Kuinka monta pentua kissa saa kerralla?

Kuinka monta pentua kissa saa kerralla, jos se on ihan tavallinen maatiaiskissa, eikä sitä ole hoidettu hormooneilla tai vastaavilla, että se saisi enemmän pentuja? Meinaan vain kun meillä 5v kissa sai kesällä 7 pentua ja naapuri sanoi, että se on tosi iso kissapentue? Olen lukenut, että kissa saa kerralla 1-10 ja jopa enemmän pentuja!
Sitäpaitsi tämän kissan sai jo ensimmäisessä synny
tyksessä 5 pentua ja sen jälkeen 6, 5, 7, 6 ja nyt kesällä ne 7 pentua!
1112717
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Meidän maatiaiskissa sai ekat pennut 2-vuotiaana ja niitä oli neljä. Ja kolme vain jäi henkiin, kun yksi synty kuolleena.

Äänestä

on kissasi ehtinyt tehdä. annathan kissasi levätä synnytyksen jälkeen, ennen kuin on taas uudelleen raskaana?
voihan kissa saada paljonkin pentuja. luulisin että joku keskimäärä olisi 3-5 pentua näin äkkiseltään arvioiden. minun toisen kissani äiti pyöräytti 7 pentua, joista 2 kuoli pian synnyttyään ja toisen kissan emo sai 4 pentua.

1Äänestä

Maalla kissa teki pentunsa talon vintille. Pentuja oli 13 1 kuolleena syntynyt, jonka emo oli itse kantanut toiseen paikkaan. Löydettiin se, kun alkoi haisemaan. Isä sitten lopetti pennut. Ei ollut vielä silmätkään auenneet. Ettei niistä paljoa päässyt kissakanta kasvamaan.
Vaikka olihan niitä aika monta, kun vertaa näihin vaivaisiin määriin, joista tuossa puhuttiin.
Mikähän se lieneekään pentuennätys?

Niin, ja ei ollut hoidettu hormooneilla, eikä millään muullakaan tavalla. Mutta sehän vaikuttaa pentujen määrään, kuinka monen kollin kanssa natu pääsee pelehtiin. Natuhan voi saada pentuja samanaikaisesti monelle eri kollille. Että olihan se varmaan saanut rankkaa kollihoitoa.

Äänestä

Minun maatiaiskissani sai kerralla 11 pentua. En yhtään valehtele ja se oli sen ennätys. Luin jostain että ennätys olisi kerralla jotain 12. Yleensä 4-6. Onhan se aika vaihtelevaa... Vaikka se oli maatiaiskissa niin se oli aivan rotukissan näköinen koska sillä oli kilpikonna väritys. Mustaa ruskeaa ja muitakin värejä.

Äänestä

Voisi pikku hiljaa alkaa miettiä sitä kissan leikkausta. Tuollainen määrä syynytyksiä alkaa pian käydä kissan päälle. Eipä siinä, ei oo mun kissani mut ajattelen yleensäkin eläinten puolesta, en ihmisten etua ja varakkuutta.

1Äänestä
  • Kissan leikkauttaminen tulee halvemmaksi kuin pennuista huolehtiminen. Jos siis on raha kyseessä.

    Mutta jos kissa on jo noin monet pennut saanut lyhyen ajan sisällä (rotukissakasvattajat eivät saa pennuttaa kissoja noin kerran vuodessa, joku joka tietää asian tarkasti, voitko kertoa?), niin se alkaa olla jo kissan terveyden kannalta arveluttavaa. Miksi niitä pentuja muuten teetätte niin paljon? Mitä teette niille?

    Ethän sinäkään, alkuperäinen kirjoittaja, tai äitisi haluaisi olla jatkuvasti raskaana?

    Äänestä

  • Speedy kirjoitti:

    Kissan leikkauttaminen tulee halvemmaksi kuin pennuista huolehtiminen. Jos siis on raha kyseessä.

    Mutta jos kissa on jo noin monet pennut saanut lyhyen ajan sisällä (rotukissakasvattajat eivät saa pennuttaa kissoja noin kerran vuodessa, joku joka tietää asian tarkasti, voitko kertoa?), niin se alkaa olla jo kissan terveyden kannalta arveluttavaa. Miksi niitä pentuja muuten teetätte niin paljon? Mitä teette niille?

    Ethän sinäkään, alkuperäinen kirjoittaja, tai äitisi haluaisi olla jatkuvasti raskaana?

    Rotukissakasvattajat saavat teettää 3 pentuetta/naaras/2 vuotta. Ennen sääntö oli 4/naaras/2 vuotta siis 2/vuosi. Sääntömuutos on tehty nimenomaan kissojen terveyden vuoksi. Yleinen käytäntö on kuitenkin pentue/vuosi, mutta jotkut naaraat ovat todella kovia juoksemaan (kiima) ja silloin on parempi, että pennutetaan vähän tiheämmin. Pillerit kun eivät ole suositeltavia.

    Harvoin kuitenkaan kasvattajat (puhun siis virallisista, en "kasvattajista") teettävät naaraillaan pentuja kovin kauaa, vaan vain muutaman pentueen ja sitten naaras steriloidaan.

    Naaraalta hyväkystään vain 2 sektiopentuetta (keisarinleikkaus) ja tämäkin sääntö on terveyden vuoksi. Sektio huonontaa aina kohdun toimintaa ja voi heikentää seinämiä=>repeämiä yms.

    Äänestä

  • mamma40 kirjoitti:

    Muistelin, ettei se voinut olla kovin monta pentuetta vuodessa. Yksi tutun tuttu on kasvattaja jolla on kaksi kissaa, hän on teettänyt kaksi pentuetta kummallakin, vuorovuosin, eli n. puolentoista vuoden välein/kissa.

    Äänestä

saanut päähäsi, että kissoja hoidettaisiin hormoneilla jotta saataisiin enemmän pentuja????

Minä, kasvattajanakaan, en ole moisesta kuullut. Onkohan tässä nyt menneet puurot ja vellit sekaisin ja käsitetty jokin asia väärin. Hormonihoitoa käytetään vain ja ainoastaan kohtutulehdusten hoitoon, tarkoituksena tulehduseritteen poistaminen kohdusta. Hormonipistos saa aikaan kohdun supisteluja (kuten synnytyksessä tapahtuu) ja näin märkä poistuu kohdusta, sen lisäksi annetaan antibiootti joka tuhoaa bakteerit. Yleinen suositus on astuttaa naaras heti seuraavaan kiimaan, jotta kohtu olisi vastaanottavaisimmassa tilassaan. Naarashan on tiinehtyvimmillään juuri edellisten pentujen jälkeen, heti ensimmäisen kiiman aikaan kun kohdun seinämät ovat parhaimmillaan. Tämä sama ilmiö on tuon tulehdushoidon jälkeen, kun vielä antibioottikin on toiminnassa.

Rotukissoilla syntyvien pentujen määrä riippuu osittain rotusta, osittain perimästä ja osittain ravinnon määrästä ja laadusta, ei hormoneista.

Persialaisilla ja exoilla, joita itse kasvatan, syntyy yleensä 3-4 pentua kerralla. Joskus kuitenkin, yllämainituista syistä, voi syntyä enemmänkin. Suomenennätys taitaa olla exolla, 11 pentua joista 9 jäi henkiin.

Äänestä

Haluisin kysyä että monenko vuotiaana kissa saa synnyttää ekat vaavit.
Ja motako vuotta isän täytyy olla silloin vähintään.

Äänestä

Voiko kissa emo ruokkia 8 vasta synnyttettyä pentua?
Sillä meidän kissalla on syntynyt ja nayttää siltä että ruokkiminen ei onnistu kaikille😅

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kissafani 13v. kirjoitti:

Kuinka monta pentua kissa saa kerralla, jos se on ihan tavallinen maatiaiskissa, eikä sitä ole hoidettu hormooneilla tai vastaavilla, että se saisi enemmän pentuja? Meinaan vain kun meillä 5v kissa sai kesällä 7 pentua ja naapuri sanoi, että se on tosi iso kissapentue? Olen lukenut, että kissa saa kerralla 1-10 ja jopa enemmän pentuja!
Sitäpaitsi tämän kissan sai jo ensimmäisessä synny
tyksessä 5 pentua ja sen jälkeen 6, 5, 7, 6 ja nyt kesällä ne 7 pentua!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu