Ehkä...olen

olen nähtävästi huomannut tai siis kasvanut sen verta että näen myös nykyään motiiveja, enkä itse sanoja, tekoja. Mitä luulen että luit,
Se mitä olen kirjoittanut tänne, oli hyvää tai pahaa, vaikka kuinka taivaallista ja välillä loukkaavaa, on kaikki vaan sanoja.
Totuus on se että en saa sua mielestä vaikka kävelin taas baarista toiseen hesan yössä.
Ja se on ainoa motiivi kaikelle. Yksi ainoa tunne.

turha tulla ilmoittamaan että sua ei edelleenkään kiinnosta, yms. yms. ei auta tässä tapauksessa. Eikä auta ne toiset miehetkään, eikä auta ne toiset naisetkaan minulla. Ei vaikka joku rakastaa sinua, rakastat jotakuta, joku rakastaa minua...tai luulevat niin, ihastuminen ei ole tällaista.
Koska se mitä tunnen on mitä tunnen.
Ja niinhän se menee.

Näin vaan on, eikä siitä voi pyytää mitään, ei siitä voi maksaa mitään eikä sillä ole mitattavaa arvoa.

Näin pitkän ajan jälkeen olen päättänyt etten taistele vastaan koska se ei ole mitään mistä pakottaa ja kasvaa yli. En ole mikään guru, joka hallitsee itsensä niin täysin.

Näin kaunista tekstiä en ole kirjoittanu taas pitkiin aikoihin. Täysi kuu ei herätä ihmissusia. Se herättää susista ihmisiä.

Et varmaan pane pahaksi jos rakastan sua vaikka sitten ihan salaa, ilman että kukaan tietää, koska olen niin tosi mukava ihminen ja kaikilla on parempi olla :)

Tiedät että jos haluaisit että vaikka soittaisin niin soittaisin koska vaan, vaikka kuset housussa, kuten teen aina kaiken mitä pitää tehdä.

En harrasta häirintää kuitenkaan, enkä toivo ja oleta että tätäkään lukisit. Uskon että opin pikkuhiljaa hyväksymään kaiken sen mitä on ja näet sen lopulta mun silmistä, etten vaadi enkä pyydä mitään, saati tahdo omistaa mitään.

Jos tahdot runoja niin voin kirjoittaa sulle joka ikinen päivä :)
koska en osaa kirjottaa kellekään muulle

ja se on ihan tosi.

Jos kirjotan jotakin kaunista jollekin niin matkin mitä kirjoitin sulle, mitä sanoisin sulle, kaikki mitä jäi sanomatta ja nyt korvaan jollakin toisella.

Jos olen tässä, olen myös muualla, olen monessa paikkaa mistä tavoittaa, jos tahdot tietää mitä kuuluu muuten, tiedät missä asioissa.

En ole valehdellu sulle... koskaan. Aina kertonut miltä tuntuu, mitä ajattelen. Toisia naisasioitakin tullu tänne selvittämään, jos mahdollisesti näkisit, jotta aina tietäisit mitä teen elämässäni. Murusia siellä sun täällä.

Elämä jatkuu kuitenkin, maailma ei pysähdy, mutta minä pysähdyn, heti kun käsket.

En edelleenkään varsinaisesti tunne sua, et paljon kertonu itsestäs.

Mutta ennen kaikkea.
Jos jotakin haluaisin, niin sanoja jotka tulee sinun suusta, ei näitä minun. Olipa ne mitä tahansa, vaikka "haista paska" ja kuljen tässä maailmassa, Sen saman tunteen kanssa edelleen, mutta en kuvitelmissa :)

Ja täytyy nolosti tunnustaa että en välttämättä ole tunnistanu sua varmuudella jos olen nähny kun ei tiedä ketkä on kaksoisolentojakin.

Jos olisit pelkkä ajatus niin olisit unohtunu aikaa sitten. Kyllästyn naisiin ja unohdan jo muutamassa päivässä ja hyvä jos kestää yli viikon. Ihastumisia tulee ja menee, naismaku vaihtelee viikottain, kaikki mitä haen.

Et ollu koskaan mitään, mitä hain.

Satuit vaan osumaan kohdalle ja olit sitä jotain. Ja olet edelleen sitä jotain,
ja tulet aina olemaan sitä jotain

Mutta mun pitää nukkua välillä

Toivon että olet onnellinen kenen kanssa ikinä katsot että hommat toimiikaan :)
6280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ilta :D ihan pelottaa mitä kirjoitellu

no mikäs siinä

olihan siinä syvin sisin, aika hienosti kiillotettu. Mutta kaikki lika ympärillä on elämää yhtä lailla. Miten paljon omaa elämää sitten puhdistaa on kai makukysymys.

Äänestä

Tiedän että olin aika ahdistava aikoinaan. Et voinut auttaa ja sitä oli vaikeaa katsoa vierestä. Tunteita sinulla tietenkin oli, mistä en voi tietää mitä varsinaisesti mutta tunsit, mutta lähinnä kuten normaali ihminen toiselle, mutta kun lähestyin aina yllättäen, se sai sut niin epämukavaan tilaan että näytti jopa lähes siltä että pelkäsit mua ja olit puolustava.
Kiinnitin huomiota ruumiinkieleesi heti kun kerroin omista tunteista. Suojauduit kuten naiset tekee käsillään, vaikka äänestäs ei koskaan huomannut mitään erikoista. Niinhän sanoit ettei vissiin eka kerta. Olin todella vahvasti ihastunu joten kaikki mitä sanoit, otin itseeni ja yritin kovasti saada jotakin aikaan.
Yritit auttaa toisten ihmisten kautta että saan muuta ajateltavaa. Et ole musta ulkoisesti kiinnostunut ja tunnet enemmän siskon sidettä muutenkin. Olit huolissas mutta koska et halunnut antaa mitään lisäkuvitelmia lähetit silmiä tarkkailemaan kun käteni tärisi sun muuta... huom. vasen käsi tärisee ahdistuneena - oikea aivopuolisko käsittelee tunteita

Aloit ehkäpä pikkuhiljaa vasta tuntea mua toisten ihmisten kuulopuheiden kautta,
tai ehkäpä et tunne senkään vertaa kuka olen vieläkään. Töissä olen töissä.

Näit kuinka hain käytökselläni huomiota. Olet järkevä nainen. Teit kaikkesi ja teet edelleen kaikkesi jotta elämä voi olla normaalia

Kun julkaisin sen stripin, tiesin että loukkaannut pahasti

Ja tämä oli vaan pieni ote, mitä nyt sattuu muistumaan mieleen.
Pahin ongelma koskaan on ollut mulle unohtaa.
En kyenny siihen, mutta
olen vihdoinkin oppinu vaan hyväksymään asiat ja se on todellista unohtamista,
asioiden pois eliminointi, sivuuttaminen, pakottaminen, tappaminen ei ole unohtamista. Se on itselleen valehtelua ja asiat tulee takaisin bumerangina vielä joskus.
En sulje mitään itsestäni pois. Toivottavasti et sinäkään mistään, koska silloin olet päivä päivältä yhä eksyneempi

Äänestä

monologin taasen siihen tosiasiaan että minun pitää taas hyväksyä tosiasiat jälleen,
että mitään "meitä" ei ole olemassakaan. On aina ollut vaan minä ja peili.
Ja olet edelleen se kuvajainen johon katson itseäni kun jotain tapahtuu. Nämä on kaikki vaan minun ajatuksia. En edes tiedä missä olet. Muistatko edes nimeäni. Vai oletko jotain täysin muuta ja voimattomassa tilassa, jostakusta muusta johtuen kenties.
En voi tietää

Mutta olisi ollut mukava että te kaksi olisitte kohdelleet minua kuin aikuista, ei lasta. Vaan mukavaa, se oli ihan teidän valinta.
Noh ehkä sekin ajatus on tietty harhaa.

Spekulointeja ei voi hyväksyä tosiasioina, joten niitä ei varsinaisesti voi unohtaa.
En voi hyväksyä ja unohtaa sinua ennen kuin tiedän enemmän.

Mutta kai tässä on todella kaikki mikä täytyy tietää...
mitään "meitä" ei ole olemassakaan ja se että edes tunnen sinut muuten kuin ulkonäöltä on pelkkää kuvitelmaa.

Olet aika herkkupeppu ja siinäpä kai se

Äänestä

uuden herkkupepun ;P , erimuotoisen. Joka kävelee välillä ehkä vähän minulle, tai no ehkä se on vähän kuvitelmaa
En tiedä... vaikuttaa ehkä pitävän musta
Olen vähän ujo hänen kanssaan enkä uskalla lähestyä mikä on hyvä juttu. Tarkoittaa että siitä ehkä voi tulla jotain

Äänestä

vielä tulevaisuus, ettei tule sulle ihan yllätyksenä, rakas mielikuvitukseni.
...Tämä herkkupeppu on lyhyt juttu taas. Veikkaisin muutamia viikkoja. Ei ole aikaa vakaviin säätöihin. Tahdoin vaan elämälleni tarkoituksen ja nyt sitä on. 6 vuotta aikaa kehittyä ja muuttua ennen kuin saavuttaa deadlinen ja on iällisesti kuumaa kamaa. Sillon olen jo sulapuheinen ja flirttaileva herrasmies joka vaihtaa naista kainalossa, ilman että tuntevat yhtäkään pistoa, teen sen niin taitavasti. Aloitin jo viime vuonna, tänä vuonna jatkan vanhoja ja aloitan uusia. Yritän viedä asteittain käytännöllisemmälle tasolle näitä juttuja.

Nyt on vähän herkät hetket tässä kun tein ne ensimmäiset aidot tepposet, en sänkyyn asti mutta kuitenkin. Seuraava on jo ihan mukava tytsy joka ei kilahda vaikka juttu kuoleekin.

Jos olisin rikas, leikkauttaisin ja kuollettaisin aivoista tiettyjä hyödyttömiä alueita kuten mielikuvituksen, tunteet, luovuuden niin paljon kuin se on mahdollista.
Mutta rikas tuskin tulen olemaan, muuten kuin ehkä persoonalta. Tule olemaan vahva luonteelta, mikä tarkoittaa sitä että minun pitää tappaa sinut mielestä kokonaan.

Mutta tulen ikuisesti muistamaan sut aina, sinä yhtenä ihmisenä jonka kanssa oikeasti olisin ollu valmis viettämään loppuelämää, joka olisi aina riittäny.

Mutta vaikka muistan en välttämättä käsitä todella, ilman tunteita.
Näemme luultavasti kohta taas, ellet ole vaihtanu paikkaa, mutta tuskin merkkaan sulle sinäänsä mitään. Enkä luultavasti huomioi sua sen enempää myöskään. On nämä kaikki päällekkäiset leikit mitä miettiä, jotka rauhoittaa mun eläimellisen yliaktiivisuuden.
Ja vaikka sulla olis sanottavaa, en usko että tulet koskaan sanomaan.

Äänestä

Tuntuu pahalta jos minusta pidetään.
Koska joku pitää minusta ja peräti ihastuu, tuntuu että olen heti paha jätkä.
Ihmiset ihastuu siihen kuka olen, minkäs sille voin.

Olis vaan niin helppoa olla miettimättä ja säikähtämättä kun joku ... pitää sinusta

ja siinä oikeasti kaikki tiivistettynä
Säikkyjä kaikki tyystin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


...Miika kirjoitti:

olen nähtävästi huomannut tai siis kasvanut sen verta että näen myös nykyään motiiveja, enkä itse sanoja, tekoja. Mitä luulen että luit,
Se mitä olen kirjoittanut tänne, oli hyvää tai pahaa, vaikka kuinka taivaallista ja välillä loukkaavaa, on kaikki vaan sanoja.
Totuus on se että en saa sua mielestä vaikka kävelin taas baarista toiseen hesan yössä.
Ja se on ainoa motiivi kaikelle. Yksi ainoa tunne.

turha tulla ilmoittamaan että sua ei edelleenkään kiinnosta, yms. yms. ei auta tässä tapauksessa. Eikä auta ne toiset miehetkään, eikä auta ne toiset naisetkaan minulla. Ei vaikka joku rakastaa sinua, rakastat jotakuta, joku rakastaa minua...tai luulevat niin, ihastuminen ei ole tällaista.
Koska se mitä tunnen on mitä tunnen.
Ja niinhän se menee.

Näin vaan on, eikä siitä voi pyytää mitään, ei siitä voi maksaa mitään eikä sillä ole mitattavaa arvoa.

Näin pitkän ajan jälkeen olen päättänyt etten taistele vastaan koska se ei ole mitään mistä pakottaa ja kasvaa yli. En ole mikään guru, joka hallitsee itsensä niin täysin.

Näin kaunista tekstiä en ole kirjoittanu taas pitkiin aikoihin. Täysi kuu ei herätä ihmissusia. Se herättää susista ihmisiä.

Et varmaan pane pahaksi jos rakastan sua vaikka sitten ihan salaa, ilman että kukaan tietää, koska olen niin tosi mukava ihminen ja kaikilla on parempi olla :)

Tiedät että jos haluaisit että vaikka soittaisin niin soittaisin koska vaan, vaikka kuset housussa, kuten teen aina kaiken mitä pitää tehdä.

En harrasta häirintää kuitenkaan, enkä toivo ja oleta että tätäkään lukisit. Uskon että opin pikkuhiljaa hyväksymään kaiken sen mitä on ja näet sen lopulta mun silmistä, etten vaadi enkä pyydä mitään, saati tahdo omistaa mitään.

Jos tahdot runoja niin voin kirjoittaa sulle joka ikinen päivä :)
koska en osaa kirjottaa kellekään muulle

ja se on ihan tosi.

Jos kirjotan jotakin kaunista jollekin niin matkin mitä kirjoitin sulle, mitä sanoisin sulle, kaikki mitä jäi sanomatta ja nyt korvaan jollakin toisella.

Jos olen tässä, olen myös muualla, olen monessa paikkaa mistä tavoittaa, jos tahdot tietää mitä kuuluu muuten, tiedät missä asioissa.

En ole valehdellu sulle... koskaan. Aina kertonut miltä tuntuu, mitä ajattelen. Toisia naisasioitakin tullu tänne selvittämään, jos mahdollisesti näkisit, jotta aina tietäisit mitä teen elämässäni. Murusia siellä sun täällä.

Elämä jatkuu kuitenkin, maailma ei pysähdy, mutta minä pysähdyn, heti kun käsket.

En edelleenkään varsinaisesti tunne sua, et paljon kertonu itsestäs.

Mutta ennen kaikkea.
Jos jotakin haluaisin, niin sanoja jotka tulee sinun suusta, ei näitä minun. Olipa ne mitä tahansa, vaikka "haista paska" ja kuljen tässä maailmassa, Sen saman tunteen kanssa edelleen, mutta en kuvitelmissa :)

Ja täytyy nolosti tunnustaa että en välttämättä ole tunnistanu sua varmuudella jos olen nähny kun ei tiedä ketkä on kaksoisolentojakin.

Jos olisit pelkkä ajatus niin olisit unohtunu aikaa sitten. Kyllästyn naisiin ja unohdan jo muutamassa päivässä ja hyvä jos kestää yli viikon. Ihastumisia tulee ja menee, naismaku vaihtelee viikottain, kaikki mitä haen.

Et ollu koskaan mitään, mitä hain.

Satuit vaan osumaan kohdalle ja olit sitä jotain. Ja olet edelleen sitä jotain,
ja tulet aina olemaan sitä jotain

Mutta mun pitää nukkua välillä

Toivon että olet onnellinen kenen kanssa ikinä katsot että hommat toimiikaan :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu