Halonen toimii väärin

Puniikit ja natsit on saman aatteen edustajia ja fanaatikkoja.

SDP ei koskaan palauta pimeitä rahojaan eikä Halonenkaan, he ajattelevat että on tyhmää palauttaa mitään.

Halonenkin on olevinaan lain yläpuolella ja väheksyy enemmistöä ja hallitusta.

Halonen ei nauti kansan = hallitus luottamusta.
13504
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Viljanen on hakijoista ansioitunein
==> siis millä mittareilla, mitä on oikeasti saanut aikaan?

Halonen korostaa, että Viljanen on toiminut tässä tehtävässä viisi vuotta ja hoitanut tehtävänsä moitteettomasti ja ansiokkaasti.
==> vain Halosen mielestä moitteettomasti.

Odotan että viikonlopun lehdet tekevät tästä oikeasti samankokoisia juttuja kuin tekstiviestikohusta: ulkoministeri erotettiin virasta kun ei pitänyt lupauksiaan. Presidentti ei pitänyt lupaustaan olla nimittämättä vastoin yksimielisen hallituksen päätöstä. Miten presidentti voidaan erottaa?

Äänestä
  • Vaalit tulee, mene nukkumaan.

    Äänestä

  • Kyll` se on niin että Tarjalla on valta tässä maassa.
    Hoitakoot Vanhanen vain akka juttunsa.

    Äänestä

  • Hallitukselle... kirjoitti:

    Kyll` se on niin että Tarjalla on valta tässä maassa.
    Hoitakoot Vanhanen vain akka juttunsa.

    Onneksi aika loppuu ja päästään Tarjasta. Meidän oma tuulipukuTarja on poissa . Elämä alkaa . Me naiset saadaan taas äänestää ja korjata virheemme.Ahtisaari oli valtava floppi ja Tarja toinen.Nyt saa järki voittaa. Suomi tarvitsee edustavan ja tyylikkään pressan.Homot on vallannu telkkarin ja kaikki vihitään ja siunataan tarpeen mukaan, valtakunnassa kaikki hyvin Tarja saa mennä.Kiitos

    Äänestä

Kansan luottamuksen.

Äänestä

Maan presidentti on paljon viisaampi ja fiksumpi kuin nimettömät typerät tälle palstalle kirjoittavat.
Presidentti on presidentti, hän tekee omat johtopäätöksensa mutta tietty se kokkkoomuslaisia hatuttaa, so what???

Äänestä
  • väärin? Hänhän vai käytti sitä oikeutta, minkä laki sallii.
    Sitä paitsi, politiikaa käsittelevät sivut on ihan erikseen.
    Joku intoilija on ottanut elämän tehtäväkseen Halosen jatkuvan haukkumisen, ihan sääliksi käy, kun elämässä ei muuta ole.

    Äänestä

  • Tarja teki oikein.
    Viljanen hoitanut työnsä moitteettomasti, miksi vaihtaa vain puoluekannan takia.
    Sehän Kokoomusta ja Keskustaa hatuttaa..

    Äänestä

  • 10 Tarja. kirjoitti:

    Tarja teki oikein.
    Viljanen hoitanut työnsä moitteettomasti, miksi vaihtaa vain puoluekannan takia.
    Sehän Kokoomusta ja Keskustaa hatuttaa..

    Menneet sekaisin eikä näytä tajuavan sitä, että laki on sen noudattamista varten laadittu.
    HYVÄ TARJA !

    Äänestä

Aloittaja lienee saanut jo haasteen edellisen kohteensa herjaamisesta ja on siirtynyt purkamaan tuskaansa uuteen kohteeseen.

Äänestä

HYVÄ HALONEN!!!!!!

MIKSI LUOTTAA HALLITUKSEEN JOKA ON TODISTETTAVASTI TÄYNNÄ VALEHTELIJOITA JA HUORIPUKKEJA.

TOI HALLITUSHAN OIS MISSÄ TAHANSA MUUSSA MAASSA JO JOUTUNUT EROAMAAN.

SEN SIJAAN PRESIDENTILLÄ ON OIKEUS NIMITTÄÄ.

Äänestä

MISTÄ LÄHTIEN PRESIDENTIN ON PITÄNYT NAUTTII HALLITUKSEN LUOTTAMUSTA????

ONKOS PÄÄMINISTERIN ASIAT KUNNOSSA....

Äänestä
  • sillähän on taas uus akka pukattavana

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


professorit kertoo näin: kirjoitti:

Puniikit ja natsit on saman aatteen edustajia ja fanaatikkoja.

SDP ei koskaan palauta pimeitä rahojaan eikä Halonenkaan, he ajattelevat että on tyhmää palauttaa mitään.

Halonenkin on olevinaan lain yläpuolella ja väheksyy enemmistöä ja hallitusta.

Halonen ei nauti kansan = hallitus luottamusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu