Kissat pissaavat ympäri asuntoa

Heippa!

Meillä on ollut n. 8kk kaksi suloista kissaneitoa jotka hankimme samasta poikueesta. Kun kissat olivat olleet meillä kuukauden, muutimme uuteen asuntoomme ja kissat sopeutuivat nopeasti ja kaikki on mennyt muutenkin hyvin.

Nyt noin kuukausi sitten, kissat aloittivat ikävän tavan; Ne pissailevat ympäri asuntoamme, kaikkialle muualle kuin vessalaatikkoon. Kuukauden aikana ne ovat pissanneet mm. sänkyyn, matolle, kangaspäällysteiselle tuolille sekä lattialle. Tätä on tapahtunut noin 8 kertaa. Emme ole saaneet kumpaakaan kissaa kuitenkaan "itse teosta kiinni", vaan virtsaläikät ovat löytyneet myöhemmin. Emme ole tietenkään rankaisseet kissoja mitenkään, vaikka tälläinen ikävä tapa harmittaakin kovasti.

Meillä on suuri ovellinen hiekkalaatikko, jonka siilaamme kerran päivässä. Hiekan vaihdamme kerran viikossa ja käytämme aina samaa hiekkaa. Syötämme eläinkaupan ruokia, useinmiten samalta valmistajalta. Pyrimme myös antamaan kissoille niin paljon huomiota kun pystymme, vaikka sänkyyn pissailun takia jouduimmekin antamaan niille porttikiellon makuuhuoneeseen, jossa vietämme paljon aikaa tietokoneen parissa.

Kissat on tarkoitus viedä leikattavaksi ensi kuun alussa, mutta onko siitä apua, kun kissat eivät pissaile ympäriinsä kuitenkaan kiiman aikaan.

Rakastamme kissoja kovasti, mutta nämä yllätykset aina kotiin tullessa alkavat harmittamaan :( Osaisiko joku antaa neuvoja, miten kissat saisi tekemään tarpeensa hiekkalaatikkoonsa?
4315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

on samantapainen ongelma.Vasta tuotu kolmikuukautinen pentu pissailee olkkarin nahkasohvaan.Luin tältä palstalta,että pissaamispaikat olisi pestävä etikalla,niin se loppuu.1 vuotiaan leikatun kollin ja pienen pennun omistajana en osaa neuvoa enempää.Itse vien pennun usein hiekkalaatikolle,ja teen sen tassulla kaivamisliikkeitä.Sillä hetkellä homma ainakin toimii:)

Äänestä

Kannattaa kokeilla lisätä toinen vessalaatikko, ilman kantta. Kannellinen hiekkis on kyllä ihmisen kannalta mukava, mutta kissan nenään alkaa haista nopeasti. (Vaikka huolto vaikuttaakin toimivan) Lisäksi kahdelle kissalle suositellaan vähintään kahta hiekkalaatikkoa.

Ja vaikkei olekaan ihan todennäköisin vaihtoehto, että molemmilla olisi pissatulehdusta, niin ell:llä kannattaa käydä asia varmistamassa. Tai viedä molempien pissanäytteet tutkittaviksi.

Kannaattaa joka tapauksessa mainita asiasta ell:lle silloin kun viette kissat leikattaviksi. Ammatti-ihminen osaa neuvoa niksejä enemmänkin, jos jotain keksii.

Äänestä

Vaikuttaa siitä että tytöt ovat tulleet sukukypsyyteen ja merkaavat reviiriään samalla kun kenties päättävät kumpi on pomo.
Leikkaus varmasti auttaa!
tohon vessojen määriin sen verta et riippuu siit kissojen luonteesta ja miten on tottuneet. Itelläni ollu ny pidemmän aikaa 8 kissaa ja 2 vessaa. enkä aijo ostaa lisää kun hyvin on menny :) enkä aijo pitää kaikkia 8 (!) vaan 4 jää laumaksi tänne :)

Äänestä
  • moikka! minäkin hankin kannelisen ovellisen laatikon, niin alkoivat kusemaan pitkin asuntoa.
    ilmeisesti eivät heti osanneet.

    irrotin oven, niin oppivat käymään uudella laatikolla :)

    paljon myöhemmin laitoin luukun takaisin ja nyt osaavat käydä hyvin..


    mutta useita kuukausia myöhemmin kolli alkanut taas ruikkimaan kenkien päälle prkl.. :|

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


le-- kirjoitti:

Heippa!

Meillä on ollut n. 8kk kaksi suloista kissaneitoa jotka hankimme samasta poikueesta. Kun kissat olivat olleet meillä kuukauden, muutimme uuteen asuntoomme ja kissat sopeutuivat nopeasti ja kaikki on mennyt muutenkin hyvin.

Nyt noin kuukausi sitten, kissat aloittivat ikävän tavan; Ne pissailevat ympäri asuntoamme, kaikkialle muualle kuin vessalaatikkoon. Kuukauden aikana ne ovat pissanneet mm. sänkyyn, matolle, kangaspäällysteiselle tuolille sekä lattialle. Tätä on tapahtunut noin 8 kertaa. Emme ole saaneet kumpaakaan kissaa kuitenkaan "itse teosta kiinni", vaan virtsaläikät ovat löytyneet myöhemmin. Emme ole tietenkään rankaisseet kissoja mitenkään, vaikka tälläinen ikävä tapa harmittaakin kovasti.

Meillä on suuri ovellinen hiekkalaatikko, jonka siilaamme kerran päivässä. Hiekan vaihdamme kerran viikossa ja käytämme aina samaa hiekkaa. Syötämme eläinkaupan ruokia, useinmiten samalta valmistajalta. Pyrimme myös antamaan kissoille niin paljon huomiota kun pystymme, vaikka sänkyyn pissailun takia jouduimmekin antamaan niille porttikiellon makuuhuoneeseen, jossa vietämme paljon aikaa tietokoneen parissa.

Kissat on tarkoitus viedä leikattavaksi ensi kuun alussa, mutta onko siitä apua, kun kissat eivät pissaile ympäriinsä kuitenkaan kiiman aikaan.

Rakastamme kissoja kovasti, mutta nämä yllätykset aina kotiin tullessa alkavat harmittamaan :( Osaisiko joku antaa neuvoja, miten kissat saisi tekemään tarpeensa hiekkalaatikkoonsa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu