...isovanhempien vastuullisuutta lisättävä
Tämä viesti perustuu omakohtaisiin kokemuksiin ja kirjoitan sen siinä toivossa, että mahdollisimman moni sen lukenut mummo tai pappa miettii asiaa, katsoo peiliin ja kysyy itseltään että koskeeko tämä asia myös minua?
Entisaikaan ihmiset elivät maalaistaloissa tms. suurempina perhekokonaisuuksina, jolloin samassa talossa asuvat isovanhemmat ja muu suku osallistuivat luontevasti lasten hoitoon sillä välin kun lasten vanhemmat tekivät maatöitä, hoitivat karjaa jne.
Nykyään työ ja perheet - koko elämä on erilaista ja lapsia hoitaa esim. päiväkoti vanhempien työpäivän aikana. Mutta isovanhempien rooli ja panos lasten suhteen on usein aivan säälittävän mitätön tänä päivänä. Työ on vienyt toki monet perheet kauaksi isovanhemmista jolloin käytännön syyt tietysti rajoittavat isovanhempien mahdollisuuksia viettää aikaa lastenlasten kanssa, jolloin asia on helpommin ymmärrettävä. Samoin huonossa kunnossa olevien osalta.
Mutta suurin osa noin 6-kymppisistä mummeista ja papoista on vielä työelämässä, osa mahdollisesti jo eläkkeellä mutta yhtä kaikki yleensä hyvässä kunnossa ja vireitä. Lapsenlapsien ja isovanhempien kotien välinen matkakaan ei välttämättä ole mikään todellinen este osallistua välillä lastenhoitoon ja sitä kautta helpottaa lasten vanhempien taakkaa, joka ei työelämän hektisessä puristuksessa ja arjen pyörittämisessä ole mitenkään kevyt kannettavaksi.
Edellä mainitusta huolimatta ja varmaan osittain juuri siitä vireydestä ja aktiivisuudesta johtuen nykyään apua ei useinkaan pyytämättä tarjota isovanhempien suunnasta eikä usein edes pyydettäessä koska näiden "harmaiden panttereiden" omat menot ja harrastukset pitävät aina muka niin kiireisinä. Satanen tilille synttäripäivänä ja lahjakortti jouluna, siinä se auttaminen ja osallistuminen monesti käytännössä on. Valitettavasti.
Itse muistan että parhaita aikoja lapsuudessa olivat mummin ja ukin kanssa vietetyt kesälomaviikot maalla, hiihtolomaviikot kaupungissa tai viikonloppuvierailut muuten vaan. Aina heillä riitti aikaa puuhata pienen pojan kanssa ja jakaa elämänkokemustaan lapsenlapselleen. Minun välini isovanhempiini olivatkin siis todella läheiset ja lämpimät ja edelleen vierailen oman, yli 90-vuotiaan mummoni luona niin usein kuin mahdollista.
Tänä päivänä ja meidän tapauksessamme tilanne ei valitettavasti ole yhtä hyvä vaikka mahdollista se olisi kyllä aivan samalla tapaa. Toiset isovanhemmat kyllä pyytävät lapsiamme melko usein kylään ja tarjoavat hoitoapua mutta ikävä kyllä juuri ne, jotka asuvat sen verran kaukana ettei sitä käytännön syistä pysty muutaman tunnin jutuissa hyödyntämään. Sitten taas ne toiset, muutaman korttelin päässä asuvat ovat niin kiinni matkusteluissaan ja harrastuksissaan ettei apua ole koskaan tarjolla vapaaehtoisesti. Ja voitte kuvitella miten kurjalta tuntuu aina mennä "hattu kädessä" pyytämään hoitoapua edes muutamaksi tunniksi jotta joskus pääsisi johonkin ilman lapsia, edes elokuviin tai jotain. Sitten syntymäpäiväkutsuilla ollaan olevinaan niin mummia ja vaaria vaikka edellisestä lastenlasten tapaamisesta voi olla kuukausia ja silloinkin hammasta purren katsottiin perään pari tuntia. Kyllä lapsetkin sen vaistoavat että tuo ei nyt ole se "normaali mummi".
Minua ei ainakaan enää yhtään ihmetytä avioerojen suuri määrä nykyaikana kun vanhempien kahdenkeskistä aikaa ei ole kuin iltaisin kun on jo täysin rättipoikki ja öisin jolloin on nukuttava. Vanhempien yhteiset harrastukset, rauhallinen keskustelu saati sitten muu parisuhteen hoito on täysin retuperällä. Turha sitä sitten jälkikäteen ihmetellä että "Mikäs noille nyt oikein tuli?"
Ja muistakaa hyvät isovanhemmat myös myöhemmin ikääntyessänne ja kenties yksinäisenä leskenä vanhainkodissa tylsistyessänne että sitä saa mitä tilaa. Kortti jouluna ja vierailu vanhainkodissa syntymäpäivänä. Sitähän tekin harrastitte silloin kun me olisimme eniten sitä hoitoapua ja hetken lepoa tarvinneet. Ja miksi lapsenlapset sen paremmin toimisivat kun olitte heille aina kylmiä ja etäisiä.
Tämä viesti perustuu omakohtaisiin kokemuksiin ja kirjoitan sen siinä toivossa, että mahdollisimman moni sen lukenut mummo tai pappa miettii asiaa, katsoo peiliin ja kysyy itseltään että koskeeko tämä asia myös minua?
Entisaikaan ihmiset elivät maalaistaloissa tms. suurempina perhekokonaisuuksina, jolloin samassa talossa asuvat isovanhemmat ja muu suku osallistuivat luontevasti lasten hoitoon sillä välin kun lasten vanhemmat tekivät maatöitä, hoitivat karjaa jne.
Nykyään työ ja perheet - koko elämä on erilaista ja lapsia hoitaa esim. päiväkoti vanhempien työpäivän aikana. Mutta isovanhempien rooli ja panos lasten suhteen on usein aivan säälittävän mitätön tänä päivänä. Työ on vienyt toki monet perheet kauaksi isovanhemmista jolloin käytännön syyt tietysti rajoittavat isovanhempien mahdollisuuksia viettää aikaa lastenlasten kanssa, jolloin asia on helpommin ymmärrettävä. Samoin huonossa kunnossa olevien osalta.
Mutta suurin osa noin 6-kymppisistä mummeista ja papoista on vielä työelämässä, osa mahdollisesti jo eläkkeellä mutta yhtä kaikki yleensä hyvässä kunnossa ja vireitä. Lapsenlapsien ja isovanhempien kotien välinen matkakaan ei välttämättä ole mikään todellinen este osallistua välillä lastenhoitoon ja sitä kautta helpottaa lasten vanhempien taakkaa, joka ei työelämän hektisessä puristuksessa ja arjen pyörittämisessä ole mitenkään kevyt kannettavaksi.
Edellä mainitusta huolimatta ja varmaan osittain juuri siitä vireydestä ja aktiivisuudesta johtuen nykyään apua ei useinkaan pyytämättä tarjota isovanhempien suunnasta eikä usein edes pyydettäessä koska näiden "harmaiden panttereiden" omat menot ja harrastukset pitävät aina muka niin kiireisinä. Satanen tilille synttäripäivänä ja lahjakortti jouluna, siinä se auttaminen ja osallistuminen monesti käytännössä on. Valitettavasti.
Itse muistan että parhaita aikoja lapsuudessa olivat mummin ja ukin kanssa vietetyt kesälomaviikot maalla, hiihtolomaviikot kaupungissa tai viikonloppuvierailut muuten vaan. Aina heillä riitti aikaa puuhata pienen pojan kanssa ja jakaa elämänkokemustaan lapsenlapselleen. Minun välini isovanhempiini olivatkin siis todella läheiset ja lämpimät ja edelleen vierailen oman, yli 90-vuotiaan mummoni luona niin usein kuin mahdollista.
Tänä päivänä ja meidän tapauksessamme tilanne ei valitettavasti ole yhtä hyvä vaikka mahdollista se olisi kyllä aivan samalla tapaa. Toiset isovanhemmat kyllä pyytävät lapsiamme melko usein kylään ja tarjoavat hoitoapua mutta ikävä kyllä juuri ne, jotka asuvat sen verran kaukana ettei sitä käytännön syistä pysty muutaman tunnin jutuissa hyödyntämään. Sitten taas ne toiset, muutaman korttelin päässä asuvat ovat niin kiinni matkusteluissaan ja harrastuksissaan ettei apua ole koskaan tarjolla vapaaehtoisesti. Ja voitte kuvitella miten kurjalta tuntuu aina mennä "hattu kädessä" pyytämään hoitoapua edes muutamaksi tunniksi jotta joskus pääsisi johonkin ilman lapsia, edes elokuviin tai jotain. Sitten syntymäpäiväkutsuilla ollaan olevinaan niin mummia ja vaaria vaikka edellisestä lastenlasten tapaamisesta voi olla kuukausia ja silloinkin hammasta purren katsottiin perään pari tuntia. Kyllä lapsetkin sen vaistoavat että tuo ei nyt ole se "normaali mummi".
Minua ei ainakaan enää yhtään ihmetytä avioerojen suuri määrä nykyaikana kun vanhempien kahdenkeskistä aikaa ei ole kuin iltaisin kun on jo täysin rättipoikki ja öisin jolloin on nukuttava. Vanhempien yhteiset harrastukset, rauhallinen keskustelu saati sitten muu parisuhteen hoito on täysin retuperällä. Turha sitä sitten jälkikäteen ihmetellä että "Mikäs noille nyt oikein tuli?"
Ja muistakaa hyvät isovanhemmat myös myöhemmin ikääntyessänne ja kenties yksinäisenä leskenä vanhainkodissa tylsistyessänne että sitä saa mitä tilaa. Kortti jouluna ja vierailu vanhainkodissa syntymäpäivänä. Sitähän tekin harrastitte silloin kun me olisimme eniten sitä hoitoapua ja hetken lepoa tarvinneet. Ja miksi lapsenlapset sen paremmin toimisivat kun olitte heille aina kylmiä ja etäisiä.
Vastaukset 100
Vanhimmat
meillä on tilanne sellainen, että isovanhempi (ei siis isovanhemmat) on erittäin itsekäs. Hän haluaa valmiin iloisen lapsen jota viettää silloin kun hänelle sopii. Oksettavaa on se kun hän pitää lasta muutaman tunnin hän ei katso olevansa velvollinen hoitamaan pientä lasta ! Äiti ei voi olla käytettävissä joka hetki edes niiden muutamien tuntien aikana kun hän viettää lasta jossakin...kaiken lisäksi ko isovanhemmalla mitä ilmeisemmin viiraa päässä hän käy läpi omaa ankeaa menneisyyttään ja mahdollisesti yrittää paikata näitä menneisyyden virheitä minun lapseni kustannuksella. Meillä vanhemmilla on se VASTUU enkä ole pitänyt ko ihmistä koskaan hoitajana vaan olen saanut apua ihan muualta mutta kun vaatimalla vaatii ja vetoaa itsesääliin on niin ikävä ym. Nyt olen viheltänyt pelin poikki en jaksa enää. Vie suunnattomasti voimavaroja olla tekemisissä uusavuttoman ihmisen kanssa ja pähkäillä missä kunnossa lapsi tulee takaisin ym. ETTÄ TÄLLAISTA MEILLÄ...
viemättä hoitoon ja anna mummon olla siinä uusavuttomuudessa!
Jos saat muualta parempaa apua, vie muualle!
roikut täällä palstoilla 24/7, kyllä tuolla menolla jo väsyy ja lapsi jää TAATUSTI HOIDOTTA!
Kirjoitit kuin meidän elämästämme. Itselläni oli isovanhemmat jokapäiväisessä elämässä mukana ja niin olin minäkin heidän loppuunsa asti kun tarvitsivat. Se oli antoisaa ainakin minulle,tuntea heidät niin hyvin.
Nykyään on aivan eri asia. Olen välillä myös ollut todella surullinen ja katkerakin koko välinpitämättömyydelle,siis lastemme isovanhemmille. Nyt en enään "kerjää" apua,vaan kysyn ystävältäni jos jotain tärkeää menoa on. Vapaaehtoista aloitetta ei ole kuulunut näinä 14v. Nyt isovanhemmat kyllä ovat huomanneet etääntyneet suhteet. Muutama vuosi enään sitten jo helpottaa.
Isovanhemmat elävät nyt itsenäisintä aikaa, ei ole aiemmin ehtinyt paneutua harrastuksiin, matkusteluun tai itsensä hemmotteluun. - Lapset ja lapsenlapset kyllä huomioidaan ja heitäkin paapotaan ja hoidetaan välillä, mutta emme automaattisesti ole 'varahoitopaikkoja'! - Sitä paitsi hyvät välit säilyvät, kun me kaikki itsenäisesti elämme ja huomioimme toisemme.
http://tinyurl.com/57trxz
Isovanhemmat eivät ole vastuussa lapsenlapsistaan, vaan vanhemmat.
Lapsiperheiden jaksamiseen vaikuttaisi enemmän, jos
-neuvolaan saisi ihan keskusteluajan halutessaan
-uimahalleihin ja muihin liikuntapaikkoihin pääsisi edullisella perhelipulla johon olisi varaa myös kotihoidontuella kitkuttavalla (yhteistä aikaa, harrastusta, liikuntaa koko perheelle)
-jos alle 10-vuotiaiden lasten vanhemmilla olisi lakisääteinen mahdollisuus tehdä lyhennettyä työaikaa (6h ma-pe tai 8h neljästi viikossa)
-lapsilisiä ei vähennettäisi toimeentulotuesta
-maksuttomia vanhempi-lapsipiirejä, asukastupia, asukaspuistoja, ja tapahtumia enemmän
-jos vaikkapa vanhemmat sairaina, lapsiperheiden kotiavulle enemmän resursseja auttaa
Jos lapsiperheessä ollaan väsyneitä, ei syy ole suinkaan isovanhempien.
Lapsiperheitä enemmän kuin luullaankaan.Se,että
oltaisiin siivosti edes ne vähäiset vapaa-ajat (vaikka onhan pitkät kesälomat ja työviikko on 5 päiväinen )niin perheet olisivat vähemmän väsyneitä.Myös myöhäänvalvominen rasittaa perheitä.Tiekkarit kiinni ajoissa ja unta silmään.
Mummona autan kyllä kun tarvitaan.Anoppi hoiti minunkin esikoistani.Kahta nuorenpaa eivät hoitaneet muut kuin me itse.Ei olisi tullut mieleenkään viedä yökylään ,kun maalla asuttiin.
Vaikka helppoa ei aina ollut,mutta vuoronperään katsottiin lapsia.
Eihän isovanhemmilla tosiaankaan ole mitään lakisääteistä velvollisuutta auttaa lapsiaan heidän lastensa kanssa. Ei myöskään lapsilla ole mitään lakisääteistä velvollisuutta huolehtia ikääntyvistä vanhemmistaan. Mutta halutessaan huolenpitoa ja huomiota lapsiltaan siellä vanhainkodissa, saattaa sen eteen joutua tekemään työtä aikaisemmin.
Toisaalta, jos ei millään löydy kiinnostusta lastensa ja lastenlastensa elämään, niin ei sitä sitten löydy. Hoitamisella tai huolenpidolla ei ole mitään merkitystä, jos ei se tule oikeista vaikuttimista ja omasta halusta.
Teillä vanhuksilla on todellakin oikeus harrastaa ja tehdä mitä lystäätte kunhan pysytte perheen rajoista pois. Ette todellakaan ole mitään hoitovelvollisia mutta älkää myös ihmetelkö miksi teille joillekin ei edes lasta haluta antaa kun mangutte. Hoitovastuu on todellakin vanhemmilla ei teillä ja mikäli te haluatte tavata lasta kahdenkesken siihen liittyy sitä hoitamista väkisinkin, joten älkää valittako.Kyllä kaikki lähtee ihan sieltä sydämestä ja halusta ei pitäisi tuntea velvollisuutta. Parempi vaan pysyä pois jos vanhempien ehtoja ei noudateta ja nostatte omaa egoanne lapsenlastenne kustannuksella HYI Ei se isovanhemmuus mitään hienoa ole mikäli näin toimitte parempi on silloin ilman isovanhempia.
Kuin suoraan omasta elämästäni. Omat vanhempani ovat kuolleet, joten kahdella lapsellani ei ole minun puolelta isovanhempia.
Sitten miehen vanhemmat...molemmat hyväkuntoisia, terveitä, varakkaita, asuvat järven rannalla, jossa tilaa. Mutta lapsilla sinne kielto mennä muutakuin meidän kanssa parin tunnin visiitille. Suren lasten puolesta sitä, ettei kunnon suhdetta isovanhempiin ole eikä tule.
Itse olen väsynyt, koska mieheni on matkahommissa ja pyöritän arkea aivan yksin. Joskus kun valitin puhelimessa anopille väsymystä, anoppi siihen vastasi, että voi, voi. Sen jälkeen en asiasta ole valittanut, enkä valita.
Vierailut isovanhemmille ovat harventuneet. Ja näinhän se menee, että kun vanhuus todella iskee heihin, enpä sinne auttamaan mene.
Silmä silmästä ja hammas hampaasta!
ne eivät ole sinun vanhempasi.
"Vierailut isovanhemmille ovat harventuneet. Ja näinhän se menee, että kun vanhuus todella iskee heihin, enpä sinne auttamaan mene. "
NIIN SINÄ KIRJOITAT KUTEN YMMÄRRÄT.
Eli itsekkyyden, tyhmyyden huipputekijöitä olet.
Vanhemmat ovat varakkaita ja terveitä.
Miksi he sinun apuasi edes kysyisivät, kun joskus vanhenevat ja tarvitsevat avustajaa? Heillä on varaa maksaa siivoojat ja sairaudenhoito tarvittaessa. Itsenäiset eläkeläiset hoitavat asiansa loppuun saakka. Jos dementoituvat ja kroonistuvat, pääsevät yhteiskunnan hoiviin laitoksiin. Eivät he odota jälkikasvulta paapomista.
Koska he ovat itsenäisiä ihmisiä, eikä heille varmaan tule mieleenkään, että käyttäisivät jonkinlaista sukulaisvelvollisuuskorttia kun apua tarvitsevat. Pitävät itsestään selvänä, että nykyajan palkoilla ja elintasolla jokainen huolehtii oman elämänsä ja jälkikasvunsa ilman suvun apuja.
On muuten ihan todella turhaa aina vedota siihen, että koska isovanhemmat eivät nyt auta minua, niin minä en sitten auta heitä.
Tosiasia on, että vanhainkodit ovat täynnä isovanhempia, joita lapset ja varsinkaan lapsenlapset eivät muista kuin jouluna postikortilla. Moni lapsenlapsi ei sitäkään.
Se on maailman meno, ja monet ikäihmiset tietävät sen ilman muuta. He eivät varmastikaan laske avustustuntiensa määrää ja mieti, korvaako nuorempi sukupolvi ne täysipainoisesti.
Vanha totuus on, että yksi äiti hoitaa 10 lasta, mutta 10 lasta ei hoida yhtä äitiä. Niin sen tulee ollakin, koska jokainen hoitaa oman jälkikasvunsa ensisijaisesti. Se on jokaisessa polvessa vanhempien tehtävä, ja isovanhemmat ovat sen homman hoitaneet aikanaan. Ainahan voidaan väitellä siitä, kuka on hoitanut ja kasvattanut parhaiten.
Toinen vanha totuushan on, että kaikki ihmisen epäonnistumiset voidaan kaataa vanhempien, useimmin äidin harteille, ja syyttää lapsuuden kovia kokemuksia alkusysäykseksi elämässä tuleville ikävyyksille. Harvemmin kukaan iloitsee onnenpotkunsa kohdalla lapsuutensa onnellisia aikoja.
Monien ihmisten mielestä tavallisista arkiasioista valittaminen on lapsellista ja turhaa. Valittaja toivoo tukea, mutta kuulija ei käsitä. Se on ihan yleinen kokemus monella, eikä kuulijan suinkaan tarvitse olla anoppi.
Appivanhmpasi eivät esim. voi mitään sille, että että joudut jäämään yksin kotiin miehen työn vuoksi. Asiat nyt vain ovat sillä tavoin. Kovin tylyä olisi heiltä sanoa, että miehen pitäisi jättää duuninsa, ettei vaimolla olisi liikaa vastuuta kotona.
Mitä muuta he voisivat sanoa tai tehdä?
isovanhempien keskinäiseen keskusteluun, ei nuorille vanhemmille vanhempiensa tai appivanhempiensa haukkumiseen.
Anoppien ja appiukkojen palstakin, siellä voi räksyttää ihan täydeltä olalta!
NÄKÖJÄÄN!
Niin että jos ette kakaroitamme hoida, anna rahaa turha odottaa vierailua vanhainkodissa.
Se lapsiperheiden jaksaminen äärirajoilla on teistä itsestänne kiinni; harrastakaa vähemmän fiinejä juttuja, olkaa itse enemmän kakaroittenne kanssa ja mariskaa vähemmän.
Jokainen joka kakaroita tekee, hoitakoon ne.
IHAN ITSE.
Ilman isovanhempien syyllistämistä.
..sellainenkin mahdollisuus on olemassa että pitää polvet tiukasti yhdessä niin ei tule kakaroita joita tarvitsee hoitaa / hoidattaa isovanhemmilla jotka kertaalleen jo ovat lapsiaan hoitaneet / kasvattaneet.
Ihmeellisiä vätyksiä nämä nykyajan 6-kymppisetkin. Meitä 3-kymppisiä kyllä omat vanhempansa aikanaan olivat aina hoitamassa pyytämättäkin mutta sen on orastava dementia näköjään jo vienyt muistista.
Maatkoon sitten aikanaan kusisissa räteissään vanhainkodissa. Kun eivät kerran auta edes pyydettäessä nyt kun pystyisivät ja apua tarvittaisiin niin sen kyllä edestään löytää minkä taakseen jättää.
Ja tuosta parisuhteen hoidosta sen verran, että hieman tärkeämpää se on nuorille kuin vanhoille pareille. 3-kymppiselle riittää vielä kysyntää ja tarjontaa jos ei vanhassa niin sitten uudessa parisuhteessa. Jos on kuudekympin ja kuoleman välillä niin hei, se juna meni jo.
Joe ette paskiaiset välitä omista lapsistanne niin yrittäkää edes ajatella niitä lastenlapsia. Ja ei aina vaan rahalla ja lahjuksilla vaan välittämällä ja antamalla niille pienen murusen niistä kalliista eläkepäivistänne. Kyllä se kukkapenkki odottaa huomiseenkin.
Ps. Onneksi meillä on sentään yhdet fiksut ja sydämelliset isovanhemmat.
Kaikkien ilkeyksiesi perään kirjoitat: "Ps. Onneksi meillä on sentään yhdet fiksut ja sydämelliset isovanhemmat."
No samaa ei todellakaan voi sanoa sinusta itsestäsi.
Olet ilkeä ja pahasydäminen ihminen, jota elämä vielä kouluttaa todella kovalla kädellä.. saatpa nähdä.
... ja niin edelleen. Olen fiksu ja sydämellinen niille ketkä sen ansaitsevat eivätkä ole omalla käytöksellään antaneet aihetta muuhun.
kirjoituksesi paljastaa kyllä mitä olet. :(
" eivätkä ole omalla käytöksellään antaneet aihetta muuhun. "
kyllä fiksuus sinusta on varsin kaukana...
Jos nuori kirjoittaa ja ajattelee tuolla tavoin vanhemmistaan, niin eipä ihme, että vanhemmat pysyttelevät poissa. Onhan selvää, ettei isovanhempien apu ole ikinä tarpeeksi, jos vastaanottaja on tuota mieltä.
Muistakaa myös se, että tuollainen suunsoitto kotona ja lasten kuullen opettaa lapset tietämään, mitä vanhuksista eli vanhemmista ajatellaan. Jolleivat sxxtana avita, niin maatkoot pxxkele vaipoissaan.
Hyvää on opetus, ja perille menee.
Eivät ihmiset useinkaan sano suoraan mitä oikeasti ajattelevat vaan hieman rakentavammin ja pehmeämmin. Toisaalta asia on hyvä, ei mene mummien&pappojen nenuun herneitä niin helposti. Toisaalta asia on huono koska emme ole ajatuksenlukijoita ja suoraan vaan ei riitaa haastaen esitetty kritiikki voisi avata monia silmiä ja laajentaa omaa suppeaa katsantokantaa.
Sanojen lisäksi myös teot käytännössä poikkeavat usein siitä, miten OIKEASTI TEKISI MIELI tehdä. Toki on aina niitä vastarannan kiiskejä ja tuulimyllyjä vastaan taistelevia mutta useimmat ymmärtävät että se mitä voi jupista kotona puolisolle tai parhaalle kaverille kannattaa kuitenkin pitää salassa "suurelta yleisöltä" tai ainakin lapsilta.
Näissä keskustelupalstoissa juuri se on hyvä puoli että voi anonyymisti ilmoittaa todellisen ja rehellisen mielipiteensä joka toivottavasti avaa silmät muutamalta sokealta lampaalta. Myös saadut vastakommentit ovat parhaimmillaan opettavia ja auttavat joskus ymmärtämään myös muiden ajatuksia ja toimintatapoja.
Jos kuvitellaan, että lapset ja lapsenlapset ajattelevat vanhuksistaan salaa tuohon malliin, niin eipä tunnu hyvältä kuvitella itseään mummun asemaan.
Hirveää ajatella, että ihmiset eivät sano suoraan mielipiteitään, vaan sanovat ajatuksensa "rakentavammin ja pehmeämmin."
Eli ajatuksena on, ettei mummu hoida lapsiani, jos todella sanon, mitä muijasta ajattelen. Pitää valita valheelliset sanat.
Onko yleistäkin, että isovanhempia vähätellään ja vihataan, mutta heidän työpanostaan lastenhoidossa vaaditaan jatkuvasti? Toivotaan heidän makaavan loppuelämänsä vaipoissa kaikkien hylkäämänä!
Millä oikeudella kukaan edes ajattelee toisesta kiroten ja halveksien? Ja jos välit ovat niin huonot ja mielipiteet niin vahvat, eikö ajatella ollenkaan, että tuollaisen vastenmielisen olennon käsiin ollaan kuitenkin valmiita jättämään avuttomat lapset? Eikö lapsilla kuulu olla paras mahdollinen hoito?
Luotetaanko siihen, että isovanhemmalla on rakkautta ja kärsivällisyyttä lapsenlapsille, vaikka hän muuten on alapuolella kaiken arvostelun?
Mitä ominaisuuksia isovanhemmissa arvostetaan?
Mitä arvelette isovanhempien ajattelevan? Paljonko isovanhempien tulee niellä omia ajatuksiaan ja salata mielipiteitään voidakseen pysyä väleissä nuoremman ikäpolven kanssa?
joilla ei koskaan ole muista mitään ajatuksia. Jos ei ole negatiivisia niin ei varmaan ole positiivisiakaan koska niin mustavalkoinen tuskin on edes pastori Silli että ajatukset muista olisivat aina joko-tai.
Luuletko tosiaan, että ihmiset ajattelevat aina toisistaan aina pelkkää hyvää ja että ajatukset ovat aina ystävällisiä? Eivätköhän kiukku, harmi, suuttumus ja mielipaha kuulu ihan perustunteisiin ja kohteena voi olla sen anopin lisäksi myös puoliso, lapsi, ystävä, työkaveri, naapuri tai vaikkapa se idiootti joka oli parkkipaikalla peruuttanut klommon auton oveen.
Mitäs ne puheet ja kirjoitukset niistä itsekkäistä ja laiskoista nuorista äideistä jne. ovat? Eli vanhemmat saa arvostella lapsiaan muttei toisin päin?
Jokainen suuttuu joskus. Jokainen voi kiukuspäissään sanoa pahasti. Moni sanoo äkäisemmin kuin on tarkoittanut ja joutuu katumaan vihaista ääntään, esimerkiksi lapsien kanssa syntyvissä erimielisyyksissä.
Mutta pahan toivominen ja toisen kiroaminen ei ole jokaisen tapa.
Kyllä tiedän, että on ihmisiä, jotka lauhduttuaan sanovat, että eivät tietenkään noin tarkoittaneet, kiukkuisena tuli sanottua.
Minä en kuulu heihin, ja välini hänen kanssaan ovat siitä paikasta poikki.
Ihminen, joka katsoo voivansa raivotessaan sanoa mitä tahansa ja kuitata sen sitten "en minä sitä tarkoittanut"-hyvittelyllä, on menettänyt "kasvonsa". En koskaan pysty unohtamaan raivokohtausta. Siirryn hyvää-päivää-kirvesvartta-asenteeseen loppuiäksi.
Jokainen ihminen on omanlaisensa ja mitä vanhemmaksi tullaan, sitä paremmin pystymme hyväksymään erilaisuutemme. Jokaisella on mielipieisiinsä oikeus, mutta jokaisella on myös velvollisuus tarkkailla omaa käytöstään. Pahat puheet, haukkuminen, pahan toivottaminen, kiroilu ja ähäkuttiasaenteet ei kuulu aikuiselle ihmiselle. Aikuisen ihmisen ei myös pidä sellaista toiselta hyväksyä.
Minä kyllä hoidan lapsenlapsiani ja huomaan sen kyllä,että lapset ovat olleet kylässä.Ei ole enää jaksaminen sitä kuin joskus nuorena,kun puolitoista vuotias vipeltää ja isommat vielä lisäksi.Ehkä tämän ajan ongelma on se,että isovanhemmat tulevat aina vain iäkkäämpinä isovanhemmiksi,kun synnyttäneiden ikä nousee.Ei 70-vuotias ole enää kovin virkku pikkulasten hoitaja.Jos ajattelen omaan ikääni vielä parikymmentä vuotta lisää,niin voin kuvitella,että ei ole enää kevyttä hommaa.Kiitos,tehkää lapsenne ajoissa.
kuitenkin pidetä ne negatiiviset ajatukset omana tietona silloin kun niitä syntyy. Lasketaan ehkä kymmeneen eikä heti päästetä niitä sammakkoja suusta. Ei negatiivisissa ajatuksissa sinänsä ole mitään erikoista tai pahaa, eri asia miten niitä kukin sitten prosessoi eteenpäin. Aika kunnolla saa suuttua ennen kuin tulee annettua vastapuolelle ns. täyslaidallinen.
En ole vielä mummo enkä enää pikkulasten äiti. En siis varsinaisesti kuulu kumpaankaan kohderyhmään, mutta haluaisin esittää mielipiteeni vähän sivusta katsoen.
Olen sielultani lukutoukka ja runotyttö (hmm 52 v runotyttö kuulostaa kyllä oudolta), mutta elämä vei niin, että minun on pitänyt olla touhukas. Tiuhaan tahtiin syntyneet lapset ja yhteinen yritys miehen kanssa ovat pitäneet tämän eukon vauhdissa.
Eipä sen enempää muisteloita, mutta kyllä ne vuodet, jolloin kaikki lapset olivat pieniä, olivat rankkoja, vaativia ja antoisia. Huonosti nukuttuja öitä oli meillä vuosikausia.
Nyt lapset ovat irtaantumassa kotoa. Yksi muuttanut, toiset muuttamassa. Silti tuntuu, kuin olisi vain tovi niistä vuosista, kun lapset olivat pieniä ja tarvitsivat hoitoa. Ja isommatkin lapset tarvitsevat vanhemmilta yhtä ja toista (mm. kärsivällisyyttä ja jaksamista) vaikka enää ei tarvitsekaan syöttää ja vaippoja vaihtaa.
Elämä on siis ollut vauhdikasta ja täyttä, eikä niitä lukutoukan kaipaamia hiljaisia hetkiä ole juurikaan ollut. Yritys pyörii edelleen aktiivisesti. Varsinaista lomaa on lähes mahdoton järjestää, mutta vapaata kyllä on tipoittain siellä täällä.
En ole sairastanut mitään vakavaa, mutta monenlaista kremppaa on. Kuten on miehelläkin. En ole mielestäni vielä vanha, mutta puhtia ei ole ollenkaan siihen malliin kuin oli es. 20 vuotta sitten. Ja jos mietitään 10-20 vuotta eteenpäin, niin jaksaminen luultavasti vähenee.
Jos nyt visioin tulevaisuutta, niin näen siellä seesteisen ajan, jolloin lopultakin voisin tehdä mitä tahdon tai olla tekemättä. Monet hoidettavat velvollisuudet kun eivät ole juurikaan suoneet niitä leppoisia tuokioita kirjan ääressä. Itsekästäkö?
Jos lapseni haluavat perheen, niin toki toivon että he sellaisen saavat. Ja jos heillä on akuutti hätätilanne, niin varmasti autan jos pystyn. Mutta jos he olettavat, että vuosikausia kestävä pikkulapsivaihe on se hätätilanne ja odottavat, että minä jaksan ja haluan jatkuvasti auttaa, niin minusta ei kertakaikkiaan ole siihen. Ja jos minun kaikki lapseni tarvitsisivat monet monet vuodet tällaista apua, niin ei hyvät hyssykät. Minä joka just ja just saan oman huushollini pidettyä jonkinlaisessa kuosissa, en voi kuvitella jaksavani, haluavani tai viitsiväni rientää lasten talouksissa auttamassa. Kyllä kai sellaisiakin energiapakkauksia on, mutta minä en ole. Ja miksi minun pitäisi?
Jotenkin tuntuu, että jotkut nuoret olettavat liikaa keski-ikäisten kyvyistä ja jaksamisesta. Ja jos he odottavat kovin paljon ja eivät sitä vastinetta saa, niin pettymyshän siitä seuraa. Vastaavasti vanhempien odotukset nuortensa suhteen ovat joskus liiallisia ja outojakin.
Annetaan toistemme olla sellaisia kuin olemme ja annetaan toistemme elää omanlaista elämää. Asiat voi tehdä niin monella eri tavalla ja kuitenkin lopputulos on yleensä riittävän hyvä.
Ja jos lapsiperhe tarvitsee apua, niin tokihan sitä on saatava. Mutta vanhempien syyllistäminen ei ole se oikea tie.
Ps. Joku kirjoitti, että nuorten vain täytyy saada hoitaa parisuhdetta. Tiedoksi hänelle : elämä ja seksi ei lopu, kun täyttää 30 eikä edes siihen kun on 50. En minäkään nuorena uskonut, mutta nyt minä tiedän. Monia hyviä vuosia voi olla edessä, enkä näe mitään syytä uhrata niitä vaativien nuorten vuoksi.
tyyliin... jos ette nyt ole meidän nöyriä palvelijoitamme, emme mekään auta teitä tullessanne vanhaksi. Juuri nämä ovat niitä jotka ovat valmiita hylkäämään vanhuksensa välittömästi kun niitä ei pysty enää mitenkään hyödyntämään.
Tämän olen nähnyt työskenneltyäni pienen paikkakunnan vanhainkodilla. Täällä kun kaikki tuntee toinen toistensa taustat.
Paljon on niitä vanhuksia jotka koko ikänsä, niin kauan kuin terveyttä vähänkin piisasi olivat lapsenlastensa hoitoapuna ja avittivat lapsiaan kaikin tavoin muutoinkin.
Ja mitä tapahtui kun vanhuus vei voimat? Mummo/ pappa vanhainkodille, jossa ehkä Joulun alla käydään katsomassa, tai laitetaan kortti postissa.
Mitä tämä purnaus täällä on?
Äitini, lasteni mummi näytti nämä sivut minulle ja ajattelin laittaa oman näkemykseni tänne.
Itse en harrasta surffailua näillä palstoilla useinkaan, kun päivät istun päätteellä työaikani, ei kiinnosta enää iltaisin tuijottaa ruutua.
Itselläni kolme lasta, kaikki mummit ja papat elossa ja auttavat sopivasti meitä kun joutavat omilta kiireiltään, kaikki vielä työelämässä.
Heillä on omat tarpeet ja harrastukset, he pitävät kuntoa yllä, että jaksavat käydä töissä ja ihan oman terveyden kannalta.
Harrastavat hyötyliikuntaa marjastaen ja sienestäen kesä aikaan, ovat tosi ahkeria.
Voi, kun minäkin olisin noin virkeä vielä 50 ikäisenä, vaikka onhan heillä jo remppaa siellä ja täällä, kun lapsesta asti ovat tehneet kovasti töitä.
Äitini vielä lisäksi hoitaa omaa 89v. äitiään minun mummia, joka on muistisairas ja varmaan henkisesti raskas hoitaa, asuu vielä kotonaan kaikenlaisten turvalaitteiden piirittämänä.
Molemmat mummit ja ukit ovat lapsirakkaita ja haluavat olla usein lasten kanssa, usein pyytäväkin milloin tuodaan lapset heille, itse en ole vielä tarvinnut kysyä voisivatko he hoitaa näitä.
Viikonloput ovat niin lyhyet, että halutaan olla ihan oman perheen kesken, vaikka sitten kyläilläänkin mummoloissa.
Lapsiin EI olla väsytty vielä ainakaan, lapset ovat 6-4-2vuotiaita.
Turha meidän on syyllistää omia vanhempiamme kaikesta, kyllä ne lapset on saatu ihan itsellemme ja isovanhemmat rakastaa heitä ja meitä valtavasti, ovathan he meidät kasvattaneet ja kouluttaneet, heiltä saa hyviä käytännön neuvoja tarvittaessa ym.
Minä ainakin olen kiitollinen omista vanhemmista, kuin appivanhemmistakin, he auttavat OMIEN VOIMAVAROJEN puitteessa ja meille riittää se mainiosti.
Karmeeta lukea näitä uhkailuja, " Jos he ei hoida meidän lapsiamme, niin eipä mekään hoideta sitten heitä, kun joskus apuamme kaipaavat"
Minä ajattelen näitä ihmisiä koviksi ja paatuneiksi, kaiken saaneet mitä ovat halunneet ja nyt pitäis vielä lapsetkin hoitaa vanhempien.
HUH HUH...
Meidän suvussa ollaan aina pidetty huolta, niin vanhoista, nuorista ja lapsistakin ja voin sanoa, että minäkin pidän sitten omista, kuin appivanhemmistakin kun tulee se aika, jos tarvitsevat apuja.
Turhaa syyttelyä, sillä ei saa koskaan sopua aikaan!
On niitä nuoria äitejä vielä jotka arvostaa vanhempaa sukupolvea, ne jotka nauttii perheestään ja haluaa itse hoitaa lapsensa.
Kiitos hyvästä kirjoituksesta, luulen että on muitakin sinun kaltaisia äitejä jotka huomaavat senkin puolen, että ikä ja työnteko on verottanut meidänkin jaksamista.
Tällä palstalla, jostain syystä ei kaltaisiasi näy ja syynkin voi lukea rivien välistä, nämä keskittyy omaan perheeseensä.
Sinulla on varmaan kaikki arvot kohdallaan ja olette tasapainoinen perhe. ONNEA!
Paljon kiitoksia asiallisesta kirjoituksesta. Olet todella ymmärtänyt oman vastuusi.
Itse olen mummu joka on jo remppanen mutta käyn ansiotyössä lastenhoitoalalla. Paljon hoitelen lastenlapsiani vapaa-aikanani, mutta kyllä se jo alkaa koville ottaa, pakko myöntää.
Olen onnellinen perheesi vuoksi että teillä on asiat noin hyvin! Muistahan auttaa myös äitiäsi hänen äitinsä hoidossa!
Minua on lähinnä ihmetyttänyt asia, kun isovanhemmat ei ole aidosti kiinnostuneita lapsenlapsistaan, harvemmin kuulee, että isovanhemmista on hienoa olla mummo tai vaari, vaan usein kuulee sanottavan vain että minä olen lapseni hoitanut, hoitakoon he omansa. Kun usein vanhemmat ei välttämättä kuitenkaan halua lapsiansa isovanhemmille hoidettavaksi antaakaan, eli hekin rakastavat lapsiaa ja haluavat olla heidän kanssa, he vaan toivoisivat että heidän lapsilla olisi mummo ja vaari.
Ja yleensä niillä omilla lapsilla halutaan asiat olevan hyvin, myös nämä isovanhemmat ovat varmasti ajatelleet niin, kun omat lapset ovat olleet pieniä, mutta kun ne omat lapset ovat kasvaneet isoiksi, niin enää ei ole väliä onko omalla lapsella asiat hyvin, esim. meille ei ole ikinä mummot ja vaarit sanoneet, että tarvitsisimmeko me kenties joskus yhteistä tai omaa aikaa. Melkein on toisinpäin että apu kyllä kelpaa, mutta ei sitä mielellään takaisin tule, ja kun kyse on kuitenkin heidän lapsenlapsistaan.
Mutta en ole kyllä itsekään lapsiani hoitoon tyrkyttänyt, koska se ei mielestäni ole oikein eikä niin kuulu tehdä, vaan sen halun olla lastenlasten kanssa pitäisi lähteä isovanhemmista itsestään.
Mutta täytyy myöntää, että ei se auttaminen heitäkään kohtaan niin mieleistä ole kun omat voimavarat kärsii entisestään.
Meillä isovanhemmat ovat 40-50v. työssä käyviä.
epäjohdonmukaisuuksia. Otan tässä muutamia niistä esiin.
- isovanhempien vastuullisuus. Mitä sillä tarkoitat? Kenelle tai kenestä isovanhemmat ovat vastuussa?
- ennen isovanhemmat - jos he asuivat lähellä/jaksoivat/ehtivät/olivat elossa hoitivat lastenlapsia vanhempien ollessa työssä. Nykyään lapset ovat päivähoidossa vanhempien ollessa työssä. Pitäisikö isovanhempien ryhtyä lastenlastensa päivähoitajiksi? Miten se kävisi päinsä, kun he ovat itsekin usein vielä töissä tai sitten niin vanhoja tai sairaita, että ovat päässeet vanhuus- tai sairauseläkkeelle?
Eikä se entisaikojen lastenhoito käynyt niin luontevasti kuin kuvittelet. Kovaa oli silloinkin - paljon kovempaa kuin nykyään. Eivätkä sen ajan maalaisvanhemmat menneet illalla elokuviin, eikä heillä ollut "yhteistä aikaa" sitäkään vähää kuin nykyihmisillä.
- Luuletko, ettei kuusikymppisten työelämä ja arjen pyörittäminen ole hektistä?
- Eikö harmailla panttereilla saisi olla omia menoja eikä harrastuksia? Eivätkö he mielestäsi tarvitse yhteistä aikaa tai omaa aikaa?
- Ovatko avioerot mielestäsi isovanhempien syytä? Helpottaako avioero lastenhoitoa?
- Ennen sanottiin, että yksi äiti pystyy hoitamaan kymmenen lasta, mutta kymmenen lasta ei pysty hoitamaan yhtä äitiä. Miten ihmeessä nykyvanhemmat, jotka eivät pysty hoitamaan yhtä tai kahta lastaankaan, pystyisivät huolehtimaan vanhoista vanhemmistaan? Turha tuollaisella on pelotella, ei sen varaan kukaan mitään on suunnitellut.
Kerro nyt vielä, mitä työtä oikein teet, kun se noin kovasti käy voimille? Ihaileminasi entisaikoina miehet raivasivat peltoja käsipelillä, olivat talvella mottimetsässä, rakensivat talon, pilkkoivat puut, tekivät heinää, korjasivat viljan, työviikko oli kuusipäiväinen ja työpäivä esim. kymmentuntinen. Monelta meni viisi vuotta sotahommissa.
Naiset hoitivat karjan, kantoivat vedet ja puut ja laskiämpärit, pesivät pyykit käsin, valmistivat vaatteet, laittoivat ruoat.
Ei ollut sisävessaa, kylpyhuonetta, autoa, puhelinta, pesukonetta, pakastinta, eineksiä, valmisvaatteita, vaippoja, ehkäisyvälineitä yms.
Voisitpa sinäkin elää hetken aikaa ihannoimissasi entisajoissa! Jos joku terve nuori ihminen olisi silloin julistanut olevansa jaksamisen äärirajoilla, olisi hän joutunut takuulla pilkan kohteeksi.
tämä eräiden isovanhempien käytös? Itse hyödynsivät aikanaan lastensa kanssa omien vanhempiensa hoitoavun mutta nyt ei sama kuvio enää käykään päinsä. Ja osattiin sitä muutakin apua ottaa vastaan, esim. talonrakennuksessa ja asuntolainan takauksessa. Mutta nyt kun itsellä on rahaa ja aikaa niin satunnainen lastenhoito sotkee pahasti golf-iltapäivän tai jotain muuta ainutkertaista.
Älkääkä nyt lässyttäkö mistään kovuudesta ja entisaikojen miehistä, siitä olisivat voineet vaikka ne 20-luvulla syntyneet ihan oikeutetusti valittaa, eivät 40-luvun suuret ikäluokat joiden lapset ovat pääosin 70-luvulla syntyneitä. Todellisia sammakoita koiralta, johon kalikka kalahti näköjään kipeästi.
Suomessa vaan näköjään jokaisen kuuluu pärjätä ihan omillaan, edes puolisoa ei saisi vaivata. Ja jos ei pärjää ja jaksa niin ainahan voi listiä lapset ja itsensä kun ei ymmärtänyt jättää niitä lapsia tekemättä ja kehtasi jopa hätäänsä pyytää isovanhemmilta apua. Niinhän se nykyään menee.
Hae pikimmiten apua, jos olet noin tiukoilla!
Eikös jo ketjun ensimmäisessä viestissä ja sen otsikossa ollut kyse avun pyytämisestä (isovanhemmilta, anteeksi autan vähän tässä kohtaa)?
Silloinhan sitä apua pyydetään (lastenhoitoapukin on apua, anteeksi autoin taas vähän) kun ollaan tiukoilla ja normaalisuvussa sitä apua pyydetään ensin lähipiiristä ja vasta viimeisenä keinona esimerkiksi sosiaaliviranomaisilta. Normaalisuvussa sitä apua myös annetaan omille lapsille.
eläinvertauksillasi minuun, niin on sanottava, että sinä olet koira, joka haukkuu väärää puuta.
Minulla ei ole ainuttakaan lastenlasta, eli ei omaa lehmää ojassa - eläimissä edelleen pysytelläkseni.
Olen siitä huolimatta sitä mieltä, että ihmisillä, jopa isovanhemmilla, on oikeus määrätä itse vapaa-ajankäytöstään. Minusta tuntuisi ikävältä, ja varmaan sinustakin, jos joku toinen ihminen alkaisi kertoa sinulle, mitä sinun pitää tehdä.
Mainitset jotakin lässyttämisestä ja 40-luvulla syntyneistä. Jatkan juttua, en tosin lässyttäen. Se jääköön sinun yksinoikeudeksesi tässä keskustelussa.
40-luvulla syntyneet ovat olleet työelämässä nyt 40-45 vuotta. He ovat työllään ja verorahoillaan tehneet Suomesta maailman kilpailukykyisimmän valtion, jossa on hyvä sosiaaliturva. Omassa lapsuudessaan ja vielä omien lastensa ollessa pieniä he eivät saaneet siitä nauttia. Peruskoulu, ilmainen hammaslääkäri, opintotuet, opiskelija-asunnot, pitkät äitiyslomat, hoitovapaat, isyyslomat, subjektiiviset päivähoito-oikeudet ynnä muut olivat heille tuntemattomia, mutta juuri he taistelivat ja kustansivat ne teille nuoremmille. He asuivat ahtaissa asunnoissa ja keittivät vauvanpyykin vadissa hellalla. He kuljettivat lapsensa tuulessa ja tuiskussa polkupyörällä päiväkotiin, jos päiväkotipaikan lapselleen saivat. Heidän äitinsä puolestaan eivät useinaan olleet kodin ulkopuolella töissä ja heillä oli mahdollisuus auttaa enemmän lastenhoidossa kuin 40-lukulaisilla isoäideillä, joista suuri osa on edelleen itsekin työelämässä. Suon heille sekä heidän kovalla työllään ansaitsemansa rahat että golf-iltapäivän. Se ylläpitää työkuntoa ja terveyttä.
Viestisi viimeinen kappale paljastaa, että olet aivan poissa tasapainosta. Ihminen on itse vastuussa teoistaan. Omia vanhempiaan on lapsensa listijän turha syyttää. Yhteiskunta tulee avuksi huostaanoton muodossa, jos vanhempien omat rahkeet eivät riitä lapsenpitoon. Ennen ei sitäkään tukimuotoa ollut.
Ilmiselvästi on nyt niin, että liian monet kirjoittajat täällä ovat pikaisen avun tarpeessa, miten he herrajumala sentään osaavat kasvattaa lapsiaan tuollaisen katkeruuden suosta?
" Jos sä et auta ny´makaa sit´aikoinas paskavaipoissa vanhainkodissa".
Aivan sairasta.
Ja ajatelkaa niitä syyttömiä lapsiparkoja jotka joutuvat elämään tällaisten äitien armoilla.
on tässä ketjussa jo jäänyt muiden paljon tärkeämpien asioiden varjoon kuten eläkeläisten subjektiivinen oikeus tehdä mitä lystää ja olla auttamatta jos ei huvita kun siihen ei kerran ole mitään velvollisuutta. Kuinkahan kaikki nämä niinkin itsekkäät isovanhemmat, joita tässä ketjussa näyttää piisaavan ovat aikanaan päättäneet lapsia hankkia? No ehkä ehkäisyasiat eivät silloin vielä olleet niin hyvin tiedossa.
Minusta ainakin on ihana kun mummin pienet kullanmurut tulevat välillä luokseni hoitoon ja yökylään. Pitäähän pienten lasten vanhempienkin saada välillä käydä vaikka teatterissa tai kylpylässä kahden kesken. Tai edes nukkua kerrankin aamulla pitkään. Niinhän minäkin teen eläkeläisenä normaalin päiväjärjestyksen mukaan.
Nuorilla on se käsitys, että ennen ( 60-70-luvulla) on ollut mummo joka mökissä auttamassa lasten hoidossa, näin ei suinkaan ollut.
Meidänkin kylällä oli nelisenkymmentä taloutta ja ainoastaan yhdessä oli mummo joka sekin oli niin huonokuntoinen, että oli hoidettava sänkyyn.
Minulla ei ole mummoa eikä ukkia ollut, ne olivat kuolleet jo paljon ennen minun syntymää.
että 70-luvulla vanhemmat kävivät kaupungissakin aamulypsyllä, joka taloudessa oli ulkovessa, vesi kannettiin kaivosta, leipä haettiin tukkimetsästä, autoa ei ollut kellään vaan kesät talvet kuljettiin jalan jne.
Ihme kun minun vanhemmillani oli ensiasuntona itselle rakennettu omakotitalo Espoossa, auto jo ennen syntymääni jne. Ai niin, mutta hehän ovatkin ns. HYVIÄ ISOVANHEMPIA. Onneksi siis ei ollut ulkovessaa ja nyrkkipyykkiä hellalla, muuten jäisivät meidänkin lapset ilman toiseksi tärkeimpiä aikuisiaan.
Kunnosta sen verran että kun hommaa lapset ajoissa niin on vielä kunnossa ja jaksaa lastenlasten ollessa pieniä.
"Kunnosta sen verran että kun hommaa lapset ajoissa niin on vielä kunnossa ja jaksaa lastenlasten ollessa pieniä."
Sanoo nyky-sukupolvensa edustaja jotka tekevät lapsensa 30-40v vanhana.
Minkä ikäisiä isovanhempia mahdatte olla jos teidän lapsenne tekevät lapsensa yhtä vanhana kuin te? ja ennen kaikkea minkä kuntoisia, kun katselee nykynuorten fyysistä kuntoa.
Meillä oli ikää 22/25 esikoisen syntyessä ja jos samaa rataa myös meidän lapsemme jatkavat niin noin 45-vuotiaana on hyvät saumat olla "mummi&pappa".
Ja jos nyt menee puolimaraton noin 2 tuntiin niin eiköhän sitä vielä jaksa silloin cooperinkin juosta 12 minuuttiin ;)
Olen ollut sen verran viisas, että en ihan pentuna ole lapsia väsännyt, olin 26v. kun esikoisen sain ja hyvin olen kerennyt mukaan.
Surkuhupaisaa oli, kun ikätoverit jo kerkesivät erotakkin siihen mennessä.
Yhden ukon matkassa olen pysynyt ja hyvän sellaisen vielä.
Minä en laita mitään ikärajoja, milloin voin tulla mummoksi lapset päättää sen asian ihan itse.
Myös iän tuomat sairaudet on jonkun muun päätettävissä, ei minun.
Mistä tiedät minkä ikäisenä sinä mummoksi tulet, se kun ei ole sinun päätettävissäsi.
Harvassa on ne 60 jotka cooppereita juoksee, ja sitä nuoremmat ovat vielä työ-elämässä.
Elämä on yllätyksiä täynnä.... voin kertoa.
neuvoa isovanhempia, minkä ikäisinä heidän pitäisi hankkia lapsensa, että jaksaisivat ne ja vielä lapsenlapsensakin hoitaa. Parempi, että nykynuoret miettivät sitä omalla kohdallaan.
Hyvä, että sinun suvussasi asiat ovat olleet mielestäsi hyvin.
Monessa muussa suvussa avuton, vielä perheellisenäkin vanhempiensa apua kiukutellen vaativa pullamössösukupolvi syntyi vasta myöhemmin.
Ryhdistäytykää nyt, hyvät nuoret, ja hankkikaa paljon lastenhoitokokemusta, niin pystytte aikanaan hoitamaan lastenlapsenne!
Aivan.
Nykyvanhemmat eivät ikinä tule kestämään edes ns normaaliin eläkeikään t ö i s s ä syinä holtiton elämäntapa, viina tupakka, yleinen asenne.
Kun eka kakaran väsää vaikka sitten koeputkessa jotain 42-45 vuotiaana niin onpa sitten aikanaan tosi hyvässä kunnossa kun ite on isovanhempi...
on se aika huonoa, kun ei ite osata edes kakaroita tehdä vaan täytyy oikein käyttää lapsettomuusklinikoita jotka maksaa maltaita.
Ai, miksi täytyy?
No kun tämä minäminä sukupolvi haluaa bilettää yli 40 vuotiaksi ja sitten se lapsenteko ei enää sujukaan...hohooijaaa sentään.
Mutta ei se mitään.
Rahalla on ennenkin saanut ja hevosella päässyt..
se ettei kukaan näistä "ärripurri-isovanhemmista" tai muistakaan ole heittänyt yhtään esimerkkiä siitä mikä olisi ns. sopiva tahti hoitaa niitä lapsenlapsia.
Tuntuu, että eräät äreät "nettimummot" ovat sitä mieltä että ei ikinä on sopiva ja kerran vuodessa liikaa. Sehän haittaa jo "Isovanhempien juttuja".
Minusta ei ole mitään järkeä keskustella koko aiheesta jos puhutaan vain periaatteesta ja unohdetaan käytäntö. Vai voiko joku olla todella niin pösilä että omat lapsenlapset eivät sen vertaa kiinnosta että niiden hoitaminen edes kerran vuoteen on täysin poissuljettu asia.
Totta h**vetissä kaikki, jopa ne itsekkäät, laiskat ja piloille hemmotellut äidit ymmärtävät sen että joka viikonloppuna tapahtuva bilettäminen ei ole mikään peruste saada apua lastenhoitoon mutta vaikkapa yön yli hoito kolme kertaa viikossa ei pitäisi olla liikaa vaadittu jos kyseessä on esimerkiksi 4-vuotia eikä mikään rintaruokittava.
Tarkoitus oli siis kirjoittaa edelliseen että "kolme kertaa vuodessa".
näin vähän vanhempana kun olen saanut ihanan pienokaisen jaj seuranut tilannetta tuntuu siltä että toiset isovanhemmat vaan ei yksinkertaisesti ole soveltuvia lapsenlapsille. Kyllä se lapsenlapsen näkeminen ja seurusteluaika vaatii valitettavasti myös lapsen hoitamissta vaikkakin kysymys on tunneista. Lapasenlapsen näkeminen ylimalkaan pitäisi olla luontevaa ja sujua mutkattomasti ilman mitään mietintää puolin ja toisin. Vanhemmat asettavat ehdot, rajat ja kantavat lapsestaan vastuun. Isovanhemmat riekkukoot ja viettäkööt eläkepäiviään mikäli ei kiinnosta muutakun lapsen esittely itsetunnon kohottamiseksi. Itse olen täysin katkaisuut isovanhempaan yhteyden koska olen huomanut piilevän ilkeyden minua kohtaan ja lapsen erittäin huonon hoidon seurustelun lomassa. Nyt sai anoppi piiskaa vihdoin viimein ! Ihmettelen vaan hehkutusta idyyllisestä isovanhemmuudesta sillä kaikenlaisia tapauksia löytyy valitettavasti..
on piiskannut? Sehän on rikollista toimintaa. Ei lapsiakaan saa nykyään piiskata, saati ikäihmisiä.
Siitäkö anoppisi sai piiskaa, että hän riekkui? Kuinka hän tarkkaan ottaen riekkui?
Outo viestisi herättää paljon kysymyksiä.
niin siis henkisesti piiskaa. Luepta tekstini uudestaan kyllä se siitä valkenee !Niin ja lopputulos on nyt meillä hyvä ilman häiriötekijöitä..nauttikoot eläkepäivistään vaikkapa tuopin ääressä ja pohtikoot näitä perus elämänarvoja.
Jos olisit kärpäsenä katossa, niin miltä tuntuisi huomata, että anoppi sanoo kavereilleen, että vihdoinkin käsittivät, etten ole ilmainen lapsenlikka.
Siellä se nyt viihtyy omissa oloissaan, pelaa golfia ja käy Kanarialla.
Lasten pienenä olo on vain muutaman vuoden. Sen ajan vanhemmat voivat elää heidän ehdoillaan. Tietenkin on ihanaa ja helpottavaa, kun isovanhemmat tai joku muu luotettava hoitaa lapsia viikonlopun että vanhemmat pääsevät omiin harrastuksiinsa joskus kahden, mutta kyllä vanhemmuus on sitä, että sitoudutaan lapsiin niin pitkäksi aikaa kuin on tarpeen.
Johan lapsien hankkiminen on rahallisestikin kallista. Jos haluaa elää rauhallista ja varakasta elämää, on viisainta olla ilman lapsia koko ikä.
Isovanhemmat ovat usein taistelleet pitkät vuosikymmenet rahahuolien, työn teon, lainojen, lastenhoidon jne kurimuksessa, ja nyt heillä on OIKEUS katsoa myös omaa parastaan. Terveet isovanhemmat viettävät aikaansa mielellään lastenlasten seurassa, mutta jo selkäkipu ja unettomuus pystyvät viemään tarmon ikäihmiseltä.
Pitäisi muistaa, että ikä ei tule yksin.
Varasin juuri kolmen viikon loman ulkomaille.
Viime viikolla tulin kylpylästä ( Eesti ) ja tänään ip menen tyttöporukassa golfaamaan.
Onhan se, eläkeläisenkin vähän pidettävä huolta kunnostaan ja sosiaaliesta asemastaan??
Aikanaan jokainen sen saa kokea jos Jumala suo.
Pienten lasten äidelle se on luksusta tiedän, mutta enpä minäkään lasten ollessa pieniä matkustanut kuin korkeintaan Korkeasaareen...
vaan avot`ny´kelpaa!!!
Juuri noin pitääkin tehdä. Kerkiää siinä jossain sopivassa välissä sitten hieman lapsiakin likottaa, jos niitä sinulla on.
Nauti matkastasi.
Nauti eläkepäivistäsi ja lastenlapsistasi omilla ehdoillasi! Sinun iässäsi ihminen osaa ja saa päättää jo omasta elämästään.
Silloin kun lapset ovat pieniä, he määräävät tahdin.
Näin on - kuten kirjoitit, sitä nykyäitien katkeruutta ihmettelen; aikansa kutakin - mekin hoidimme lapsiamme kun olivat pieniä - nyt on vapaan vuoro JA myös ihanien lastenlasten.
Ilman se suurempia mullistuksia, riitoja tms
he ovat luonani yökylässäkin ja meillä on aivan ihanaa yhdessä.
Minä rakastan niitä pieniä että sydämeen sattuu - tulen oikein hyvin toimeen heidänKIN kanssaan.
Se vain on tiedettävä, mikä sopii ja mikä ei.
Nykyäiditkin saavat vuorostaan nauttia vapaudesta - kunhan lapsensa kasvavat...
Mutta aika tuppaa kultaamaan muistot ja ikävät asiat unohtuvat nopeammin. Totta kai saatte ja pitääkin nauttia saavutetuista eduista mutta onko silti pakko pestä kätensä koko asiasta ja ignoorata täysin nuoremman polven apu jos sitä kerran pyydetään?
Se muuten menee jo vittuilun puolelle jos sanoo uupuneille nuorille vanhemmille että "Koittakaa jaksaa, kyllä se jo 10 vuoden päästä helpottaa". Eiväthän hekään lohduta sillä, että säryt ja kolotukset loppuvat kun henki lähtee.
näin nuorena äitinä isovanhemmat saavat v....kin olen itse tyytyväinen kun elävät omaa elmäänsä eivätkä sekaannu meidän perheen elämään. Minäkään en sekaannu isovanhempani elämään millään tavalla hoitakoot omat asiansa kun vanhuus todella koittaa. En myös halua epärealistista maailmaa lapseni ympärillä tällä tarkoitan yli-hemmottelua. Meillä nyt tilanne on muutenkin kaoottinen isovanhemmat eivät yksinkertaisesti osaa hoitaa lasta samalla kun seurustelevat lapsen kanssa, joten kurssi meillä on aivan erilainen enkä koe epätasapainossa olevaa isovanhempaa tervetulleeksi lapseni elämään. Ihanaa nyt kun saa olla rauhassa..huh huh
" ignoorata " ????
Onpa omituinen sana.
Tarkoitatko ignonera ¨ruotsin kielestä?
Ja kuule; ei kaikilla vanhoilla ole mitään särkyjä kolotuksia tai tuskia joten turha sun sillä on mässäillä.
Mitä saisi sitten sanoa?
Että EI helpota 10 vuoden päästä?
Totuus on yksinkertaisesti se, että nyky-mammat eivät kestä todellisuutta.
Lastenhoito on rankkaa hommaa; mekin sen aikanamme huomasin mutta eipä tarkoita että se vaihe, jolloin lapset olivat pieniä olisi katkeroittanut.
Miksi olisi?????
Itse minä lapsia halusin.
Minun äitini ei voinut paljon heitä hoitaa koska oli työelämässä heidän ollessaan pieniä enkä minä siitä herneitä nenääni ottanut!
Jokainen hoitaa vuorollaan.
Minä en ikinä jaksa ymmärtää, kuinka joku laiska nyky-mamma kehtaa uhitella että siinähän saatanat makaatte paskavaipoissa vanhoina.
Makaamme tai ei - jokainen se ymmärtää ettei teistä olisi hoitajiksi, ei sitten millään.
Kuka haluaisi tulla hoidetuksi tuollaisen hemmotellun laiskan ihmisen toimesta?
Kyllä yhteiskunta meistä huolta pitää, moninverroin paremmin kuin katkera omainen.
Eläkää - tekin laiskat nykymammat- ja antakaa
vanhempienne myös elää....
auts, nyt varmaan joku sai infarktin kun joutui lukemaan totuuden sanoja...auuuuts..auts.
Alkuperäinen kirjoitus:
miten tyhmä, katkera, ei tajua kirjoittavansa pelkkää puppua.
Ei ole isovanhempien asia avittaa heitä jotka ovat osanneet kakaroita maailmaan vääntää mutta jotka eivät millään jaksaisi/viitsisi heitä hoitaa.
Jos ei jaksa hoita kakaroitaan, on parempi että ostaa nuken ja hoitaa sitä, sen voi viskata nurkkaan kun ei enää satu huvittamaan...
oltaisiin katkeria oltu? Ja miksi?
Menihän siinä useampia vuosia niin, ettei yhtään yötä nukuttu, mutta minkäs sille mahtoi. Ei kai vanhojen isovanhempien olisi pitänyt valvoa lasten kanssa sillä aikaa kun itse olisimme vetäneet lonkkaa? Olisihan se ollut aivan ennenkuulumatonta, ja on edelleenkin.
Jos valitti, kuului vastaus: Malmilla saa maata.
Ja totuuden totuus on, että enää eivät lapset valvota.
Nyt saamme tehdä työajan ulkopuolella mitä mielemme tekee. Voidaan reissata ja huvitella ja harrastaa ja opiskella tai vaikka naida niin että natisee! Eikä tarvitse huolehtia ehkäisystäkään. Ei sitä nuorena tiedä, kuinka hauskaa vanhana on.
Lapsenlapset ovat ihania, mutta hoitovastuu heistä ei meille kuulu. Kun minulla on aikaa, voin ilomielin leikkiä lasten kanssa, lukea heille ja hemmotella heitä, mutta kakkavaipoista ja pyllynpesusta saavat huolehtia vanhemmat!
Aika aikaansa kutakin.
Ei muuta kuin pois sieltä koneen vierestä ja lapsia passaamaan!
en koe lapseni hoitoa rankaksi koen natisevat isovanhemmat rankoiksi. Nimenomaan tämä hemmottelu ja seurustelu mikä ei heidän mielestään vaadi hoitoa ??? häh ! kyllä lapsi nyt vaan valitettavasti vaatii sitä hoitoa jos seurustellaan kahdenkesken lapsen kanssa vaikkapa muutama tunti. Lapsella on mahdollisesti nälkä, vaipat vaihdettava tai kitisee....meinaatko, että seurustelu on pelkkää hemmottelua. Itseasiassa juuri tämä yli-hemmottelu aikaan saa todella paljon töitä kun lapsi tulee kotiin takaisin. Alkaa valtava kitinä, vaipanvaihto ja ruokinta mikäli ruoka enää maistuu kun on ollut nälissään. Mielestäni te jotkut isovanhemmat olette TODELLA itsekkäitä ja sattumalta tiedän muutamia teistä ketkä ette ole edes hoitaneet omia kakaroitanne. Täytyy vielä sanoa että mielusti hoidan lapseni itse ja käytän hoitajaa tarvittaessa enkä todella halua isovanhempaa nähdä enkä anna lastani hänelle hoidettavaksi. Ihan kuvottaa ajatella kun vanhenee ja vaatii sitten meidän perheeltä tukea ja apua...onneksi minä en ainakaan ole velvollinen auttamaan...pitäkää hei vaan hauskaa eläkepäivinänne minä ainakin ole synnyttänyt toivotun lapsen jolle haluan turvata terveen arvomaailman ja se syntyy siitä että pysyy erossa itsekkäistä omahyväisistä vanhoista ketuista.
Sinulla tosiaan on ongelmia. Yksi varmaankin on se mummo, jonka suhtautumisesta olet paljon kirjoittanut. Silti minulle ei ainakaan ole selvinnyt, että millä lailla se hoito on huonoa. Mitä olet odottanut ja mitä saanut? Ilmeisesti nämä eivät ole kohdanneet, mutta meidän muiden on vaikea ymmärtää, sillä vaikka kirjoitat usein, niin asiaan ei tule juuri mitään uutta sisältöä.
Epäilen kyllä, että sinulla on muitakin ongelmia. Masennusta? Yksinäisyyttä? Ehkä arvaukseni menivät vallan pieleen. Mutta jos mieli on jatkuvasti niin katkera ja paha, ettei jostakin asiasta pääse yli vaan siihen ikäänkuin juuttuu, niin silloin ulkopuolinen keskusteluapu voi auttaa. Minua ainakin on auttanut.
Onnea elämääsi. Ja vahvuutta ja itsetuntoa.
ongelma on itse isovanhemmassa, joka on ns laiminlyönnyt lapseni hoitoa tosin täällä ei saa hoito sanaa käyttää. Eli isovanhempi on itsekkäästi halunut nähdä lapseni muutamia tunteja jotka olen sallinut ja on ilmennyt mm alkoholin käyttöä, kotimme laiminlyöntiä, syöttämisongelmia ym seurustelun aikana huom ne muutamat tunnit. Ko henkilöä olen seuranut jo vuosia ennen lapsemme syntymää ja käyttäytyminen ja ajatusmaailma ovat varsin ihmeelliset. Ko henkilö on myös loukanut minua koskien äidillisyyttäni, puhunut selän takana asioita ja on edessä päin mitä ihannin niin sanotusti. En ole koskaan tuntenut läheisyyttä kun olemme läheisissä pakollisissa tekemisissä. Ko henkilö myös on yrittänyt tuhota hoitopaikka mahdollisuutemme koksa en ole koskaan ajatellut häntä käyttäväni, erittäin loukkaavaa ja olisin täysin lirissä mikäli olisin mennyt lankaan. Nyt olen päässyt ihmisestä eroon ja olen tyytyväinen mutta harmittelen monien isovanhempien ja lähinnä joidenkin nuorten elämää mikäli tietyt raja-aidat ylitetään itsekkyyden takia. En todellakaan ole masentunut enkä tunne tarvitsevani apua mutta toki olisin sitä varmaankin tarvinut mikäli kanssakäyminen olisi jatkunut tai tämä henkilö olisi saanut minut lankaan perhe elämämme suhteen. Kaikkea en luonnollisestikaan tässä netti kanssakäymisessä viitsi enkä tahdo kertoa mutta toivon, että nämä muutamat esimerkit hieman valaisevat yhtä elämää. Paljon olen nähnyt ja kokenut ikääni nähden, joten uskon kykeneväni hallitsemaan itseeni ja elämääni varsinkin nyt kun on uusi varjeltava ja kasvatettava. Rakastan lastani, miestäni ja meidän perhe rakenelmaa jonka en salli sortuvan vaan sen tähden, että joku ylittää rajapyykin ja loukkaa minkä syytä en todella osaa sen paremmin analysoida. Sen verran olen spekuloinut, että koo henkilö ei ole tddellakaan kokenut äidillisyyttä koska ei ole omaa lastaan kokonaisvaltaisesti hoitanut vaan jakanut hoitovastuun hän myös hakee jatkuvasti hyväksyntää omalta lapseltaan. Tämä on selkeä merkki laiminlyönneistä menneisyydessä enkä toivo hänen paikkaavan niitä lapsensa enkä lapsenlapsensa varjolla sillä heillä ja meillä on oma elämä. Vilpittömästi toiovn tälle isovanhemmalle, että löytää itsensä, lopettaa syyllisyyden tuntemukset, jättää meidät nyt rauhaan ja elää ja nauttii omasta elämästään. Toivottavasti tämä valaisi sitä ahdistusta mikä oli lähellä...ja auttaa muita kaltaisiani
Minulla on ollut monenlaisia vaikeuksia ja vääntöä anoppini kanssa, joten ymmärrän kyllä tilannettasi. Sitä en vaan ymmärrä, että jos anoppi tosiaan käyttää/käytti alkoholia, kun oli lapsesi kanssa, niin miten ihmeessä edes annoit lasta hänen haltuunsa. Itse en olisi jättänyt lapsia känniläisen vastuulle. Anoppini on monella tapaa haasteellinen, mutta hänen hyväksi ominaisuudekseen voi sanoa, että alkoa hän ei käytä.
Sitä myös ihmettelen, että koska hyvin tunsit ja tiesit anoppisi kelvottomat "piirteet" jo ennen lapsen tuloakaan, niin kuitenkin odotit häneltä paljon apua ja juuri tietynlaista olemista. Ja tietenkin petyit, koska eihän hänestä sellaiseen ole. Outo yhtälö.
myönnän virheeni alkutaipaleella mutta meidän perheellä oikeastaan vaihtoehtoja ei ollut koska lapsi sairasteli ja itselläni ei ollut aikaa hoitaa tiettyjä asioita. Hätäratkaisu oli kerran anoppi haluaa seurustella käyttää ne pari tuntia asioiden hoitoon. Tiesin tarkkaan mihin joudun ja palkkasin mm lastenhoitajankin johon olin ja olen erittäin tyytyväinen. Tämä anoppi osoitti mieltään meidän hoitajalle kerran tavatessaan hänet ???? Alkoholin käytöstä tokasin jo alkussa että ei sitten edes sitä yhtä...pettymys tuli. Nyt on kuitenkin niinkuin sanoin tilanne kääntynyt ja myönnän että vaihtoehtoja minulla ei ollut muutakun hän. Myönnän senkin, että en pidä enkä ole pitänyt koko ihmisestä ennen raskauttakaan hänen elämänarvonsa ja piilevät loukkauksensa saivat nyt päätepisteen. Annan hänen toki mummina nähdä valvotusti lastani mutta en hoidattaa. Pettymys, tuska on ollut suuri sekä tämän uuden ns asettelun rakentaminen erittäin vaikean alun jälkeen. Tuli muuten mieleen nämä anopin tokaisut; pitäisi hankkia lisää lapsia ??? huh huh oksettaa koko ihminen. En ole osanut arvioida ihmistä muutakun hänen menneisyytensä perusteella jota hän hokee alituisesti ja yrittää paikata edellä kirjoitetun mukaisesti mikä on myös oksettavaa. No, ehkäpä tämä tästä kestää varmaan hieman aikaa enennkun tämä asettelu pelaa ja jos ei niin sitten eri teille
Me emme hoida lastenlapsia koska itsekin jouduimme omillamme pärjäämään. Itsepähän ovat lapsensa hankkineet.
Emme myöskään anna rahaa mihinkään nälkäpäiväkeräyksiin tai muihin turhuuksiin. Ei se meille kuulu ja itsepähän ovat jossain Afrikassa soppansa keittäneet. Emme maksa edes televisiolupaa koska olemme jo tarpeeksi veroja maksaneet. Jokainen pärjätköön omillaan, niinmekin olemme joutuneet.
sanomalla mitään järkevää niin kannattaa olla sanomatta mitään.
Sinun tavallasi ajattelevia isovanhempia tuskin löytyy montaakaan.
Kyllä ne isovanhemmat yleensä auttaa jälkipolveaan, monet oman jaksamisensa äärirajoillakin, kuten monista sivun aikaisemmista kirjoituksista on saanut lukea.
Kyse oli siitä mitkä on isovanhempien velvollisuudet, velvollisuutta siihen auttamiseen ei mikään laki määrittele, sen määrittelee jokainen suku ihan omakohtaisesti ja lähinnä isovanhemmat itse omien voimiensa mukaan.
koska käytäntö kuitenkin ratkaisee. Eli auttaa tai ei, perusteilla ei ole kauheasti väliä sen avuntarvitsijan kannalta.
Minusta on ihan turha spekuloida velvollisuuksilla ja vapauksilla keskustelussa, jonka perimmäinen kysymys liittyy eräiden lapsiperheiden hätään ja ahdinkoon. Auttamistakin on monenlaista samoin tarvittavan avun laatua. Pääasia on, että auttaa jos pystyy.
Miten lapsiperheet siis ovat enempi "äärirajoilla" kuin ennenkään? Nykyisin on ehkäisykin niin satarosenttista, ettei yllätyslapsosia juuri perheisiin putkahda, kuten oli vielä 70-luvulla yleistä.
Äitiyslomat ovat pitkät, monissa työpaikoissa on laadittu äideille lyhennetty työaika, tai sallittu heidän etätyöskentelynsa.
Sairasta lasta ei enää tarvitse jättää kotiin yksikseen kuumemittari ja vesilasi sängyn vieressä, vaan kotiin saa jäädä lasta hoitamaan.
Päivähoito on lakisääteistä.
Totta kai voidaan sanoa, että rahat on vähissä, lainat isot, harrastukset kalliit, ruokaa ei kannata valmistaa kuin viikonloppuna, kodinkoneet maksaa. Vaatteet ovat kalliit, pätkätyöt rasittavat.
Aijai, äärirajoilla eletään.
Mutta niin elettiin ennenkin, edellisen sukupolven aikana. Jokainen nuori äiti ja isäkin joutui pyykille, valvomaan yökaudet, hoitamaan kuumeisia lapsia, juoksemaan korvaklinikalla keskellä yötä, pelkäämään koulumatkojen liikennettä jne. Kyllä naiset ennenkin joutuivat tekemään aamutoimet klo 6 ehtiäkseen viedä lapset hoitoon ennen työpäivän alkua. Eikä ollut silloin joustavia työaikoja, vaan kellokortit olivat käytössä lähes jokaisessa työpaikassa.
Moni äiti ei muistanut, millaista oli nukkua enemmän kuin 4 tuntia putkeen.
Ainainen väsymys, lapset riitelevät, vaativat, kieltäytyvät, uhmaavat jne. Kaikille vanhemmille tämä on tuttua. Mitäpä uutta ja ihmeellistä siinä on? Mikä tässä on äärirajaa?
Joka lapsia hankkii, tähän myllytykseen joutuu, jokainen sukupolvi omalla ajallaan.
Nyt häiriköivät ja mankuvat lapset ovat 20 v. kuluttua ääriväsyneitä vanhempia, ja kuten näistä palstoista selviää, ovat tämän päivän isät ja äidit velvollisia silloin huolehtimaan tulevista lapsenlapsistaan.
Heitä pitää avustaa ja heitä pitää hoitaa.
Elämä ON.
Mikä sukupolvi on lapsensa noin kelvottomiksi ja avuttomiksi kasvattanut? Meniköhän jotain kasvatuksessa aikoinaan pieleen?
Ei muu mennyt pieleen kuin se, että oletimme lapsillamme olevan sen verran älliä että osaisivat käyttäytyä ihmisiksi.
edellisestä sukupolvesta.
Onko nyt niin, että se sukupolvi, jolla on nyt pieniä lapsia, ei osaa ottaa vastuuta yhtään mistään: ei lapsistaan, ei vanhemmistaan, ei edes itsestään? Heidän vanhempiensa pitäisi edelleenkin huolehtia ja vastata kaikesta, niin että äärirajoilla olevat, lopen uupuneet kolmekymppiset saisivat rajattomasti "omaa aikaa"?
Olisikohan todellinen syy se, että selkäsaunan antaminen kiellettiin aikoinaan?
Tässä muutama elämänohje, jolla suuria ikäluokkia kasvatettiin:
Maailma ei laiskoja ruoki.
Kärsi kurja, kärsi vaan, kuoltuas kirkkaamman kruunun saat.
Tee työtä niin että hartiat halkeaa.
Hammasta purren!
Ei itku auta markkinoilla.
Itku pitkästä ilosta, pieru tyhjän nauramisesta.
Näillä eväillä rakennettiin maailman kilpailukykyisin hyvinvointivaltio. Se virhe tehtiin, että järjestettiin nuorille liian hyvät oltavat. Nyt eivät pysty huolehtimaan kaikkien mukavuuksiensa keskellä edes muutamasta omasta lapsestaan.
Äärirajoillaan elävä ihminen ei näe enää syytä ongelmiinsa. Hän vain kärsii.
Syyn pitää johtua olosuhteista, joihin hän on ajautunut. Ei hän näe omissa asenteissaan ja toimissaan virhettä. Hän työntää syyn mm. vanhemmilleen tai mieluummin aviopuolison vanhemmille.
Nuorilla on kuvitelma onnellisesta liitosta, herttaisista lapsista, hyvin palkatusta työstä. Kun yksikin näistä toiveista pettää, saattaa kaikki mennä pieleen. Ongelmia ei osata käsitellä.
Ne kasaantuvat. Syyttely alkaa.
Väsynyt ja turhautunut ihminen ei hyväksy sitä ajatusta, että hänen olisi pitänyt ratkaista joku tärkeä asia toisin. Hän on sitä mieltä, että jos muut olisivat olleet hänen tukenaan oikealla tavalla, ei tätä surkeutta olisi päässyt tapahtumaan, mutta hänet jätettiin yksin. Puoliso vastustaa, vanhemmat varoittelevat, kukaan ei käsitä.
Syyllinen ja usein useitakin syyllisiä löytyy, turhautunut ihminen uskoo jääneensä yksin jonkun salajuonen takia. Kukaan ei auta eikä usko.Se on ainoa lohdutus kaaoksessa.
Niinpä eletään sitten äärirajoilla. Mikään ei parane, jollei katso ensin peiliin.
Näin se yleensä menee.
jo.
Nuoremmilla ei näytä pelaavan kovinkaan hyvin.
Tämä sukupolvi ei ainakaan tunnu selviytyvän lapsenkasvatuksesta, kun joka käänteessä pyydetaan edellistä sukupolvea apuun.
Toisaalta mummuja moititaan taitamattomuudesta, mutta kuitenkin tuntuu siltä, että isovanhempia tarvittaisiin paljon enemmän kuin tarjontaa olisi.
Aikaisempina aikoina ei "yökylää" ollut olemassakaan. Matkoilla yövyttiin sukulaisissa tms. mutta ei samalla paikkakunnalla asuvat ihmiset yövyttäneet lapsia toisissaan. Se tapa on vasta tämän sukupolven aikana syntynyt.
Lapset olivat kotona vanhempiensa valvonnassa, ja jokapäiväinen opetus ja esimerkin antaminen oli vanhempien tehtävä. Onnellisia olivat he, jotka saattoivat elää vain toisen puolison tuloilla, joten lasten kanssa oltiin kaiken aikaa. Muussa tapauksessa lapset olivat naapurin tädillä päivähoidossa.
Päivätädit ottivat tehtävänsä vakavasti hekin. Tapakasvatus oli ilman muuta selvää.
Mutta maailma muuttuu. Päivätädit ovat kadonneet, lapset pääsevät kaikki tarhaan. Kasvatus on tasapäistetty ja jokainen lapsi saa tasapuolisen huomion tarhan tädeiltä.
Lapsilta on itsenäistyminen kielletty. Tänään mm. on lehdessä, että alle 12-vuotiasta ei saa jättää yksin kotiin koulun jälkeen.
On ollut aikoja, jolloin 12-vuotiaat kävivät kaupat, tekivät ruuat ja kaitsivat pienempänsä, eikä se ollut mitenkään ihmeellistä.
Nyt ollaan kovin huolestuneita kaikesta lapsiin liittyvästä. Kotityötkin luokitellaan lapsityövoiman käytöksi ja tuomittavaksi.
Tämän huolehtimisen aikana on jo ainakin yksi sukupolvi kasvanut epävarmoiksi aikuisiksi, joilla on oman elämänsä kanssa miettimistä, kun neuvojia ei olekaan joka hetki lähettyvillä.
Eihän se ole kenenkään vika. Meille vain tapahtui, että vanhat kasvatuskonstit otettiin pois ja tuomittiin ihmisarvoa alentaviksi, mutta uusia ei annettu tilalle. Nyt on perheitä, joissa vanhemmat eivät uskalla kieltää lapsiltaan mitään, koska pelkäävät aiheuttavansa elämänikäiset traumat.
Samoin ei uskalleta opettaa arkielämän tarpeellisia askareitakaan, koska lapsi voi väsyä.
Tässä väsyy ensimmäisenä aikuiset. Lapsilla kyllä virtaa riittää. Isovanhemmat väsyvät kaksin verroin, koska he eivät saa otetta lapsista. Lastenhoito on suuri voimainponnistus, johon he eivät ole tottuneet omien lapsiensa kanssa.
Kyllä jokaisessa sukupolvessa jokin asia pieleen menee. Siksi edellisiä sukupolvia onkin niin helppo syyllistää. Muistettava kuitenkin, että syytös tulee kaikille vuorollaan.
tulipa vielä mieleen miksi syyllistätte meitä nykyäitejä miksi ette syyllistä omia kullan nuppujanne "isiä" nykyajan tasa-arvo maailmassa ! Aina odotetaan äidiltä jaksamista ja sitä sun tätä vastuunottoa, kyllä se kuuluu teidänkin perillisille ! Ja kysymys EI OLE sitten siitä ettenkö minä jaksaisi te me minä ja isä jaksaisi...
On tullut sen verran jo vastauksia alkuperäiseen viestiin että alkaa olla jo vaikea nähdä enää metsää puilta. Mutta oma uskomukseni on kuitenkin se, että tällaisia aktiivisia ja "itsekkäitä" nettimummoja ja pappoja on kuitenkin aika vähän esim. noissa 40-luvulla syntyneissä mutta ne jotka palstalla viihtyvät pitävät sitten mielipiteestään ja oikeuksistaan/velvollisuuksien puuttumisesta sitäkin kovempaa ääntä. Suurin osa on kuitenkin niitä normaaleita ja empaattisia isovanhempia joten ei anneta muutaman pilaantuneen marjan pilata koko satoa.
Eli kaikille ikäviä ja ilkeitä vastauksia saaneille, niin isovanhemmille mutta erityisesti niille uupuneille lapsiperheiden vanhemmille, sanoisin lohdutukseksi että netissä anonyyminä voi kärjistää ja sanoa asioita jota ei kuuna päivänä vasten kasvoja sanoisi.
Ps. Terveiset äidille ja anopille ja muistakaa levätä välillä itsekin. Kyllä me pärjäämme ja jaksamme omin voiminkin vaikka lapset ovatkin tervetulleita luoksenne hoitoon. Emme me edes osaa vaimon kanssa enää tehdä mitään kahdestaan kun on perhe-elämään totuttu. Tai ainakin menee hetki ennen kuin pääsee yli tunteesta "Lapset hoidossa, mitäs nyt?"
Voi, voi.Ei pitäisi tehdä lapsia, jos se oma aika on niin tärkeää.Olen itse tullut isoäidiksi 38 vuotiaana, joten en todellakaan katso olevani vastuussa lapsenlapsistani, koska oma iltatähtenikin on vielä kotona.Ja mitä tulee vuodatukseesi "ennenvanhaan" ei kertomasi pidä paikkaansa miltään osin.Maalaistalossa oli niin paljon töitä, että siinä ei aikuiset kerenneet juurikaan katselemaan lasten perään tai viettämään "yhteistä" aikaa.Eikä muuten kaupungissakaan, mistä itse olen kotoisin. Tämä nykyajan höpötys yhteisestä ajasta on vain kiinni pariskunnan korvien välistä. Sen yhteisen ajan voi löytää jopa lasten läsnäollessa jos vain haluaa.Pieni hellä suukko ja katse riittää kertomaan puolisolle, että olet minulle rakas.
Ja vielä; ne rakkaat pallerot tarvitsevat aikuisen aikaa niin lyhyen aikaa, että jos ei niistä muutamista vuosista ole valmis luopumaan, ei ole syytä lisääntyä tähän maailmaan.
Osuitpa naulan kantaan!
Juuri noin minäkin ajattelen.
Ei siihen ole mitään lisäämistä.
elätkö itse entisajan malliin? Oletko valmis ottamaan esim. appivanhempasi kotiisi hoitoon kun he eivät voi asua enään yksin? Kuljetatko heitä lääkäriin kun he sitä tarvitsevat? Huolehditko heidän hygieniastaan, pesetkö heidän pyykkinsä? Vietkö heidät kerran viikossa virikekerhoon? TUSKIN NIIN TEKISIT.
Isovanhempia on erilaisia niin kun on nuoria perheen äitejä ja isiäkin, sääli jos mummut ja papat eivät ymmärrä mikä rikkaus on lapsenlapset.
Nykyään on myös paljon hyväksikäyttöä, viedään jatkuvasti lapsia mummulaan eikä edes kysytä voivatko lapset sinne mennä.Mummuilla ja papoilla voi olla jotain muita suunnitelmia, eikä se tarkoita etteivät he lapsia heille halua.
Molempien osapuolien kunnioitusta tässä tarvitaan.
eihän se kai mummojen ja vaarien vastuulla ole, kestääkö nykyavioliitot vaiko ei.
Useimmiten se on niin, että mummot ja vaarit niitä kahdenkeskisiä hetkiä haluaisivat nuorelle parille järjestää, ottamalla lapset hoitoon ja viikonlopun viettoon mummolaan, mutta antavatko vanhemmat, etenkään lasten äiti niitä lapsiaan sinne hoitoon. Eivät anna. Tahtovat hoitaa itse jotta kukaan ei pääse sanomaan, että ovat hulttioita ja kykenemättömiä lapsiaan kasvattamaan.
Asenteesta se on kiinni, kestääkö liitto ja sekin kuka sitä omaa aikaa tahtoo ja kuka ei. Kaikki eivät edes tahdo.
Kaikkien vähiten kuitenkin vastuu nuorten vanhempien jaksamisesta ja liiton kestämisestä on isovanhemmilla.
Mihinkään muuhun niiltä mummuilta ja papoilta emme oikeasti apua tarvitse mutta jos joskus auttavat lasten kanssa niin hieno juttu.
Emme tarvitse rahaa, emme tuoretta pullaa, uusia leluja, villasukkia tai räsymattoja. Jos jotain tarvitsemme niin hetken lepoa ja rauhaa, eroa lapsistamme jotta jaksamme taas paremmin rakastaa ja kasvattaa niitä.
Ja kyllä, saatte vaikka kerran viikossa lapset hoitoomme jos tahdotte. Viime viikonloppuna oli aikaa olla puolison kanssa kahdestaan kun lapset olivat mummin hoidossa. Olimme kalassa 6 tuntia ja olo oli kuin uudestisyntyneellä ja kalasoppaakin päästiin syömään.
kylläpä se on niin vaikeaa tämä ymmärrys, että on perhe johon kuuluu mahdollisesti äiti ja isä plus lapset. Yhtänöön kuuluu mahdollisesti myös isovanhemmat mikäli he ovat ymmärtäväisiä perhettä kohtaan eli ymmärtävät perheen tarpeet, ongelmat ja ilot ja erityisesti ovat empaattisesti läsnä tai sitten EI.
Olen kokenut, että ne lastemme isovanhemmat, jotka itse aikanaan aina lykkäsivät mieheni ja hänen veljensä kesähoitoon mummolaan koko kesäksi ja ottivat siekailematta vastaan kaiken muunkin avun, eivät nyt itse itse isovanhempina viitsi osallistua lastemme arkeen yhtään vaan pitävät edelleen kiinni omista matkoista, harrastuksista, kesälomista. Oikeita "syntymäpäivä- isovanhempia" - kunhan vaan lasten synttärit järjestetään sopimaan heidän menojensa mukaan!
Toiset lastemme isovanhemmat, joilla ei ollut mahdollisuutta saada hoitoapua iäkkäiden/kuolleiden vanhempien vuoksi, ovat olleet paljon kiinnostuneempia lapsenlapsistaan ja joskus ottaneet lapsia hoitoon jopa sovitellen omia menojaan.
Itse nautin lapsiperheen elämästä ja olen sovittanut työaikana ja menoni lasten mukaan, joten hoitotarpeet ovat melko harvinaisia. Kuitenkin lasten vuoksi toivoisin, että heillä olisi isovanhemmat, jotka ovat kiinnostuneita heidän arjestaan ja heistä omia itsenään. Jos aitoa suhdetta isovanhempiin ei synny lapsuudessa, ei sitä synny sitten yhtä äkkiä, kun mummi huomaa, että nythän minä kaipaisinkin lapsenlapsen seuraa, kun matkailu ja jumpat eivät vanhainkodin vaipoista käsin onnistukaan.
että katkeruus
Se nyt on vaan niin, että te hyvät nuoret ette voi vaatia meitä isovanhempia hoitamaan lapsianne. Meillä isovanhemmilla on oma perhe ja teillä lapsillanne oma perhe. - Se on aivan vapaaehtoista ja useimmin me tahdommekin olla joskus apuna ja siirtää suvun tarinoita nuoremmille. Mutta kiristämällä, haukkumalla ja halveeraamalla ei tämä arkipäivä suju. Meillä vanhoilla on oma tapamme ja tottumuksemme, teillä nuorilla uudet tuulet ja uudet ideat. Maailma kehittyy. Mutta elomme ei ole mitenkään mukavaa, jos te nuoret alatte meitä sättimään milloin mistäkin syystä. Sen verran täytyy olla järkeä päässä Ja jos ei kanssakäyminen suju, niin olkaamme muodollisesti väleissä. - Me mummotkin hommasimme aikanaan vierasta apua hoitamaan lapsiamme, ei se useinkaan ollut edellisen sukupolven harteilla. Meillä monilla oli maaseudulle mummoloihin pitkät matkat, kun aloittelimme perheen kanssa nuorena perheenä kaupungissa ja olimme ansiotyössä.
Paljon ajatuksia heräsi katsottuani tv:stä dokumenttifilmin, jossa vaimo hoiti kotona 15 vuotta aviomiestään, joka sairastui ALZHEIMERTAUTIIN 57-vuotiaana. Dokumentti oli riipaiseva ja mietteitä herättävä. Ei ne vanhuusiän sairaudet yleensä yht'äkkiä tule. Sitä vaan ei nuorena voi käsittää, miksi vanha ei enää juokse, hyppele, hoksaa, harrasta tai ole kiinnostunut ympäristöstään jne. Hyvät välit, positiivisuus ja elämänmyönteinen asenne puolin ja toisin pitävät yllä hyviä suhteita eri sukupolvien välillä.