polvesta

Multa on imetty polvesta vettä neljä kertaa ja ensi tiistaina ortopedin aika. Onko kellään tähystetty polvilumpioo? Auttoiko, vai joutuuko vaan juokseen lääkäriltä toiseen?Kipuja ei vielä ole aivan kauheesti ollut, mutta kun vettä kertyy polveen, niin se vääntää polvee, joka sitten aiheuttaa kipua.
2158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Saat todennäköisesti juosta jatkossakin "piikillä" Olen molempien polvien loukussa. Tuttu lääkäri ei ollut kovinkaan innokas piikittämään polvia, jokaisesta käynnistä jää arpi nivelpussiin. Lääkityksellä ja levolla korjautui itsellään, myös tukiside toimi kompressiona (puristi) nestettä pois. Varsin pian neuvioisin hankkiutumaan jos ongelma jatkuu mangneettikuvaukseen. Tavallisessa röntgenkuvassa pemytkudosvauriot eivät näy,eli saikkua ja lääkkeitä ja saikkua ja lääkkeitä. Polvinivelen sisään alkaa kasvaa ikäänkuin veteenliuvotettua pumpulia joka on poistettu molemmista polvistani tähystämällä ja se helpotti sekä tulehdus poistui. Molemmat polveni on tähystetty kaksikertaa ja puhdistettu. Kiertoliikkeet ja polvillaan oleminen ovat ne joita vältän. Kortisoonihoito on kohdallani viimeinen vaihtoehto, se on jokaisen oma valinta.

Äänestä
  • eli tähystystyksen jälkeen polvi jäi nestéilemään jota sitten puolen vuoden ajan poistettiin yhteensä noi 16kertaa..en nyt tarkkaa lukua muista..välillä joutui poistaa päivän välein välillä oli useita päiviä välissä,joskus jopa viikoja..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vettä 4 kertaa kirjoitti:

Multa on imetty polvesta vettä neljä kertaa ja ensi tiistaina ortopedin aika. Onko kellään tähystetty polvilumpioo? Auttoiko, vai joutuuko vaan juokseen lääkäriltä toiseen?Kipuja ei vielä ole aivan kauheesti ollut, mutta kun vettä kertyy polveen, niin se vääntää polvee, joka sitten aiheuttaa kipua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu