Nomikä

kun ei keskustella tulevaisuudesta eli kuinka Lontoo 2012 toteutetaan? Painin puolella runsasta ja avointa keskustelua käydään, mutta jodoväki budohenkeen vaikenee....
518320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Sen takia mikään ei kehity ja muutu,koska Suomalaisista Judovaikuttajista (=mustan vyön judokat)on niin saatanan kateellisia toisilleen, että eivätkä jaa kokemuksia keskenään.

Kuinka paljon esimerkiksi olette lukeneet tämän viinmeksi kuluneen Olympiadin aikana Mukkulan, Metsolan, Fagun, yms kirjoituksia Judoliiton kautta kanavoitavissa julkaisuista, miten valmennustyötä pitäisi tehdä ruohonjuuritasolla, jotta menestystä sopii odottaa esimerkiksi Lontoon Olympoialaisissa?

Suurin osa kaikista "senseistä" on vaan yksinkertaisesti niin juntteja, että hyvä kun osaa lukea ja kirjoittaa. Laskutaito sitten rajoittuukin plus ja miinus laskuun. Muutama poikkeus tähän sivistymätömään sakkiin toki löytyy.

Äänestä

painin puolella on kuitenkin henki ja elämä menestyä olympialaisissa...

ne nousee koska NE HALUAA NOUSTA

entäs meillä sitten? mahtaako jengi edes seurata olympiakisoja. taitaa hiljaista olla kunnei edes liiton forumilla puhuta omista kisaajista mitään. kaksi tyttöä oli olypiakoneessa mutta ketään se ei kiinnosta.

KILPAJUDO ON KUOLLUT SUOMESSA

niin se vaan on. parempi kun keskitytään jatkossa siihen kuntojudoon ja kaikenmaailman zen hölmöilyyn. kaikille yli 60v/100KG 17 dania kyllä se siittä!!!

Äänestä
  • suomalaiset senseit luulee olevansa kovinkin japanilaisia kun korostavat kaikenlaista zen pelleilyä ja "pehmeitä arvoja"

    Raskaan sarjan olympiavoittaja Satoshi Ishii ennen Pekingiä:

    "'I will desparately go for the gold medal. The result is all I care about. How I fight is secondary.'"

    "As long as you play clean and try your hardest, a win is a win. No matter how ugly."

    jos tää pehmoilu ei pikku hilaa ota loppuakseen suomalaisen kilpajudon voi haudata lopullisesti. lähetetään ne lahjakkaat junnut mielummin vaikka painisalille...

    Äänestä

  • ja japani kirjoitti:

    suomalaiset senseit luulee olevansa kovinkin japanilaisia kun korostavat kaikenlaista zen pelleilyä ja "pehmeitä arvoja"

    Raskaan sarjan olympiavoittaja Satoshi Ishii ennen Pekingiä:

    "'I will desparately go for the gold medal. The result is all I care about. How I fight is secondary.'"

    "As long as you play clean and try your hardest, a win is a win. No matter how ugly."

    jos tää pehmoilu ei pikku hilaa ota loppuakseen suomalaisen kilpajudon voi haudata lopullisesti. lähetetään ne lahjakkaat junnut mielummin vaikka painisalille...

    No höh höh, ei Suomen judon kansainvälisesti vaatimattomanpuoleinen menestys mistään zeneilyistä johdu.

    Äänestä

  • pehmoilu kirjoitti:

    No höh höh, ei Suomen judon kansainvälisesti vaatimattomanpuoleinen menestys mistään zeneilyistä johdu.

    Moni ei varmaan nyt tajua, että itseasiassa Pekingin olympiakisat olivat parhaat kisat suomalaisille, sen jälkeen kun karsinta otettiin käyttöön: kaksi paikka karsinnoista (ja niistäkin yksi suoraan). Aikaisemmin on tullut pelkkiä villejä kortteja, vai saiko Lauren Atlantaan paikan karsinnoista. Johanna ja Nina ottelivat omalla tasollaan. Mitali olisi ollut jättiyllätys ja nyt kannattaisi vaan alkaa rakentaa kohti Lontoota.

    Äänestä

  • Jutomies kirjoitti:

    paikan atlantaan sai kuten myös koivumäki ja ylinenkin.

    Äänestä

Ei näiden kisojen anti ollut sellainen, että nyt tarvitsisi painin tavoin painaa paniikkinappulaa. Huokaistaan kaikessa rauhassa ja aletaan sitten pakertamaan taas kohti seuraavia koitoksia. Ei todellakaan tarvitse vielä olla keskustelemassa pikavauhtia jo seuraavan olympiadin juttuja.

Judossa sentään oli kaksi omin avuin kisoihin taistellutta ottelijaa. Karsinta kisoihin on kova ja kisoissa ei vastaan tule helppoja nakkeja. Joka matsin jälkeen toinen on hävinnyt. Huipulla on vaan niin ahdasta. Ei sinne pääse sattumalta ja ei aina edes kovalla tahtotilalla.

Äänestä
  • siinä että tytöt eivät päässet edes omalle tasolleen tärkeimmässä mahdollisessa paikassa. siinä on palaveerauksen paikka, jotta tulevissa kisoissa ei kävisi näin. Se palaveeraus ei tietty arvii olla julkista muuten kuin että valmennusjohto tekee siitä johtopäätkset.

    Paniikkinappulan painanta liittyy sitten ihan muuhun kuin Ninaan tai Johannaan(jotka ovat jo ennen Pekingiä osoittaneet kuuluvansa sarjojensa huippuihin). meidän ON PaiNETTAVA paniikkinappulaa siksi että meillä ei:

    A) ole miehissä maailman huipulla ketään
    B) meillä on ylipäätään vain kourallinen tosissaan satsaavia urheilijoita

    Nämä OVAT realiteetteja - siis FAKTOJA!!!

    Kansallista tasoa on pakko saada laajennettua muuten ei Lotoossa ole enää yhtään edustajaa. Ninan ja Johannan varaan ei koko lajia voi laittaa. sen nyt järkikin pitäisi sanoa.

    Painilla tilanne ei ole läheskään näin paha. painissa on kuitenkin useita huipun tuntumassa olevia urheilijoita. meillä niitä ei Johannan ja Ninan lisäksi ole kuin Sundbergin Jaana.

    Ihan turha tällaisia asioita on yrittää salailla. olympiakomitea kyllä tietää faktat että ketä tässä nyt yritetään selittelemällä hämätä????

    Äänestä

  • pointti on kirjoitti:

    siinä että tytöt eivät päässet edes omalle tasolleen tärkeimmässä mahdollisessa paikassa. siinä on palaveerauksen paikka, jotta tulevissa kisoissa ei kävisi näin. Se palaveeraus ei tietty arvii olla julkista muuten kuin että valmennusjohto tekee siitä johtopäätkset.

    Paniikkinappulan painanta liittyy sitten ihan muuhun kuin Ninaan tai Johannaan(jotka ovat jo ennen Pekingiä osoittaneet kuuluvansa sarjojensa huippuihin). meidän ON PaiNETTAVA paniikkinappulaa siksi että meillä ei:

    A) ole miehissä maailman huipulla ketään
    B) meillä on ylipäätään vain kourallinen tosissaan satsaavia urheilijoita

    Nämä OVAT realiteetteja - siis FAKTOJA!!!

    Kansallista tasoa on pakko saada laajennettua muuten ei Lotoossa ole enää yhtään edustajaa. Ninan ja Johannan varaan ei koko lajia voi laittaa. sen nyt järkikin pitäisi sanoa.

    Painilla tilanne ei ole läheskään näin paha. painissa on kuitenkin useita huipun tuntumassa olevia urheilijoita. meillä niitä ei Johannan ja Ninan lisäksi ole kuin Sundbergin Jaana.

    Ihan turha tällaisia asioita on yrittää salailla. olympiakomitea kyllä tietää faktat että ketä tässä nyt yritetään selittelemällä hämätä????

    Lapsille parempia treenivuoroja (18 - 19:30, 3 krt viikko) kuin jo kauan sitten menetetyille lupauksille, ja parempia valmentajia. Tunnin treenit sopivat 8-vuotialle. Kun osa ajasta on tekniikkatreeniä, niin ei tosiaankaan ole liian raskasta. Ja urheilullisempi ote, eikä pelkkää leikittelyä (sitä voi olla siinä alkulämmittelyissä)!

    Käykääs vilkaisemassa, millaisia akrobaatteja venäläiset lapsijudokat ovat. Tai hyvässä suomalaisessa painiseurassa. Noista suunnista vois sitä oppia hakea.

    Sitten on ongelmana enää lopettaminen tai jäähdyttely murrosiästä eteen päin.

    Äänestä

  • Vai onko liitto kieltänyt? kirjoitti:

    No toi ongelma ei kyllä takuulla ratkea tekemällä lasten treeneistä rankempia, vakavampia ja totisempia. Tutkijoiden mukaan lapsuudessa tarvittais nimen omaan monipuolista ja leikinomaista liikuntaa, ei mitään armotonta veren maku suussa rehkimistä. Kannattaa tutustua esim. viimeisen Tiede-lehden artikkeliin aiheesta.

    Jostain syystä ne junnut vaan lopettaa murrosiässä ja sen jälkeen, kun osaavat ja uskaltavat jo itsekin tehdä päätöksiä asian suhteen. Syitä on monia, mutta yksi syy on varmasti just joidenkin täysin ilman relevanttia valmennustietoa toimivien "kovempaa, rankemmin ja enemmän"-valmentajien päästäminen junnuja ohjaamaan.

    Äänestä

  • järki kädessä kirjoitti:

    "Tutkijoiden mukaan lapsuudessa tarvittais nimen omaan monipuolista ja leikinomaista liikuntaa, ei mitään armotonta veren maku suussa rehkimistä. Kannattaa tutustua esim. viimeisen Tiede-lehden artikkeliin aiheesta."

    Kohta päädytään taatusti perinteiseen NuoriSuomi väittelyyn, mutta sitä ennen....

    Monipuolista liikuntaa täytyy kiistatta olla. Siitä kaikki eri tahot ovat yhtämieltä, mutta sitä monipuolista liikuntaa nyt vaan tarvitsee tehdä se armoton verenmaku suussa ainakin silloin tällöin (esim. kerran viikosa) ja erityisesti päälaji (=judo) orientoituneesti. Tämä luo haasteita kehittää esimerkiksi kesäkaudelle junioreille harjoitusmalleja.

    Katsokaa esimerkiksi huippu-uimareiden hartioita. Ne ovat ennen murrosikää aloitetun systemattisen voimaharjoittelun tulos. Ja se tarkoittaa nimenomaan lisäpainoilla tehtyä harjoittelua. Samat fysiologian opit pätee muihinkin lajeihin.

    Hippaleikkejä murrosiän päättymiseen asti leikineet eivät menesty edes kansallisella tasolla A-nuorissa/aikuissarjoissa. KV-karkeloista nyt puhumattakaan.

    Äänestä

  • järki kädessä kirjoitti:

    No toi ongelma ei kyllä takuulla ratkea tekemällä lasten treeneistä rankempia, vakavampia ja totisempia. Tutkijoiden mukaan lapsuudessa tarvittais nimen omaan monipuolista ja leikinomaista liikuntaa, ei mitään armotonta veren maku suussa rehkimistä. Kannattaa tutustua esim. viimeisen Tiede-lehden artikkeliin aiheesta.

    Jostain syystä ne junnut vaan lopettaa murrosiässä ja sen jälkeen, kun osaavat ja uskaltavat jo itsekin tehdä päätöksiä asian suhteen. Syitä on monia, mutta yksi syy on varmasti just joidenkin täysin ilman relevanttia valmennustietoa toimivien "kovempaa, rankemmin ja enemmän"-valmentajien päästäminen junnuja ohjaamaan.

    Ei ainakaan järkeä.

    Suomalainen Judo on vahvassa kurssissa. Katso vaikka Olympia- ja Paraolympia edustusta. Siitä ei kiitos ainakaan kuulu teikäläisille. Kyllä lapsillakin saa teetättää ihan oikeaa painia ja judoa.

    Käy tutustumassa esimerkiksi Junnu Cuppihin Uudellamaalla. Siellä on niin lasten kuin heidän läheistensäkin ilon-, surun- ja pettymyksen kyyneleitä litratolkulla tarjolla! PALJON suuria tunteita, naurua, iloa, pelkoa, itsensä voittamista ja voittamisen mukanaan tuomaa hämmenystä - mitenkäs täsä nyt näin kävi? Paljon yhdessäolon riemua aidossa kamppailu-urheilutapahtumassa. Samanlaista pienten junnujen kamppailu-urheiliun pioneerityötä tehdään kyllä onneksi muuallakin Suomessa.

    Sitä kilpailukokemusta ja pikkuhiljaa tapahtunutta kehittymistä ja kypsymistä" B- ja A-nuorten SM-kisoja kohti ei millään myöhemmin aloitetulla treenaamisella voi korvata. Sellainen myöhään aloitettu rääkkääminen korkeintaan saa aikaan urheilijan loppuun palamisen niin psyykkisesti kuin fyysisestikin.

    Äänestä

  • oikeasti on kädessä? kirjoitti:

    ja kokeiltuakin. Junnujen touhu (tai takemmin sanottuna aikuisten suhtautuminen) on ollut parhaimmillaan tosi hienoa ja pahimmillaan joskus aika kamalaa katsottavaa, mutta niin kai on joka lajissa. Leikillisyyden ja tehokkaan harjoittelun tuskin tarvii olla ristiriidassa keskenään, jos valmentaja osaa hommansa. Silti toivon että ainakin ne jotka junnuja oikeasti valmentaa, ammentavat tietonsa oikeista tutkimuksista eikä näiltä "musta tuntuu" foorumeilta. Esim. ylimääräisillä painoilla (siis muut kuin kehon oma paino) ennen murrosikää tehdyt harjoitteet ei liikunta-alan tutkijoiden mukaan ole ainoastaan hyödyttömiä vaan mahdollisesti jopa haitallisia. Mutta jos kerran uskotte tietävänne paremmin eipä voi sanoa muuta kuin onnea valitsemallanne tiellä...

