pyysin luonto äitiä lopettamaan sateen siksi aikaa kun menen kävellen kauppaan. Ei satanut Kaupassa ollessa alkoi satamaan ja kun tulin pois tihuutti ihan vähän. Olen monesti tehnyt näin ja se toimii. Kun on hyvä syy.
0Äänestä
velhotar
Puhumalla tai siis pyytämällä minäkin joskus taion.
Joskus kun tulen yöllä kotiin esim. kävellen ja vastaan tulee outoja kolleja niin hoen vaan mielessäni että: "ette näe mua...." on toiminut.
Tai kun puh. lasku on iso (taas) ja on tärkeää asiaa jollekkin, niin minä pyydän ajatuksella, että hän soittaisi. On toiminut.
Ja kun menen ns. koirapolulle ja toivon tapaavani yhden ihmisen (en edes tiedä hänen nimeä) niin hän tuleekin minua siellä jossain vastaan.
Tuli tehtyä juhannuksena ne 7 eri luonnonkukkaa neljäntienhaarasta tyynyn alle. Ja näin unta tuntemattomasta kaverista jonka tapasin syksyllä. Sen pituinen se. Peilikäytävästä näin laivban lipuvan ½v myöhemmin lähdin tallinnaan, silloin tunnistin Geor Otsin.
Nykyään vain pelpoittelen toisia.
0Äänestä
kosmolita
Anna vähän neuvoja , miten yhden ihmisen suun voisi pistää kiinni tai kohdistaa hänen(sen ihmisen) viha häntä itsensä vastaan, se olisi kiva nähdä. Kiitos.Odotan viestisi.
0Äänestä
taikuri 666
kosmolita kirjoitti:
Anna vähän neuvoja , miten yhden ihmisen suun voisi pistää kiinni tai kohdistaa hänen(sen ihmisen) viha häntä itsensä vastaan, se olisi kiva nähdä. Kiitos.Odotan viestisi.
tämä taikaa tappaa heti.
ulluh no äjättiyrajäjiket naiat nämät (uhrin nimi) taikaa pitää käyttää varovasti
0Äänestä
taikuri 666
taikuri 666 kirjoitti:
tämä taikaa tappaa heti.
ulluh no äjättiyrajäjiket naiat nämät (uhrin nimi) taikaa pitää käyttää varovasti
lue toi viesiväärin päin
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
pyysin luonto äitiä lopettamaan sateen siksi aikaa kun menen kävellen kauppaan. Ei satanut
Kaupassa ollessa alkoi satamaan ja kun tulin pois tihuutti ihan vähän.
Olen monesti tehnyt näin ja se toimii. Kun on hyvä syy.
Puhumalla tai siis pyytämällä minäkin joskus taion.
Joskus kun tulen yöllä kotiin esim. kävellen ja vastaan tulee outoja kolleja niin hoen vaan mielessäni että: "ette näe mua...." on toiminut.
Tai kun puh. lasku on iso (taas) ja on tärkeää asiaa jollekkin, niin minä pyydän ajatuksella, että hän soittaisi. On toiminut.
Ja kun menen ns. koirapolulle ja toivon tapaavani yhden ihmisen (en edes tiedä hänen nimeä) niin hän tuleekin minua siellä jossain vastaan.
ym. ym. ym.
Tuli tehtyä juhannuksena ne 7 eri luonnonkukkaa neljäntienhaarasta tyynyn alle. Ja näin unta tuntemattomasta kaverista jonka tapasin syksyllä.
Sen pituinen se.
Peilikäytävästä näin laivban lipuvan ½v myöhemmin lähdin tallinnaan, silloin tunnistin Geor Otsin.
Nykyään vain pelpoittelen toisia.
Anna vähän neuvoja , miten yhden ihmisen suun voisi pistää kiinni tai kohdistaa hänen(sen ihmisen) viha häntä itsensä vastaan, se olisi kiva nähdä.
Kiitos.Odotan viestisi.
tämä taikaa tappaa heti.
ulluh no äjättiyrajäjiket naiat nämät (uhrin nimi) taikaa pitää käyttää varovasti
lue toi viesiväärin päin