vaakamies masensi mieleni

skopun

Kolme vuotta sitten tapasin lähistöllä asuvan vaakamiehen. kerran tavatessamme katsoimme toisiimme piiiiitkään ja siitä alkoi tää kyttäily. Mies alkoi ilmaantua samoihin kauppoihin, postiin ym aina yht'aikaa. Teki itsestään kiinnostavan ja minä hupsu menin ihastumaan.
Olin ollut varma tunteista ja yhteydestä joka meillä oli pysynyt flirttitasolla melkein vuoden. Yhtäkkiä kiinnostus loppui hänen osaltaan. Olin laihduttanut, pidin huolta ulkonäöstäni ym. Hän ei vaan enää kertakaikkiaan edes katsonut kunnolla päinkään.
Mies teki näitä hänelle ominaisia erakoitumisia jolloin ei näyttäytynyt kenellekään ja jos tuon näkikin, hän oli kiireinen ja kiukkuisen oloinen.
Ketään toista hänellä ei ollut, eikä ole vieläkään. Ilmeisesti ostaa rakkautta silloin tällöin. Yksi tuttu sanoi, että hän on kaikille tutuilleen tuollainen mököttäjä kun on "kiukuttelupäivät" ja että tuo mies masentuu n. kerran vuodessa. Ilmeisesti kesällä...

Haluaisin auttaa häntä ja olla olkapäänä kun sellainen tarve on. Mutta ilmeisesti hän haluaa silloin olla yksin.
Nyt olen pari vuotta yrittänyt unohtaa miehen. Mutta joka kerta kun näen hänet, palaan takaisin siihen mitä oli. Hymyjä, flirttiä, selvää mielenkiintoa. Tulen surulliseksi kaikkea tuota ajatellessani. Mitään syytä en keksi miksi tuo hänen kiinnostus lopahti.
En aikoinaan uskaltanut olla liian tyrkyllä, sillä pelkäsin hänen pelästyvän sellaista käytöstä. Nyt harmittaa miksen ollut oma itseni ja tehnyt asiaa selväksi. Mietin tätä varmaan vielä vuosienkin päästä. Ikää meillä molemmilla on jo -40v, joten mikään teinijuttu ei ollut kyseessä. Tässä jutussa jäi nyt mielestäni joku kesken ennen kuin edes alkoi kunnolla. Skorpparina menen normaalisti eteenpäin enkä jää tuollaisia ukkoja edes miettimään, mutta tämä mies teki jonkin ihme vaikutuksen kun on päivittäin mielessäni. ketään muuta en edes katso sillä silmällä, tunnen pettäväni tuon vaakamiehen muuten.

9

1907

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Mikset jo alussa kysynyt kahville tms. Miksi jäit odottamaan. Olisi selvinnyt joskus sekin aikanaan kiinnostaako mahdollisesti vai ei ja onko varattu vai vapaa. Nytkin voisi kysyä kahville, mutta vastauksesta ei voi kukaan tietää... kiukkupäivien pahimpana ajankohtana ei ehkä kannata eikä maanantaina. Olisiko loppuviikko helpompaa esim. ke tai to?

      Jos ei mitään tapahdu niin ei kai loputtomiin jaksa flirtata. Mitä se sellainen peli on=) Ja yli 40 jos olette. Mies ehkä luuli ettei kiinnostaa kun flirtataan vaan eikä mitään tapahdu ja aikaa kuluu.

      No nyt sitten houkuttelemaan mies poloa... tai sitten muuta ? Mistä tiedät oliko vapaa vai varattu aikanaan.

      Toimit miten oikeaksi näit ei siinä mitään. Hyvä. Aina voi yrittää saada uuden yhteyden ja mielummin puhumallakin -ihan normaalisti, miehille ei mikään ole selvää paitsi selkeä. Eihän sitä aina liikoja uskalla miehiltä odottaa, mutta voi yrittää tai olle yritämättä

      Ehkä olen väärässä tai oikeassa, mutta mielipiteeni oli tässä

      • skopun

        Pyysin kahville ja tää meni ihan hiljaiseksi. Liekö puntaroinut mitä voisi tapahtua. Kunnon vastausta en muuten tuohon saanut =)
        Mies se oli joka ei tehnyt liikettäkään mihinkään suuntaan. Minä olisin toki vaikka kädestä pitäen taluttanut peräkamariin asti, mutta päätin edetä sivistyneesti ja hiljakseen ettei mies pelästyisi.
        Nyt kun tilanne jäi auki ja skorppari sai ikään kuin pakit, suunnittelen miten saisin tuon niin koukkuun ettei koskaan voisi minua unohtaa. Tää on kyllä eka mies joka ei ole syöttiini tarttunut siinä mielessä että ei pääse muka irti. Onko se sitten tämä asia joka tekee miehestä mielenkiintoisen, sillä oikeasti en tuollaista kitisijää edes haluaisi elämääni.


    • nautiskelija

      "Elä laakase, naatitaan!" Tuo on tuttu lause kuopiolaisesta jalkapallosta. Tuttu se on myös vaakojen käyttäytymisestä viime aikoina. Heillä on ollut melkoista sähläämistä ja se meno jatkuu edelleenkin. Keväällä hajotettiin entinen ja nyt etsitään uutta oikein epätoivoisesti. Vaaka hamuaa loputtamasti aina vain parempaa usein kuitenkaan siinä onnistumatta. Moni hyvä tilaisuus menee sivu suun.

    • vaakaa

      Olet ilmiselvästi joutunut narsistin kohteeksi. Ellet käänny se tekee sinusta uhrin. Vaaoissa on paljon narsisteja. Niitä on aina varottava niiden kelmeän ulkokuoren vuoksi. Olen tavannut vain itsekkäuitä, itselleen omistauneita vaakoja. Se on paskamaista, sillä toisaalta niissä on paljon hyvääkin.

      • skopun

        Ei ole ollu mitään seurustelusuhteita vuosiin. Tää on varmaa tietoa.
        Mua vaan vaivaa, että mitä se kaikki oli ja miksi tuosta ei pääse yli??
        Sen mitä olen oppinut tätä miestä tuntemaan, niin on sellainen "kaikkea kaunista ihaileva, hiukan erakko, kitisijä ja hiukan vainoharhainenkin. Eli todennäköisesti todella rasittava tyyppi, mutta jonkin vaikutuksen se minuun ilmeisesti teki =(


    • Vaagen, vaagen

      Minulle on käynyt vastaava juttu ja tosiaan kukaan muu merkki ei ole koskaan ennen tehnyt samanlaista vaikutusta.
      Vaakamies näköjään hallitsee naisia tai sitten se on pahuksen narsisti.Paha narsisti...

      Vetää jalat alta, häviää, ilmestyy uudestaan ja sama juttu toistuu :( ikävää mutta on vaan pakko jatkaa ja yrittää taistella eteenpäin.

      Pahuksen vaakamies minkä teit ! :)

      • Rapu

        Älä ikinä koske vaakamieheen,he osaavat vain särkeä sydämen.
        Antavat ymmärtää olevansa kiinnostuneita ,sitten yllättäin ei olekkaan enään mitää, eikä koskaan ole hänen mukaansa ollutkaan.


      • JaVaaka
        Rapu kirjoitti:

        Älä ikinä koske vaakamieheen,he osaavat vain särkeä sydämen.
        Antavat ymmärtää olevansa kiinnostuneita ,sitten yllättäin ei olekkaan enään mitää, eikä koskaan ole hänen mukaansa ollutkaan.

        Vähän tähän tyyliin, miesvaaka liuhottelee tiehensä eikä kuulu eikä näykään, ja sitten taas ilmestyy kun itseänsä huvittaa. Yksi kokemus liuhottelijasta, lyhyt sellainen.


      • marina87
        Rapu kirjoitti:

        Älä ikinä koske vaakamieheen,he osaavat vain särkeä sydämen.
        Antavat ymmärtää olevansa kiinnostuneita ,sitten yllättäin ei olekkaan enään mitää, eikä koskaan ole hänen mukaansa ollutkaan.

        "Älä ikinä koske vaakamieheen,he osaavat vain särkeä sydämen.
        Antavat ymmärtää olevansa kiinnostuneita ,sitten yllättäin ei olekkaan enään mitää, eikä koskaan ole hänen mukaansa ollutkaan."


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      302
      6907
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1297
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1076
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe