Mä olen ollut päihderiippuvainen käytännössä 13-vuotiaasta asti, enemmän tai vähemmän käyttäen. Sain kahdeksan vuotta takaperin kavereiltani butaanipurkin, josta kokeilin ja totesin että hei, tästähän tulee hyvät kiksit eikä oo ees kallista! Pitihän sitä esittää kovaa, kun kaikki muutkin esitti.
No, tajusin että hiuslakka-, ja muotovaahtopullot sisältävät butaania myös ja imppasin perheeni kylpyhuoneessa kaikki paineet pulloista pois. En tiedä, tajusiko kukaan sitä mitä kylppärissä tein, mutta ainakaan he eivät sanoneet mitään.
Tulin raskaaksi 17-vuotiaana, siihen asti olin vetänyt kännejä, sekoillut miesten kanssa miten tahdoin ja käytin huumeitakin silloin kun sain. Silloin kun en saanut, olin kännissä. Raskauteni pysäytti minut selvinpäin olemiseen, mutta pian aloin taas kaivata sitä että saisi pään sekaisin. Siitä tunteesta ei helposti eroon pääsekään.
Alkoholi-, ja päihdeongelmieni takia menetin lapseni sosiaaliviranomaisten huostaan ja meno eikun jatkui. Syyllisyydentunne oman elämän hallitsemattomuudesta johti juomiseen, miesten kanssa makaamiseen ja heiltä varasteluun, jotta sain makaronia syötäväkseni. Joskus olin viikon syömättä tai peseytymättä, koska minua masensi ja silloin, kun halusin siitä pois, vedin pään sekaisin ties mistä.
Lopulta aloin olla niin ahdistunut ja lopussa, että yritin kolme kertaa itsemurhaa. Kaksi vuotta sitten seurustelin erään miehen kanssa, joka lupasi ettei koskaan hylkää minua, mutta jätti minut yksin juuri silloin, kun minulla oli kaikkein vaikeinta. Vainosin tätä miestä ja halusin hänet takaisin, luvaten ummet ja lammet paremmasta elämästä, vaikken sitä koskaan voinutkaan toteuttaa.
Kaikki tyssäsi siihen seitsemän kuukautta sitten, kun meno oli jatkunut siihen, että mieheni tuli kaverinsa luota kotiin ja käräytti minut kaikesta. Sen yön jälkeen opettelin elämään selvin päin, vaikka vaikeaa se oli. Vanhasta tottumuksesta kädet täristen halusin koko ajan lisää huumeita ja viinaa, mutta en ottanut enää yhtään. En ymmärtänyt itsekään, mistä voimani siihen sain. En vain ole ottanut yhtikäs mitään.
Huomasin voivani olla onnellinen ja pystyä katsomaan telkkaria olematta sekaisin - ja kyllästymättä mihinkään selvin päin. Se oli uskomaton tunne! Viina-, ja päihdepirut ovat pitkämielistä porukkaa, mutta ne hetket menevät ohi ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vähemmän ja laimeampina ne tulevat.
Minulla oli syy lopettaa: mies, joka rakasti minua niin, ettei jättänyt minua yksin, kun minulla oli paha olla. Kävin hänen kimppuunsa kun pääni oli sekaisin, vahingoitin häntä, satutin, yritin heittää ulos ja ties mitä, mutta hän ei lähtenyt. Hän näki, miten paha minulla oli olla, ja ilmeisesti tiesi, että osaisin rakastaa jos vähänkin selviäisin kierteestäni. En voi sanoin kuvailla kiitollisuuttani, ja hän ansaitsee sen että kohtelen häntä hyvin.
Ilman päihteitä voi olla - yllättävää minulle - onnellinen. Päihteistä saa tosiaan sen hetkellisen hyvän olon, mutta sen jälkeen tippuu kuiluun, jossa joku kuristaa. Sieltä ei pääse täydelliseen onnellisuuteen kuin vastustamalla valheellista hetkellistä hyvänolontunnetta. En sano, että lopettakaa tähän - ette te minun käskystäni sitä kuitenkaan tee, vaan se päätös lähtee teistä itsestänne. Mitä syitä teillä on jatkaa, ja mitä syitä lopettaa? Toivottavasti mietitte tätäkin lukuisista selviytymistarinoista tosissanne.
- Cittie**, 7kk ilman päihteitä.
No, tajusin että hiuslakka-, ja muotovaahtopullot sisältävät butaania myös ja imppasin perheeni kylpyhuoneessa kaikki paineet pulloista pois. En tiedä, tajusiko kukaan sitä mitä kylppärissä tein, mutta ainakaan he eivät sanoneet mitään.
Tulin raskaaksi 17-vuotiaana, siihen asti olin vetänyt kännejä, sekoillut miesten kanssa miten tahdoin ja käytin huumeitakin silloin kun sain. Silloin kun en saanut, olin kännissä. Raskauteni pysäytti minut selvinpäin olemiseen, mutta pian aloin taas kaivata sitä että saisi pään sekaisin. Siitä tunteesta ei helposti eroon pääsekään.
Alkoholi-, ja päihdeongelmieni takia menetin lapseni sosiaaliviranomaisten huostaan ja meno eikun jatkui. Syyllisyydentunne oman elämän hallitsemattomuudesta johti juomiseen, miesten kanssa makaamiseen ja heiltä varasteluun, jotta sain makaronia syötäväkseni. Joskus olin viikon syömättä tai peseytymättä, koska minua masensi ja silloin, kun halusin siitä pois, vedin pään sekaisin ties mistä.
Lopulta aloin olla niin ahdistunut ja lopussa, että yritin kolme kertaa itsemurhaa. Kaksi vuotta sitten seurustelin erään miehen kanssa, joka lupasi ettei koskaan hylkää minua, mutta jätti minut yksin juuri silloin, kun minulla oli kaikkein vaikeinta. Vainosin tätä miestä ja halusin hänet takaisin, luvaten ummet ja lammet paremmasta elämästä, vaikken sitä koskaan voinutkaan toteuttaa.
Kaikki tyssäsi siihen seitsemän kuukautta sitten, kun meno oli jatkunut siihen, että mieheni tuli kaverinsa luota kotiin ja käräytti minut kaikesta. Sen yön jälkeen opettelin elämään selvin päin, vaikka vaikeaa se oli. Vanhasta tottumuksesta kädet täristen halusin koko ajan lisää huumeita ja viinaa, mutta en ottanut enää yhtään. En ymmärtänyt itsekään, mistä voimani siihen sain. En vain ole ottanut yhtikäs mitään.
Huomasin voivani olla onnellinen ja pystyä katsomaan telkkaria olematta sekaisin - ja kyllästymättä mihinkään selvin päin. Se oli uskomaton tunne! Viina-, ja päihdepirut ovat pitkämielistä porukkaa, mutta ne hetket menevät ohi ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vähemmän ja laimeampina ne tulevat.
Minulla oli syy lopettaa: mies, joka rakasti minua niin, ettei jättänyt minua yksin, kun minulla oli paha olla. Kävin hänen kimppuunsa kun pääni oli sekaisin, vahingoitin häntä, satutin, yritin heittää ulos ja ties mitä, mutta hän ei lähtenyt. Hän näki, miten paha minulla oli olla, ja ilmeisesti tiesi, että osaisin rakastaa jos vähänkin selviäisin kierteestäni. En voi sanoin kuvailla kiitollisuuttani, ja hän ansaitsee sen että kohtelen häntä hyvin.
Ilman päihteitä voi olla - yllättävää minulle - onnellinen. Päihteistä saa tosiaan sen hetkellisen hyvän olon, mutta sen jälkeen tippuu kuiluun, jossa joku kuristaa. Sieltä ei pääse täydelliseen onnellisuuteen kuin vastustamalla valheellista hetkellistä hyvänolontunnetta. En sano, että lopettakaa tähän - ette te minun käskystäni sitä kuitenkaan tee, vaan se päätös lähtee teistä itsestänne. Mitä syitä teillä on jatkaa, ja mitä syitä lopettaa? Toivottavasti mietitte tätäkin lukuisista selviytymistarinoista tosissanne.
- Cittie**, 7kk ilman päihteitä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vaikka tällä palstalla on monenlaista kirjoittajaa, mutta sellainen tuntuma tulee vaikutavan kirjeesi perusteella, että me kaikki haluamme sinulle hyvää ja voimia jatkaa valitsemallasi tiellä.
Tsemmppiä sinulle.
tekstisi oli mukavaa luettavaa..että olet selvinnyt huumehelvetistä..nostan sulle hattua, että olet ollut todella sisukas..jatka samaan malliin!=)) itse haluisin olla yhtä vahva kuin sinäkin..siinä vielä valitettavasti onnistumatta, mutta yritys on todella kova..taistelen itseni kanssa joka ikinen päivä että otanko subua vai enkö..yhtä tuskaa..sitä oloa ei oikein voi edes sanoin kuvata..mutta ehkä se onni vielä kääntyy minunkin puoleeni=) mutta todella tsemppiä sulle!!!