    Äänestä

  • tullut nähtyä kirjoitti:

    "ylimääräisillä painoilla (siis muut kuin kehon oma paino) ennen murrosikää tehdyt harjoitteet ei liikunta-alan tutkijoiden mukaan ole ainoastaan hyödyttömiä vaan mahdollisesti jopa haitallisia"

    Tämä väite on täyttä potaskaa ja perustuu tarkoitushakuiseen asioiden väärinymmärtämiseen.

    Lisäpainoilla voi ihan hyvin aloittaa harjoittelun ennen murrosikää. Näin tehdään tänäpäivänä jo lukuisissa urheiluseuroissa junnuille suunnatuissa kuntosaliharjoituksissa. Asia selviää sinullekin esimerkiksi Googlettamalla sanat "punttikoulu" tai "lasten painonnosto".

    Tärkeää ei kuitenkaan lapsien painonnostossa ole kuinka paljon nostaa vaan että oppii nostamaan oikein. Parhaiten oikeat nostotekniikat oppii junnuille suunnatuissa punttikouluissa.

    Kehon painoilla suoritetut lajinomaiset voimaharjoitteet ovat tietenkin myöskin hyviä, ja soveltuvat tehtäväksi esimerkiksi judoharjoituksen alkulämmittelynä tai kotona.

    Äänestä

  • nostamaan oikein kirjoitti:

    Tiede-lehdessä jutussa oli haastateltu mm. lääkäri-valmentaja (tutkinto myös liikuntatieteestä) Harri Hakkaraista, joka on perehtynyt lasten urheiluharjoittelun fysiologiseen perustaan. Oulun Kärppien lääkärinä Hakkarainen huolehti siitä, että junnujen punttitreeni aloitettiin vasta kun kasvupyrähdyksen huippu oli saavutettu. Syy: voimaharjoittelu ei tehoa ennen kuin elimistö on alkanut tuottaa testosteronia ja muita tarpeellisia hormoneja. Sen sijaan se voi vahingoittaa lapsen luustoa. Sama juttu rankan anaerobisen harjoittelun kanssa. Lapsi ei hyödy siitä mitään, vaan se alkaa purra vasta murrosiässä.

    Tämä tieto perustuu tieteelliseen tutkimukseen.
    Mihinkä korkeampaan viisauteen sinun käsityksesi mahtaa perustua?

    Äänestä

  • Mutu ei ole tiedon väärti kirjoitti:

    Sen Tieteen jutun oli muuten kirjoittanut judon arvokisamitalisti.

    Näkökulmakaan ei ollut minkään kukkahattutädin. Kyse oli siitä, miten lapsesta voisi parhaiten kasvaa pärjäävä huippu-urheilija. Ei siis pelkkä b-junnujen kunkku joka hyytyy hyvissä ajoin ennen aikuisten arvokisoja.

    Tein ehdottamasi googletukset. Painonnostoliiton sivuilta suoraan lainattua: "Lasten harjoittelussa päähuomio kiinnitetään nostotekniikan kehittymiseen erittäin pienillä painoilla tai pelkällä puukepillä."

    Tietenkään painonnoston liikkeet itsessään ei ole lapsille haitallisia. Tekniikka voi alkaa kehittää jo lapsena, jos vaan osaa sen tylsyyden tehdä muksuja innostavasti. Punttikouluissakin näkyy puolet ajasta olevan muuta jumppaa ja leikkiä kuin painonnostoa.

    Äänestä

  • Mutu ei ole tiedon väärti kirjoitti:

    Tiede-lehdessä jutussa oli haastateltu mm. lääkäri-valmentaja (tutkinto myös liikuntatieteestä) Harri Hakkaraista, joka on perehtynyt lasten urheiluharjoittelun fysiologiseen perustaan. Oulun Kärppien lääkärinä Hakkarainen huolehti siitä, että junnujen punttitreeni aloitettiin vasta kun kasvupyrähdyksen huippu oli saavutettu. Syy: voimaharjoittelu ei tehoa ennen kuin elimistö on alkanut tuottaa testosteronia ja muita tarpeellisia hormoneja. Sen sijaan se voi vahingoittaa lapsen luustoa. Sama juttu rankan anaerobisen harjoittelun kanssa. Lapsi ei hyödy siitä mitään, vaan se alkaa purra vasta murrosiässä.

    Tämä tieto perustuu tieteelliseen tutkimukseen.
    Mihinkä korkeampaan viisauteen sinun käsityksesi mahtaa perustua?

    Jep. Liian aikainen ja liian raskas voimaharjoittelu voi paitsi vähentää pituuskasvua, myös vaurioittaa selkärankaa - eli tuottaa ikuiset selkäongelmat. Eli varsinkin selkärankaa kokoon puristavia harjoituksia tulee varoa.

    Toki joku leuanveto on tavallaan aika isolla painolla tehtyä voimaharjoittelua, mutta se ei ainakaan purista selkärankaa kasaan.

    Lisäksi kiertäviä hyperekstensioita on syytä varoa, eli tyyliin painin junttaheitto, joka on selälle raaka. Myös voimistelijatytöillä muistakin hyperekstensioista, eli selän taakse päin taivutuksista on seurannut pahoja selkäongelmia (olen kuullut, että vain vähemmistön selkä kestää sitä treeniä hyvin, muilla tulee ongelmia enemmän treenatessa, varsinkin rytmisessä voimistelussa) - mitenkähän lienee painin siltaharjoittelu.

    Äänestä

  • Saanee alennusta kirjoitti:

    Täällä sitä voivotellaan liian kovasta ja liian aikaisin alkoitetusta harjoittelusta kun oneglma on se ettei Suomessa aloiteta sitä totista harjoittelua koskaan.

    Niin juuri niin. Kun meillä ei kerta kaikkiaan ole systemaattisesti valmentatuvia junnuja kun pari kappaletta. Lue edellinen lause uudelleen ja mieti siten paljonko judossa kannattaa pistää paukkuja LIIAN KOVALLA HARJOITTELULLA pelotteluun.

    Puhutaanko aidasta vai aidan seipäästä. Jos nyt ihan ensin etsittäisinn ongelma ja sitten kun se on löytynyt pohdittais siihen ratkaisuja.

    Suorastaan huvittavaa lueskella pohdintoja miten voi käydä jos punttitreenin aloittaa liian varhain ja liian rankasti kun jumankekka nykyään jengi ei aloita sitä ikinä

    (puhun siis systemaattisesta ja suunnitelmallisesta voimaharhoittelusta - en mistään 2krt viikko hanskan vääntämisestä ja penkkipunnertelusta)

    Meillä en kertakaikkiaan sellainen tilanne ettei Suomessa enää reenata(poislukien muutama hassu poikkeus)

    Tuossa on se ongelma niin junnuissa kuin aikuisissakin.

    Sitten salit pursuaa kovaa treenaavista junnuista ja aikuisista niin voidaan aloittaa höpinät "reenaako ne nyt liian kovaa yhyyyy".

    No joo, ehkä parempi unohtaa koko juttu....

    Äänestä

  • väärässä paikassa kirjoitti:

    Kyllä näin on asia kuten sanoit.

    Jostain kumman syystä heti kun otetaan lasten ja nuorten valmennus puheeksi, niin luutuneet asenteet tulee esille. Vähän niinkuin hyvään kunnon Neuvostoliiton aikaan oli olemassa vain yksi totuus.

    Nämä meinneisyyteen jämähtäneet tahot näkevät kaiken mustavalkoisena. Mutta tosiasiassahan näin mikään maailmassa ei ole. Ei lasten voimaharjoitteluunkaan liittyvät faktat.

    Mikään taho ei kehoita alle murrosikäistä harrastamaan kehonrakennusta tai voimanostoa. Silti on hyödyllistä harjoitella pienillä lisäpainoinoilla kunhan on ensin opittu oikea nostotekniikka. "Pieni" lisäpaino tarkoittaa sitä että pystyy tekemään kyseisella painolla (liikke huomioonottaen) esimerkiksi 20-30 toistoa x 4 sarjaa. Rasitus haetaan toistojen lukumäärällä EI YLISUURILLA PAINOILLA !

    Tähän voimaharjoitteluun liittyen on olemassa paljon tietoa, osa siitä löytyy myös helposti Internetistä (esim. englannin kielisillä hakusanoilla). Jostain perverssistä syystä nämä poteroihinsa kaivautuneet lasten ja nuorten kehittymisen jarrumiehet ja -naiset jostakin syystä kuitenkin käyttävät kovin selektiivisesti näitä lähteitä omissa kannanotoissaan.

    Äänestä

  • Yli 20 v valmentanut kirjoitti:

    Täällä poterossa istuja ihmettelee miksi ne junnut pitää sinne punttisalille houkutella?

    Siitä punttien nostelusta ei oikeasti ole junnuille mitään hyötyä. Saman kuntopohjan pystyy hankkimaan tatamilla judoa treenaten. Eivät ne suomalaiset huiput kaadu lihasten pienuuteen tai kunnon pettämiseen vaan siihen että muilla on paremmat judotekniikat niin pystyssä kuin matossa. Junnujen punttitreenit ovat sekä ajan että resurssien tuhlausta. Judohuiput tehdään tatamilla ei punttisalilla.

    Äänestä

  • qqwwee kirjoitti:

    että systemaattinen valmennus sisältää hyvin aikaisin aloitetun OIKEIN suunnitellun voimaharjoittelun. 10 vuotiaana voi jo aloittaa painonnostoharjoittelun(tekniikka) sekä omalla keholla tehtäviä harjoitteita. kaikki tähtää tietysti siihen että keho on valmis tulokselliseen ja tehokkaaseen voimaharjoitteluun heti murrosiän alettua.

    mutta turha näistä asioista on vääntää kun pääsyy alennustilaan on ihan muualla kuin väärissä treenimetodeissa. edelleen ongelmamme on asenteissa. hippaamalla ei arvokisamitallisteja tehdä eikä NuoriSuomi mädätyksestä nouse yhtään nälkäistä junnua. nykyään kilpaurheilu tapetaan judokoista jo pienestä pitäen.

    Äänestä

  • tosiasia on kirjoitti:

    kyllä kilpailullista judoa lapsille sentään aika moni seura opettaa,

    Äänestä

  • tosiasia on kirjoitti:

    että systemaattinen valmennus sisältää hyvin aikaisin aloitetun OIKEIN suunnitellun voimaharjoittelun. 10 vuotiaana voi jo aloittaa painonnostoharjoittelun(tekniikka) sekä omalla keholla tehtäviä harjoitteita. kaikki tähtää tietysti siihen että keho on valmis tulokselliseen ja tehokkaaseen voimaharjoitteluun heti murrosiän alettua.

    mutta turha näistä asioista on vääntää kun pääsyy alennustilaan on ihan muualla kuin väärissä treenimetodeissa. edelleen ongelmamme on asenteissa. hippaamalla ei arvokisamitallisteja tehdä eikä NuoriSuomi mädätyksestä nouse yhtään nälkäistä junnua. nykyään kilpaurheilu tapetaan judokoista jo pienestä pitäen.

    Tässäkin keskustelussa on jo kehuttu uusimman Tiede-lehden juttua urheilusta. Tiedän kyllä etteivät tällaiset lehtijutut ja siinä esitellyt tutkimukset kuulu tosivalmentajien lukemistoon eikä heitä tutkijoiden pehmoilu edes kiinnosta mutta siitä huolimatta lyhyt lainaus uusimmasta Tiede-lehdestä (8/2008):

    "6 keinoa torpata menestys:

    -pidä lapsi sisällä
    -kiellä riehuminen ja kiipeily
    -kuljeta autolla kouluun ja harjoituksiin
    -erikoistu päälajiin aikaisin, lopeta muu liikunta
    -harjoita lasta paljon, kovaa ja kurinalaisesti
    -vaadi varhain menestystä"

    Äänestä

  • qqwwee kirjoitti:

    Täällä poterossa istuja ihmettelee miksi ne junnut pitää sinne punttisalille houkutella?

    Siitä punttien nostelusta ei oikeasti ole junnuille mitään hyötyä. Saman kuntopohjan pystyy hankkimaan tatamilla judoa treenaten. Eivät ne suomalaiset huiput kaadu lihasten pienuuteen tai kunnon pettämiseen vaan siihen että muilla on paremmat judotekniikat niin pystyssä kuin matossa. Junnujen punttitreenit ovat sekä ajan että resurssien tuhlausta. Judohuiput tehdään tatamilla ei punttisalilla.

    Tossa se on mitä judossa junnun pitäis reenata 90 % kokonaisharjoitteluajastaan. Sen ohella esim. juoksua, uintia, pyöräilyä, kehonpainoharjoitteita ettei puuduta. Miksei myös jossakin määrin pelkästään levytangolla tapahtuvia harjoitteita, mutta pelkästään räjähtävyyden ja tasapainon hakemiseksi. Eikä niitä vetokumejakaan kannattais unohtaa.

    Kähmy/linkkarilinjalle ei sais enää ketään kilpailijaa opettaa, sitten jatketaan edelleen tässä samassa suossa! Ainoastaan kovaa ja vielä timangimpaa perustekniikkaa.

    Noinhan japanilaisetkin tekee, eikä nyt ihan paskoilla tuloksilla...

    Äänestä

  • tosiasia on kirjoitti:

    että systemaattinen valmennus sisältää hyvin aikaisin aloitetun OIKEIN suunnitellun voimaharjoittelun. 10 vuotiaana voi jo aloittaa painonnostoharjoittelun(tekniikka) sekä omalla keholla tehtäviä harjoitteita. kaikki tähtää tietysti siihen että keho on valmis tulokselliseen ja tehokkaaseen voimaharjoitteluun heti murrosiän alettua.

    mutta turha näistä asioista on vääntää kun pääsyy alennustilaan on ihan muualla kuin väärissä treenimetodeissa. edelleen ongelmamme on asenteissa. hippaamalla ei arvokisamitallisteja tehdä eikä NuoriSuomi mädätyksestä nouse yhtään nälkäistä junnua. nykyään kilpaurheilu tapetaan judokoista jo pienestä pitäen.

    Kilpailu on itsessään hyvää ja kannatettavaa, ja en kyllä usko että kovin moni seura tällä hetkellä pyrkii vähentään junnujen kilpailua. Toinen juttu on sitten se miten siihen kisaamiseen suhtaudutaan. Sen "voitonnälän" kun pitäis kuitenkin syntyä omien korvien välissä, eikä vain vanhempien ja valmentajien painostuksen alaisena (jos oikeasti halutaan pärjätä aikuisenakin). Ja siinä vaiheessa kun se nälkä syntyy niin se menestys ei kyllä tasan tarkkaan kaadu ainakaan siihen että punttitreeniä ei tullut aloitettua kymmenenvuotiaana.

    Äänestä

  • judokan tekemä kirjoitti:

    Sen Tieteen jutun oli muuten kirjoittanut judon arvokisamitalisti.

    Näkökulmakaan ei ollut minkään kukkahattutädin. Kyse oli siitä, miten lapsesta voisi parhaiten kasvaa pärjäävä huippu-urheilija. Ei siis pelkkä b-junnujen kunkku joka hyytyy hyvissä ajoin ennen aikuisten arvokisoja.

    ...itse 19-vuotiaana :).

    Niin että eiköhän anneta meidän nykyisten kilpailijoiden kypsyä rauhassa kohti uusia haasteita. Ei ne ihan tyttösiä siellä Pekingissä olleet monet vastustajatkaan, joten ei nyt kannata ehkä vielä mennä paniikkiin vaikkei tytöille ekoista olympialaisista mitalia tullutkaan...

    Äänestä

  • Yli 20 v valmentanut kirjoitti:

    Kyllä näin on asia kuten sanoit.

    Jostain kumman syystä heti kun otetaan lasten ja nuorten valmennus puheeksi, niin luutuneet asenteet tulee esille. Vähän niinkuin hyvään kunnon Neuvostoliiton aikaan oli olemassa vain yksi totuus.

    Nämä meinneisyyteen jämähtäneet tahot näkevät kaiken mustavalkoisena. Mutta tosiasiassahan näin mikään maailmassa ei ole. Ei lasten voimaharjoitteluunkaan liittyvät faktat.

    Mikään taho ei kehoita alle murrosikäistä harrastamaan kehonrakennusta tai voimanostoa. Silti on hyödyllistä harjoitella pienillä lisäpainoinoilla kunhan on ensin opittu oikea nostotekniikka. "Pieni" lisäpaino tarkoittaa sitä että pystyy tekemään kyseisella painolla (liikke huomioonottaen) esimerkiksi 20-30 toistoa x 4 sarjaa. Rasitus haetaan toistojen lukumäärällä EI YLISUURILLA PAINOILLA !

    Tähän voimaharjoitteluun liittyen on olemassa paljon tietoa, osa siitä löytyy myös helposti Internetistä (esim. englannin kielisillä hakusanoilla). Jostain perverssistä syystä nämä poteroihinsa kaivautuneet lasten ja nuorten kehittymisen jarrumiehet ja -naiset jostakin syystä kuitenkin käyttävät kovin selektiivisesti näitä lähteitä omissa kannanotoissaan.

    No tuolla tietämyksellä ja kahdenkymmenen vuoden valmennusuralla luulisi arvokisojen jo vilisevän kasvattejasi :). Vai onko liitolla kenties joku vakooja vetämissäsi treeneissä joka estää sinua toteuttamasta visioitasi :D?

    Äänestä

  • ashiwaza kirjoitti:

    Tossa se on mitä judossa junnun pitäis reenata 90 % kokonaisharjoitteluajastaan. Sen ohella esim. juoksua, uintia, pyöräilyä, kehonpainoharjoitteita ettei puuduta. Miksei myös jossakin määrin pelkästään levytangolla tapahtuvia harjoitteita, mutta pelkästään räjähtävyyden ja tasapainon hakemiseksi. Eikä niitä vetokumejakaan kannattais unohtaa.

    Kähmy/linkkarilinjalle ei sais enää ketään kilpailijaa opettaa, sitten jatketaan edelleen tässä samassa suossa! Ainoastaan kovaa ja vielä timangimpaa perustekniikkaa.

    Noinhan japanilaisetkin tekee, eikä nyt ihan paskoilla tuloksilla...

    Asenteellinen harjoitteleminen ja siihen kasvaminen on vaikeaa. Jos olet lahjakas (lue. pärjää ilman treenausta), voi syntyä vääränlainen käsitys siitä, mitä kilpailu on ja mitä se vaatii. Maailman parhaan pitää kuitenkin treenata maailman eniten ja parhaiten.

    Parasta tietenkin olisi, jos treenausympäristössä olisi jo joku kv. huippu joka treenaa kovaa, jolloin kilpailijaksi aikova oikeasti näkisi, mitä menestyminen vaatii. En minä sitä lähde kovin keveästi kenellekään suosittelemaan. Työmäärä on valtava ja vain harva saa koskaan siitä elannon tai edes menestystä.

    Älyä vaativa treenaus on erityisen raskasta. Sitä alkaa fiksumpi miettimään, miksi tätä oikein tekee. Kyllähän sitä tätä nykyäkin näkee niitä jotka kiskovat uchi-komia ilman mitään järjen hiventä. Voima ja kestävyys ehkä kasvaa, mutta tekniikka ei.

    Judo vaatii erityisen sitkeän treenaajan, sillä menestyminen tulee vasta todella monen vuoden jälkeen. Ehjänäkin pitäisi pysyä. Kun elämän realiteetit painavat päälle, niin vaatii vahvaa uskoa itseensä, että treenausinto säilyy. Pitää malttaa mennä mukavuusalueen ulkopuolelle. Jos unohtaa miksi treenaa, ei voi olla maailman paras. Voi toki olla ihan hyvä.

    Tuo usko itseensä ja tavoitteen muistaminen vaatii asennetta. Miten sitä voisi opettaa? Mistä tulee nälkä olla paras? Jos nälkää ei ole, ei jaksa treenata niitä määriä, joita menestyminen vaatii.

    Äänestä

  • Ihan ite kirjoitti:

    Sitkeäkin treenaaja, pitkään yksin puurtaen (valmentajan kanssa), kypsyy väkisinkin jossain vaiheessa.

    Mut sitä vartenhan on nämä alue-, liitto-, tehovalmennus- ym. kuviot. Ja niiden jälkeen tulee näm judohautomot (Pajulahti, Tampere, etc.), joissa hankitaan myös tutkintoja. Eiköhän niiden avulla jo yritetä ratkaista tuota kilpajudon jälkeistä elämää ? Joille tuo kuvio siis onnistuu.

    Usko itseensä ja tavoitteen muistaminen rakentuu parhaiten juurikin harjoittelijan nähdessä ympärillään yhtä kovaa, jopa kovempaa treenaajia.

    Mitä tehdään muuten judouskossaan horjuvan valmentajan /ryhmän vetäjän tukemiseksi??

    Äänestä

  • poterossa valmentaa kirjoitti:

    No tuolla tietämyksellä ja kahdenkymmenen vuoden valmennusuralla luulisi arvokisojen jo vilisevän kasvattejasi :). Vai onko liitolla kenties joku vakooja vetämissäsi treeneissä joka estää sinua toteuttamasta visioitasi :D?

    Kuka sanoi että olen ollut Judossa mukana 20 v?

    Äänestä

  • judokan tekemä kirjoitti:

    Sen Tieteen jutun oli muuten kirjoittanut judon arvokisamitalisti.

    Näkökulmakaan ei ollut minkään kukkahattutädin. Kyse oli siitä, miten lapsesta voisi parhaiten kasvaa pärjäävä huippu-urheilija. Ei siis pelkkä b-junnujen kunkku joka hyytyy hyvissä ajoin ennen aikuisten arvokisoja.

    Kun miettii, miten intohimoisesti eräät aikanaan loppujen lopuksi melko nopeati KV huipulle nousseet urheilijat vastustavat lasten harjoittelun pitkän tähtäimen suunitelmallisuutta, ja kun ottaa vielä huomioon näiden samaisten henkilöiden oudon nopeasti raihnaistuneen fyysisen olemuksen, niin tulee väkisinkin mieleen, että noinkohan se näiden vastustus mahtaakin johtua siitä, että eivät halua kenenkään seuraavan omia jalanjälkiään voimailusaleille, joissa ehkä on tullut vedettyä muutakin kuin taljan narua....... Sinänsä tälläinen pyrkimys lasten suojeluun itse kohtaamaltaan urheilun rumuudelta on kaunista.

    Äänestä

  • Mutu ei ole tiedon väärti kirjoitti:

    Tiede-lehdessä jutussa oli haastateltu mm. lääkäri-valmentaja (tutkinto myös liikuntatieteestä) Harri Hakkaraista, joka on perehtynyt lasten urheiluharjoittelun fysiologiseen perustaan. Oulun Kärppien lääkärinä Hakkarainen huolehti siitä, että junnujen punttitreeni aloitettiin vasta kun kasvupyrähdyksen huippu oli saavutettu. Syy: voimaharjoittelu ei tehoa ennen kuin elimistö on alkanut tuottaa testosteronia ja muita tarpeellisia hormoneja. Sen sijaan se voi vahingoittaa lapsen luustoa. Sama juttu rankan anaerobisen harjoittelun kanssa. Lapsi ei hyödy siitä mitään, vaan se alkaa purra vasta murrosiässä.

    Tämä tieto perustuu tieteelliseen tutkimukseen.
    Mihinkä korkeampaan viisauteen sinun käsityksesi mahtaa perustua?

    Poimi sieltä tiedonjyviä myös lasten ja nuorten valmennukseen. Kaikki sellaisenaan EI TIETENKÄÄN sovi junuille!

    Pienillä painoilla tehtävä voimaharjoittelu vahvistaa kroppaa, johon siten aikanaan "isona" on oikealla treenaamisella mahdolista saada kunnon voimareservi.
    http://www.voimaharjoittelu.fi/
    http://www.trainingforwarriors.com/

    Äänestä

  • pillerin pyörittäjä kirjoitti:

    Kun miettii, miten intohimoisesti eräät aikanaan loppujen lopuksi melko nopeati KV huipulle nousseet urheilijat vastustavat lasten harjoittelun pitkän tähtäimen suunitelmallisuutta, ja kun ottaa vielä huomioon näiden samaisten henkilöiden oudon nopeasti raihnaistuneen fyysisen olemuksen, niin tulee väkisinkin mieleen, että noinkohan se näiden vastustus mahtaakin johtua siitä, että eivät halua kenenkään seuraavan omia jalanjälkiään voimailusaleille, joissa ehkä on tullut vedettyä muutakin kuin taljan narua....... Sinänsä tälläinen pyrkimys lasten suojeluun itse kohtaamaltaan urheilun rumuudelta on kaunista.

    osunu piikilläs ihan oikeeseen. luulen niin ettei kukaan kv-huipulle noussu judoka oli vuosikymmen mikä tahansa vastusta systemaattista valmennusta ja pitkän tähtäimen suunnitelmallisuutta lasten valmennuksessa semminkään kuin oimaharjoittelun aloittamista riittävän varhain. muutoinkaan ex-aktiivit harvemmin on niitä intomielisiä Nuorisuomi pauhaajia. kyllä ne pehmoilijat löytyy yleensä sieltä kuntopuolelta.

    ok, me kaikki tiedämme tietyt poikkeukset mutta noin yleisesti.

    jos on joskus lajia tosissaan reenannu niin ei sitä iloa keltään muultakaan pois halua viedä.

    ihan hyvän piikin paiskasit silti ei siinä mitään:))))

    Äänestä

  • Yli 20 v valmentanut kirjoitti:

    Kuka sanoi että olen ollut Judossa mukana 20 v?

    No löytyykö niitä kasvattamiasi AIKUISTEN arvokisamitalisteja sitten jostain muusta lajista? Päälajisi vaikuttaisi olevan p****n jauhanta.

    Äänestä

  • väittänytkään kirjoitti:

    No löytyykö niitä kasvattamiasi AIKUISTEN arvokisamitalisteja sitten jostain muusta lajista? Päälajisi vaikuttaisi olevan p****n jauhanta.

    Ei meikäläinen provosoidu vaikka provosoidaan.
    Itseltä ei löydy ainuttakaan, mutta kyllä niitä joitakin mitaleja löytyy niiltä kenen kanssa on yhteistyötä tullut tehtyä. Ne on tullut Euroopassa pidettyistä kilpailuista, joissa on ollut lajinsa parhaimistoa myös Aasiasta ja Amerikan mantereelta. Ei kylläkään yhtäään EM tai MM -tasoa eikä kamppailulajeista. Muuten kyllä on olleet kovatasoisia mittelöitä.

    ei :)

    Äänestä

  • vielä päävalmentaja, mutta me judokat ollaan ens viikosta alkaen ilman linjanvetäjää eli päävalmentajaa, liiton sivujen mukaan nykyinen irtisanoutunut 31.8. alkaen.
    Tässä seuraajaehkokkaita epämääräisessä järjestyksessä:

    Mukkula/Aaltonen
    Kakko
    Saari
    Paasimaa
    Jokinen
    tässä vain muutama mainitakseni.
    Muutama hyvä, mutta ovat liian kokemattomia:
    Pekkola
    Romppanen
    Isoranta
    Porna

    Äänestä

  • onsentään kirjoitti:

    vielä päävalmentaja, mutta me judokat ollaan ens viikosta alkaen ilman linjanvetäjää eli päävalmentajaa, liiton sivujen mukaan nykyinen irtisanoutunut 31.8. alkaen.

    Entäs Korhosen Jorma? Siinä olisi erinomainen valinta.

    Ihan sama kenet lopulta valitaan, mutta kannattaisi ottaa esimerkiksi Pekkola tai Porna kakkoseksi kasvamaan. Kai pojat on jo ohjattu lukemaan jotain alasta?

    Ei tämä asia ole ratkaistavissa juniorikokemuksella. Kyse on myös rahasta ja siitä löydetäänkö sopiva päävalmentaja. Perinteisesti hänen roolinsa ei ole ollut olla henkilökohtainen valmentaja, koska useimpia huippujudokoita valmentaa joku muu.

    Sellainen judoka joka päättää luopua muusta ja voittaa mitalin on kuitenkin ainoa toivo ja hänelle tulee luoda edellytykset saavuttaa se. Harrastelemalla voi tulla jokunen pistesija, mutta ei mitaleita. Mitalistit tekevät täyspäivätyötä vuosikausia, eikä siinä muuta voi tehdä.

    Äänestä

  • EVLK kirjoitti:

    aloittaa vasta sitten kun tiedetään ketkä ovat paikkaa hakemassa. onko mitään huhuja olemassa?

    ikävää että metsola poistui tällä tavoin. mukavampaa olisi jos olisi vienyt työnsä päätökseen. ihan liian moni päävalmentaja on lähtenyt judoliitosta ovet paukkuen ja kun päävalmentajan pesti on loppunut niin on loppunut kaikki muukin valmennustoiminta. toivottavasti metsola sentään jatkaa siti yhä samuelin henkilökohtaisena valmentajana.

    suomalaisessa judossa on kansainvälisen tason valkkuja niin vähän että yhtään ei olisi varaa menettää. miksi näin kuitenkin käy sitä sietää hetken pohtia. vaikka ei ketään suoraan alkaisi syyttelemään niin pakko sanoa että peliin katsomisen paikka tässä on judoyhteisöllä sillä menestystä on riitaisassa hengessä turhaa odottaa. pieni porukka ollaan ja sellainen tarvii ehdottomasti tiukan yhteishengen. henki on nyt saatava paremmaksi ja puhallettava yhteen hiileen. kuka ikinä metsolan paikalle tuleekaan niin liiton on taattava tälle täydellinen tuki ja työrauha.

    Äänestä

  • pitkä jussi kirjoitti:

    ettei seuraavalle olympiadille palkattaisi päävalmentajaa ollenkaan vaan rahat laitettaisiin nuorten valmentajien palkkaukseen. ammattimaisesti harjoittelevia aikuiskisaajia meillä on niin vähän ettei täysipäiväinen päävalmentaja ole ehkä ihan välttämätön ja painopisteen valmennuksessa voisi nyt pistää nuoriin. nää nykyiset aikuiskilpailijat ovat kuitenkin riittävän rutinoituneita ja omaavat henk.koht. valmentajat että voisivat ehkä selvitä ilman päävalmentajaa.

    pienillä resulsseilla raha ei riitä kaikkeen ja priorisoitava on. nyt voisi olla fiksua satsata voimalla nuoriin. metsolan ja fagun palkat jos laittaisi nuorten valmentajiin nuorten leiritykseen, ehkä saataisiin nostettua muutama nuori huipun tuntumaan. sama 150-200 päivän vuotuinen leiritys-kisa-rumba ulkomailla vaan muutamalle parhaalle nuorelle päälle mikä oli olympiaryhmällä viimeiset pari vuotta. se maksaa rahaa mutta riski kannattaisi tässä tilanteessa ehkä ottaa.

    A ja B nuorten lisäksi tulee mieleen erityisesti C nuoret. jos oikein pitkällä tähtäimellä asiaa katsotaan niin C nuoret tarvitsisivat oman valmentajan ja kotimaan leirityksen. pitäisi saada C nuoria systemaattisen valmennuksen ja harjoittelun piiriin.

    miten siis olisi täysipäiväinen nuorten valmentaja joka pitäisi kotimaassa leirejä C-nuorista lähtien, koordinoisi pitkiä leiritys- ja kisareissuja nuorille ympäri Eurooppaa ja laittaisi mahdollisimman monen nuoren harjoittelun kuntoon. rooli olisi siis enemmän perusasioiden kuntoonlaittoa. tietynlaista paluuta juurille eli talon rakentamista perustuksia valamalla. tähän rooliin ei tarvita mitään kokenutta huippuvalmentajaa vaan hyvän hengen ja asenteen omaava joku nuori ex-kilpailijakin kävisi.

    tuli vaan ajatuksena mieleen tälläinenkin.

    Äänestä

  • voisiko ajatella kirjoitti:

    Säästettäisiin varmaan rahaa jos päävalmentajaa ei palkattaisi, mutta jonkun hänenkin hommansa pitää hoitaa jos nimike poistetaan. Valmentajan ( ei tulisi olla matkaorganisaattori)tulee lisäksi tuntea laajemmin kv-tason kilpailijoiden tekniikoita, jotta hän osaa analysoida mitä strategiaa voidaan soveltaa. Myös paljon tietämystä muustakin valmennuksesta kuin judosta pitää olla.

    Useimmat kilpailijamme eivät pääse edes kontaktiin kovasta kv vastustajasta ja tätä puolta pitää analysoida tarkemmin, koska useat ottelut päätyvät suihkuun jo ensimmäisessä erässä.

    Loppujen lopuksi huipuillamme ei ole madollisuutta harjoitella ja kilpailla niin paljon kuin huippumaiden judokat tekevät. Vaikka määrällisesti taso voitaisiinkin saavuttaa kovia harjoitusvastustajia ei riitä kuin nimeksi.

    6 tuntia päivässä, satoja otteluja, tuhansia randoreita kovien kanssa, leirejä koko ajan. Tässä alkusoittoa.

    Äänestä

  • kannattaisi keskustelu kirjoitti:

    aloittaa vasta sitten kun tiedetään ketkä ovat paikkaa hakemassa. onko mitään huhuja olemassa?

    ikävää että metsola poistui tällä tavoin. mukavampaa olisi jos olisi vienyt työnsä päätökseen. ihan liian moni päävalmentaja on lähtenyt judoliitosta ovet paukkuen ja kun päävalmentajan pesti on loppunut niin on loppunut kaikki muukin valmennustoiminta. toivottavasti metsola sentään jatkaa siti yhä samuelin henkilökohtaisena valmentajana.

    suomalaisessa judossa on kansainvälisen tason valkkuja niin vähän että yhtään ei olisi varaa menettää. miksi näin kuitenkin käy sitä sietää hetken pohtia. vaikka ei ketään suoraan alkaisi syyttelemään niin pakko sanoa että peliin katsomisen paikka tässä on judoyhteisöllä sillä menestystä on riitaisassa hengessä turhaa odottaa. pieni porukka ollaan ja sellainen tarvii ehdottomasti tiukan yhteishengen. henki on nyt saatava paremmaksi ja puhallettava yhteen hiileen. kuka ikinä metsolan paikalle tuleekaan niin liiton on taattava tälle täydellinen tuki ja työrauha.

    ollutkaan mikään henkilökohtainen valmentaja. Ei koskaan! Puhun kokonaisvaltaisesta henkilökohtaisesta valmentamisesta lue; Mäntymäki

    Äänestä

  • onsentään kirjoitti:

    vielä päävalmentaja, mutta me judokat ollaan ens viikosta alkaen ilman linjanvetäjää eli päävalmentajaa, liiton sivujen mukaan nykyinen irtisanoutunut 31.8. alkaen.
    Tässä seuraajaehkokkaita epämääräisessä järjestyksessä:

    Mukkula/Aaltonen
    Kakko
    Saari
    Paasimaa
    Jokinen
    tässä vain muutama mainitakseni.
    Muutama hyvä, mutta ovat liian kokemattomia:
    Pekkola
    Romppanen
    Isoranta
    Porna

    Kakko huutamaan "helikopteria" tatamin laitaan,ei! Saari täysin "judo-eläkeläinen", ei ,ei!Mukkula /Aaltonen akkojen apuna jotenkin,ei muuta osaamista!Paasimaasta huhut muissa merkeissä ilmassa,ei! Jokinen tai jok,ikinen,siis ei! Jälkimmäisestä vilttiketjusta puhumattakaan.Valmentaja ulkomailta ja sillä siisti! Terveisin Tosimies.

    Äänestä

  • sekaisin? kirjoitti:

    Kun noin tomerasti laitoit edellisen viestin niin laitapa yhtä tomerasti paremmat perustelut myös!
    Nimimerkki "ei, ei, ei, miksi ei?"

    Äänestä

  • sekaisin? kirjoitti:

    Kakko huutamaan "helikopteria" tatamin laitaan,ei! Saari täysin "judo-eläkeläinen", ei ,ei!Mukkula /Aaltonen akkojen apuna jotenkin,ei muuta osaamista!Paasimaasta huhut muissa merkeissä ilmassa,ei! Jokinen tai jok,ikinen,siis ei! Jälkimmäisestä vilttiketjusta puhumattakaan.Valmentaja ulkomailta ja sillä siisti! Terveisin Tosimies.

    Huutelet ihan mahottomasti ilman perusteluja.
    Varmaankin sen takia koska tiedät liitolla olevan rahaa ulkomaisen palkaamiseen!!??
    Tosin tuolta listalta puuttui muutama varteenotettava kotimainen ehdokas:

    Tintti
    Mäntymäki
    Lipponen
    ja todellinen ässä Rännälä.

    Äänestä

  • pitkä jussi kirjoitti:

    Säästettäisiin varmaan rahaa jos päävalmentajaa ei palkattaisi, mutta jonkun hänenkin hommansa pitää hoitaa jos nimike poistetaan. Valmentajan ( ei tulisi olla matkaorganisaattori)tulee lisäksi tuntea laajemmin kv-tason kilpailijoiden tekniikoita, jotta hän osaa analysoida mitä strategiaa voidaan soveltaa. Myös paljon tietämystä muustakin valmennuksesta kuin judosta pitää olla.

    Useimmat kilpailijamme eivät pääse edes kontaktiin kovasta kv vastustajasta ja tätä puolta pitää analysoida tarkemmin, koska useat ottelut päätyvät suihkuun jo ensimmäisessä erässä.

    Loppujen lopuksi huipuillamme ei ole madollisuutta harjoitella ja kilpailla niin paljon kuin huippumaiden judokat tekevät. Vaikka määrällisesti taso voitaisiinkin saavuttaa kovia harjoitusvastustajia ei riitä kuin nimeksi.

    6 tuntia päivässä, satoja otteluja, tuhansia randoreita kovien kanssa, leirejä koko ajan. Tässä alkusoittoa.

    ...en ehdottanut rahan säästämistä vaan uudelleen kohdentamista.

    päävalmentajan fagun palkka nuorten valmentajiin jotka nyt ovat otoja.

    lähdetään rakentamaan perustaa uudelleen koska pohjilla ollaan ja se pohjakin vuotaa kuin seula.

    ehdotin että palkataan C- ja B nuorten päätoiminen valmentaja jonka tehtävä olisi laittaa perusasiat kuntoon. ihan sieltä junnuista siis lähdetään. luodaan leiritys jo C junnuille, luodaan systemaattinen valmennus niin että B nuorissa saadaan täysi hönky päälle.

    - asenne uusiksi
    - kovempaa
    - enemmän
    - suunnitelmallisemmin

    neuvoa voisi kysyä vaikka myllylän sepolta joka 80 luvulla loi B nuorten valmennusjärjestelmän.

    junnut ovat tuuliajolla. meillä EI OLE juuri yhtään lupaavaa junnua tulossa. tähän tilanteeseen on turha alkaa palkkailemaan huippukalliita ulkomaisia päävalmentajia.

    myönnetään suoraan että seuraava olympiadi on käytettävä PERUSSIOIDEN kuntoonlaittoon.

    rahaa ei siis ole tarkoitus säästää vaan vain priorisoida sen kohteet uudelleen. pitkän tähtäimen toimia, ja sellaisia joilla on kantoa OIKEASTI viedä laji huippulle, niitä perään!!!

    Äänestä

  • uudestaan... kirjoitti:

    Mitähän todellista C-päävalmentaja voisi antaa junnulle , jota ei seuratoiminnasta löydy? Kehittäkää omaa seuran toimintaa junnuja eteenpäin vieväksi.

    B-junnuillahan on omat valmentajansa. Romppis ja Porna varmaan saavat aikaan sen mitä pojat tarttee.
    Mantahan on kokopäiväisesti Judoliiton palveluksessa, pitäiskö sitten B-tyttöjen valmennus ottaa pois Mantalta?

    C/B-junnuilla se suurin ongelma on seuransa senseit joilla on omat näkemykset seuratoiminnasta.

    Kaikenkaikkiaan näissä -"rahat junnuille" huuteluissa on takana se tosiasia että tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla ei ole aikuisia jotka olisivat kansainvälisen tason huippuja. Tampereella ja Lahdessa niitä on. Ja vielä ilman "tehotiimi" hupailuja.

    Äänestä

Liiton sivuilta löydettyä:

Päävalmentaja Jukka-Pekka Metsola (työsuhde päättyy 31.8.2008)

Eiks jimbon pitänyt olla vuodenvaihteeseen saakka?

Äänestä

muuten joku voi viedä rahat!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

onjudoväellä kirjoitti:

kun ei keskustella tulevaisuudesta eli kuinka Lontoo 2012 toteutetaan? Painin puolella runsasta ja avointa keskustelua käydään, mutta jodoväki budohenkeen vaikenee....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu