Kertokaa

Kauanko kestää että näen/koen itsaeni normaalikokisena? "ssa vuodessa paino pudonnut 30 kiloa ja edelleen miellän itseni ISOKSI. Noh isohan toki olen kun pituutta naisihmisellä 179 cm ja raamikas mimmi muutenkin. Nyt paino 73kg eli kaiken järjen mukaan normaali painoinen? Mutta siis: Koska tajuan että olen nyt normaalikokoinen?
2353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sinun painoindeksi on n. 23, eli olet normaalipainoinen sen mukaan, ole tyytyväinen onnistuneeseen painon pudotukseen, mutta varo ettei kilot tule takaisin! Onnea!

Äänestä

Itselläni kesti tottua normaali painoon reilu vuosi. Tokihan koko ajan olin iloinen kun en enää raahanut mukanani valtavaa ylipainoa, mutta mieli ei aina hokassut että olen normaali.
Tämän huomasi esim siitä että aina kun menin vaatekauppoihin, kävelin aluksi aina XL- tai äitiysvaateosastolle. Lisäksi kesti kotvanen tajuta että miehet katsoivat minua hyvällä, eivätkä säälien kuten ennen. Joskus ajattelen vieläkin että mitä nuo ihmiset läskejäni tuijottaa, mutta sitten muistan että huh olenkin normaali painoinen. Tuntuu siis vieläkin joskus että ihmiset tuijottavat minua pahalla, vaikkei kukaan edes katsoisi minuuun päin esim kaupassa.

Toissapäivänä sattui mukava juttu. Olin aina ollut toveri piirimme isoin tyttö, mutta nyt kun olimme porukalla kaupassa, ystäväni tokaisi puoli huomaamattaan minulle "pienin joutuu kantamaan raskaimmat ostokset". Tuollaiset kommentit saavat minut hyvin iloiseksi kun tajuan etten olekkaan enää läski ja rumin kaikista.

Laihtumisen myötä opin myös kuuntelemaan toisia ihmisiä oikeasti. Lihavana pidin aina meteliä itsestäni, kun en kai muuten saanut huomiota. Haukuin muita ja korostin omia hyviä puoliani joka puolelle niitä koko ajan toitottaen. Kerroin kuinka minua ei läskit haittaa ja jos joku ei läskejäni hyväksy niin sitten olen ilman. Pidin kovaa meteliä myös sisäisestä kauneudestani, vaikka olin ihan rikki ja romuna. Laihduttuani nöyrryin aika tavalla ja huomasin kuinka pöntösti olin aina käyttäytynyt. Vaadin tavallisilta ihmisiltä valtavaa hyväksyntää ja palvontaa itseäni kohtaan, mutta pidin oikeuden arvostella ääneen hoikkia ihmisiä vaikka esim kadulla.
Näyttelin kuuntelevani ystäviäni, mutta kun he olivat huolensa minulle kertoneet, aloin heti kommentoimaan kuinka minä olisin tehnyt kaiken toisin ja oikein jne. Olinpa aikamoinen ystävä.
Laihdutus oli minulle siis myös matka itseeni ja hyvään oloon kokonaisuudessaankin.
Vaikka lihoisin jokusen kilon takaisin, niin luulen että saavuttamallani itsetunnolla, ei muutama lisäkilo enää haittaisi. Tiedän että voin aina laihduttaa ne pois koska olen jo niin vahva.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


missä vika? kirjoitti:

Kauanko kestää että näen/koen itsaeni normaalikokisena? "ssa vuodessa paino pudonnut 30 kiloa ja edelleen miellän itseni ISOKSI. Noh isohan toki olen kun pituutta naisihmisellä 179 cm ja raamikas mimmi muutenkin. Nyt paino 73kg eli kaiken järjen mukaan normaali painoinen? Mutta siis: Koska tajuan että olen nyt normaalikokoinen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu