murtuma & kipu?

Kuinka paljon pitää sattua että tajuaa?

Mursin toissailtana urheillessa käteni kyynärpään juuresta. En ole ennen murtanut luitani ja ajattelin ensin, että käsi vain tärähti huonossa alastulossa tai lihakset revähtivät, mutta kun kipu jatkui, sain itseni lopulta seuraavana päivänä (eilen siis) raahattua lääkäriin, jossa diagnosoitiin hyväasentoinen murtuma. Ilmeisesti tuo nyt ei ollut sitten mitenkään ”paha murtuma”, kun kättä ei kipsattu, vaan lääkäri sanoi, että täytyy pari viikkoa pitää kättä kantositeessä ja sain täksi ajaksi myös sairaslomaa. (olen kyllä ollut nyt töissä silti normaalisti tuon jälkeen - siistin päätetyön kun voi hoitaa yhdellä kädelläkin).

Alussa kättä särki vietävästi ja eilen oli vielä pakko ottaa särkylääkettä kun oli sen verran tuskainen olo. Mutta tällä hetkellä kirjoitan tätäkin viestiä sitten kahdella kädellä naputellen. Tietysti tuo käsi hieman vihloo, mutta ei jotenkin ”tarpeeksi”, jotta tajuaisin antaa sen levätä.

Taidan itse olla sellainen tyyppi, joka on aina menossa..niin mut täytyy pysäyttää sitten ”kunnolla”, jotta jotain vaikutusta saisi aikaan. Tällainen ”pikkuvihlonta” vain ärsyttää.

Oon vaan jotenkin vähän pettynyt, että miksei nyt satu enempää. Eikö murtumat oikeasti tunnu tämän enempää vai onko kipukynnykseni vain jotenkin epänormaali? Kai tämä nyt murtuma kuitenkin on kun se röntgenissäkin näkyi..

Toivottavasti en nyt aiheuta lisää pahaa tuolle kädelle, mutta tuntuu jotenkin liioittelulta pitää kantosidettä ja istua kotona sairaslomalla, kun en tunne itseäni kipeäksi (ehkä vain hetkellisesti hieman rajoittuneeksi kun käden liikerajat ovat edelleen puutteelliset..;)).

Tarkoitukseni ei ole mitenkään ”uhota” tällä tekstillä..olen vielä tällainen ”kiltti nuori nainen” joka ilmeisesti vaan tykkää koetella rajojaan ja olisi kiva tietää, miten muut ihmiset ovat kokeneet luunmurtumansa.

Olen vain ehkä hämmentynyt tästä koko jutusta, kun oletin, että murtuma tuntuisi pahemmalta..?
0123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

käsi kiusaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu