Olympiakomitean

Kari Niemi-Nikkola
Pohjalaisessa 14.8-08

Olympiapomo miettii.
Hänen mielestään painin akilleen kantapää on valmennuksen laatu.
-En tarkoita valmentajien laatua, vaan kokonaisuutta. Valmentautuminen on paljon muutakin kuin leiritystä ja henkilökohtaista harjoittelua. Valmennuskeskuksissa kokonaisvaltaista näkemystä toteutetaan, mutta niiden taival on vasta alussa.

Voimavarat ovat yhä Etelä-Pohjanmaalla.

Huutia saa myös tasapäistävä ajattelu.
-Painiväki ajattelee perinteisesti, että parhaassa tilanteessa joka sarjassa on 5-6 erittäin tasaista kaveria. Sellainen tilanne ei kuitenkaan vie huippupainia eteenpäin. Joka sarjassa pitää olla yksi ylitse muiden.
61189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei se yksi tähti tule muita paremmaksi kotimaan karsinnoista vapauttamalla (esim. Myhi).
Parhaimmille kovia kisoja sekä leirityksiä, lisäksi taloudellista tukea ja kannustusta

Äänestä
  • valmennuspäälikön ideaa myhi vihasi vuoksi?

    Lue uudelleen, ja lue ajatuksella.

    Äänestä

  • Myhi on ollut kauan yli muiden ja menestynyt kansainvälisesti. On pyyhkinyt mattoa oman sekä ylemmän sarjan miehillä kotimaassa.

    Äänestä

Sitä yhtä yli muiden ei tule, ellei ole tasoa. Suomalaiset miespainijat eivät yksinkertaisesti kilpaile tarpeeksi ja sitten tää elvis-ajattelu, että vapautetaan yksi kaikesta karsinnasta on ihan perseestä.

Äänestä

Yksi ylitse muiden ajattelu toimii joka lajissa. Muutama vuosi sitten juttelin hiihtomanageri Koivusalon kanssa (Vuokatti Ski Team) SM-hiihtojen jälkeen ja totesi SM-kisojen olleen varsin jännittävät, kun voitosta kamppaili puolenkymmentä miestä jollain matkalla ihan sekuntien sisällä.
Hiihtomiehen vastaus oli varsin paljon puhuva:
-Joo-o SM-kisat oli jännät, mutta MM-kisoista tulee tosi tylsät kun kukaan ei ole lähellekään kärkeä.
Sama pätee myös suomalaisessa painissa. Suomen tasaisin sarja krekon puolella taitaa olla 66 kiloiset. SM-tittelille löytyi monta ottajaa, mutta kevään karsintarumbassa ei tainnut löytyä edes otteluvoiton voittajaa.
Arvokisoissa pärjäävän täytyy olla Suomessa todella ylivoimainen, sillä melkoinen sattuma olisi että suomalaisilta painisaleilta löytyisi yhtä aikaa samaan sarjaan kaksi maailman huippumiestä. Toki noinkin voi joskus käydä, mutta melkoinen ihme se näinä aikoina olisi. Ja tuo sama pätee kaikissa yksilölajeissa.
Toki ilman kilpailua voi joku jäädä tuleen makaamaan, joten sitä varten pitäisi olla nuorten nälkäisten haastajien joukko. Ja sitä joukkoa pitäisi kasvattaa, jotta sieltä nousisi sitten uusia huippunimiä.

Äänestä

mitä tulee antaa. en silti väitä että kyseinen kommentti olisi 100 prosenttisesti oikea. kuitenkin jotain tälläistä "älyperäistä kritiikkiä" tarvitaan että koko pettymys saadaan purettua. ei siis mitään typerää suomi24-palstan apinatason epämääräistä suunsoittoa ja vittuilua. jotain kuitenkin pitäisi tapahtua.

vähän kuitenkin epäilen, että homma jatkuu niin kuin ennenkin. yksinkertaisesti siksi, että kukaan ei kuitenkaan julkisesti uskalla avata suutaan. eihän nytkään juuri kukaan todellinen paini-ihminen ole ottanut asiaan kantaa. ei muuta kuin ukkola, jolla on kyllä tietysti oma lehmä ojassa. mutta hyvä että edes niin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


valmennuspäällikö kirjoitti:

Kari Niemi-Nikkola
Pohjalaisessa 14.8-08

Olympiapomo miettii.
Hänen mielestään painin akilleen kantapää on valmennuksen laatu.
-En tarkoita valmentajien laatua, vaan kokonaisuutta. Valmentautuminen on paljon muutakin kuin leiritystä ja henkilökohtaista harjoittelua. Valmennuskeskuksissa kokonaisvaltaista näkemystä toteutetaan, mutta niiden taival on vasta alussa.

Voimavarat ovat yhä Etelä-Pohjanmaalla.

Huutia saa myös tasapäistävä ajattelu.
-Painiväki ajattelee perinteisesti, että parhaassa tilanteessa joka sarjassa on 5-6 erittäin tasaista kaveria. Sellainen tilanne ei kuitenkaan vie huippupainia eteenpäin. Joka sarjassa pitää olla yksi ylitse muiden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu