Ensin
sinulle säteilin.
Keimailin.
Mieles valloitin.
Pian
Mustassa viitassa hiipien.
Otteeni sinuun kuristin.
Pusersin ja puristin.
Herkyytes tukahdutin.
Sinut verkooni takerrutin.
Vein valosta pois.
Olen paha.
Olen ruma.
Tuoden tuhoa ja tuskaa.
Ei uskoa
huomiseen.
Siihen haaveilemaasi rakkauteen.
Itketin itseänikin.
sinulle säteilin.
Keimailin.
Mieles valloitin.
Pian
Mustassa viitassa hiipien.
Otteeni sinuun kuristin.
Pusersin ja puristin.
Herkyytes tukahdutin.
Sinut verkooni takerrutin.
Vein valosta pois.
Olen paha.
Olen ruma.
Tuoden tuhoa ja tuskaa.
Ei uskoa
huomiseen.
Siihen haaveilemaasi rakkauteen.
Itketin itseänikin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
en taida ihan
uskoa kaikkea
runossasi kerrottua
pahuudesta ja rumuudesta,
rankka itsekritiikki sinulta..
Silti pidin tästä!
Sisäinen rumuus on ruminta kaikesta.
Saa aikaan suuria pahanolon aaltoja ja itsesyytöksen hyökyjä.
Terveisin tänään hyvin surullinen risu
satuttavaa luettavaa
' itketin itseänikin '
Niin tutulta kuulostaa, kuin koko runosikin.
sen verran inhimmillisyyttä vielä jäljellä, kaiken alla, että oma itkukin irtoaa.
Kiitos kun taas kävit.
Ruodit tunteesi kuin savusilakan.
Niin on joskus hyvä tehdä.
Asteikolla Rankka - hyvä, tuli tasapeli.
Miä pirin!
Itku pois, Iita. Tämä on jo tällaisenaan erinomainen. Mutta kun olen se mikä olen, niin vaadin vielä rankempaa self-terrorisointia tilalle.
Hassua, pitkään aikaan ei ole ollut mitään mooveja mulla ineksessä, mutta nyt sitten tällainen. Jes!