Läpi on käyty kaikenlaista masennukseen liittyvää, itsemurhayritystä myöten.
Nykyään tilanne parempi, vakituinen työ... MUTTA silti on tunne kuin elämässä ei olisi mitään ns. tarkoitusta. En käy vapaa-aikanani juuri missään ja koen aina jonkinasteista ahdistusta ihmisten seurassa. Ilman järjissään pitävää työtä taantuisin varmasti taas takaisin itsemurha-asteelle.
Asun vielä samassa taloudessa vanhempieni kanssa, muutaman vuoden päästä jo 30v kolkuttelee. Ei vaan kertakaikkiaan ole mitään kiinnostusta hommata sitä omaa kämppää, enkä ikänikään puolesta enää edes jaksa hävetä asiaa. Maaseutu ja maatila lienee ns. lieventäviä asianhaaroja, minkä takia muut eivät katso asiaa niin pahalla. Silti sitä joskus miettii, että ei kai asia näinkään voi ikuisesti olla.
Tuntuu että muilla se pääsyy omaan kämppään on se että pääsee ryypiskelemään ja paneskelemaan. Itselläni ei ole edes moisia motivaattoreita itsenäistymiseen, joten mistä sitä sitten saisi? Lisäksi taustalla pieni pelko että saattaisin huonoina kausina seota yksinäni niin pahasti että tekisin jotain, eikä olisi ketään vahtimassa.
Huoh, ääh.
Nykyään tilanne parempi, vakituinen työ... MUTTA silti on tunne kuin elämässä ei olisi mitään ns. tarkoitusta. En käy vapaa-aikanani juuri missään ja koen aina jonkinasteista ahdistusta ihmisten seurassa. Ilman järjissään pitävää työtä taantuisin varmasti taas takaisin itsemurha-asteelle.
Asun vielä samassa taloudessa vanhempieni kanssa, muutaman vuoden päästä jo 30v kolkuttelee. Ei vaan kertakaikkiaan ole mitään kiinnostusta hommata sitä omaa kämppää, enkä ikänikään puolesta enää edes jaksa hävetä asiaa. Maaseutu ja maatila lienee ns. lieventäviä asianhaaroja, minkä takia muut eivät katso asiaa niin pahalla. Silti sitä joskus miettii, että ei kai asia näinkään voi ikuisesti olla.
Tuntuu että muilla se pääsyy omaan kämppään on se että pääsee ryypiskelemään ja paneskelemaan. Itselläni ei ole edes moisia motivaattoreita itsenäistymiseen, joten mistä sitä sitten saisi? Lisäksi taustalla pieni pelko että saattaisin huonoina kausina seota yksinäni niin pahasti että tekisin jotain, eikä olisi ketään vahtimassa.
Huoh, ääh.
Vastaukset 1
Vanhimmat
olen minäkin joskus yrittänyt itsemurhaa muutaman kerran... mutta vielä sitä ollaan maanpäällä tarpomassa... itsekin asun vanhempien kanssa, kun ei oo motivaatiota muuttaa pois... joskus sekin on käyny mielessä, mut kun kattoo pankkitiliä ja lompakkoa niin eipä ole mahdollista.. itsekin asun maaseudulla... ja aikaani kuluttelen kuntouttavan työtoiminnan parissa ja omalla mökillä jonne on matkaa jotain 500m ja se on omassa rannassa... siellä saa saunoa kesällä ja sit omaan "poikamiesboksiin" pääsee nukkumaan.. isosisko mulla on ja hän on ns. osannut lähteä kotoa.. mutta itsellä kun on sairaus niin eipä oo halua lähteä... monet ikäiseni ovat varmasti muuttanut kotoa jo pois... ja nykyään oon aika ajoin yksinäinen.. eikä sitten kukaan halua edes tutustua tämmöseen.... mutta koitetaan pärjätä kaikesta huolimatta!