Mitä mieltä Salon seudulla ja varsinkin uuden Salon itäpuolella ollaan moottoritien vaikutuksista?
E 18
kummasteleva
12818
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
mine en hirveesti semmosesta piittaa, tulkoon moottortie jos on tullakseen.. ei kai siitä mittää pahhaa seuraa?
päästäänpähän tältäkin puolelta Saloa vähemmällä bensa/diesel kululla poispäin Salosta,en tarkoita kylläkään sitä,että tarttis pakostakin päästä pois Salosta.
Salo on tosi hyvä kaupunki kahden tosi mittavan kaupungin välimaastossa ja hyvä niin.!!
Ainahan vaan tulee asioita sekä pohjoiseen,kuin myöskin etelään ja kaikiin muihinkin ilmansuuntiin.
Asun aivan tulevn liittymän vieressä,eikä minulla ainakaanole mitään vastaan sanomisia.
Meluahan kaupunki alueella aina on,joten ne ihmiset jotka haluavat kuunnella linnunlaulua aamukahveeella menkää ihmeessä asumaan suomen lappiin tai johonkin muuhun n.s.korpeen.
eikä tulevan itäisen ohikulkutien vaikuutuksista alkuperäisessä viestissä. E18-tien Muurla-Lohja osahan aukeaa muistaakseni marraskuussa.
Tuo itäinen ohikulkutie tarvittaisiin kyllä kanssa äkkiä ja juuri sille varatulle paikalle.
Näissä liikenneasioissa eivät ole tarpeeksi asioita ajatelleet nuo päättäjät, Inkereentien varressa asuu tällä hetkellä jo todella iso osa salolaisista ja lisää tulee koko ajan, on se kumma että moottoritieliittymää ei ole edes suunnitteilla? Toi somerontie vetää jo tätänykyä todella heikosti... Tekisivät edes sillan tuon joen yli niin ei aina moottoritielle päästäkseen pitäisi ajaa ketunlenkkiä. Varsinkin nyt kun tuo Helsingin suunnan moottoritie valmistuu niin liittymälle olisi tarvetta. Siinähän olisi vaikka sso:lle hyvää tonttimaata tarjolla rakentaakseen vaikka jonkin pyydyksen motarin tuntumaan.
Kuka muistaa milloin Paimio-Muurla välinen moottoritie avattiin.
Täällä sitä mökkeillään marraskuussa avattavan moottoritienpätkän varressa. Nyt on hiljaista, vaan pari edellistä kesää on saanut kuunnella helvetinkoneitten jyrinää ja senpäiväistä jyskettä. No marraskuussa alkaa taukoamaton autojen virta, joka saastuttaa metsän sienet syömäkelvottomaksi. Jo nyt on suurin osa hyvistä sienipaikoista jäänyt moottoritien alle. Toinen mokoma huoltoteitten alle.Marjat saa myös unohtaa, jos ei halua ylimääräistä lyijykadmiumrikkiannosta. Samantein voi unohtaa haaveet järviveden laadun paranemisesta, nimittäin salmen yli vedetty hehtaarisilta tekee tyhjäksi kaikki vuosien roskakalasaalistukset, sun muut toimenpiteet. Kohta saadaan uida pehmeästi kuin papusopassa kaiken kesää. Puhumattakaan kesämökin arvon alennuksesta. Kuka haluaa ostaa kesämökin moottoritien varresta, leväjärven rannalta - ei kukaan! Että tätä mieltä ollaan.
mutta varmaan samanlaisia kohtaloita löytyy muualtakin motarin varrelta. VAI LÖYTYNEEKÖ?Sympatiseerauksia nyt ja paljon.
sinulla on siis siellä kesämökki tai huvila,jonka pitäisi olla suht rauhaisassa paikassa,
mutta kun nyt on asianlaita niin,että meidän muiden tavallisten tallaajien on päästävä työpaikalle nimenomaan sitä avattavaa uutta moottoritietä pitkin ja et voi edes kuvitellakaan kuinka mukavaa on huristella nimenomaan moottoritietä pitkin eikä niin kuin ennen,
vaaratilanteita joka ikisellä metrillä.
Sinun ei tarvitse ajaa mökillesi kuin n.kerran viikossa ja silloinkin ajaessasi uutta moottoritietä pääset huvilallesi turvallisemmin ja vieläpä nopeamminKIN.
Ei saa olla liian itsekäs,hymyillään jos tavataan.
;-D. _
ei minulla ole mökkiä siellä päinkään eikä tule olemaankaan ainakaan näillä näkymin.
terv. tavallinen tallaaja
Moottoritie vähentää onnettomuuksia, muutama ihmishenkikin saattaa vuodessa säästyä uuden tien ansiosta.
Hangosta Utsjoelle on noin 1300 km, kyllä sille matkalle vielä metsää, jarveä ja peltoa jää vaikka yksi sadan metrin kaistale käytetäänkin kunnollisen tien rakentamiseen.
asianlaita on.
Miksikähän jokaikisen asvalttikilometrin osuudella ja lle riittää näitä n.s.väärinkohdeltuja ihmisiä.
Kuitenkin hekin ja nimenomaan HE ovat valmiita matkustamaan LOMILLANSA pitkin maailmaa ilmastoa moninkertaisesti autoa saastuttavimmilla lentokoneilla.
KOSKA heillä on niin stressaava työ kesäaikana.
Talvet on pakko päästä viettämään lämpimissä maissa.
Siinä vaiheessa ei ajatellakaan,
että voi hitto mehän saastutetaan ilmaa siirtyessämme pisteestä a pisteeseen b.
Jotkut kun joutuvat päivittäin siirtymään kyseisistä pisteistä toiseen,
eikä heille muuta vaihtoehtoa ole olemassakaan.
Joukkoliikenne,kun valitettavasti ei ylety joka ainoaan maamme kolkkaan.!
tavataan ja toivottavasti ja uskonkin ,
että tavataan ja ollaan iloisia siitä,
että meidänkin kotosuomemme on saanut taas yhden pätkän moottoritietä aikaiseksi,
sillä se todellakin säästää ihmishenkiä.
Liikenne,kun nykypäivinä on jo sitä mitä se on.
Senhän me kaikki tiedämme,
emmekä voi vaatia muita pois liikenteestä sillä meillä kaikilla on oikeus olla tienpäällä.
Ruuhkia on jo kaikkialla ja ne ruuhkat tarvitsevat enemmmän monikaistaisia moottoriteitä,
joten kiva,kun mahdumme kaikki samoille teille matkustamaan ,junatkin ,
kuin myöskin bussit ovat kyllä olemassa meitä varten,
mutta me,kun kaikki olemme erillaisia emmekä n.s."mahdu" samoihin normeihin.
Kivaa ja muitakin huomioonottavaa liikenne kultturia tarvitsemme ja olemmekin jo suht`valmiita siihen,
joten hyvää syyskesää kaikille.Hyvä Suomi ja
kaikki muutkin suomen teillä liikkuvat ihmiset.