Katkeuus on...

...on kalvava "sairaus" ja se syö ihmistä sekä vie elämänhalun. Näin on käynyt minun kohdallani. Olen kokenut pitkään vääryyttä ja sellaistakin, joka nyt on tullut julki. En pysty elämään enää en kanssa muuten kuin eristätymällä noista ihmisistä. Kalvava paha olo on sisälläni ja ajaruskin saa raivon partaalle. En jaksa taistella näitä tuulimyllyjä vastaan, varsinki kun lapsena minut kasvatettiin siihen olen syypää kaikkeen. Isä joi minun takia. Luulin riitojen olevan viinankäytön syytä, mutta sekin oli äidin sanomana minun syytä. Heidän elämänsä (veljeni ja vanhempien) olisi kuulema ollut niin onnellista ilman minua. Tämä katkeruuden taakka myrkyttää, ja vaikka syytökset on kohtuuttomia, tunnen että ne olen ansainnut. Nyt ei pitäisi kärsiä heidän takiaan, kun hylkäsivät minut lopullisesti veljeni hukuttua, mutta silti tunnen olevan heidän onnensa esteenä. Tämä vaikuttaa kaikkeen ja varsinkin ihmissuhteisiini.
Tämän vuoksi masennukseni ja paniikkihäiriö yrittävät ottaa vallan minusta. Katkeroittaa sekin, kun olen heikko säätämään nuppini kierroksia. En vain pääse eroon katkeruudesta. Ajatus siitä helpottaa, tää useampi mielipahaa aiheuttanut on saanut ennemmin tai myöhemmin omalla mitalla. Olen turta, en onneksi tunne edes sääliä heitä kohtaa. Tämä tällä erää katkekuudesta. Silti olisi elettävä ns. normaalia elämää.
4680
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

sinulle,äläkä anna periksi.

Äänestä
  • Voimia tässä tarvitaankin, kun "ei ole perhettä" tukena ja monesti ystävätkin on sitä ja tätä.

    Äänestä

  • kaivain kirjoitti:

    Voimia tässä tarvitaankin, kun "ei ole perhettä" tukena ja monesti ystävätkin on sitä ja tätä.

    Vaikka sanovat! Positiivista asennetta, vaikkei se aina ole helppoa...

    Äänestä

Anteeksianto on ainoa keino vapautua. Jouduin työpaikkakiusatuksi ja ihmisten perättömien puheiden valtaan eroni jälkeen. Narsisti mies valehteli...lupasi kaiken ja yksin jäin. Monet itkut on itketty. Kun viimein pääsin jaloilleni, päätin, ettei minusta tule katkeraa. Jo se, että kaikesta huolimatta päättää antaa anteeksi muuttaa ajatusmaailmaa. En halua pilata elämääni katkeruuden takia, elämässä on paljon ihaniakin ihmisiä...Ja loppujenlopuksi minä olin syytön kaikkeen mustamaalaamiseen. "Paha" kuisaaja sai palkkansa, paloi loppuun ja vaihtoi työpaikkaa. Hyvä voittaa kuitenkin pahan.. niin minä uskon...anna anteeksi...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kaivain kirjoitti:

...on kalvava "sairaus" ja se syö ihmistä sekä vie elämänhalun. Näin on käynyt minun kohdallani. Olen kokenut pitkään vääryyttä ja sellaistakin, joka nyt on tullut julki. En pysty elämään enää en kanssa muuten kuin eristätymällä noista ihmisistä. Kalvava paha olo on sisälläni ja ajaruskin saa raivon partaalle. En jaksa taistella näitä tuulimyllyjä vastaan, varsinki kun lapsena minut kasvatettiin siihen olen syypää kaikkeen. Isä joi minun takia. Luulin riitojen olevan viinankäytön syytä, mutta sekin oli äidin sanomana minun syytä. Heidän elämänsä (veljeni ja vanhempien) olisi kuulema ollut niin onnellista ilman minua. Tämä katkeruuden taakka myrkyttää, ja vaikka syytökset on kohtuuttomia, tunnen että ne olen ansainnut. Nyt ei pitäisi kärsiä heidän takiaan, kun hylkäsivät minut lopullisesti veljeni hukuttua, mutta silti tunnen olevan heidän onnensa esteenä. Tämä vaikuttaa kaikkeen ja varsinkin ihmissuhteisiini.
Tämän vuoksi masennukseni ja paniikkihäiriö yrittävät ottaa vallan minusta. Katkeroittaa sekin, kun olen heikko säätämään nuppini kierroksia. En vain pääse eroon katkeruudesta. Ajatus siitä helpottaa, tää useampi mielipahaa aiheuttanut on saanut ennemmin tai myöhemmin omalla mitalla. Olen turta, en onneksi tunne edes sääliä heitä kohtaa. Tämä tällä erää katkekuudesta. Silti olisi elettävä ns. normaalia elämää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu