Kumpi parempi keino

Kyllä mun mielestä heippaaminen on vähintä, mitä voit lapsellesi tehdä. Mitä tekisit, jos menisit kaverisi kanssa vaikka baariin ja yhtä äkkiä hän häviäisi jonnekin. Arvatenkin hakisit häntä ympäri kapakkaa ja kaupunkia. Lapsesi toimisi aivan samalla tavalla ja miettii koko päivän, missä olet ja mihin hävisit. En oikein edes tajua, miksi edes pohdit tuollaista! Tietysti sulle olisi mukavampaa, että voisit häipyä vaivihkaa näkemättä lapsesi pahaa mieltä ja kuulematta itkua... Tiedä sitten, kumpi on teillä tärkeämpää. Äidin mukava olo vai lapsen tunne edes jonkunlaisesta tilanteen hallinnasta.

Se riippuu mielestäni aika lailla millainen lapsesi on luonteltaan. Oma tyttöni on sellainen että jos minä ilmoitan että nyt äiti lähtee, hei hei palaan pian niin itkua ja huutoa tulee varmasti. Mutta jos livahdan pois kun on sopiva hetki niin ei toi nassukka edes huomaa ettei äiti ole paikalla.

oon ehdottomasti sitä mieltä, että lapselle pitää sanoa heippa ennen kuin lähtee, vaikka siitä tulisi megaitku. Näin lapsesi ainakin ajan kanssa oppii, että äiti lähtee ja äiti tulee myös.
Mielestäni olisi jotenkin törkeetä dumpata lapsi huomaamatta ja antaa sen sitten ite pähkäillä, että mihinkä se äiti katosi ja tuleeko edes takasin.

Miksi edes vaivaudut kyselemään täältä, onhan sinulla hoitopaikassasi luultavasti kuitenkin osaava ammattihenkilöstö?

Opiskelen lastentarhanopettajaksi, ja olen täysin samaa mieltä hoitotätienne ehdotuksen kanssa. Ottaen huomioon että olet poissa alkuun vain pienen hetken. Puoli tuntia max? Noin pieni lapsi ei vielä täysin ymmärrä "hyvästelyä", heippaamista tmv. Toki sitten kun hän aloittaa hoidossa, tulisi tehdä hyvästelyistä tietty rutiini, silloin sekin sujuu kivuttomammin.

Mikäli lapsenne puistossa lähtemisesi jälkeen kyselee äitiä, tulisi hoitajien kertoa hänelle, että äiti tulee kohta. Ja tehdä tämä sama aina kun "harjoittelette", ainoastaan se on erona, että aika kun olet poissa- pitenee. Näin hän jonkun ajan kuluttua jo unohtaa "odottaa" äitiä, koska luottaa, että sieltä se äiti aina kuitenkin palaa.

Minunkin mielestäni 1,5-vuotias ymmärtää "hei-hein", ainakin meillä tyttö tiesi takuuvarmasti että mitä se meinaa. Tietenkään jos ei koskaan ole opetettu sanomaan hei hei niin sitten eri juttu, mutta normaalitapauksissa tuon ikäinen sen älyää.

Vein tyttöni ekaa kertaa hoitoon hänen ollessaan 1v 3kk. Alkuun tutusteltiin pph:n kotiin yhdessä, sitten kerran lähin pois pariksi tunniksi ja sanoin hei heit. Tyttö vain oli kovin leikin tiimellyksessä eikä jaksanut juuri silloin kääntää päätään ja vilkuttaa, ja lähdin sitten. Oli kohta alkanut kysellä äitiä ja itkukin päässyt. Sitten ekana hoitopäivänä pph:mme teki mielestäni "rankan" mutta hyvän tempun eli oli ovella vastassa, otti tytön pikaisesti syliin ja alkoi riisua ja käski minun lähteä samantien. "Shokkialoitus". Tyttö näki koko ajan että äiti nyt lähtee, vilkutin ja lähdin. Näin tyttö ei ehtinyt alkaa parkumaan siinä vaiheessa. Seuraavina aamuina toki osasi jo odottaa että nyt se äiti taas lähtee ja alkoi itkeä jo valmiiksi pph:lle mentäessä... 1-2 viikossa oppi "talon tavoille" eikä enää itkeskellyt. Mitä nyt satunnaisia huonoja aamuja on silloin tällöin mutta se nyt kuuluu asiaan=)

Tsemppejä sinne, alku on rankkaa (varmaan rankempaa äidille;)) mutta kyllä siihen rytmiin pian sopeutuu.

Kannattaa sitä heippaa ainakin tarjota lapselle, mutta jos hän uppoutuu leikkeihin eikä halua vastata heippaan, lähde vain äläkä ala vaatimaan lapselta sitä että hän huiskuttaisi.

Mutta jos lapsi on hoitopaikassa kiinni äidissä eikä halua päästää irti, kannattaa sanoa reippaasti heippa, antaa pusu poskelle ja lapsi hoitajan syliin ja menoksi.

Mä en lähde lapseni luota edes kauppaan tai saunavuorolle ilman, että heippaan ja kerron tytölleni, minne menen. Samalla tavalla toimin myös aviomieheni kanssa. Ei meillä hävitä jonnekin noin vaan viideksi tunniksi. :)

Jos mä olen lähtenyt johonkin paikkaan toisen ihmisen kanssa, en todellakaan pidä optimaalisena käytöksenä sitä, että jompi kumpi poistuu paikalta ilmoittamatta. Olipa kyseessä lapsi tai aikuinen.

psykologiaa ja eräällä luennolla katselimme videoita tilanteita, joissa äiti tai isä jättää lapsen sanomatta mitään. Toiset lapset alkoivat heti huutamaan vanhemman perään, mutta toiset olivat kuin eivät olisi huomanneet mitään. Tämän tutkimuksen mukaan kuitenkin niilläkin lapsilla, jotka eivät näyttäneet huomaavan vanhemman poistumista pulssi nousi heti huomattavasti. Lapsi on siis hädässä vanhemman poistuttua, vaikka ulkopuolinen ei sitä huomaisikaan.

Ja alkuperäiseen kysymykseen, EHDOTTOMASTI lapsen on nähtävä kun äiti lähtee ja lapselle on sanottava, että äiti tulee takaisin. Lapsi voi itkeä ja huutaa, mutta hiljalleen tottuu siihen, että kun äiti lähtee, niin tulee myös takaisin, eikä äiti lähde noin vain ilmoittamatta. Muuten lapsen olo voi olla jatkuvasti turvaton, kun ei tiedä, koska vanhempi äkillisesti jättää hänet. Jos haluaa vain omaa oloaan helpottaakseen säästyä kuulemasta lapsen itkua, on se mielestäni aika itsekästä.

Ihmettelen myös minkälainen hoitaja ehdottaa tällaista käytäntöä? Olen itse työskennellyt kolme vuotta päiväkodissa ja koskaan minun aikanani ei yksikään vanhempi ole jättänyt lastaan hoitoon heippaamatta. Lapsille oli tosi tärkeää (etenkin hieman vanhemmille), että äidille/isälle vilkutettiin vielä ikkunasta, jos se oli tullut tavaksi. Nekin lapset, jotka itkivät usein, kun vanhempi jätti heidät, lopettivat itkun samantien kun vanhempi oli poistunut paikalta.