Jotain vuodatusta..

Hei. En oikein tiennyt minne pistän tämän sekavan tekstin.....

Olen 18 tyttö täältä jostain ja pystyn usein sosiaalisissa tilanteissa käyttäytymään normaalisti siten ettei minua jännitä tai pelota kovin paljoo jne. mutta jälkeen päin kun olen yksinäni, etenkin ennen nukkuman menoa, kun pääni täyttyy ajatuksilla ja muistoilla, ne alkavat ahdistamaan valtavasti, joskus viiltelenkin sen takia että ajatukseni siirtyisivät muualle kuin niihin muistoihin. Ja usein nämä muistot on sitä että sanoin "hei" väärin tai jotain...
Ja minua ahdistaa ja hävettää myös valtavasti, etenkin kun olen hyvin yksinäinen ja syrjäytyväinen ja hieman ujokin ihminen, se että jos joku näkee minut yksin tekemättä mitään tai muuten vain haahuilemassa ympäriinsä. etenkin kun muilla ihmisillä on kaverinsa ja muut.. ja en voi usein olla kuvittelematta että he nauravat minulle nauraessaan..
Ja koska asun soluasunnossa jossa on yhteinen keittiö minun on mahdotonta mennä tekemään ruokaa pitemmäksi aikaa koska ahdistun valtavasti jos joku on näkemässä. Ruokailu ihmisten seurassa on myös vaikeaa.

Menneisyydessäni minulla on ollut jaksoja jolloin olen ollut erittäin masentunut ja saanut joskus paniiikkikohtauksia joiden takia en uskalla ja osaisi nykyään edes harkita parisuhdetta, mikä on hyvin vaikeaa etenkin jos on kovin ihastunut johonkuhun ja haluaisin joskus hamassa tulevaisuudessa perheen jne, ja joiden takia kerran erosin koulusta jossa minulla olisi ollut monia kavereita, mutta vainoharhaisuuteni ja apaattisuuteni vei nekin pois.. pelottaa hieman että jos niin käy uudestaan koska välivuosien jälkeen olen onnistunut hankkiutumaan taas kouluun.
En ole koskaan kuitenkaan hakenut kuitenkaan apua mihinkään koska pelkään hulluksi leimaamista ja sitä ettei kukaan kuitenkaan osaisi auttaa. tai sitä että he vähättelisivät minun oloani, koska saatan kuitenkin vaikuttaa usein hyvin onnelliselta vaikka sitä en ole...

Minulla on vielä muutama kaveri joita näen todella harvoin, ja en oikein uskalla uskoutua heillekkään. esitän heillekkin sitä samaa onnellista ja positiivista. jos sanoisin ettei kaikki olekkaan OK, hekin kaikkoaisivat kuitenkin.

joo..... onneksi on kuitenkin musiikki.. sitä sitten kuuntelen kun alkaa ahdistaa se kun pistin tämän tekstin...
4218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ja neuvoisin kyllä hakemaan rohkeasti psykologi-juttelu-apua.
Itse hain aikanaan jo 16 vuotiaana oma-aloitteisesti apua omiin vastaavanlaisiin ongelmiini ja siitä lähtien olen enmmän ja vähemmän aktiivisesti käynyt terapiassa ja syönyt lääkkeitä ahdistus/paniikkihäiriöön.
Ja ylläri: ei ne lääkkeet tehnytkään minusta hullua / hullumpaa vaan ainoastaan huomasin ajan kanssa, etten jännittänyt joissain tilanteissa niin kuoleman vakavasti.
Eikä myöskään tullut niin pahana noita iltahetkien tuntemuksia, joita itselläsikin kuvailit olevan.

Tiedän miltä tuo kaikki tuntuu ja oikeasti vaina apua hakemalla asiat voi mennä paremmaksi.
Toinen vaihtoehto on että asiat on aina näin kun nyt. Ja se on nimenomaan vaihtoehto, ei pakko!!

Ja, ei sitä terapiatouhua tarvitse kertoa kaikille tai ei edes kenellekään jos siltä tuntuu.

Viiltely on sen verran paha juttu jo, että älä hyvä ihminen jää yksin sen kanssa.

Tsemppiä kovasti

Äänestä

on hieman väärä sinulla nyt..

Anna itsellesi anteeksi menneet asiat,ei niitä voi kukaan muuttaa.

Äläkä suhtaudu itseesi ja sanomisiisi niin kuolemanvakavasti..puhu mitä puhut,
älä välitä siitä niin jälkeenpäin.
Korjaa mahdolliset väärinkäsitykset
aina heti tilanteen ollessa päällä.



Tai onhan sekin tietysti vaihtoehto että mietit
joka asian mitä teet tai sanot niin tarkkaan
etukäteen ettei virheille jää tilaa.
Anteeksi antaminen itselleen olisi ehkä kuitenkin helpompaa..

Äänestä

Tuota tekstiäsi lukiessa tuli sellainen tunne, etten ole yksin. Melkein sanasta sanaan samoin menee täälläkin, ainut ero että en ole itseäni viillellyt. Lähinnä kun tiedän miten paljon se satuttaisi äitiäni.
Minulla koko homma levisi kasaan kun piti aloittaa uudessa koulussa uudella paikkakunnalla ja vielä alalla joka ei pahemmin kiinnosta. Heti ensimmäisen päivän jälkeen iski pahemman puoleinen ahdistus ja nyt haluaisin vain jäädä peiton alle nukkumaan. Olen hakenut soluun asumaan, mutta tiedän ettei minusta ole vielä muuttamaan pois kotoa. Se tavallaan tarkoittaisi kaiken turvan ja turvallisuuden menettämistä. Kotona on sentään äiti ja isä ja vaikka jo parikymppinen olenkin, niin kun se paniikki iskee niin parasta on olla silloin kotona vanhempien luona. Äiti on todennut että jos nyt pari viikkoa edes yritän ja katsotaan sitten lisää mutta en tiedä jaksanko. Äiti myös ilmoitti että kotiin ei voi jäädä ihmettelemään vaan pakko on löytää töitä jos koulun lopetan. Joskus tulee vaan sellainen fiilis että äitikin vain yrittää päästä minusta nopeasti eroon vaikka tietääkin etten kestä paljon muutoksia. Psykologiakin on ehdottanut ja todennäköisesti se olisi varmaan ihan hyvä idea, mutta kun tuntuu niin typerältä puhua asiasta. Kun yrittää vieraalle ihmiselle selittää niin ei silloin osaa syvimpiä tunteita kertoa. Tulee vaan sanottua että vähän ahdistaa vaikka totuus on hyvinkin toinen.

Äänestä
  • sinne psykologille
    jos kerran sellainen mahdollisuus sinulla on!

    Eihän siinä kaikkea tarvitse heti olla selostamassa
    vaan vähän kerrassaan kertoa aina enemmän ja enemmän.

    Ja se muuttaminen ei nyt kuullostaisi kovinkaan hyvältä idealta..
    Voisi olla tietysti niinkin että saisit muutosta
    ja uudesta ympäristöstä energiaa jonkin aikaa,
    mutta jossei se toimisikaan niin sitten
    olisit ihan yksin sielä peiton alla kaikki päivät..


    Voit kirjoittaa minulle jos haluat jutella,
    osoitteeni löydät profiilisivultani.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


anilielie kirjoitti:

Hei. En oikein tiennyt minne pistän tämän sekavan tekstin.....

Olen 18 tyttö täältä jostain ja pystyn usein sosiaalisissa tilanteissa käyttäytymään normaalisti siten ettei minua jännitä tai pelota kovin paljoo jne. mutta jälkeen päin kun olen yksinäni, etenkin ennen nukkuman menoa, kun pääni täyttyy ajatuksilla ja muistoilla, ne alkavat ahdistamaan valtavasti, joskus viiltelenkin sen takia että ajatukseni siirtyisivät muualle kuin niihin muistoihin. Ja usein nämä muistot on sitä että sanoin "hei" väärin tai jotain...
Ja minua ahdistaa ja hävettää myös valtavasti, etenkin kun olen hyvin yksinäinen ja syrjäytyväinen ja hieman ujokin ihminen, se että jos joku näkee minut yksin tekemättä mitään tai muuten vain haahuilemassa ympäriinsä. etenkin kun muilla ihmisillä on kaverinsa ja muut.. ja en voi usein olla kuvittelematta että he nauravat minulle nauraessaan..
Ja koska asun soluasunnossa jossa on yhteinen keittiö minun on mahdotonta mennä tekemään ruokaa pitemmäksi aikaa koska ahdistun valtavasti jos joku on näkemässä. Ruokailu ihmisten seurassa on myös vaikeaa.

Menneisyydessäni minulla on ollut jaksoja jolloin olen ollut erittäin masentunut ja saanut joskus paniiikkikohtauksia joiden takia en uskalla ja osaisi nykyään edes harkita parisuhdetta, mikä on hyvin vaikeaa etenkin jos on kovin ihastunut johonkuhun ja haluaisin joskus hamassa tulevaisuudessa perheen jne, ja joiden takia kerran erosin koulusta jossa minulla olisi ollut monia kavereita, mutta vainoharhaisuuteni ja apaattisuuteni vei nekin pois.. pelottaa hieman että jos niin käy uudestaan koska välivuosien jälkeen olen onnistunut hankkiutumaan taas kouluun.
En ole koskaan kuitenkaan hakenut kuitenkaan apua mihinkään koska pelkään hulluksi leimaamista ja sitä ettei kukaan kuitenkaan osaisi auttaa. tai sitä että he vähättelisivät minun oloani, koska saatan kuitenkin vaikuttaa usein hyvin onnelliselta vaikka sitä en ole...

Minulla on vielä muutama kaveri joita näen todella harvoin, ja en oikein uskalla uskoutua heillekkään. esitän heillekkin sitä samaa onnellista ja positiivista. jos sanoisin ettei kaikki olekkaan OK, hekin kaikkoaisivat kuitenkin.

joo..... onneksi on kuitenkin musiikki.. sitä sitten kuuntelen kun alkaa ahdistaa se kun pistin tämän tekstin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu