat linkit. Eli odts:n ja alveoliitin erottaminen toisistaan, oli kai tässä kysymyksenä.

    Mihin perustuu sinun käsityksesi siitä, että odts on sairaus jota esiintyy kaupunkilaisten työpaikoilla? Ttl:n ammattitautitilastoihinko? Miksi jotkut suomalaiset keuhkolääkärit eivät tunnu uskovan, että sellaista sairautta kuin odts voisi saada hometalosta?

    Äänestä

  • nimetön... kirjoitti:

    ei tuota jaksa kukaan nauramatta lukea.

    Ensin oli vain astma. Kun TTL tutkii omia tutkimuksiaan uudelleen alkoi palstalle ilmestyä tuota ODTS juttua! Ehkä vähän läpinäkyvää!

    USAssa oli tuon tv ohjelman mukaan ainakin yksi alveoliitti kodin homevauriosta, joten ehkä siellä on vähän sama tilanne. Jos kerrotaan mitä oikeasti tapahtuu tulee kaaos, jos kerrotaan että sairastat astmaa tai tuota naurettavaa arvioita ODTS, niin väki pysyy tyytyväisenä.

    En usko kumpaankaan en astmaan, enkä ODTS:kään näytä olevan se mikä pahimmillaan sairastuneille tulee. Ensin oireillaan yleisoirein, sitten se menee keuhkoihin ja siinä se!

    Kirjoituksestasi päätellen olet nisuiisun oppilas.
    Ja nisuiisun väittämähän on, että kosteusvauriorakennuksessa sairastutaan vain ja ainoastaan allergiseen alveoliittiin (sekin näyttää olevan muotoa krooninen) ja sairastuttajana toimivat vain ja ainoastaan pari BAKTEERILAJIA.

    Näytät siis olevan nisuiisun oppilas kirjoittaessasi:
    "En usko kumpaankaan en astmaan, enkä ODTS:kään näytä olevan se mikä PAHIMMILLAAN SAIRASTUNEILLE TULEE. Ensin oireillaan YLEISOIREIN, SITTEN SE MENEE KEUHKOIHIN."

    Kertoisitko mitä yleisoireita kosteusvauriomikrobialtistus sinulla ylläpiti ja kuinka kauan, ja kuinka kauan aikaa noista yleisoireista vei "keuhkoihinmeneminen", ja minkä KEUHKOSAIRAUDEN keuhkolääkäri sinulla totesi tuon "keuhkoihinmenon" seurauksena, missä ja millä menetelmillä?

    Kirjoitit myös, että kun TTL tutki omia tutkimuksiaan uudelleen ALKOI PALSTALLE ILMESTYÄ TUOTA ODTS JUTTUA, ja että jos kerrotaan että SAIRASTAT astmaa tai tuota NAURETTAVAA ARVIOTA ODTS, niin väki pysyy tyytyväisenä."

    Aloin kirjoittamaan tällä palstalla marraskuussa 2004 kertoen tuolloin TYÖPAIKKA-ALTISTUKSENI AIKAANSAANEEN minussa EI ODTS-, vaan ODS-sairauden, koska jatkumo oli taattu työpaikka-altistuksen päättymisen jälkeenkin aiheuttajina esim. haravaointi, kasvimaatyöskentely (multa-allergisoituminen) marjojen poimiminen metsästä jne.

    No onhan se kiva tietää, että jotkut tällä palstalla kirjoittavat homesairastuneet pitävätkin ODTS:ää tai ODS:ää (ei myrkkyjä) NAURETTAVANA SAIRAUTENA johon sairauteen sairastuneet alkavat hyristä tyytyväisyydestä.

    NO 18-vuotisena ODS:säläisenä sanon, että alan hyristä tyytyväisyydestä kun nakkaan pakkasten tultua HENGITYSSUOJAIMET NAULAAN.

    Ja tiedoksesi, että nisuiisun kiellosta huolimatta (et saa kirjoittaa ODTS:stä etkä allergisesta keuhkoputkitulehduksesta tällä palstalla), jatkan kirjoittamista.
    Jatkan kirjoittelua myös ASTMASTA JA ALLERGISESTA NUHASTA.

    Ja muuten sairastutti se työpaikka-altistus minut 24-vuoden altistusputken jälkeen vihdoin viimein AKUUTTIIN allergiseen alveoliittiinkin, jonka aikaansai uusien, väärin asennettujen ilmastointilaitteiden aiheuttama mikrobipöllytys.
    Ja AKUUTTI ALVEOLIITTIMUOTOHAN ohittui kohdallani kolmessa kuukaudessa, kuten varmaan olet lukenut lääketieteen oppikirjoista.
    Ja varmaan olet lukenut senkin, että ODTS (ODS):stä tervehtyy 1-3 VUOROKAUDESSA.

    Ja tiedoksesi, että työpaikka-altistusaikana minulla ei ole ollut maamme homegurujen mainitsemia YLEISOIREITA ja ei ole ollut työpaikka-altistuksen päättymisen jälkeenkään.

    Minusta on kummallista, että tällä palstalla, jotkut mielestään ainoaan oikeaan HOMEsairauteen sairastuneet, alkavat mustamaalata muihin homesairauksiin sairastuneita tavalla jos toisellakin ja väittää heidän sairastuneen vain ja ainoastaa allergiseen alveoliittiin, joka väite TARKOITTAA YLIKÄVELEMISTÄ koskien heidän oman kantapäänsä kautta välittämääsä tietoa, joka tieto on sopusoinnussa lääketieteen kanssa.

    Minua alkaa totta tosiaan ärsyttämään tällä palstalla joidenkin kirjoittajien MINÄ-TIEDÄN MITÄ-SINÄ-SAIRASTAT-asenne, joka käytännössä tarkoittaa ETTÄ SINÄ ITSE ET TIEDÄ OMASTA ITSESTÄSI YHTÄÄN MITÄÄN.

    Ja siinä se.

    Äänestä

  • Homeherkkä kirjoitti:

    hyvästä kirjoituksestasi. Tuntuu todella pahalta kun täällä ei voisi mukamas sairastaa muuta sairautta kuin allergista alveoliittia.

    En myöskään pidä siitä vähättelystä toisia homesairaita kohtaan jota täällä harrastetaan, samoin asenne että minä tiedän mitä sinä sairastat.

    Meitä on erilaisissa tilanteissa sairastuneita. Joillakin on ollut jo astma pohjalla ja oireet ovat siksi erilaisia. JOku on sairastunut työpaikalla ja toinen kotona. Homelajeissa,määrässä ja altistumisajassa on eroja.

    Meissä on eroja, puolustuskykymme on erilainen,sietokykymme ja kyky havannoida miten oireilemme, sekin on erilainen.

    Olisi tosiaan hyvä muistaa, että palstalla voisi vertailla kokemuksia, saada toisilta vaikka vinkkejä tervehtymiseen, lääkkeisiin, lääkäreihin. Eikä niin että yksi tyyppi vaahtoaa täällä vain yhdestä ainoasta mahdollisesta sairaudesta, joka hänen mielestään on meillä kaikilla.

    Äänestä

  • Homeherkkä kirjoitti:

    Kirjoituksestasi päätellen olet nisuiisun oppilas.
    Ja nisuiisun väittämähän on, että kosteusvauriorakennuksessa sairastutaan vain ja ainoastaan allergiseen alveoliittiin (sekin näyttää olevan muotoa krooninen) ja sairastuttajana toimivat vain ja ainoastaan pari BAKTEERILAJIA.

    Näytät siis olevan nisuiisun oppilas kirjoittaessasi:
    "En usko kumpaankaan en astmaan, enkä ODTS:kään näytä olevan se mikä PAHIMMILLAAN SAIRASTUNEILLE TULEE. Ensin oireillaan YLEISOIREIN, SITTEN SE MENEE KEUHKOIHIN."

    Kertoisitko mitä yleisoireita kosteusvauriomikrobialtistus sinulla ylläpiti ja kuinka kauan, ja kuinka kauan aikaa noista yleisoireista vei "keuhkoihinmeneminen", ja minkä KEUHKOSAIRAUDEN keuhkolääkäri sinulla totesi tuon "keuhkoihinmenon" seurauksena, missä ja millä menetelmillä?

    Kirjoitit myös, että kun TTL tutki omia tutkimuksiaan uudelleen ALKOI PALSTALLE ILMESTYÄ TUOTA ODTS JUTTUA, ja että jos kerrotaan että SAIRASTAT astmaa tai tuota NAURETTAVAA ARVIOTA ODTS, niin väki pysyy tyytyväisenä."

    Aloin kirjoittamaan tällä palstalla marraskuussa 2004 kertoen tuolloin TYÖPAIKKA-ALTISTUKSENI AIKAANSAANEEN minussa EI ODTS-, vaan ODS-sairauden, koska jatkumo oli taattu työpaikka-altistuksen päättymisen jälkeenkin aiheuttajina esim. haravaointi, kasvimaatyöskentely (multa-allergisoituminen) marjojen poimiminen metsästä jne.

    No onhan se kiva tietää, että jotkut tällä palstalla kirjoittavat homesairastuneet pitävätkin ODTS:ää tai ODS:ää (ei myrkkyjä) NAURETTAVANA SAIRAUTENA johon sairauteen sairastuneet alkavat hyristä tyytyväisyydestä.

    NO 18-vuotisena ODS:säläisenä sanon, että alan hyristä tyytyväisyydestä kun nakkaan pakkasten tultua HENGITYSSUOJAIMET NAULAAN.

    Ja tiedoksesi, että nisuiisun kiellosta huolimatta (et saa kirjoittaa ODTS:stä etkä allergisesta keuhkoputkitulehduksesta tällä palstalla), jatkan kirjoittamista.
    Jatkan kirjoittelua myös ASTMASTA JA ALLERGISESTA NUHASTA.

    Ja muuten sairastutti se työpaikka-altistus minut 24-vuoden altistusputken jälkeen vihdoin viimein AKUUTTIIN allergiseen alveoliittiinkin, jonka aikaansai uusien, väärin asennettujen ilmastointilaitteiden aiheuttama mikrobipöllytys.
    Ja AKUUTTI ALVEOLIITTIMUOTOHAN ohittui kohdallani kolmessa kuukaudessa, kuten varmaan olet lukenut lääketieteen oppikirjoista.
    Ja varmaan olet lukenut senkin, että ODTS (ODS):stä tervehtyy 1-3 VUOROKAUDESSA.

    Ja tiedoksesi, että työpaikka-altistusaikana minulla ei ole ollut maamme homegurujen mainitsemia YLEISOIREITA ja ei ole ollut työpaikka-altistuksen päättymisen jälkeenkään.

    Minusta on kummallista, että tällä palstalla, jotkut mielestään ainoaan oikeaan HOMEsairauteen sairastuneet, alkavat mustamaalata muihin homesairauksiin sairastuneita tavalla jos toisellakin ja väittää heidän sairastuneen vain ja ainoastaa allergiseen alveoliittiin, joka väite TARKOITTAA YLIKÄVELEMISTÄ koskien heidän oman kantapäänsä kautta välittämääsä tietoa, joka tieto on sopusoinnussa lääketieteen kanssa.

    Minua alkaa totta tosiaan ärsyttämään tällä palstalla joidenkin kirjoittajien MINÄ-TIEDÄN MITÄ-SINÄ-SAIRASTAT-asenne, joka käytännössä tarkoittaa ETTÄ SINÄ ITSE ET TIEDÄ OMASTA ITSESTÄSI YHTÄÄN MITÄÄN.

    Ja siinä se.

    Teet sen ilmeisesti tietämättäsi tai sitten et ymmärrä lukemaasi.!

    Etkö ole lukutaitoinen (toinen mahdollisuus) ja kerro Majvikin suosituksen perusteella, mitkä kolme eri sairautta voidaan erottaa OIREILUJEN perusteella mikrobien aiheuttamiksi? Löydät ne sivuilta 2152-2153 kohdasta "TAUDINMÄÄRITYS". Ainoa lohtu lukutaidottomuudellesi on se, että myös kaikki lääkärit ovat lukutaidottomia tai sitten he VALEHTELEVAT kosteusvauriokohteessa sairastuneelle.

    Kerro myös sivulta 2190, mitä Henrik Nordman kertoo ODTS:ta? Kyllähän siitä tyhmempikin tajuaa, ettei kosteusvaurio sitä voi aiheuttaa.

    Kirjoituksesi on saanut monet hämmennyksen valtaan. Ihmettelen myös nimimerkki "hilkkaliisan" "ohjeita" palstalaisille. Ovat ainakin "kilometrin" mittaiset. Minä sain jo ainakin 4 vuotta sitten häneltä viestin, jossa kerrottiin, että ongelman aiheuttavatkin BAKTEERIEN myrkyt. Tuo viesti oli alunperin keuhkolääkäri Matti Paanaselta. Nämä bakteerit ja niiden erittämät myrkyt EIVÄT aiheuta ASTMAA vaan KEUHKORAKKULATULEHDUKSEN !

    Nuo sairauden aiheuttaman BAKTEERIEN nimet ovat sivulla 2183. Ne ovat meille kaikille tutut Streptomyces-sädesieni ja Bacillus-bakteeri. KTL:n tutkijat ovat tuon selvittänee jo 10 vuotta sitten, joten siitä on maininta Majvik-I "juhlanumerossa".

    No mitä sairauksia sitten liitetään kosteusvauriomikrobialtistukseen? Käytän lähteenä nykyisen lääninlääkäri Helena Mussalo-Rauhamaan kirjoitusta.

    INFEKTIOT: poskiontelotulehdus ja keuhkoputkentulehdus.
    Sana infektio tarkoittaa, että on olemassa kohdeelimessä viruksen, bakteerin tai homeen kasvustoa. Ne on helppo todeta, joten niistä ei sen enempää.

    ALLERGIAT: nuha, silmän sidekalvon tulehdus, astma. Nämä kolme ovat siis allergeenin aiheuttamia ja ne tapahtuvat pääasiassa hengityselinten limakalvolla ja ne on helppo todentaa allergeenin IgE-vasta-aineesta. Seuraavana H M-R mainitsee homepölykeuhkon. Kosteusvauriokohde ei aiheuta, jos ollaan kirjaimellisesti tarkkoja, homepölykeuhkoa, vaan kirjaimellisesti ilmaistuna BAKTEERIPÖLYKEUHKON eli kosteusvauriokeuhkon.

    Bakteeripölykeuhkon aiheuttavat siis "sädesienet" ja Bacillus-bakteeri. Juuri tämän vuoksi halutaan väärinkäyttää Anderseninkeräintä, jotta nämä "sädesienet" eivät tulisi ilmi. Pahin kasvualusta näille bakteereille on kostunut betoni.

    ystävällisin terveisin

    Pekka Nikkola
    Suomen ainoa rehellinen kosteusvaurioasiantuntija (ainakaan en vielä tiedä toista vastaavanlaista henkilöä)

    toista vastaavanlaista henkilöä. Ja toivottavasti heitä ei olisikaan,huhhh

    on esimerkiksi etsiä yötä päivää vanhoja artikkeleita yms., jos niistä sattuisi löytymään edes yksi lause, jonka voisi irrottaa muusta yhteydestä ja käyttää sitä manipulointivälineenään. Joskus jopa lausekin on jätetty kesken, jotta sisällöstä saisi varmasti väärän kuvan.

    Kun nyt ESIMERKIKSI kerrot mitä Majvik 1:n (v:lta 1998) sivulla 2183 lukee, niin unohdat mainita, että samaisella sivulla on mm. myös tällainen teksti:

    LAINAUS:
    Useat kosteusvauriohomesuvut, esimerkiksi Aspergillus, Penicillium, Fusarium ja Stachybotrys tuottavat ns. mykotoksiineja. Toksiinien tuotantoa lisäävät ravinteiltaan niukka kasvualusta, runsas kosteus ja lämpötila. Stachybotrys- ja Fusarium-homeet tuottavat mm. trikotekeenejä, jotka ärsyttävät voimakkaasti limakalvoja, hajottavat punasoluja, aiheuttavat inflammaatioreaktion keuhkokudoksessa ja veriaivoesteen läpäisevinä voivat myös aiheuttaa vaurioita keskushermostossa ja hermojen välittäjäaineiden toiminnoissa. Useiden mykotoksiinien on osoitettu olevan myös immuunipuolustusjärjestelmää heikentäviä. Homeiden mykotoksiinit voivat aiheutta leuotrieeni B4:n (LTB4) vapautumisen ja ne lisäävät superoksidianionin tuotantoa ja komplementtiaktivaatiota.

    Äänestä

  • KEINOJA kirjoitti:

    kertoo saman julkaisun sivuilla 2171-2173 kirjoittamassaan artikkelissa "Nykytietämys mykotoksiineista" ?

    Tottakai kosteusvauriokohteessa on satoja erilaisia homeita. Näistä tyypitetään vain hieman yli 10. Eri asia on sitten se, että onko niitä riittävästi aiheuttamaan tuhoa. Ei ainakaan nykytietämyksen vuoksi.

    Tiedän, että TTL on tutkinut ainakin Stachybotrusta ja saanut sillä aikaiseksi pahaa jälkeä koe-eläinten keuhkoissa. Mutta nuo olosuhteet tuossa kokeessa on kaukana niistä olosuhteista, joita tavataan kosteusvauriokohteessa, jossa itiöinti on todella vaatimatonta. Stachybotrys on tällä hetkellä Trichoderman lisäksi ainoa potentiaalinen (=tutkittu) homemyrkyn tuottaja kosteusvauriokohteessa. Niiden myrkkyjä ei ole todennäköisesti niin paljoa, että niistä olisi pysyvää haittaa.

    Sairauden on todettu johtuvan BAKTEERImyrkyistä, kuten valinomysiini, kereleudi ja amylosiini. Nämä kolme on tähän mennessä tunnistettu, mutta näitä bakteerimyrkkyjä on varmasti muitakin. Stachybotruksesta on huomioitava se, että se on huono itiöimään ja näin ollen se harvoin pääsee keuhkoihin asti.

    Kopio nyt meille samalta sivulta 2183 oleva tieto gram-positiivisista bakteereista (Streptomyces-sädesieni ja Bacillus) ja kerro kuka on tuon tiedon saanut selville. Katso viitteistä 26-29. Kopioi myös tieto siitä, mitkä homeet voivat aiheutta allergiaa. Kopioi siis kpl, joka alkaa näin "Iho- ja Allergisairaalan tutkimuksissa IgE-syöttösoluvälitteistä jne.

    Kerro myös, mikä kuvaa sivun 2152-53 oireiluista parhaiten sairastumistasi? Onko se tämä:
    Tutkimukset, kun oireena on yskä, hengenahdistus, lämpöily, jäsensäryt ?

    Aivan varmasti on, jos olet sairastunut kosteusvauriokohteessa. Nuo kaksi muuta SAIRAUDEN oirekuvausta sopivat homeallergiaan, jotka kaikki ovat IgE-välitteisiä.

    Sinulla on aivan varmasti BAKTEERIEN (Streptomyces ja/tai Bacillus) ja niiden erittämien myrkkyjen aiheuttama keuhkorakkulatulehdus eli allerginen alveoliitti eli yliherkkyyskeuhkokuume. HOMEPÖLYKEUHKO se ei ole, koska homeet eivät ole aiheuttaneet sitä.

    Olet tosi tosi hurjan hauska! Miksi tässä pitäisi siteerata VUODEN 1998 NYKYTIETÄMYSTÄ?? Toki voin sen tehdäkin. Tiivistysossa lukee näin:

    " RAKENNUSMATERIAALEILLA KASVAVIEN HOMEIDEN TUOTTAMISTA YHDISTEISTÄ ON VASTA VÄHÄN TUTKIMUSTIETOA, MUTTA ON TODETTU, ETTÄ ERI LAJIEN YHTEISVAIKUTUKSEN JOHDOSTA NIIDEN MYRKYLLISYYS LISÄÄNTYY JA HOMEKASVU SINÄNSÄ VOI OLLA MERKKINÄ MYKOTOKSIINIEN ESIINTYMISESTÄ. "

    Äänestä

  • nisuiisu kirjoitti:

    Teet sen ilmeisesti tietämättäsi tai sitten et ymmärrä lukemaasi.!

    Etkö ole lukutaitoinen (toinen mahdollisuus) ja kerro Majvikin suosituksen perusteella, mitkä kolme eri sairautta voidaan erottaa OIREILUJEN perusteella mikrobien aiheuttamiksi? Löydät ne sivuilta 2152-2153 kohdasta "TAUDINMÄÄRITYS". Ainoa lohtu lukutaidottomuudellesi on se, että myös kaikki lääkärit ovat lukutaidottomia tai sitten he VALEHTELEVAT kosteusvauriokohteessa sairastuneelle.

    Kerro myös sivulta 2190, mitä Henrik Nordman kertoo ODTS:ta? Kyllähän siitä tyhmempikin tajuaa, ettei kosteusvaurio sitä voi aiheuttaa.

    Kirjoituksesi on saanut monet hämmennyksen valtaan. Ihmettelen myös nimimerkki "hilkkaliisan" "ohjeita" palstalaisille. Ovat ainakin "kilometrin" mittaiset. Minä sain jo ainakin 4 vuotta sitten häneltä viestin, jossa kerrottiin, että ongelman aiheuttavatkin BAKTEERIEN myrkyt. Tuo viesti oli alunperin keuhkolääkäri Matti Paanaselta. Nämä bakteerit ja niiden erittämät myrkyt EIVÄT aiheuta ASTMAA vaan KEUHKORAKKULATULEHDUKSEN !

    Nuo sairauden aiheuttaman BAKTEERIEN nimet ovat sivulla 2183. Ne ovat meille kaikille tutut Streptomyces-sädesieni ja Bacillus-bakteeri. KTL:n tutkijat ovat tuon selvittänee jo 10 vuotta sitten, joten siitä on maininta Majvik-I "juhlanumerossa".

    No mitä sairauksia sitten liitetään kosteusvauriomikrobialtistukseen? Käytän lähteenä nykyisen lääninlääkäri Helena Mussalo-Rauhamaan kirjoitusta.

    INFEKTIOT: poskiontelotulehdus ja keuhkoputkentulehdus.
    Sana infektio tarkoittaa, että on olemassa kohdeelimessä viruksen, bakteerin tai homeen kasvustoa. Ne on helppo todeta, joten niistä ei sen enempää.

    ALLERGIAT: nuha, silmän sidekalvon tulehdus, astma. Nämä kolme ovat siis allergeenin aiheuttamia ja ne tapahtuvat pääasiassa hengityselinten limakalvolla ja ne on helppo todentaa allergeenin IgE-vasta-aineesta. Seuraavana H M-R mainitsee homepölykeuhkon. Kosteusvauriokohde ei aiheuta, jos ollaan kirjaimellisesti tarkkoja, homepölykeuhkoa, vaan kirjaimellisesti ilmaistuna BAKTEERIPÖLYKEUHKON eli kosteusvauriokeuhkon.

    Bakteeripölykeuhkon aiheuttavat siis "sädesienet" ja Bacillus-bakteeri. Juuri tämän vuoksi halutaan väärinkäyttää Anderseninkeräintä, jotta nämä "sädesienet" eivät tulisi ilmi. Pahin kasvualusta näille bakteereille on kostunut betoni.

    ystävällisin terveisin

    Pekka Nikkola
    Suomen ainoa rehellinen kosteusvaurioasiantuntija (ainakaan en vielä tiedä toista vastaavanlaista henkilöä)

