Tulkitsin

että olet ollut kovilla ja miettinyt asioita. En odota sinulta sitä vähäänkään mitä joskus aiemmin, mutta pakko myöntää, ettei mikään ole muuttunut. Kaikki muut tuntuvat valheelta ja pettämiseltä. Kuitenkin tiedän, että näin on parempi. Eikö niin?

http://uk.youtube.com/watch?v=P1NP8HWmbIo
71166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

mukaan on minun ohjeeni. Ihmiset muuttuu ja tilanteet myös, miksi toimia vastoin tunteita?

Äänestä

omalta kohdaltani, asiat ovat muuttuneet. Enää ei tunnu tuolta, tosin ihan hyvältä tuntuu, kun saa asiat sentään sanoa. Ennen en uskonut, että sinua kiinnosti kuulla minusta mitään. :(

Äänestä

ja tulos on entistä sekavampi. Kuin iskisi päätä seinään. Yksi asia ei vain halua muuttua, ne tunteet suhun/häneen.

Äänestä
  • on ennenkin selvitty ja vielä yksin omin voimin.

    Olen jälleen kerran päättänyt hypätä pois omasta oravanpyörästäni, mutta en tiedä vielä kuinka radikaaleja muutoksia se vaatii. En haluaisi palata entiseen vaan aloittaisin mielummin jotain uutta - ja kestävää. Tunteet ovat ennallaan mutta jo niin kauan pinnan alle tukahdutettuina.

    http://uk.youtube.com/watch?v=VBWPcwBY8sg

    Äänestä

Kenelleköhän tarkoitit viestisi? n->m vai m->n? Ja vähän edes suuntaa?

Tämän olisin voinut tulkita osuneeksi, minäkin. Mutta mitä turhaa kommentoimaan, jos ei enempää vinkkejä...?

(n)

Äänestä

"Luotettiin ehkä liikaa
siihen että aika korjaa
se minkä vuoksi nähtiin
niin kovin paljon vaivaa

Että hajalle saatiin
Se mikä kauniiksi tarkoitettiin..."

http://www.youtube.com/watch?v=ZEB5Ypqg34A

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rivien välistä kirjoitti:

että olet ollut kovilla ja miettinyt asioita. En odota sinulta sitä vähäänkään mitä joskus aiemmin, mutta pakko myöntää, ettei mikään ole muuttunut. Kaikki muut tuntuvat valheelta ja pettämiseltä. Kuitenkin tiedän, että näin on parempi. Eikö niin?

http://uk.youtube.com/watch?v=P1NP8HWmbIo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu