Tappaa enemmän nuoria tai vanhoja.
Kun ei ole tulevaisuutta tai ei ole elämälle tarkoitusta.
Siitä kuopasta on vaikea nousta, useinkaan masentuneet eivät puhu, ajattelevat ja suunnittelevat salaisesti ratkaisujaan.
Nuoret haluavat lähteä ryminällä, vanhukset keräävät salaa lääkkeitä, suunta on sama, tuonpuoleiseen.
Lukemattomia nuoria, ilman ensimmäistäkään työpaikkaa, pikalainat täyteen otettuina, ei mitään valoa tulevaisuudessa, päätyvät rekka-auton keulaan.
Meillä vanhoilla , jos elämme liian kauan, tulevaisuuden lopuosassa on kauhea kohtalo vaipoissa , yhteiskunnan ja omaisten vaivoina.
Liian pitkän, vaikka maineikkaankin elämänkaaren loppu on hävettävä, jos vielä itse sen tajuaa.
Kun ei ole tulevaisuutta tai ei ole elämälle tarkoitusta.
Siitä kuopasta on vaikea nousta, useinkaan masentuneet eivät puhu, ajattelevat ja suunnittelevat salaisesti ratkaisujaan.
Nuoret haluavat lähteä ryminällä, vanhukset keräävät salaa lääkkeitä, suunta on sama, tuonpuoleiseen.
Lukemattomia nuoria, ilman ensimmäistäkään työpaikkaa, pikalainat täyteen otettuina, ei mitään valoa tulevaisuudessa, päätyvät rekka-auton keulaan.
Meillä vanhoilla , jos elämme liian kauan, tulevaisuuden lopuosassa on kauhea kohtalo vaipoissa , yhteiskunnan ja omaisten vaivoina.
Liian pitkän, vaikka maineikkaankin elämänkaaren loppu on hävettävä, jos vielä itse sen tajuaa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
lienee valoisampi tulevaisuus edessään?
Ehkä asiat tuntuvat liian lohduttomilta aamuyön tunteina?
..jos tahtoo itse olen esimerkkinä sillä minulla diagnisoitiin keskivaikea masennus -90 luvun lopulla ja määrättiin masennus lääkkeet olo oli hirveä ja söinkin niitä jonkun aikaa mutta sitten sanoin lääkärille,että nyt lääkkeet loppuvat kun tuli muita oireita ja heitin lääkkeet roskikseen ja aloin itse ajattelemaan vain niitä positiivisiä asioita enkä ollenkaan negatiivisiä ja siitä se toipuminen alkoi ja kun vielä söin toiseenkin sairauteen lääkkeitä päivittäin useita niin juuri nyt ei ensimmäistäkään pilleriä tarvitse syödä ja hyvä niin.
Raha-asiat on varmasti suuri syy mielialan romahtamiseen. Sen takia tartunkin nihin pikalainoihin, kun olen niin voimakkaasti tälläistä pankkien tekemää huijausta vastaan.
Pikalainan ottavat vain ne, kenellä ei missään tapauksessa ole siihen varaa.
Pikalainat pitäisi lailla kieltää.
Pikavippiä voi tarvita ja mukavampaahan se on ottaa pankilta kuin kavereilta. Ennen tilipäivää voi pikkasen tarvita ja kun maksaa sen pois saman tien, ei siitä tule ongelmaa.
sillä pidän siitä, kun voi nähdä kokonaisuuden.
totuutta.
Rekkoja päin ajaa keski-ikäiset miehet.
Ne nuoret joilla ei ole raha-asiat hanskassa ei niiden takia itseään tapa, sossuun vaan poikkeavat.
Vaipat on nykyään laadukkaita ja pysyvät pintakuivina tuntikausia. Loppupelissä hyvin harva oikeasti haluaa jouduttaa kuolemaansa.
Se on totta, että masennus on vakava sairaus, kansantaloudellisestikin.
Eniten masennuslääkkeitä syödään siellä, missä työttömyysluvut ovat korkeimmat.
Kuule, tuskin me kaikki kuollaan vaipoissa sentään ja/tai masentuneina. Kun katsoo kuolinilmoituksia, kuolema tuntuu juuri nyt korjaavan hyvin vikkelästi meitä kuusikymppisiä joko ei mihinkään tai paratiisiin. Toisekseen, pahoittelitko vauvana oloasi vaipoissa? Et muista vai? En minäkään. Jos olen dementoitunut ja vaipoissa, todennäköisesti on ihan samantekevää olenko haudassa vai vaipoissa. Vaikeaa sanoa pitäisikö tässäkin tehdä jotakin valintaa ja surkutella. Jospa kuitenkin elettäisiin päivä kerrallaan, kun muutakaan ei oikein voida.
En myöskään yhdy valitusvirteesi nuorison tulevaisuudesta eli että on pakko tehdä itsari kun elämä on niin tosi kamalaa tai ainakin on oltava masentunut. Oliko sinulla kovinkin ruusuinen nuoruus? Minulla ei ollut, mikään ei ole ollut ilmaista. Taivas ei ollut täynnä hopeareunuspilviä. Pikavippejä ei ollut olemassakaan, piti vaan sinnitellä niillä rahoilla,jotka oli ja niitä oli tosi vähän. Mamma tai pappa ei betaalannut yhtikäs mitään. Kavereilla oli siihenkin aikaan yhtä sun toista sellaista, josta saatoin vain haaveilla. Ja on edelleen.
Lapsille pitää opettaa jo kotona eli kasvattaa siihen,että elämässä on ja tulee olemaan aina vaikeuksia, synkkiä hetkiä ja toivottomia hetkiä (ja sitten niitä ihania hetkiä paljon enemmän). Sekä kertoa omista konsteista, joilla oloa voi helpottaa. Vaikeudet kuuluvat elämään, ne ovat elämää. Sen sijaan jatkuva vertailu muiden elämään tekee kenestä tahansa masentuneen. Mutta miksi vertailla?
Masennus saattaa olla kuolettava tauti, mutta on myös tätä tekomasennusta eli kaikki vastoinkäymiset, pienimmätkin koetaan sellaisiksi, että niitä ei saisi olla ja ns. masennutaan. Kun on ns. sairas, ei tarvitse ottaa vastuuta itsestään.
Kerronpa esimerkin ns. masennuksesta, jota vihaan. Naapurini,hieman päälle neljänkymmenen oleva ex-rouva ei ole tehnyt päivääkään työtä. Hän elää yhteiskunnan ja yksityisten henkilöiden avustuksilla ( vipit, miesystävät). Hän on saanut aikaisiksi kaksi lasta ja hän on tapajuoppo. Lasten isä huoltaa lapsia, koska rouva ei pysty. Rouva ei myöskään voi tavata lapsiaan, koska se masentaa häntä entistä enemmän.
Yhteiskunnan rahoja on käytetty paljon, jotta hänet olisi saatu ns. työkuntoon ja motivoitumaan hoitamaan elämäänsä. Se ei ole tehonnut muuten kuin siten,että hän on yrityksistä masentunut. Koska hän on masentunut, hän ei voi tehdä työtä eikä edes hakea sitä, koska se on niin masentavaa. Hän ei myöskään voi kouluttaa itseään, koska hänen pitää juoda, koska on masentunut. Masennus ei estä häntä järjestämästä riehakkaita bankkanaaleja kera viinan ja masennuslääkkeiden, joista seurauksena hän ajautuu joko poliisin tai sairaalan huomaan. Onko niin, että sinun mielestäsi hänellä itsellään ei ole lainkaan vastuuta elämästään vaan meidän pitää loputtomasti ymmärtää häntä ja hänen masennuksiaan, sillä hänellä ei ole aikomuksia muuttaa elämäntyyliään?
Mistä sinä olet muuten keksinyt elämällesi tarkoituksen? Tai ylipäätään kukaan, jos nyt ihan rehellisiä ollaan? Eiköhän se ole meille suurimmalle osalle edelleen epäselvää. Olemme eläneet sitä elämää, mikä on eteen tullut. Pitääkö olla muuta tarkoitusta? Jaloja, suurenmoisia päämääriä, että voi masentua kun niitä ei tavoita?
Mistä hitosta me tiedämme tulevaisuutemme? Minä en ole ainakaan tiennyt, on vain tullut eteen, kun elää. Ja yleensä eteen on tullut juuri sitä, mitä ainakaan ei ole halunnut. Onneksi en ole sitä tiennyt, ei ole tarvinnut masentua etukäteen.
Kirjoituksesi on varmaan sitä, mitä nuoriso kutsuu mummupuheeksi. Mutta pessimistisen mummun voivottelua. Toisinkin voisi olla.
Toivon, ettei tulekkaan omaan lähipiiriisi.
Jos niin käy, toivon vahvuutta, ymmärrystä ja myötätuntoa puoleltasi.
Olen kokenut masennuksen ja selvinnyt siitä ulos. Ja tajunnut myös sen, että viime kädessä minua eivät auta ulkopuolisten sääli ja silittely, olen itse ainoa, joka voin itseäni auttaa. Taistelu jatkuu edelleen. Vastuuttomuutta inhoan.
Lähisukulaisissani on ja on ollut masennuspotilaita, sekä tekosellaisia että ihka oikeita. Eräs heistä on kärsinyt depressiosta parikymppisestä ja on nyt 65-vuotias. Hän on ollut töissä koko aikuisikänsä ja sinnitellyt sairautensa kanssa, kuten myös avioliittonsa ja lastensa kanssa. Tämänkään sairauden ei siis tarvitse aina halvaannuttaa puhumattakaan siitä, että itsemurha olisi sen yleisin päätepiste.
Joskus loputon ymmärtäminen ja hyysääminen ovat pahinta mitä voi tehdä niin alkoholismissa kuin masennuksessa, koska molemmissa selviytymisen avaimet ovat potilaan omissa käsissä. Taustavoimista on merkitystä sillä, miten elämän taisteluun asennoituu ja tässä kodilla ja kasvatuksella on osuutensa, mutta vain osuutensa. Masennus ei lähde ulkopuoleltani vaan sisältäni.
Kirjoitin kärkevästi, olisin voinut pehmentää sanomaani. Koska asia on minulle läheinen, ehkä sävy siitä. Vahvuutta ja myötätuntoa toki tarvitaan, mutta myös kykyä vetää raja niille. Pumpuliin ei pidä kääriä ketään, se on todellista väkivaltaa.
kokeneen ihmisen tekstiä.Ei mitään lisättävää.
vaan sairaus. Monesti tekosellainen. Suru ja alakulo valtaa joskus jokaisen. Eteenpäin vaan rämmitään. Ja taas päivä paistaa risukasaankin.