Hei!
En itse usko kyllä horoskooppeihin, mutta täytyy myöntää että luonnehoroskooppi pitää kyllä pelottavan paljon paikkaansa itsenikin kohdalla. Nyt haluaisin kuulla niiltä kommentteja, joilla on kokemusta härkämiehistä.
No tosiaan olen tavannut nyt yhden ihanan miehen, joka on horoskoopiltaan härkä. Haluaisin ihan vaan kuulla, että onko muilla samoja kokemuksia tälläsestä käyttäytymisestä härän kanssa..
Eli oon vähän ymmälläni herran käytöksestä. Juttu on kyllä aivan tuore eikä kovin montaa kertaa vielä olla tavattu. Kaikki hänen käytöksessään tuntuu olevan niin hidasta ja siitä onko hän kiinnostunut vai ei tuntuu olevan hirveän vaikea saada selvää. Hän sanoo kyllä, että on kiinnostunut ja on itse ehdottanut tapaamisia. Mutta sitten usein käyny niin, että peruukin koko homman ja vetoaa esim kiireisiin. Sitte yks kerta herra itse taas ehdotti tapaamista ja se sovittiin. Sitte hän vaan mitään ilmottamatta ei tullutkaan vaikka lupasi. Ja myöhemmin oli muka kovin pahoillaan ja pyyteli anteeksi. Jotenki tullu sellanen kuva, että niinku aina menis pupu pöksyyn kun pitäis tavata tai sitte ei vaan kiinnosta?! Vai eikö mies vaan tiedä itekään, kiinnostaako vai ei...
Mä en saa mitään selvää tästä miehestä. Jos hänelle jotain viestiä laitan, hän vastaa aina melkeen heti. Mullahan sitten meni jo hermot kun se teki ton viimisimmän katoamistempun ja sanoin suorat sanat viestissä, että parempi ettei enää nähä kun sua ei näytä kiinnostavan oikeesti. Mutta vastas siihen heti, että kyllä kiinnostaa ja haluais vielä nähä. Siis häh...mä en enää tajua tätä hommaa. Pelaileeko mies vaan jotain pelejä vai voiko tällänen käytös olla näin alussa Härkä-miehelle normaalia käytöstä? Ihan mielenkiinnosta kuulisin kommentteja.
Härkä-miehestä
18
3156
Vastaukset
- härkä neitihenkilö
mulla ollut 2 vakavaa härkämiessuhdetta ja 5 vähemmän vakavaa.
kaikki on halutessaan osanneet kohdella mua hyvin. kuulostaa siltä että ehkä ei ole kovinkaan mukana teidän jutuissa, siis hän.
pikkukiusa on kokeilemista. huono käytös vain huonoa käytöstä.
itse päätät mitä kestät. - noin..
on kahdenlaisia härkämiehiä ..niitä jotka ovat kiinostuneita ja omaavat hyvän käytöksen ..ja niitä toisia vähemmän kiinostuneita ja omaavat kaikki huonot käytös-tavat!
- on selvästi
pelimies, joten unohda hyvän sään aikaan, sillä on monta naista yhtä aikaa ja ei oikein löydä sopivaa ajan kohtaa sinulle, kerron kokemuksesta.
- kokemusta on
Ainoa nainen hänen elämässään,siitähän nää
temput kertoo.Mulla oli samanlainen tilanne aikoinaan.
Kun oltiin erillään,kaveri kävi viihteellä
yksinään selitellen,et raskas työ vaatii.Eli hällä
oli haku päällä kaiken aikaa.Sit ajan kanssa
vaan ilmoitti,et haluaa miettiä juttua.Kun mitään
ei enää kuulunut,jätin suhteen siihen.Kerran
tavattiin viihteellä ja hän väitti,ettei oo
mua jättäny,halus vaan testata,oonko uskollinen.
Olis silloin lähteny mukaani,mut en huolinu.
Kyllä nää Härkä-miehet on ihan uskomattomia
selityksen keksijöitä.- kaiken nähny..................
Niin minä huomannu härät erittäin seksuaalisia monipuolisia. Haluavat kaikkea kokeilla ehdottelevat. Jos menet mukaan haluaa aina vaan enmpi erilaista. Mikään ei riitä.Eli jos vannovat uskollisuuttaan he uskovat itseensä. Kyseessä on vain kokeiluja miehestä naiseen. Eihän härkä petä sua jos se vain käy häsiis miestä tai kokeilees ryhmäjuttuja..
- Härkätär
Kiitos kirjoituksestasi, aivan tota se on !! Minä olen ollut jo muutaman vuoden herra härän kanssa (tapaillut kerran viikossa??) ja vieläkään en ota siitä tolkkua? Tuntuu että se laskee pieniä "valkoisia"valheita aivan tuosta vaan,,Meillä oli eilenkin tapaaminen ,mutta laittoi vain viestin (ei uskaltanut soittaa), että tulee vieraita!!hah hah hahhhaaaa, ihan naurattaa sen jutut, mutta mitäs tuosta jos minulta hermot menee.Itse olen myös härkä, mutta olen vain hänen, en voisi ajatellakkaan muita niinkauan kuin hän on kuvioissa.Nyt kun jaksaisin olla soittamatta hänelle tai olla ottamatta mitenkään häneen yhteyttä,,Miten härkä mies voi olla noin epäluotettava luimuilija??
- Härän kanssa paininut Kaksonen
Joo, tyttöset. Samaan halpaan tämäkin lyyli meni uuden tuttavuuden, eli Härkämiehen kanssa. Tosi Auervaara. Kun alussa soiteltiin, oli niiiiiinn huonosti komppania naisia tätä 100 kiloista miesriepua kohdellut, 200 000 markkaa vienyt, huorannut Hänen sohvallaan sillä välin kun Hän oli itse Ulkomailla töissä.Kukaan ei ymmärtänyt ja kun muutaman kerran soittelimme, halusi jo mennä kihloihin. Olin siihen aikaan niin pirullinen, että tavatessamme sanoin heti, että mennään vaan kihloihin. Äijä louskutti leukojaan, muttei kehdannut kinata, minä sattumalta maksoin molempien sormukset, kun Hänellä ei "sattunut" olemaan sillä hetkellä(EIKÄ MYÖHEMMINKÄÄN) rahaa mukana. Nyt osaan jo hymyillä,varsinkin kun tämä paskanpuhujien SM riensi sänkyyn. Ei raukka kehdannut sanoa heti, impotentti olevansa.No, onhan noita apuvälineitä, joista en pitänyt yhtään. Se siitä seksistä. Nykyään saan yksin ollessani orkun jo pelkästä banaanin näkemisestä. Lukemattomat haukkumiset ja tölväilyt Härkämies antoi tulla itsestään,muutin tyhmyyttäni hänen taloonsa ja tapani mukaan siivosin,pesin pyykit ja ruuat tein, ja mitä teki tämä sairaseläkkeellä oleva mies???Istui Oman mielikuvitusharson täyttämässä maailmassa lempituolissaan ja katseli teeveetä. Ei mitään puhunut, olin kuin ilmaa vain. Siitä outo pakkaus, että tosiaan johonkin autistiseen olotilaan suggestoi itsensä. Meillä oli lopulta hyvin vähän yhteistä, paitsi minun rahani ja hänen miesystävänsä, joista hän oli kade minulle,koska kaverit tykkäsivät puhua kanssani enkä pelännyt pahimmankaan näköistä roistoa. Lopulta Härkä pukkasi viimeisen kerran sarvillaan minut ulos pikkuisesta talostaan. Ehkä hyvä, ei tarvitse jännittää, mitä milloinkin paukauttaa suustaan ja jopa pahoinpitelikin. Hyviä puolia näin auttavaisuuden(muita kohtaan) kohteliaisuuden ja vieraiden naisten auttaminen ja rahan lainailu,lainojen takaajana. Nyt on tosi vaikeaa olla kun tämä raivopäähärkä joskus soittaa, mutta ei silloinkaan kysy, mitä mulle kuuluu, vaan kehuu itseään ja muutamaa senttiä, mitä tilillä on. Kaksonen olen itse ja olisin kaikesta huolimatta halunnut jatkaa, en vaan enää kelvannut.
- en ymmärrä ..
Härän kanssa paininut Kaksonen kirjoitti:

"haluaisit kaikesta huolimatta jatkaa tuon härkämiehen kanssa...mutta..mitä???
Siis en usko että kirjoitat koko totuutta nyt ..ainakaan itsestä..??
ensin haukut hänet ja sen jälkeen olet valmis jatkamman viellä..aika ristiriitasta luettavaa?? - Härkätär
en ymmärrä .. kirjoitti:
"haluaisit kaikesta huolimatta jatkaa tuon härkämiehen kanssa...mutta..mitä???
Siis en usko että kirjoitat koko totuutta nyt ..ainakaan itsestä..??
ensin haukut hänet ja sen jälkeen olet valmis jatkamman viellä..aika ristiriitasta luettavaa??Olen aivan samassa asemassa edellisen kirjoittajan kanssa, kamalaa on ja luulen että sekoon härän kanssa, mutta kuis ollakkaan, en voi häntä jättää,"tuhon tietä kuljen, kun sinut syliin suljen, se väärin on ma tiedän sen, mut olkoon vaan sua ilman en elää voisi. Vaikka koetankin sinut mä jättää, vaikka koetankin lähteä pois, en silti koskaan voi sinua jättää, se aivan mahdotonta on" Tuo laulun sanat kertovat kaiken.
- Kaksosnainen
en ymmärrä .. kirjoitti:
"haluaisit kaikesta huolimatta jatkaa tuon härkämiehen kanssa...mutta..mitä???
Siis en usko että kirjoitat koko totuutta nyt ..ainakaan itsestä..??
ensin haukut hänet ja sen jälkeen olet valmis jatkamman viellä..aika ristiriitasta luettavaa??Ne vähät hyvät hetket, mitä meillä oli, olis pitänyt ainakin minut maan pinnalla. Mutta kaikesta huolimatta oli parempi erota kuin jatkaa. Sikäli olet oikeassa, että kirjoitukseni oli ristiriitainen, tyypillistä kaksosnaisen kirjoitusta, tarinaa.
- ???harkinta-aikaa
Härkätär kirjoitti:
Olen aivan samassa asemassa edellisen kirjoittajan kanssa, kamalaa on ja luulen että sekoon härän kanssa, mutta kuis ollakkaan, en voi häntä jättää,"tuhon tietä kuljen, kun sinut syliin suljen, se väärin on ma tiedän sen, mut olkoon vaan sua ilman en elää voisi. Vaikka koetankin sinut mä jättää, vaikka koetankin lähteä pois, en silti koskaan voi sinua jättää, se aivan mahdotonta on" Tuo laulun sanat kertovat kaiken.
Kyllä on niin osuvia juttuja kyseisen merkin edustajasta että on pakko panna lusikkansa tähänkin soppaan.Laitoin miehen käveleen kun sain pitävät todisteet hänen kaksois-elämästään.Olimme yhdessä neljättä v.Siitä avioliitossa puolitoista v.Nyt hällä on menossa varmaankin jo 6 laastarisuhde vajaan 3kk aikana,ja tänäänkin heti kun läksi ajaan tänne asunnolleenpäin,soitti heti mulle,että tulee käymään täällä mun tykönä,siis tajuatteko,minä en,soitti 2kertaa että tulee???Laitoin teksiviestin että on parempi ettei tule en tartte häen apujaan missään,siis hän oli ilmeisesti juuri lähtenyt sen hoidon luota,kun piti jo soittaa mulle,minä en ymmärrä sitä miestä,kumpi meistä on sekopää,minä en ole vielä huolinut yhtään miestä vierelleni,enkä varmaan vähään aikaan huolikaan kyllä tässä on mummona muistelemista minkälaisia otuksia härkäpäät on.
- vaan kysässä..
???harkinta-aikaa kirjoitti:

mikä olet itse ..H-merkkinä ??
- Veskari naine
Kaksosnainen kirjoitti:
Ne vähät hyvät hetket, mitä meillä oli, olis pitänyt ainakin minut maan pinnalla. Mutta kaikesta huolimatta oli parempi erota kuin jatkaa. Sikäli olet oikeassa, että kirjoitukseni oli ristiriitainen, tyypillistä kaksosnaisen kirjoitusta, tarinaa.
Mulla oli kolmen vuoden suhde härän kans ja meil oli ainaki oikeesti tosi ihana suhde. mentii kihloihi ja muutettii yhtee. oltii niinku vastarakastuneit kokoaja ja kaveritki sano olevas kateellisii meil ku meil menee nii hyvi ku ei edes riidel eikä mitää!se hemmotteli mut usein ihan pilalle, yllätti mut aina välil et oli vaik tehny lettui ja siivonnu ja laittanu kylttilät palamaan ko tulin rankan työpäivän jälkeen kotiin. ja jotai hyvää musiikkia ja sen sit tietää miten se ilta päättyi hehe =) kauheen romanttinen tapaus laulo rakkauslauluja ja oli oikeen hellä ja rakastavainen. me luotettiin toisiimme täydellisesti ei ikinä oltu mustasukkasii toisistamme, ei meen tarvinnu!
Mut se meni sitten piloille kun mulle kävi niin järkyttävä asia et masennuin ja tää mun poikaystävä ei ymmärtäny mikä mulle tuli eikä osannu auttaa ja lopulta kuulin et se oli pettäny mua ja sanoin et annan tän anteeks mut toista en anna! toinen tapahtu viikon päästä ja mä lähdin alle viikon kuluessa pois sen elämästä enkä palannu enää ikinä takas. nyt siitä on jo aikaa kaks vuotta ja sillä on toinen tyttöystävä ja lapsi tulossa ja mulla uus härkä.
Nooh, tää uus on siinä mieles samanlainen et on kans romanttinen, laittaa kynttilöitä salaa palamaan ja on hyvä sängyssä, kuten edellinenki. Ne on kyl aika kiihkeitä ja seksi on niille tärkeetä, sen olen huomannu. mut se ei haittaa. tää uus on maineensa mukaan pelimies ja paha poika et saa nähdä kariutuuko tää kuvio enne ku oikeen ehti alkaakkaan. vähän huonoja keskustelijoita ne tuntus olevan kun itte tykkäisin välillä pohtia syntyjä syviä... mut olen hyväksyny sen ja meil on muuten tosi hauskaa, nauretaan paljon ja sillee. - bull30v
Veskari naine kirjoitti:
Mulla oli kolmen vuoden suhde härän kans ja meil oli ainaki oikeesti tosi ihana suhde. mentii kihloihi ja muutettii yhtee. oltii niinku vastarakastuneit kokoaja ja kaveritki sano olevas kateellisii meil ku meil menee nii hyvi ku ei edes riidel eikä mitää!se hemmotteli mut usein ihan pilalle, yllätti mut aina välil et oli vaik tehny lettui ja siivonnu ja laittanu kylttilät palamaan ko tulin rankan työpäivän jälkeen kotiin. ja jotai hyvää musiikkia ja sen sit tietää miten se ilta päättyi hehe =) kauheen romanttinen tapaus laulo rakkauslauluja ja oli oikeen hellä ja rakastavainen. me luotettiin toisiimme täydellisesti ei ikinä oltu mustasukkasii toisistamme, ei meen tarvinnu!
Mut se meni sitten piloille kun mulle kävi niin järkyttävä asia et masennuin ja tää mun poikaystävä ei ymmärtäny mikä mulle tuli eikä osannu auttaa ja lopulta kuulin et se oli pettäny mua ja sanoin et annan tän anteeks mut toista en anna! toinen tapahtu viikon päästä ja mä lähdin alle viikon kuluessa pois sen elämästä enkä palannu enää ikinä takas. nyt siitä on jo aikaa kaks vuotta ja sillä on toinen tyttöystävä ja lapsi tulossa ja mulla uus härkä.
Nooh, tää uus on siinä mieles samanlainen et on kans romanttinen, laittaa kynttilöitä salaa palamaan ja on hyvä sängyssä, kuten edellinenki. Ne on kyl aika kiihkeitä ja seksi on niille tärkeetä, sen olen huomannu. mut se ei haittaa. tää uus on maineensa mukaan pelimies ja paha poika et saa nähdä kariutuuko tää kuvio enne ku oikeen ehti alkaakkaan. vähän huonoja keskustelijoita ne tuntus olevan kun itte tykkäisin välillä pohtia syntyjä syviä... mut olen hyväksyny sen ja meil on muuten tosi hauskaa, nauretaan paljon ja sillee.Jotenkin harmittaa sun puolesta. Teillä oli kertomasi mukaan ns "unelmasuhde" mut sit tuli masennus. Miksi? Ilmeisesti suhde ei ollut se syy.
Olen härkämies ja mulle kävi exän kanssa juuri samoin ku sulle. Eli hän masentui eikä antanut mun auttaa. Sulki pois. Pakkas sit lopulta kamas ja vaihto kaupunkia... vieläkin joskus harmittaa miten asiat meni. - veskari naine
bull30v kirjoitti:
Jotenkin harmittaa sun puolesta. Teillä oli kertomasi mukaan ns "unelmasuhde" mut sit tuli masennus. Miksi? Ilmeisesti suhde ei ollut se syy.
Olen härkämies ja mulle kävi exän kanssa juuri samoin ku sulle. Eli hän masentui eikä antanut mun auttaa. Sulki pois. Pakkas sit lopulta kamas ja vaihto kaupunkia... vieläkin joskus harmittaa miten asiat meni.ei se suhteesta ollut kiinni, meillä oli tosi ihanaa yhdessä kokoajan... mut oltiin sillon nuoria, se oli 20 ja mä 18 ja oltiin jo siihen mennessä oltu kolme vuotta yhdessä et kai jotenki oli helppoa lähteä uusiin tuuliin niin sanotusti...tai silleen... mut siis multa kuoli mummu jonka luona asuin kun äiti oli hylänny ja muutenki siellä lapsuudessani olin joutunu vaihtamaan kotia muutamaan otteeseen ja mummula oli ainoa hyvä paikka jossa musta pidettiin ihan aidosti huolta, kyseltiin miten meni koulupäivä ja mitä ruokaa haluun kun tulen koulusta yms yms...ja kun hän kuoli ni tottakai masennuin ja olin varmaan aika ikävää seuraa...ei poikakaveri sitten vaan osannu olla siinä kun olin yhtäkkiä ihan eri ihminen...
ikävä oli molemmilla tosi kova ja hän sano et tekee mitä vaan et saa taas olla mun kans eikä enää ikinä petä mua jne jne.. kolmen kk:n päästä erosta tapailtiin kyl taas mut sanoin sit lopulta etten oikeesti voi enää jatkaa kun en luota ja olin vielä tosi hajalla omista asioistani.vasta nyt, kahden vuoden kuluttua, olen taas oma itseni, se sama ihminen johon hän rakastui.
mut täytyy toivoa et tän uuden kans toimii eikä se ole mulle mitään katoamistemppuja tehny vaan on kokoajan innolla tapaamassa mua vaik sil onki pelimiehen maine ni kiltisti se mua kotonaan odottaa viikonloppusinki ollu selvänä ku mä olen ollu kavereiden kanssa ja odottanu et tulen sen viereen... entistäni, ensirakkauttani, en ikinä unohda ja olen tosi onnellinen et hän näytti mulle mitä on onni ja kuinka suhteen saa toimimaan niin et ihan oikeesti tuntee rakkautta! mä teen parhaani tän klopin kans ja vien sille huomenna limsaa ja vaikka patongin kun menen sinne hehe =D tarvii vaan alkaa reenaamaan ni saa talvella silmänruokaa sitten kans;) vaik ei siinä kuulemma nyttenkään mitään vikaa ole mut ainahan naiset ittestään jotain korjattavaa löytää...=) - Isabella
Onko tämä härkä mies syntynyt huhtikuussa vaiko toukokuussa ja monesko päivä? koska silläkin on oma merkityksensä astrologiassa.
- alkup.
Isabella kirjoitti:
Onko tämä härkä mies syntynyt huhtikuussa vaiko toukokuussa ja monesko päivä? koska silläkin on oma merkityksensä astrologiassa.
aivan huhtikuun lopussa.
- Isabella
alkup. kirjoitti:
aivan huhtikuun lopussa.
Huhtikuun lopuussa, voisitko tarkentaa pvm
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076992Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652089- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71176RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992