Kysymys

Onko jollakulla muulla sellaisia kokemuksia citalopramista tai muista mielialalääkkeistä, että epäsäännöllisesti otettuna ne vaikuttavat voimakkaasti mielialaan? Epäsäännöllisyydellä en nyt kuitenkaan tarkoita sitä että päiviä jäisi välistä pois vaan en muista ottaa lääkettä aina samaan aikaan päivästä. Yleensä otan lääkkeen aamuisin mutta joskus saatan muistaa ottaa vasta illansuussa.

Olen kuitenkin huomannut, että illalla otettuna tulee hirveän levoton olo lääkkeen ottamisen jälkeen. Ymmärrän kyllä, että lääkkeellä on jonkinlainen piristävä vaikutus, mutta musta tuo olo lähentelee jo aika voimakasta levottomuutta.

Toiseksi, jos en ole yli vuorokauteen ottanut lääkettä, tulee jotenkin hyvä olo. Monesti ajattelenkin, että on mukavaa kun on niin hyvä olo. Sitten muistakin että lääkehän se on ottamatta. Ymmärrän kyllä, että lääkkeet tasoittavat mielentiloja, mutta eihän tuo citalopram mitään litiumia sentään ole. Jotenkin on sitten ikävä olo ottaa ne lääkkeet kun se vie siltä ilolta terän pois. No, kai niitä kannattaa syödä vielä jonkun aikaa, kun ei tuosta masennuksen pahimmasta vaiheesta kauhean kauan ole.
2207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Yleensä otan lääkkeen aamuisin mutta joskus saatan muistaa ottaa vasta illansuussa.


Yleensä tuo citalopraami suositellaan otettavaksi aamuisin. Kyse on varmaan juuri siitä piristävästä vaikutuksesta, ja siksi näin neuvotaan. Jos säännölliset ajat tuntuu paremmalta niin pyri pysymään niissä.

mutta musta tuo olo lähentelee jo aika voimakasta levottomuutta.

Onko lääkemääriä tarkistettu ja muutettu tilanteen mukaan? Jos et enää ole niin masentunut kuin aiemmin, niin sama annos mikä aiemmin oli sopiva, voi olla nyt liikaa.
Itse huomasin niistä "ylikierroksista" ja levottomasta olosta, että nyt tarvitsee tarkistaa määrää alaspäin.

Mulla oli suuria annoksia. En tiedä paljonko käytät ja onko sinun tapauksessa kyse tästä samasta. Mutta minulla oli tälläinen omakohtainen kokemus. Jos sulla on sen verran iso annos että sitä on varaa pienentää, niin tämä voi auttaa. Huomaat jkyllä myöhemmin jos pienentäminen oli väärä teko voinnin huonontuessa.

Äänestä

Moi! Uudet masennuslääkkeet eivät sovi kaikille ja aiheuttavat todella epämielyttäviä sivuoireita. Niiden sivuvaikutuksista ei puhuta tarpeeksi. Kuvaamasi oireet ovat yllättävänkin yleisiä. Usein ssri bentso alkavat toimia, mutta kovasti pelotellaan ihmisiä bentsojen koukuttavuudella. Tottahan se on, mutta jo pieni määrä bentsoa lisättynä, helpottaa oloa. Ssri lääkkeet varsinkin miehille voivat aiheuttaa kovasti tuskaa. Virtsaamisvaikeudet, erektiokipu, priapismi=erektio jää päälle ja hoitona jänne poikki, jolloin ei pysty enää sukupuoliyhteyteen, vaikka halut jäävät ym. Bentsot ovat hyvä vaihtoehto, mutta saman lääkärin seurannassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lääkkeistä kirjoitti:

Onko jollakulla muulla sellaisia kokemuksia citalopramista tai muista mielialalääkkeistä, että epäsäännöllisesti otettuna ne vaikuttavat voimakkaasti mielialaan? Epäsäännöllisyydellä en nyt kuitenkaan tarkoita sitä että päiviä jäisi välistä pois vaan en muista ottaa lääkettä aina samaan aikaan päivästä. Yleensä otan lääkkeen aamuisin mutta joskus saatan muistaa ottaa vasta illansuussa.

Olen kuitenkin huomannut, että illalla otettuna tulee hirveän levoton olo lääkkeen ottamisen jälkeen. Ymmärrän kyllä, että lääkkeellä on jonkinlainen piristävä vaikutus, mutta musta tuo olo lähentelee jo aika voimakasta levottomuutta.

Toiseksi, jos en ole yli vuorokauteen ottanut lääkettä, tulee jotenkin hyvä olo. Monesti ajattelenkin, että on mukavaa kun on niin hyvä olo. Sitten muistakin että lääkehän se on ottamatta. Ymmärrän kyllä, että lääkkeet tasoittavat mielentiloja, mutta eihän tuo citalopram mitään litiumia sentään ole. Jotenkin on sitten ikävä olo ottaa ne lääkkeet kun se vie siltä ilolta terän pois. No, kai niitä kannattaa syödä vielä jonkun aikaa, kun ei tuosta masennuksen pahimmasta vaiheesta kauhean kauan ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu