Tehty

Suomen oloihin

7

1315

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuo lähti

      70-luvulla tuo oli normaalia kylmä käynnistystä kaikilla merkeillä, oli varmaan kova tuuli kun koko seutu ei peittynyt savuun.
      Sisua pidettiin hyvänä talviautona, muuta hyvää siinä ei ollutkaan.
      Muuten tuo R-kioski mallinen sisu on legendaarinen laite ja vitsien aihe.
      Sen ostoon sai tuolloin valtion tukea selvänä rahana ja verohelpotuksia lisäksi.
      Vielä 90-luvulla lama-aikana, kun ostin ensimmäisen oman uuden kuorma-auton Sisu olisi myyty kokonaan velaksi uudelle rahattomalle oy:lle ilman henkilökohtaista takausta tai muuta vakuutta ja olisivat maksaneet vaihtoauton rahalla henkilöyhtiölleni.
      Silti merkin markkina osuus on pysynyt kohtuudessa.

      • saanut

        minkä auton vaan ilman omarahoitusta kun vaan uskalsilaittaa auton.


      • kun kun
        saanut kirjoitti:

        minkä auton vaan ilman omarahoitusta kun vaan uskalsilaittaa auton.

        valtio mukana bisneksen teossa!(lue; veronmaksajat maksaa,ja kukaan ei ota vastuuta.
        Sisullakin valtion aikaan lähes n 2000 ukkoa ja
        akkaa töissä(olivat virkamiehiä muuten).
        Nykyään taitaa olla 100 henkilö Karjaalla?
        Sisu oli kallis auto,siksi Volvo ja Scania olivat hiljaa,saivat paremman hinnan autoista
        täällä kuin esim,euroopassa.Hinnat meni Sisun mukaan,sillä esim,yhteistyötä eivät halunneet
        Sisun kanssa.Vaikka muka puhuttiin scania-vabiksen mukaan tulosta.
        Voi ne kultaiset ja laiskat ajat!!


      • on totta
        saanut kirjoitti:

        minkä auton vaan ilman omarahoitusta kun vaan uskalsilaittaa auton.

        Jos oikein muistan sisu olisi maksanut 400 000 mk ja hyvitys arvottomasta scaniasta olisi ehkä ollut 150 000 mk.
        Ostin toisen yrittäjän epäonnistumisen jälkeisen alle kaksi vuotta vanhan Volvon, muistaakseni maksoi 170 000mk ja hyvitys Scaniasta 80 000mk.
        Ajoin Volvolla neljä vuotta ja Veho hyvitti siitä uuteen mersuun 400 000 mk, Mersun hinta oli 700 000 mk sis. alv. koko summalle.(Alv muutos aika).
        Silloin Mersu oli SuSi ja kun yritin sitä vuoden vanhana vaihtaa muuhun merkkiin paras vaihto hyvitys tarjous oli 100 000 mk.
        Oli kolme vuotta konepörssissä myynnissä sitten löytyi ostaja jolla ei koskaan ollut muuta merkkiä, sai mielestään halvalla maksoi 230 00 mk.
        Niin ne tilanteet ja nimellis hinnat vaihtelee.


    • savutti

      Pistäppä samanikänen volvo käyntiin lämmittämättä pakkasaamuna.
      Rupee äijät olemaan parranajokunnossa.
      Vesi tulee silmistä ja vaahto suusta..

      • suorastaan

        kitkus.


    • totta muuten

      sisut on tehty suomen oloihin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      46
      3199
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      38
      2694
    3. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2624
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      115
      2440
    5. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      51
      2193
    6. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      351
      1961
    7. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      151
      1594
    8. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      76
      1475
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1298
    10. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      32
      1235
    Aihe