Kaipa sitä on joskus joku päässyt eroon yksinäisyydestä. Eli miten te toimitte, että ette olisi enää yksinäinen?
Kun hakeuduin ongelmieni kasauduttua lääkäriin syksyllä 2005, kerroin lääkärille myös yksinäisyydestä. Hän arveli, että se varmaan lievittyy kun uusi paikkakunta tulee tutummaksi. Tiesin, ettei se kohdallani käy niin mutkattomasti.
Nyt kolme vuotta myöhemmin olen edelleen yksinäinen. Onhan paikkakunta tullut melko tutuksi ja olen tutustunut hyvin moniin ihmisiin. Löytänyt muutaman kaverinkin. Naispuolisia tuttaviakin olen saanut monia, mutta seurustelukumppania ei ole löytynyt. Minun kanssani ei ole kukaan halunnut seurustella. Kyllähän se vähän syö voimia kun kokee jääneensä yksin.
Ehkä pitäisi enemmän tulla sosiaalisemmaksi, mutta en ole keksinyt mitään paikkaa tai harrastusta. Kapakoissa en jaksa kovin usein hengailla, eikä seurakunnan järjestämä toimintakaan ole oikein minulle.
Voisin siis päästä eroon yksinäisyydestä, mutten tiedä kuinka. Ehkä saisin seurustelukumppaninkin, jos vain tekisin enemmän asian eteen. Ehkä minulla olisikin paljon annettavaa jollekin naiselle. Tosin pelkään ettei minua huolita kun luulen olevani liian vanha. Ehkä joku haluaisikin, mutta miten ja missä sellainen tutustuminen tapahtuisi?
Eli ei mitään uutta ole tapahtunut.
Kun hakeuduin ongelmieni kasauduttua lääkäriin syksyllä 2005, kerroin lääkärille myös yksinäisyydestä. Hän arveli, että se varmaan lievittyy kun uusi paikkakunta tulee tutummaksi. Tiesin, ettei se kohdallani käy niin mutkattomasti.
Nyt kolme vuotta myöhemmin olen edelleen yksinäinen. Onhan paikkakunta tullut melko tutuksi ja olen tutustunut hyvin moniin ihmisiin. Löytänyt muutaman kaverinkin. Naispuolisia tuttaviakin olen saanut monia, mutta seurustelukumppania ei ole löytynyt. Minun kanssani ei ole kukaan halunnut seurustella. Kyllähän se vähän syö voimia kun kokee jääneensä yksin.
Ehkä pitäisi enemmän tulla sosiaalisemmaksi, mutta en ole keksinyt mitään paikkaa tai harrastusta. Kapakoissa en jaksa kovin usein hengailla, eikä seurakunnan järjestämä toimintakaan ole oikein minulle.
Voisin siis päästä eroon yksinäisyydestä, mutten tiedä kuinka. Ehkä saisin seurustelukumppaninkin, jos vain tekisin enemmän asian eteen. Ehkä minulla olisikin paljon annettavaa jollekin naiselle. Tosin pelkään ettei minua huolita kun luulen olevani liian vanha. Ehkä joku haluaisikin, mutta miten ja missä sellainen tutustuminen tapahtuisi?
Eli ei mitään uutta ole tapahtunut.
Vastaukset 11
Vanhimmat
No totta kai sulla olis annettavaa jollekin naiselle/ihmiselle.
Onhan niitä liian vanhoja ja yksinäisiä naisiakin jossain.
Sitä en tiedä, että missä ja miten, mut jos tilaisuuden tynkää tulee, niin älä jää tuleen makaamaan. Sulla ei ole ainakaan mitään hävittävää.
Onhan häpeällisempää olla yrittämättä yksin, kuin torjutuksi tulleena, mutta yrittäneenä.
Oikeestaan seurustelusuhde on helpompi löytää, kuin kunnollinen ystävyys suhde.
Kiinnostaisiko mikään kurssi mille voisit ilmottautua? Ehkä sieltä löytyisi samanhenkisiä ihmisiä, joien kanssa voisi olla jaettavaa vapaa-ajallakin.
Hei!
Itsekin olen aina ollut yksinäinen. Muutin 5 vuotta sitten korpilahdelle, muttei yksinäisyys ole hävinnyt. Olen 13 vuotias ja minua ollaan kiusattu 1. luokasta alkaen 6 luokkaan asti, mutta nyt olen 7. luokalla. Omalla luokallani on pari oppilasta jotka olen tuntenut 1. luokalta saakka.
Olen aina ollut yksinäinen, mutta vanhempani eivät edes huomaa, saati sitten joku muu. Muistan, kun olin kolmannella luokalla, jolloin en ollut vielä ujo, mutta nyt en edes uskalla enää keskustella kenenkään kanssa. Harvoin kukaan edes hyomaa minua koulussa. Joskus iltaisin mietin, että mikä on elämän tarkoitus, olla yksinäinen, vai elää onnellisesti mukavan perheen kanssa, ja että kun olen katsonut jonkun elokuvan, muistelen sitä ja sen musiikkia ja päähenkilöitä, joilla meni hyvin.
Usein iltaisin myös mietin kaikenlaisia muita asioita, kuten sitä, jolloin minua kiusattiin.
Kun menet puhumaan muille koulussas niin kyllä sua kuunnellaan.
Moikkaa aamuisin tyyppejä ja puhu niitä näitä.
Puhu ajankohtasist aiheist.
Sitten voittekin jo suunnitella mitä tehtäis koulun jälkeen.
Yksinäisyys ei ole pysyvää.
Olin itse 7. luokalla tosi arka ja ruma poika. En tosin tuntenut silloin yksinäisyyttä. Varmaan haluaisit kokea itsesi vähemmän yksinäiseksi? Haluaisin rohkaista sinua jo nyt aloittamaan ongelman työstämisen. Voit pyytää apua vaikka koulun terveydenhoitajalta tai vaikka seurakuntasi diakonilta. Soitapas heille ja puhu rohkeasti yksinäisyydestäsi.
Ehkä ongelmanasi on liiallinen arkuus ja lähestymispelko. Jos esim. kadulla vastaantuleva nainen hymyilee ja katsoo silmiin, lähestymispelon takia et uskallakaan heti mennä juttelemaan ja pyytämään puhelinnumeroa jne.
Lähestymispelosta pääsee kyllä helposti eroon, sinnikkäästi totuttelemalla ja harjoittelemalla ensin helpommilla kohteilla ja myöhemmin kauniimmilla tytöillä. Pakkeja ja torjuntoja ei pidä pelätä eikä sellaisten takia lannistua tai pahoittaa mieltään.
Herääpäs nyt todellisuuteen. Ikä ei ole ongelma vaan se että liikut ihmisten ilmoilla niin vähän. Naisia löytyy baareista ja kapakoista, keskikaupungilla hengailemassa, erilaisissa tapahtumissa ja harrastuksissa, tai vaikka jääkiekko-ottelujen katsomoissa. Mutta se tutustuminen vaatii sinulta kontaktin ottoa ja suusi avaamista. Äläkä olen sen näköinen että "anteeksi kun olen olemassa mutta voisinko sanoa sulle hei".
Joskus on käynyt niin että poikaporukka lähtee risteilylle tai ulkomaille ja tyttöporukka lähtee samaan paikkaan. Nuoret törmäävät toisiinsa, ehkä huomaavat toisensa jo vaikka lentokentällä/satamassa ja kas kummaa, neiti X ja herra A saattavat iskeä silmänsä siellä toisiinsa.
Varmasti on joitakin ujoja yksinäisä tyttöjäkin mutta että sellainen löytäisi sinun oven taakse on melkoinen mahdottomuus.
"Herääpäs nyt todellisuuteen. Ikä ei ole ongelma vaan se että liikut ihmisten ilmoilla niin vähän."
Olet oikeassa. Liikun edelleen hyvin vähän ihmisten ilmoilla. Siksi olen 'säilynyt' singlenä näinkin pitkään. Kuitenkin viime vuosina olen tehnyt aikamoisia harppauksia kohti eheämpää ja sosiaalisempaa elämää. Tosin kehitys vaatii edelleen paljon työtä ja aikaa, koska ennen eheytymisen aloittamista olin hyvin arka.
On tässä tietenkin ainakin yksi hyvä puoli. Nimittäinen en ole mennyt nuorena naimisiin ja nyt eroamassa. Tosin yksin eläneenä koen kuitenkin jääneeni paitsi monista tärkeistä asioista. Pelkään, että olen ihmisenä jotenkin vajaampi ja huonompi, koska en ole voinut elää seurustellen näitä menneitä vuosia. Pelkään jopa olevani kykenemätön/osaamaton rakastamaan.
Mikähän perketi se ajaakin meidät ihmiset kaipaamaan seurustelua? Miksi vaikkapa lähes kaikki tuntemani nuoret naiset seurustelevat? Miksi he eivät elä yksin? Ehkä monet tarvitsevat seksiä, kosketusta ja läheisyyttä? Ehkä meillä on tarve tulla hyväksytyksi. Kyllähän sitä kai helposti alkaa rakennella pilvilinnoja kun löytyy vastakkaisen sukupuolen edustaja, jolta kokee saavansa hyväksyntää, eli rakkautta. Sitten hieman kasvetaan ja saatetaan erotakin. Ehkä se on terve merkki kun tavoittaa seurustelusuhteen (vaikkakin se hyvin todennäköisesti päättyy eroon). Se taas on merkki sairaudesta, ettei tavoita elämäänsä rakkautta ja etsii itsestään kaikki viat, joidenka on arvellut vaikuttaneen yksin jäämiseen. Kaipaa hyväksyntää ja rakkautta niin paljon, että lopulta sairastuu henkisesti ja joutuu turvautumaan terapiakeskusteluihin ja tunne-elämää latistaviin mielialalääkityksiin (kuten Yv).
Hei, olen itsekkin ujo, herkkä ja hiljainen. Olin myös koulukiusattu tai pikemminkin olin näkymätön.. Oli aikoja jolloin olin todella yksin ja masentunut.. Elämäni muuttui ja sai uuden suunnan kun törmäsin mieheeni, joka asui ystäväni naapurissa. Olemme olleet yhdessä jo yli 8 vuotta.
Olin äärettömän ujo silloin, mutta jotenkin kaikki eteni.. hänen aloitteestaan kyllä. Mutta pointti on se että kumppani voi löytyä yllättävän läheltäkin, ei pidä heittää toivoa pois.
Olen edelleen hiljainen ja hieman ujo, ainakin tuntemattomien ihmisten keskuudessa, mutta mieheni kanssa saan olla oma itseni ja se on jotain sanoin kuvaamatonta.. Rohkeutta peliin (tiedän, että helpommin sanottu kuin tehty) mutta kun se onnistuu, se on ollut sen arvoista. :)
"Olin äärettömän ujo silloin, mutta jotenkin kaikki eteni.. hänen aloitteestaan kyllä. Mutta pointti on se että kumppani voi löytyä yllättävän läheltäkin, ei pidä heittää toivoa pois."
Siis et tehnyt mitään.
"Olen edelleen hiljainen ja hieman ujo, ainakin tuntemattomien ihmisten keskuudessa, mutta mieheni kanssa saan olla oma itseni ja se on jotain sanoin kuvaamatonta.. Rohkeutta peliin (tiedän, että helpommin sanottu kuin tehty) mutta kun se onnistuu, se on ollut sen arvoista. :)"
Sinä et tehnyt mitään.
Olen eri kirjoittaja, mutta piti kommentoida, ettei mitään VOI tapahtua jollei itsekin kulje vastaan. Jos toinen pyytää kahville, sitä pitää vastata myöntävästi jos haluaa jotain tapahtuvan. Ja ujokin osaa hymyillä ja vastata myöntävästi jos tapaa ihmisen joka on kiinnostunut ja valmis tekemään aloitteita. Ja vielä jos selittää olevansa ujo, voi toinen ehkä ymmärtää paremmin käyttäytymistä, eikä luule ettei toista kiinnosta.
Tätä mieltä olen.