Heh...oli taas oikein pohjanoteraaus minun äidiltäni. Hän järjesteli olohuoneessaan tavaroita ja sanoi minulle, että minun lasteni kuva ei mahdu enää seinälle. Heh...kyllä seinätilaa olisi ollut!
En viitsii enää edes katkeroitua hänen käytöksestään. Katselin vaan mummon seiniä ja kas, kyllä siellä komeili monen muun lapsenlapsen kuvat. Hän muistaa kaikkien muiden lastenlasten nimpparit ja synttärit, mutta minun lapset jäävät jatkuvasti unohduksiin. Pienempänä muilla lapsenlapsilla oli mummon ostamat lelut mummolassa. Minun lapseni eivät saaneet niihin koskea. Mummon on pitänyt yökylässä muita lapsia, minun lapseni ovat olleet kumpikin tasan yhden yön elämänsä aikana. Minun toisella lapsella on erityisruokavalio eikä mummo koskaan ota tätä asiaa huomioon, jos nyt sattumalta mekin saamme ruokakutsun, mikä tosin on aika harvinaista.
Olen usein miettinyt, mikä saa hänet käyttäytymään näin? Muistan, että lapseni olivat ihan pieniä kun he itse huomasivat, että mummo suhtautuu heihin toisella tavalla kuin muihin lapsenlapsiin. Muut ovat saanetta mummolta esim. polkupyöriä ja rahaa runsaastikin. Minun lapseni eivät.
Nykyisin laitan asiat jo vitsin piikkiin. En viitsii uhrata yhtään voimavarojani surkutteluun. Mutta sen olen päättänyt, että itse koetan kohdella tulevia (jos saan) lapsenlapsia tasavertaisesti.
Pariin otteeseen olen koettanut keskustella äitini kanssa asiasta. Keskustelusta ei tule mitään. Kerran hän suuttui niin, että välit menivät kokonaan poikki pariksi kuukaudeksi. Erehdyin sanomaan hänelle, että minusta tuntuu, että hän tahallaan jättää huomioimatta lapseni erityisruokavalion.
Minä olen ainoa lapsi, johon hän voi tukeutua kun apua tarvitsee. Muista lapsista ei ole minkään avun tai tuen antajaksi hänelle. Jotakin outoa vaan mummon käyttäytymisessä on. Kostaako hän minulle alitajuisesti jotakin?
En viitsii enää edes katkeroitua hänen käytöksestään. Katselin vaan mummon seiniä ja kas, kyllä siellä komeili monen muun lapsenlapsen kuvat. Hän muistaa kaikkien muiden lastenlasten nimpparit ja synttärit, mutta minun lapset jäävät jatkuvasti unohduksiin. Pienempänä muilla lapsenlapsilla oli mummon ostamat lelut mummolassa. Minun lapseni eivät saaneet niihin koskea. Mummon on pitänyt yökylässä muita lapsia, minun lapseni ovat olleet kumpikin tasan yhden yön elämänsä aikana. Minun toisella lapsella on erityisruokavalio eikä mummo koskaan ota tätä asiaa huomioon, jos nyt sattumalta mekin saamme ruokakutsun, mikä tosin on aika harvinaista.
Olen usein miettinyt, mikä saa hänet käyttäytymään näin? Muistan, että lapseni olivat ihan pieniä kun he itse huomasivat, että mummo suhtautuu heihin toisella tavalla kuin muihin lapsenlapsiin. Muut ovat saanetta mummolta esim. polkupyöriä ja rahaa runsaastikin. Minun lapseni eivät.
Nykyisin laitan asiat jo vitsin piikkiin. En viitsii uhrata yhtään voimavarojani surkutteluun. Mutta sen olen päättänyt, että itse koetan kohdella tulevia (jos saan) lapsenlapsia tasavertaisesti.
Pariin otteeseen olen koettanut keskustella äitini kanssa asiasta. Keskustelusta ei tule mitään. Kerran hän suuttui niin, että välit menivät kokonaan poikki pariksi kuukaudeksi. Erehdyin sanomaan hänelle, että minusta tuntuu, että hän tahallaan jättää huomioimatta lapseni erityisruokavalion.
Minä olen ainoa lapsi, johon hän voi tukeutua kun apua tarvitsee. Muista lapsista ei ole minkään avun tai tuen antajaksi hänelle. Jotakin outoa vaan mummon käyttäytymisessä on. Kostaako hän minulle alitajuisesti jotakin?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ihan normaalilta käytökseltä tuo ei kuulosta. Tuntuu kuin äitisi kiukuttelisi sinulle jostain tai sitten alitajuisesti kostaisi jotain. Tiedätkö liittyykö sinun tekemiseesi jotain erityistä? Onko isäsi ollut väkivaltainen, pakottanut äitisi johonkin mitä hän ei tahdo jne?
Sanoppa äidillesi seuraavien unohtuneiden synttäreiden jälkeen: "Sinut pitää viedä dementia tutkimuksiin, kukaan terve isovanhempi ei unohda lastenlastensa syntymäpäiviä ja sinä olet unohtanut jo kolmet. Olen sinusta todella huolissani."
Minun isäni ei todellakaan ollut väkivaltainen. Hän ei ollut myöskään juoppo, hoiti asiansa, hoiti kodin ja lapset, äitini kävi töissä. Ja äitini on aina ollut sen verran voimakastahtoinen, ettei häntä ole käskytetty tai alistettu. Käsitykseni mukaan olin ihan toivottu lapsi. Olen kyllä ollut tosi vaikea vauvana, koska olen syntynyt keskosena ja jotakin kremppaa on esim. vatsassa ollut syntymästä asti.
Heh...pitää vissiin minun itse alkaa lisäämään mummon kalenteriin lapseni nimpparit ja synttärit! Muiden lastenlasten päivät ovatkin aina isolla merkitty.
Harmittaa vaan joskus lasteni puolesta, koska äitini on ainut elossa oleva isovanhempi.
Toisaalta voihan siellä taustalla olla jonkinlainen äitini kateus minua kohtaan. Minä tytsy olen pyyhältänyt ja tehnyt, mitä halunnut elämässäni. Olen myös eronnut onnettomasta liitosta enkä jäänyt kitumaan periaatteella, koska papin aamen on sanottu, pitää yhdessä olla.
Mutta luulisi äitinikin jollakin tavalla pehmenevän minua kohtaan. Äitini on iäkäs, tuskin elinvuosia enää paljoa on.
Älä suotta itseäsi stressaa tekemällä laskelmia, mitä kukin on saanut, ja ei ole saanut ja kenen nimipäivät jäivät viettämättä ja kenen eivät.
Eikä niistä synttärilahjoista kannata tehdä listaa, mitä vanha äiti antoi ja kenelle ja kekä jäi ilman.
Se on ollut silkkaa ihmisen ajattelemattomuutta hänen puoleltaan eikä loppujen lopuksi kerro todellista rakkauden määrää.
Eihän rakkautta voi desilitra mitalla mitata. Eikö ole kuitenkin tärkeintä se, että äitisi kokee niin, että hän voi sinuun turvata ja luottaa. Sehän kertoo, että SINÄ olet itse ollut rakastettava ihminen.
Tavarat ja nimipäiväkortit ovat vain maatuvaa kamaa, jotka loppupelissa mato haukkaa.
Tärkeintä on että pystyt antamaan äidillesi anteeksi hänen vajavaisuutensa näissä asioissa ja muissakin.
Kun jaksat antaa anteeksi, et silloin sido itseäsi kateuteen ja rakkaudettomuuteen. Eikä kannata lapsillekaan tehdä isoäidin tyhmyydestä tässä asiassa isoa juttua. He vain katkeroituvat ja isoäiti saattaa vaistota katkeruutta heissä.
Katkeruus vahingoittaa eniten katkeraa kuin kohdettansa. Sinulla on iso elämän läksy tässä.
Onhan totta, että äitisi ei ole osannut olla oikeudenmukainen, se ei ole hänen parhaimpia puoliaan.
Sinä voit osoittaa silti rakkautta äitiäsi kohtaan ja kasvaa asian ylitse, kasvaa äidin edelle näissä sydämen asioissa.
Silloin olet selvinnyt voittajana ja kääntänyt pahan hyväksi ennenkaikkea itsellesi ja lapsillesi.
työstänyt asioita sen verran päässäni, etten ole katkera äidilleni. Toisaalta säälin häntä. Koetan tehdä asioita toisella tavalla omassa elämässäni, etten vaan tekisi samoja virheitä kuin äitini. Ja omasta mielestäni olenkin monessa onnistunut. Elämä vaan on joskus tällaista. Nykyisin suhtaudun asiaan jo huumorilla.
Kukaan tuttavani ei kyllä uskoisi, jos kertoisin äitini suhtautumisesta minuun ja lapsiini. Äitini on yleisesti tunnettu "hyväntekijä", aina avulias ja auttavainen muita kohtaan. Mutta se siitä ja elämä jatkuu!
Kauniita kommentteja oikein Raamatun hengessä. Kaikki eivät varmaan jaksa tai edes halua olla noin jaloja sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka todella kohtelevat lähimmäisiään epäoikeudenmukaisesti. Mikä oikeus vanhallakaan äidillä on olla avoimesti ja selvästi tahallaan ilkeä tyttärelleen, joka on ainoa, johon voi turvata? Ellei sitten todella ole dementoitunut tai vastaavaa. Alan allakirjoittaa itsekin kohta väitteen, jonka mukaan ei ole suurempaa rakkautta kuin äidin rakkaus esikoispoikaansa kohtaan. Oma mieheni on se toinen poika ja esikoispojan suosikkiasema on heijastunut hänen koko elämäänsä. Omille lapsilleni en salli toisenluokan lapsenlapsien asemaa, vaikka mieheni puolesta en pystykään taistelemaan (vain antamaan hänelle 100 % tukeni ja rakkauteni).
vai tyhmyyttäni. Tuskin ketään jalostaa tuo posken kääntäminen vaikka vissiin Raamatussa niin sanotaankin. Olen pariin otteeseen asiasta koettanut keskustella, mutta kun siitä ei tule mitään, annan asian olla.
"Äitini on iäkäs"
Ehkä kyse on vanhuuden tuomata väsymyksestä? Olvatko sinun lapsesi nuorempia kuin ne mihin vertaat?
Tai ehkä hän ei pidä miehestäsi... vai oletko eronnut juuri lasten isästä? Ehkä hän ei tykkää tekemistäsi ratkasuista?
Kerroit että äitisi on tukeutunut sinuun, ehkä hän on jopa mustasukkainen lapsillesi ja kokee menettäneensä sinut heille?
Minusta tuokin on parempi, että kohtelevat sinun lapsia eritavalla kuin sisarustesi lapsia, kuin se että isovanhemmat kohtelee saman perheen lapsia eri arvoisesti.
Ehkä hän ei ole yksinkertaisesti ehtinyt laittaa taideän kuvaanne esille.
Kerroit, että olet sisaruksistasi ainut, jolta äitisi saa tukea ja apua kun sitä tarvitsee. Sinulla oli varmaan enemmän aikaa huomioida äitiäsi silloin kun sinulla ei ollut lapsia, ja äitisi on varmasti sen huomannut. Hän sitten enemmän tai vähemmän tietoisesti kostaa lapsillesi sen, mitä on heidän vuokseen menettänyt.
Mitä ihmettä te vouhotatte mustasukkaisuudesta ym.
Sehän on niin, että mummille ne lastenlapset ovat tärkeitä. Mitä viis', hyvä äiti, mitä sinä tunnet, sehän on toisarvoista. Kai sinäkin lastesi parasta ajattelet? Ja ylipäätään - miksi täällä virtuaalisesti ja yksipuolisesti repostella jonkun suvun suhteita, ne pitäisi hoitaa fyysisellä tasolla elävässä todellisuudessa. Miten me voimme uskoa asioihin, kun niistä tulee vain yksipuolinen ja sinun katkera näkemyksesi?
No eipä tuokaa mitään lempeää luettavaa ollu.
"Pienempänä muilla lapsenlapsilla oli mummon ostamat lelut mummolassa. Minun lapseni eivät saaneet niihin koskea."...
"Minä olen ainoa lapsi, johon hän voi tukeutua kun apua tarvitsee. Muista lapsista ei ole minkään avun tai tuen antajaksi hänelle."...
Miksi annat polkea itseäsi ja lapsiasi?
Mikä ihmisiä oikein vaivaa, kun äidit saavat ilmeisesti olla millaisia tyranneja tahansa ja lapset vaan nöyristelevät ja kituvat.
Äidit ovat ihan tavallisia ihmisiä. Ottaisitko vastaan tuollaista serkulta tai miehen siskolta?
On muuten vaikeaa kuvitella, että mummu kieltäisi lapsia leikkimästä jollakin lelulla. Miten hän sen perusteli?
Kaikki mitä kirjoitit on just niin kun meilläkin, olen miettinyt vuosia miksi äitini kohtelee minua ja tyttöäni erilailla kun muita. Hän ostelee vaatteita, leluja, karkkia veljen lapsille jatkuvasti, mut ei koskaan mitään mun tytölle, niin yksi vaihtoehto on että mun tytöllä on kaikki mitä hän tarvitsee, koska huolehdin siitä niin hyvin, ja muut eivät. Ja mustasukkaisuus myös, siis sua/mua kohtaan, vaikka se tuntuu ihmeelliseltä, kun itse toivoo tytölleen kaikkein parasta!!!