Kyllähän sitä syvään huokaisi, kun lapset löysivät elämänkumppanin - jotenkin tuntui, että se napanuora katkaistiin ja lapset jakaisivat elämänsä puolisoidensa kanssa eikä enää tarvitsisi huolehtia lasten elämästä noin yleensä. Helpotusta omaan elämään - niinhän sitä kuvitteli. Töissähän sitä vielä käydään kun mummot ja papat tarvitsevat rahaa omaankin elämiseensä.
No sitten tietenkin lapsenlapsia ilmestyi..ja jokseenkin tutuntuntuinen rumba alkoi taas.
Sitä sun tätä tarvitaan kun nuorella pariskunnalla ei rahaa ole kaikkeen haluttuun - mihinkäs ne isovanhemmat rahaa tarvitsee kun kaikki on hankittu? Saako vaunut? Ostatko turvaistuimen? Tuo vaippoja tullessasi.. Tarvitsee hoitoapua kun pitää hoitaa parisuhdetta.
Katsotko muutaman päivän kun pitäisi päästä ulos tuulettumaan? Jne jne..
Työssäkäyvänä isovanhempana se vapaa-aika on tärkeää ihan sille omallekin parisuhteen hoidolle.Yllätys yllätys - myös mummut ja papat harrastavat seksiä kun vihdoinkin sitä rauhassa saisi tehdä ilokseen. Ihan mukava on suunnitella viikonlopun viettoa - syödään hyvin, käydään ehkä teatterissa ja otetaan pari lasia viiniä ja sitten loikataan sänkyyn puuhastelemaan.
Vaan sitten tulee pyyntö - kun pitäisi saada vaaville hoitoa ja mummut ja papat ovat niitä parhaimpia kun pitäisi nuorenparin päästä baarin vähän irrottelemaan arjen harmaudesta.
Jos sanoo ei, niin ollaan loukkaantuneita . sehän nyt vaan kuuluu, että mummut ja papat innosta läähättäen juoksevat hoivaamaan ja jos eivät juokse niin ei tarvitse sitten enää lastenlapsia nähdä kun ei edes pientä apua saa..
Mutta se parisuhteen hoito on täällä vanhemmassakin päässä tärkeää.
Kyllä kai sitä joskus tulee ajatelleeksi, että olisipa vaikka kärpäsenä katossa kun omista lapsista sitten isovanhempia tulee. Varmaa kun se ei ole että hengissä enää silloin on.
Seksielämä on tärkeää mummuillekin ( saati sitten papoille) ja se on sitä kuuluisaa parisuhteen hoitoa - jälkikasvun tulisi sekin ymmärtää.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tutulta kuulostaa.
Mutta eivät ne nuoret ymmärrä.
Tuijoittavat omaan napaansa.
Sitten kun ovat isovanhempia ehkä ymmärtävät vaan mitäpä se meitä siloin auttaa.
Olen joskus ajatellut, että pitäisi muuttaa niin kauas että olisi irti kaikesta.
Lastenlapsiaan rakastaa, tottakai mutta se on silti vanhempien homma heitä hoitaa.
Veimmekö me omat lapsemme vanhemmillemme, kinusimmeko rahaa, hoitoa, vaippoja, kalliita lahjoja?
En ainakaan minä.
Ja se isovanhempien parisuhde; joskus käy huonosti, kun sitä ei hoida.
Meille tuli ero yli 35 vuotta kestäneestä liitosta, ei mitään varsinaista, suurta dramaattista syytä - vaan monen monta pientä asiaa kiusaamassa - koskaan ei oikeasti ollut aikaa tehdä sitä mitä eläkeläisenä kuvitteli voivansa tehdä.
Aina oli pientä riidanpoikasta ilmassa ( väsymystä, turhautumista) - vanhojen asioiden kaivelua, riittämättömyyden tunnetta, pettymystäkin, ja soppa oli valmis.
Nyt sinkkumummona elämä tietyllä tavalla helpompaa mutta luopuihan sitä muustakin kuin puolisosta; kodista jossa oli asunut vuosikymmenet, yhteiset tutut ystävät eivät oikein tiedä mitä olla; eivät ymmärrä eikä kaikille tee mieli selittää että miksi, miksi.
Nyt - eronneena tulemme toimeen paljon paremmin kuin liitossa x:n kanssa.
Kun näkee vain harvoin ei " ehdi " riidellä turhista asioista.
Yhdessä hoidamme myös jälkikasvua kun tarvitaan.
Me emme ole enää työelämässä joten se on pelkästään ilo meille.
Silti sitä miettii; mitä teimme väärin ja miksemme vaivautuneet tekemään jotain toisin että elämä olisi kantanut vaikeuksien yli..
Aikanaan kun lapsemme muuttivat pois kotoa ja aloittivat suhteensa kumppaniinsa, niin jo silloin sanoimme että lapset tehdään sitten itselle, ei isovanhemmille, ja vastuu kuuluu lapsista vanhemmille.
Olemme nyt kolmen lastanlapsen mummu ja vaari. Lapsemme kyllä ymmärtävät meidänkin tarpeemme eivätkä ole turhia ruikuttaneet, yrittivät kyllä, mutta muistutin vanhemmuuden velvollisuudesta. Autamme kyllä kykyujemme mukaan, mutta ei olla itsestäänselvyyksiä esim. hoitoa kysyttäessä.
Jos nuoret haluavat päästä baanalle, niin hankkikoon hoitajan lapsillensa. Olen samaa mieltä että työssäkäyvä isovanhempi tarvitsee myös lepoa ja iän karttuessa aina vain enemmän.
Rakastamme lastenlapsiamme yli kaiken, mutta jotta voisimme tehdä niin mahdollisimman pitkään, täytyy meidänkin saada elpyä. Ja nuorille vanhemmille voin sanoa että meilläkin on oma elämä.