Sisäministemareitaeriön kansliapäälikön nimitys on aiheuttanut närää.
On kulunut vuosia, jolloin Valtioneuvoston enemmistönä ovat olleet demarit. Kansliapääliköiden nimitykset ovat sujuneet kommelluksistta kun ehdokkaina on ollut demareita.
Nykyinen porvarihallitus on lähtenyt vaihtamaan kansliapäälliköitä "porvarimerkkisiksi".
Tällaista "merkinvaihtoa" on tehty aikaisemminkin mutta ilman hälyä. Ehdokkaat ovat menneet läpi "niin, että heilahtaa" kun kyseessä on ollut oma ehdokas ja melkoinen värisuora on syntynytkin.
Kun nykyhallitus esitti kansliapäälliköksi puolueetonta porvaria ei Tasavallan Presidentti suostunut nimitystä suorittamaan Valtioneuvoston esityksen mukaisesti.
Tasvallan Presidentin velvollisuus olisi nimittää Valtioneuvoston ehdokas mutta oikeus nimittää myös "omansa". En muista onko poikkeuksia tehty!
Suomen Pankkiinkin valittiin kaksi demaria, Liikanen ja Salo, pätevempien sijaan.
Tasavallan Presidenttiä pidetään palstalaisten mukaan demokratian ylläpitäjänä ja tukena. Eivätkö Parlamentit sentään ole demokratian vahvempia tukia kuin yhdet ihmiset, verrataan nyt vaikka USA:n George Bushiin tai Ranskan Nicolas Sarkocy'yn.
Kansliapäällikön nimitys
32
1124
Vastaukset
- Pär Pillhard
...on korkein Jumalasta seuraava vallankäyttäjä. Siihen ei kenelläkään voi olla mitään sanottavaa.
Virkojen kähmintää omalle puolueelleen voi Halosen presidenttikauden jälkeen hallitus taas normaaliin tapaan jatkaa. - Demokratia tuntematon käsite
demareille. Mauno Koivistosta alkaen he toimivat kuin Nero aikoinaan. Valtakunnan vahingoksi! Lipponen yksi diktaattori, tuo kihtivarvas!
Liliukset ja Haloset, hohhhoijjaa! Samaa asiaa jauhoit tuolla Seniorinetistä jo monta päivää.
Kyllästyttiinkö siellä?
Onko tämä niiden kopioita?
Homma on nyt hoidettu ja Tarja sai aikaan sen mitä ehkä halusikin, sähläävä porvariministeri maan pinnalle.
Seuraavilta, ilmeisesti porvaripressoilta viedään vallat ja kaiken lisäksi porvarien toimesta.
Aikanaan se sitten nähdään, kuinka vallattomiksi meidän pressat muttuu.
Tovottavasti myös liksa pienennetään, kun hommatkin vähennetään.
Ja tarvitaanko me vallatonta pressaa ollenkaan?
Tuon ministerin sähläys on aika kummaa.
Ensin ajetaan poliisipäällikkö eläkkeelle aika kyseenalaisin syin.
Sitten syytetään huumepoliiseja, joista ei löydy vikaa.
Syytetyille ei anneta oikeutta puolusta itseään.
Sitten ilmiantajalistat katoaa, eikä saada selville, mitkä tahot häiriköintiä aiheuttivat.
Sitten yritetään vaihtaa pätevää henkilöa epäpätevään, jolla lisäksi on hyvä EU-virka, jonka täyttäjäksi ei varmaan suomalaisella ole enää asiaa.
Mitähän muuta vielä löytyy?
"Tämä meni näin ja ihan nykyisen lain mukaan, joten pulinat pois", sanoin yksi vanha herra aikoinaan.Ruuneperi kirjoitti:
Voisitko keskustella itse aiheesta?
Lue loppuun asti.
Siellähän on aihetta vaikka kuinka paljon.- Jopel, mistä
oli kysymys huumepoliisi-asiassa? Kyllähän siitä kirjoiteltiin ihan julkisesti. Vai etkö ehkä ymmärtänyt lukemaasi?
Jopel, mistä kirjoitti:
oli kysymys huumepoliisi-asiassa? Kyllähän siitä kirjoiteltiin ihan julkisesti. Vai etkö ehkä ymmärtänyt lukemaasi?
Kysymyshän on siitä, että kaikki mistä heitä on syytetty on osoittautunut perättömäksi, tai kovin tulkinnanvaraiseksi.
Et ole tainnut seurata asiaa alkuotsikoiden jälkeen.?- suinkaan perättömiksi!
Jopel kirjoitti:
Kysymyshän on siitä, että kaikki mistä heitä on syytetty on osoittautunut perättömäksi, tai kovin tulkinnanvaraiseksi.
Et ole tainnut seurata asiaa alkuotsikoiden jälkeen.?Kysymyksessähän oli uudet menetelmät, jotka on lainattu Jenkeistä. Siellähän oli rikollisille palkkion maksamisia, Syytteitten keventämisiä vasikoinnista. Tämä oli meillä uutta, mutta menetelmät hyväksyttiin. Siis syytteet eivät olleet perättömiä.
- Hän tuli, kun kunnallisvaalit
Jopel kirjoitti:
Kysymyshän on siitä, että kaikki mistä heitä on syytetty on osoittautunut perättömäksi, tai kovin tulkinnanvaraiseksi.
Et ole tainnut seurata asiaa alkuotsikoiden jälkeen.?lähestyvät! Täältä ei sympatiaa sulle heru nyt kun tiedämme.
Hän tuli, kun kunnallisvaalit kirjoitti:
lähestyvät! Täältä ei sympatiaa sulle heru nyt kun tiedämme.
Minäkin olen saanut oman ystävän täältä.
Presidentillä oli oikeus nimittää kansliapäällikön virkaan haluamansa henkilö. Jäikö ajatus kesken pressalta, hän myös löi ensimmäisen naulan omaan arkkuunsa.
Hän on osoittanut olevansa vuorenvarmasti vasemmiston presidentti, eikä mainostamansa koko kansan presidentti "MAAN ÄITI".
On ollut todettavissa, hän on nimittänyt useisiin virkoihin sopivan, mutta pätevyydellä ei ole merkitystä. Onko tämä maan edun mukaista.
Viljasella on pakko olla "piilotettuna" toiminnassaan sellaisia tekijöitä, jotka maan hallitus on tiedostanut ja halusi puhdistaa ilmapiiriä pätevämmän ehdokkaan valinnalla.
On aivan hyvä että kansliapäällikön virka on viisivuotinen. Viidessä vuodessa tulee ilmi negatiivisuudet ja taito, myös virkaan valittu on viidessä vuodessa tyhjentänyt säkkinsä, alkaa toistaa omaa itseään. Uutta tietoa, taitoa, osaamista ja uusien näkökulmien tuomista virkatehtävään olisi erittäin hyvä saada valitsemalla entistä pätevämpi ja osaavampi henkilö.
Toivon Laitisen sanoutuvan irti nykyisestä virkatehtävästään ja hakeutuvan uusiin tehtäviin, taitoa ja tietoa häneltä ei puutu. Mitä pönkittää ja paikata Viljasen tietämystä, hänhän on presidentin suosikki saa häneltä kaiken tuen.- Fanni
Ketunhäntä kainalossa, kyllä kansa muistaa antaa häntä nilkkaan. Alkoi alamäki. Että erehtyikin... Maan äiti ei menettele noin.
että Rouva Presidentti ei meidän ääniä enää tarvitse ja myös presidentin viran arkku valmiiksi tehty viimeistä naulaa myöten.
Presidenttiä odottaa toisen virkakauden jälkeen muhkea eläke ja muistelmien kirjoitus.
Sen näkee, ken elää, miten hän tämän episodin kuvailee omasta näkövinkkelistään.Jopel kirjoitti:
että Rouva Presidentti ei meidän ääniä enää tarvitse ja myös presidentin viran arkku valmiiksi tehty viimeistä naulaa myöten.
Presidenttiä odottaa toisen virkakauden jälkeen muhkea eläke ja muistelmien kirjoitus.
Sen näkee, ken elää, miten hän tämän episodin kuvailee omasta näkövinkkelistään.Se tässä askarruttaa, miten kansa joka tietää, suhtautuu takkinsa kääntäjiin. Saamme nähdä demujen tuloksen jo kuntavaaleissa, jossa Jutta hehkuttaa unelmien täyttymystä.
Onko täyttymys se pressa unohtaa demokratian merkityksen Jutan juttu ideat ovat suoraan pilven hattaralta. Aika nä'yttää.Mitä demunaisten hokema tasa-arvosta toteutettuna mutu-tuntumalla saa aikaan.
Tässä nimitys asiassa tuli todeksi, "ei ole koiraa karvoihin katsominen". Pyörtää pyhät puheensa koko kansan presidentistä- RumaBen
reetta5 kirjoitti:
Se tässä askarruttaa, miten kansa joka tietää, suhtautuu takkinsa kääntäjiin. Saamme nähdä demujen tuloksen jo kuntavaaleissa, jossa Jutta hehkuttaa unelmien täyttymystä.
Onko täyttymys se pressa unohtaa demokratian merkityksen Jutan juttu ideat ovat suoraan pilven hattaralta. Aika nä'yttää.Mitä demunaisten hokema tasa-arvosta toteutettuna mutu-tuntumalla saa aikaan.
Tässä nimitys asiassa tuli todeksi, "ei ole koiraa karvoihin katsominen". Pyörtää pyhät puheensa koko kansan presidentistäTarja Halonen käytti eduskunnan antamaa valtaa.
Se valta on isompi kuin hallituksen mielipide.
Eduskunnan pitää ottaa tämä valta ensin pois ja vasta sitten hallituksella on päätösvalta, vaikka kuinka itkettäis.
Ehkä seuraavat Halosen toimia käsittelevät mielipidemittaukset kertovat, mitä mieltä kansa on. - Kaunis Regina
RumaBen kirjoitti:
Tarja Halonen käytti eduskunnan antamaa valtaa.
Se valta on isompi kuin hallituksen mielipide.
Eduskunnan pitää ottaa tämä valta ensin pois ja vasta sitten hallituksella on päätösvalta, vaikka kuinka itkettäis.
Ehkä seuraavat Halosen toimia käsittelevät mielipidemittaukset kertovat, mitä mieltä kansa on.Tuohan on tuttu jorina ilman Benin kommenttia.
Puheet demokratiasta ovat myös täyttä potaskaa tässä maassa.
- ikiteini
Liikanen sai teiniliiton konkurssiin, heh
- mitä ko.
kansliapäällikkö tekee ja mistä päättää. Mutta demokratiasta voisi tietysti keskustella. Miten lie tuo valta on jätetty presidentille.
- RumaBen
Seuraavalla presidentillä sitä valtaa ei kai sitten ole, jos nimittäin teidän valitsema eduskkunta niin päättää.
- Kaunis Regina
RumaBen kirjoitti:
Seuraavalla presidentillä sitä valtaa ei kai sitten ole, jos nimittäin teidän valitsema eduskkunta niin päättää.
Kuinka nyt noin syyttelet koko kansaa. Tilanne on se me kansalaiset äänestämällä valitsemme eduskunnan jäsenet. Edustajat sinne päästyään, päättävät mitä haluavat, ei siinä äänestäjien äänet mitään merkitsi.
Jokaisella puolueella on omat peruslinjat jotka sitten muuttuvat tilanteen mukaan. On se niin mukavaa tämän maan hallinto, ei heille kansan ääni ja tahto merkitse mitään.
Kansliapäällikön virka nimitys osoittaa ettei myöskään maan hallituksella ole monissa asioissa mitään valtaa. Kansliapäällikön nimityksen ymmärrän vain siten, siinä toimi hyvä sisko verkosto, joka takaa jatkuvuuden apupojan hommille. - globalisoivat
Kaunis Regina kirjoitti:
Kuinka nyt noin syyttelet koko kansaa. Tilanne on se me kansalaiset äänestämällä valitsemme eduskunnan jäsenet. Edustajat sinne päästyään, päättävät mitä haluavat, ei siinä äänestäjien äänet mitään merkitsi.
Jokaisella puolueella on omat peruslinjat jotka sitten muuttuvat tilanteen mukaan. On se niin mukavaa tämän maan hallinto, ei heille kansan ääni ja tahto merkitse mitään.
Kansliapäällikön virka nimitys osoittaa ettei myöskään maan hallituksella ole monissa asioissa mitään valtaa. Kansliapäällikön nimityksen ymmärrän vain siten, siinä toimi hyvä sisko verkosto, joka takaa jatkuvuuden apupojan hommille.Suomen eläkeläisten rahat varmaan kohta rikkaalle
Venäjälle! Meidän pitää varmaan maksaa kohta Venäjälle koituneet menot Georgian sodasta. Meiltä kun ei kysytä, minne M E I D Ä N itse omaksi eläkkeeksemme säästetyt rahat virtautetaan. RumaBen kirjoitti:
Seuraavalla presidentillä sitä valtaa ei kai sitten ole, jos nimittäin teidän valitsema eduskkunta niin päättää.
Kyllähän se on nähty jo niin monen vaalikauden jälkeen, että kansaa petetään vaalilupauksilla, oli sitten kyseessä mikä puolue hyvänsä.
- tehtäviä
Sisäinen turvallisuus ja maahanmuutto politiikka
- kuin pressalla
tehtäviä kirjoitti:
Sisäinen turvallisuus ja maahanmuutto politiikka
itsellään, kun noin yksinkertaisesti asian ilmaisee. Toimeenpanovaltaa lain puitteissa. Juu-u.
- sanomalla
että hän voi sanoa siinä mielipiteensä kuin ministerikin.
Väärin:
Ero on siinä, että ministeri on vastuussa parlamentille,
koko ministeriö on vastuussa parlamentille eli eduskunnalle,
mutta presidentti ei ole.
Osmo A. Wiio kirjoitti tästä jo v. 1994, kun Mauno Koivisto alkoi tehdä tuhojaan ja hölmöyksiään Suomen sisäpolitiikassa ja taloudessa.
Häntä olisi pitänyt kuunnella jo silloin.
Hän sanoi, etteivät suomalaiset kehity oikeaan parlamentarismiin ja DEMOKRATIAAN, ellei presidentistä tehdä edustuksellinen.
Sellaisia maita ovat Ruotsi, Norja, Tanska, Saksa ja Englanti. Edustukselliset valtionpäämiehet.
Halosen paras puoli on ulkonäkö.- edustajana
saisi valvoa kaikkia Suomen asioita, se on selvä.
Presidentti on vain yksi henkilö.
Diktatuurin jäänteitä? - hinauspalvelu
edustajana kirjoitti:
saisi valvoa kaikkia Suomen asioita, se on selvä.
Presidentti on vain yksi henkilö.
Diktatuurin jäänteitä?Ensimmäistä kertaa palstalle eksyneenä luin ketjun läpi.
Onpahan useilla pahansuopaa tekstiä. Odottaisi varttuneilta ja todennäköisesti valveutuneilta kansalaiselta edes hiukan kypsempää analyysinpoikasta.
Halonen toimi valtaoikeuksiensa puitteissa eli hänellä oli oikeus nimitykseen.
Pidän huonona suuntauksena, että armeijan tai sotilaskoulutuksen saaneita henkilöitä tulee (liikaa) esim. kansliapäälliköiksi.
Ja siitä pätevyydestä:
Tutkintojahan on Viljasella enemmän, hän on mm. juristi. Kokemustakin on. Ja nyt nimityksen tultua voimaan, on Laitisen "ylivoimaisuus" ns. soveltuvuustesteissäkin tullut vähintään kyseenalaiseksi.
Rekrytoijat saavat juuri sellaisen henkilön "soveltuvaksi" konsulttifirman avulla kuin haluavat.
Holmlund munasi ja Vanhanen peesasi. - MauriM
hinauspalvelu kirjoitti:
Ensimmäistä kertaa palstalle eksyneenä luin ketjun läpi.
Onpahan useilla pahansuopaa tekstiä. Odottaisi varttuneilta ja todennäköisesti valveutuneilta kansalaiselta edes hiukan kypsempää analyysinpoikasta.
Halonen toimi valtaoikeuksiensa puitteissa eli hänellä oli oikeus nimitykseen.
Pidän huonona suuntauksena, että armeijan tai sotilaskoulutuksen saaneita henkilöitä tulee (liikaa) esim. kansliapäälliköiksi.
Ja siitä pätevyydestä:
Tutkintojahan on Viljasella enemmän, hän on mm. juristi. Kokemustakin on. Ja nyt nimityksen tultua voimaan, on Laitisen "ylivoimaisuus" ns. soveltuvuustesteissäkin tullut vähintään kyseenalaiseksi.
Rekrytoijat saavat juuri sellaisen henkilön "soveltuvaksi" konsulttifirman avulla kuin haluavat.
Holmlund munasi ja Vanhanen peesasi.ja koko hallituksen yli.
Diktatoorinen temppu.
Se oli aika tyhmästi tehty, halusi näyttää valtaansa, joka on jäänne santarmi- ja kasakka-ajoilta Suomessa.
Kansaa ei enää pelotella kasakoilla Halosen tapaan, hänen ei (tuon vanhan lain takia) tarvitse vastata eduskunnalle tekosistaan.
Ministeri ja koko ministeriö vastaa teoistaan hallitukselle. - eduskunnalle.
MauriM kirjoitti:
ja koko hallituksen yli.
Diktatoorinen temppu.
Se oli aika tyhmästi tehty, halusi näyttää valtaansa, joka on jäänne santarmi- ja kasakka-ajoilta Suomessa.
Kansaa ei enää pelotella kasakoilla Halosen tapaan, hänen ei (tuon vanhan lain takia) tarvitse vastata eduskunnalle tekosistaan.
Ministeri ja koko ministeriö vastaa teoistaan hallitukselle.Kansan valta (=demokratia) tarkoittaa sitä.
- hinauspalvelu
eduskunnalle. kirjoitti:
Kansan valta (=demokratia) tarkoittaa sitä.
Presidentin valtaoikeudethan on jo kavennettu reippaalla kädellä.
Mutta esim. puheena olevassa nimitysasiassa Halosella oli täysi oikeus tehdä harkintansa mukaan.
Kohta eduskunta rupeaa taas puhumaan valtaoikeuksien oikeasta määrästä. Kuten tiedämme, kansa on aika selvästi eri mieltä kuin hallitus tai eduskunnan enemmistö.
Kansa haluaa presidentin, jolla on ainakin jonkin verran valtaa.
Silloin kun viimeksi keskustelua käytiin, puheena oli juuri tämä tilanne: presidentti ja yksimielinen hallitus vastakkain. Asia sivuutettiin aika vähin äänin.
Nyt tiedämme, että - ellei mitään kummempaa satu - pressa menettää valtansa.
Nyt tiedämme myös, että - ellei mitään kummempaa satu - seuraava pressa on porvaritaustainen. - Ulkonäkö ja käyttäytyminen
hinauspalvelu kirjoitti:
Presidentin valtaoikeudethan on jo kavennettu reippaalla kädellä.
Mutta esim. puheena olevassa nimitysasiassa Halosella oli täysi oikeus tehdä harkintansa mukaan.
Kohta eduskunta rupeaa taas puhumaan valtaoikeuksien oikeasta määrästä. Kuten tiedämme, kansa on aika selvästi eri mieltä kuin hallitus tai eduskunnan enemmistö.
Kansa haluaa presidentin, jolla on ainakin jonkin verran valtaa.
Silloin kun viimeksi keskustelua käytiin, puheena oli juuri tämä tilanne: presidentti ja yksimielinen hallitus vastakkain. Asia sivuutettiin aika vähin äänin.
Nyt tiedämme, että - ellei mitään kummempaa satu - pressa menettää valtansa.
Nyt tiedämme myös, että - ellei mitään kummempaa satu - seuraava pressa on porvaritaustainen.Suomea edustaessaan tärkeintä.
Kielitaito, ei ole kiva, jos aina seisoo hiljaa kuin M. Vanhanen.
Tai sitten toinen, vielä parempi vaihtoehto:
EI presidenttiä ollenkaan.
Nuo tunkeilut kahden lautasen kanssa saisivat jäädä historiaan, samoin solmioiden oikomiset. - ,,,
hinauspalvelu kirjoitti:
Presidentin valtaoikeudethan on jo kavennettu reippaalla kädellä.
Mutta esim. puheena olevassa nimitysasiassa Halosella oli täysi oikeus tehdä harkintansa mukaan.
Kohta eduskunta rupeaa taas puhumaan valtaoikeuksien oikeasta määrästä. Kuten tiedämme, kansa on aika selvästi eri mieltä kuin hallitus tai eduskunnan enemmistö.
Kansa haluaa presidentin, jolla on ainakin jonkin verran valtaa.
Silloin kun viimeksi keskustelua käytiin, puheena oli juuri tämä tilanne: presidentti ja yksimielinen hallitus vastakkain. Asia sivuutettiin aika vähin äänin.
Nyt tiedämme, että - ellei mitään kummempaa satu - pressa menettää valtansa.
Nyt tiedämme myös, että - ellei mitään kummempaa satu - seuraava pressa on porvaritaustainen....
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1911350
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138903- 85852
- 51758
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?51750Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253637Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä312601Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55589Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7585- 53584