    " Pekka Nikkola
    Suomen ainoa rehellinen kosteusvaurioasiantuntija (ainakaan en vielä tiedä toista vastaavanlaista henkilöä)", kuten hän itse itsensä esittelee

    siteerailee vuodelta 1998 peräisin olevia tietoja. Kun joku välittää tänne vuoden 2008 tietoja Tuula Putuksen sivuilta, hän pitää niitä vanhentuneina ja harhaanjohtavina ja uhkaa tehdä rikosilmoituksen kirjoittajasta:

    http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000035883396

    Äänestä

  • nisuiisu kirjoitti:

    Teet sen ilmeisesti tietämättäsi tai sitten et ymmärrä lukemaasi.!

    Etkö ole lukutaitoinen (toinen mahdollisuus) ja kerro Majvikin suosituksen perusteella, mitkä kolme eri sairautta voidaan erottaa OIREILUJEN perusteella mikrobien aiheuttamiksi? Löydät ne sivuilta 2152-2153 kohdasta "TAUDINMÄÄRITYS". Ainoa lohtu lukutaidottomuudellesi on se, että myös kaikki lääkärit ovat lukutaidottomia tai sitten he VALEHTELEVAT kosteusvauriokohteessa sairastuneelle.

    Kerro myös sivulta 2190, mitä Henrik Nordman kertoo ODTS:ta? Kyllähän siitä tyhmempikin tajuaa, ettei kosteusvaurio sitä voi aiheuttaa.

    Kirjoituksesi on saanut monet hämmennyksen valtaan. Ihmettelen myös nimimerkki "hilkkaliisan" "ohjeita" palstalaisille. Ovat ainakin "kilometrin" mittaiset. Minä sain jo ainakin 4 vuotta sitten häneltä viestin, jossa kerrottiin, että ongelman aiheuttavatkin BAKTEERIEN myrkyt. Tuo viesti oli alunperin keuhkolääkäri Matti Paanaselta. Nämä bakteerit ja niiden erittämät myrkyt EIVÄT aiheuta ASTMAA vaan KEUHKORAKKULATULEHDUKSEN !

    Nuo sairauden aiheuttaman BAKTEERIEN nimet ovat sivulla 2183. Ne ovat meille kaikille tutut Streptomyces-sädesieni ja Bacillus-bakteeri. KTL:n tutkijat ovat tuon selvittänee jo 10 vuotta sitten, joten siitä on maininta Majvik-I "juhlanumerossa".

    No mitä sairauksia sitten liitetään kosteusvauriomikrobialtistukseen? Käytän lähteenä nykyisen lääninlääkäri Helena Mussalo-Rauhamaan kirjoitusta.

    INFEKTIOT: poskiontelotulehdus ja keuhkoputkentulehdus.
    Sana infektio tarkoittaa, että on olemassa kohdeelimessä viruksen, bakteerin tai homeen kasvustoa. Ne on helppo todeta, joten niistä ei sen enempää.

    ALLERGIAT: nuha, silmän sidekalvon tulehdus, astma. Nämä kolme ovat siis allergeenin aiheuttamia ja ne tapahtuvat pääasiassa hengityselinten limakalvolla ja ne on helppo todentaa allergeenin IgE-vasta-aineesta. Seuraavana H M-R mainitsee homepölykeuhkon. Kosteusvauriokohde ei aiheuta, jos ollaan kirjaimellisesti tarkkoja, homepölykeuhkoa, vaan kirjaimellisesti ilmaistuna BAKTEERIPÖLYKEUHKON eli kosteusvauriokeuhkon.

    Bakteeripölykeuhkon aiheuttavat siis "sädesienet" ja Bacillus-bakteeri. Juuri tämän vuoksi halutaan väärinkäyttää Anderseninkeräintä, jotta nämä "sädesienet" eivät tulisi ilmi. Pahin kasvualusta näille bakteereille on kostunut betoni.

    ystävällisin terveisin

    Pekka Nikkola
    Suomen ainoa rehellinen kosteusvaurioasiantuntija (ainakaan en vielä tiedä toista vastaavanlaista henkilöä)

    Allergiset ammattitaudit, niiden nimet ja oireilu on selvitetty jo vuoden 1985 Allergiakirjassa. Vuoden 1993 Allergologia- kirjaan oli otettu kansainälisesti vuonna 1986 nimetty ODTS oireiluineen.

    Joten ei mitään uutta mitä tulee Majvik I:seen ja II:seen.

    Coombs/Gell:in toimesta allergian perusmekanismit immunologisine perustyypeineen, joita on neljää eri lajia kuin myös niiden tuottamat kudosvauriomekanismit, on selvitetty jo 1960-luvulla.

    Joten turha on niin sinun kuin myös maamme lääkäreidenkin (ainakin yli 90%:saa) hokema, että allergiaa on vain IgE-vasta-ainevälitteinen allergia kera eosinofiilian.

    Kyllähän II:s ja III:s tyypinkin allergikko aikaansaa lääketieteellisesti todennettavan sairauden itselleen käyttämällä altisteena sitä allergeenia/antigeenia mille on allergisoitunut.

    Sama koskee myös minua.
    Kun olen saanut esim. lehtien haravoinnista, puukuurin lattian siivoamisesta, kasvimaan mullan käsittelystä ODS-reaktion, en siis ODTS- reaktiota, koska mainituissa aineksissa myrkkyjä ei ole todettu, niin aikaansaan sen mainittuja altisteita käyttäen yhä edelleen n. 12 tunnin tarkkuudella. Pystyn aikaansaamaan lisäksi muita allergisia AKUUTTISAIRAUKSIA mainittuja altisteita käyttämällä.
    Tuonkaltainen pystyminenkö sinusta on harhaanjohtamista?

    Kun saan avokadosta, HK:n lenkistä + monista muista altisteista MILLOIN HALUAN joko kertalaakina tai muutaman päivän kerryttämisellä esim. angioödeeman (joka sekin on allerginen reaktio), niin sekö sinun mielestäsi on harhaanjohtamista?

    Ja niin edelleen ja niin edelleen.

    Varsin kummalliselta tuntuu myös VÄITTÄMÄSI VIRUSINFEKTIOIDEN TOTEAMISEN HELPPOUDESTA.
    Homesairauksissa lääkärin tulee pystyä erottamaan virusinfektion aikaasaama tulehdusreakio ja allergeenialtistuksen aiheuttama tulehdusreaktio toinen toisistaa.

    Eipä tuo näyttänyt helppoa olevan tt-lääkärillenikään, joka totesi noista 2-3 vrk kestävistä "flunssiani" (ODS) joita minä väitin homeallergisoitumiseni aiheuttamaksi, että viruksia on yli 200 ja kun yksi jättää niin toinen ottaa.
    Toki muutama vuosi myöhemmin myönsi ja jopa kirjoitti epikriisiin asian noin olleen.

    Äänestä

....................

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ODTS:n kirjoitti:

ODTS:

Pääasiallisin oire on kuume, johon saattaa liittyä vilunväreitä, nuhaa, kurkunpään ärsytystä tai karheutta, päänsärkyä, lihasten tai nivelten särkyä, yskää tai silmien ärsytysoireita. Myös ihon kutinaa tai punoitusta on kuvattu. Tässäkin oireyhtymässä oireet ilmaantuvat tavallisesti useiden tuntien kuluttua pölyaltistuksesta.

Hengityksen toimintakokeissa ei välttämättä todeta muutoksia. Mikäli niitä esiintyy, ne ovat samankaltaisia kuin allergisessa alveoliitissa. Keuhkojen röntgenmuutoksia ei ole todettu. Bronkoalveolaarisen huuhtelunesteen (BAL) solulöydöstä hallitsevat liuskatumaiset leukosyytit ja makrofagit. Tautimekanismia ei tunneta, mutta aiheuttajaksi on esitetty mm. endotoksiineja

Kommentti:
vahvasti olen sitä mieltä että kyseessä olevia oireita on monella homealtistuneella,vailla oikeaa diagnoosia. Endotoksiinit kuulostavat ihan järkevältä tässä kohdin....tai sitten ei!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu