Tuorreimman tutkimukseni mukaan moottoriveneilijät ovat noin 57,3% älykkäämpiä kuin keskiaikaisella purjevoimalla liikkuvat toverinsa. Tutkimukseni perustuu lähipiirissä suorittamiini havaintoihin ja tarkempien mittausten vuoksi uskoisin lukeman olevan reilusti alakanttiin. Jo muinaiset Foinikialaiset osasivat purjehtia, mutta moottoriveneistä tai niiden huollosta heilläkään ei ollut tietoa. Nopeasti voidaankin siis laskea, että purjehtiat ovat moottoriveneilijöitä noin 2000v jäljessä.
Moottoriveneilijät
älykäämpiä
503568
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 50
Vanhimmat
että moottoriveneilijät ovat myös sivistyneempiä.
Yllä olevan voi kuka tahansa todeta yksinkertaisella testillä: otetaan 20 satunnaista viestiä Suomi24:n sekä "Purjehdus" että "Moottoriveneily" -palstoilta ja annetaan 1 piste jokaisesta viestien törkeydestä tai kanssaveneilijän/veneen mollaamisesta. Purjehtijat voittavat pistekilvan 10-0.
Mahtoikohan edellisen viestin kirjoittaja ajatella hetkeäkään viestinsä sisältöä ja aihetta? Ai niin, tätä "yleistä veneilystä"-osiota ei laskettukaan mukaan.
Jaa... käykö purjehtijat moottoriveneilijöiden palstalla heitä mollaamassa? En tiedä kun en ko. palstaa seuraa.
Purjehduspalstalla on kyllä tunnettuja moottoriveneilijähäirikköjä, JR etunenässä rättihomojuttuineen ja kirveestäpäähänkaikille... uhoamisineen.
Ihanko tosi purjehtijat moottorivenepalstalla ovat vielä sivistymättömämpiä?
Otetaanpa viimeisen viikon aikana postatut viestit ja lasketaan. Pääset sinäkin juuri ja juuri mukaan juhlistamaan murskavoittoa. Täydellinen tulos on meidän omalla palstalla, josta en löytänyt yhtäkään purjehtijan kirjoittamaa törkeyttä.
Löpön hinnankin tuupatessa taidan vaihtaa tuulivoimaan. Ehkä vanhat tutut karsatelee, mutta taidan saada parempia uusia.
itse tunnen purkkarisakkia kans ja pari tyyppiä ei nosta rättejään ylös, ellei ole "kavereita" mukana, vaan ajelee koneella, jos saa sen tulille ja ellei, heillähän on kännykät, jolla soittaa kaverille ja sekin on tänä kesänä nähty pari kertaa.
Kaveri hinaa takasin ja tutkittuaan asiaa hetken, laittaa koneen käyntiin tekemättä juuri mitään.
Sällit on rättisakissa oikeita seiloreita jne...hehheh...
minut, nimittäin käytän moottorivenettä kulkupelinä ja mm. kalastukseen. Parempana vapaa-aikana lähden purjehtimaan. Teen jopa 4 viikon purjehdusreissuja. Moottoriveneellä ei tulisi mieleenkään tehdä mitään sellaista. Onhan täysin ääliömäisen helppoa ja yksinkertaista käynnistää kone ja ajella minne huvittaa. Se on myös tylsää. Toisaalta tylsyyteen auttaa moottoriveneen nopeus. Kaikki hohdokkuus kuitenkin puuttuu moottoriveneilystä.
Soutveneilijät ne vasta ovat jotain ! Lihasvoimalla pääsee juuri sinne minne haluaa. Ei ole riskiä että moottori sammuu tai että purjeet repeävät ja matka katkeaa kesken kaiken. Mikäli pieni yhdenhengen soutuvene ei ole riittävän suuri ja turvallinen tarttee hankkia kaleeri ja orjat sitä soutamaan, näin tekivät jo antiikin fiksut ja varakkaat ! Siinä vaan tarvitsee sitä lihasvoimaa kun lyö rummulla tahtia soutuorjille tai kun niitä pitää ruoskia vauhdin nostamiseksi :)
Uimarit ne on tosiveneilijöitä, ei ne tarvii hevosvoimia eikä purjeita. Oli saasteetonta ja ympäristöystävällistä veneilyä, kun pari kaveria pyyhkäisi uimalla lahden yli Viron puolelle. Suosittelen tätä saasteetonta matkailumuotoa kaikille tuleville Tallinnan risteilylle aikoville, talvella voi sinne risteillä suksilla tai luistimilla.
huippu on ajaa purjevenettä moottorilla.
Tosin jutussa on mutkistavia tekijöitä. Pienemmällä nopeudella tehdään lyhyempiä matkoja, joten kärsimyksen määrä on siltä osin sama nopeamman kanssa. Toisaalta moottorilla kulkeva purjevene muistuttaa olosuhteiltaan enemmän ankkurissa olevaa, joten siinä voi elää ja asua normaalisti. Ainakin siihen saakka kun joku vetää vierestä ajamalla ne kuuluisat kahvivedet syliin.
Uimari on uimari, sanoohan sen jo nimikin. Sitäpaitsi ei tuo Hki - Tallinna uinti ollut mitään saasteetonta. Mitä olet mieltä niiden saattoveneiden tyhjäkäynnillä savuttaneista moottoreista?
Olisivat uineet yksin ilman saattovenettä, niin olisi hiilijalanjälki ollut pieni !
voi kukin syyttää vain itseään, jos purjeveneellä ajaa moottorilla! En syllistyisi itse siihen. Käytän toki kulkupelinä moottorivenettä ja lomailuun purjevenettä.
Jos moottoriveneilijät ovat niin älykkäitä, miksi he odottivat rannalla vuodituhansia päästäkseen merille?
Hehän ovat 2000 vuotta jäljessä, purjehtijat osasivat liikkua merillä jo aikojen alussa, kun moottoriveneilijät yrittivät vielä päästä puusta alas.
Ja kun löpö loppuu, loppuu moottoriveneily, tuulet eivät lopu.
Tiedän ison seuran, jossa muutama pariskunta tekee pidempiä reissuja purjeveneellä.
Muut vihaavat kallistelua niin paljon, että purjehtimisen tuuliraja on vedetty 6 metriin sekunnissa.
Tunnen monia, jotka eivät siedä moottoriveneen paukuttavaa kyytiä, kun munuaiset irtoavat, eivätkä matkamoottoriveneiden holtitonta keinumista.
Siksi he ovat valinneet purjehduksen.
Mitä isompi aallokko, sitä mukavampaa on purjeveneessä.
Tyynellä on molemmissa samanmoinen kyyti:)
monia, jotka valitsevat omaa käyttötarkoitustaan vastaavan veneen ja pitävät tällaista keskustelua täysin absurdina.
Osallistut keskusteluun?
Minäkin tunnen ihmisiä, joidenka mielestä veneily yleensäkin on turhaa ja tyhmää, kun autolla ja lentokoneellakin pääsee.
en saisi osallistua. Miksi itse osallistut?
Että en pidä tätä keskustelua absurdina, vaan hauskana ajantappajana tylsänä työpäivänä.
Kerro vielä tarkasti ne purjevenemallit, jotka eivät kallistele purjehdittaessa 7 metrin tuulessa, niin älyttömästi että siksi jäädään mieluummin satamaan tai mennään koneella.
Minä kerron sitten matkamoottorivenemallit vastaavasti.
ovat yleensä mukavimmillaan juuri tuossa 7 m/s vastatuulessa tai sitten 7-14 m/s myötäisen puoleisissa tuulissa. Sopivasti ja vakaasti hieman kallellaan, jotta meno on tasaista ja varmaa. Vauhtiakin mukavasti.
Puhuttekohan te nyt vähän eri asioista? Useimmat perhepurjeveneet kulkevat tuollaisessa tuulessa vähän kallellaan, mutta se on eri asia kuin kallistelu. Minä ainakin ymmärrän "kallistelulla" puolelta toiselle tapahtuvaa keinuntaa. Sitä kutsutaan usein myös rullaukseksi.
Vrt: "tippua" on eri asia kuin "tipahtaa". Tippuminen on toistuvaa, esim. räystäältä tippuu vettä. Joskin tämä merkitysero on kyllä nykykielessä selvästi hämärtynyt.
Jos purkkari rullaa, niin se johtuu aallokosta, ei suoraan tuulesta. Eikä perhepurjevene kyllä vielä 7-metrisessä mitenkään älyttömästi kallistu.
Muuten: pahoittaisitko kovasti mielesi, jos pyytäisin käyttämään jotain muuta nimimerkkiä. Kun tuli rekisteröityä tämä itselleni ja on tullut sitä käytettyä silloin tällöin vuosien varrella ennenkin.
Purjeveneen kuuluukin kallistua.
Se on osa purjehdusta.
Mutta ei kai kukaan purjehtija jää maihin 7 metrin tuulella?
Kysy vaimolta ja lapsilta varmistus vielä tähän purjeveneen ominaisuuteen ja kysymykseesi.
ole sanonut pitäväni tätä absurdina. Enkö saisi keskustella samoin perustein kuin sinäkin.
3 vuotta sitten ostin veneen, muu perhe ei ollut koskaan purjehtinut, vain moottoriveneillyt.
Niin vaimo kuin lapset innostuivat purjehduksesta kuin hullut puurosta.
Moottoriveneen rullaamisesta ja hakkaamisesta eivät enää halua kuullakkaan.
Viime kesänä olimme pohjanlahden ylityksellä mukana, jossa oli useampikin vene.
Sivuttaisaallokko oli melkoisen korkea ja hankala.
Mukana olleesta n. 10 metrisestä matkamoottoriveneestä siirtyi perheen vaimo meidän veneeseen, kun ei enää kestänyt jatkuvaa rullaamista, ja oli merikipeä.
Loppukesästä vaihtoivat moottoriveneen moottoripurteen.
Saarten suojissa ja tyynellä moottoriveneessä on ihan kiva joskus ajella, mutta kun alkaa oleen tuulta ja merenkäyntiä, on purjevene huomattavasti mukavampi. Kallistuminen vain vakaannuttaa kulkua.
Otan osaa jos vaimosi ei ole purjehtija :-(
Purjeveneessä kesänsä vaippaikäisestä viettäneet penskat taasen eivät voi pitää purjeveneen luontaista kulkuasentoa mitenkään erikoisena, mitäs tuota kyselemään.
Peräaallossa rullaamisesta tai tuulen tyynnyttyä mainingissa keikkumisesta ei kukaan tykkää. Mutta siitä ei kait ollut kyse?
Pituus 30ft tai yli, tasaperä, uppouma väh. 7tn, syvä V, 2 isoa konetta ja avoimen valtameren rannikolle soveltuva matkamoottorivene.
Nämä ehdot täyttävät matkaveneet eivät kallistele, kallistu tunniksi, hetku tai hakkaa juuri missään Itämeren olosuhteissa.
Oletko huomannut, että monissa valtamerille tarkoitetuissa matkamoottoriveneissä on pieni mastontynkä, johon saa menoa vakauttavan pienen purjeen.
"monissa valtamerelle tarkoitetuissa matkamoottoriveneissä on"
Kerro sen tarkka merkki ja malli.
Laita vaikka yachtworldiin hakusanaksi trawler, ja katsele siitä.
Tiedätkö yhtään mitään mitä kirjoittelet?
Kerro takka merkki ja malli purjeveneestä, jolla on huonompi mennä aallokossa, kuin saman kokoisella moottoriveneellä.
Anna sinä Pilot Boat hakusanaksi, mutta älä sekoonnu muuten enää - vai troolaria tarjotaan.
Anna sinä Pilot Boat hakusanaksi, mutta älä sekoonnu muuten enää - vai troolaria tarjotaan.
Myrskyssä ja kovassa sellaisessa ei ollut ketään liikkeellä minkään kokoisella matkaveneellä, joten en voi verrata muiden äärimmäistä meri- kelpoisuutta.
Trawler ei todellakaan ole vain troolari.
Vai onko grand banks tunnettukin troolareistaan?
Olipas yllättävä tieto.
Entäs se Pilot Boat?
Tuli 1 sivullinen osumia, ei ole monta merikelpoista matkamoottorivenettä myynnissä:)
Ensimmäinen jonka avasin, on kyllä enemmän troolarin näköinen kuin trawler hakusanalla.
Ja mikäs siinä sojottaa, maston tynkä, olisikohan vakauttamista varten?
Trawler hakusanalla tuli muuten 24 sivullista.
Trawlereita on montaa lajia, Fishing, comersial....
Tässä muuten linkki alan julkaisuun, jos oikeasti olet kiinnostunut merikelpoisista veneistä.
http://www.trawlersandtrawlering.com/
Löytyykö monta troolaria lehdestä.
Näemmä Beneteau ruvennut myös valmistamaan troolareita:
http://veneily.venelehti.fi/2007/page.asp?cat=14&select=353
Kerrotko tarkasti Trawler matkaveneesi merkin ja mallin?
Nimesi, osoitteesi ja puhelinumerosi?
Pois isin koneelta!
On kumman hiljaista, miksiköhän kukaan ei vastaa näin yksinkertaiseen kysymykseen?
Ehdottamasi malli ei ole valtamerikelpoinen vaan
avomerikelpoinen.
Valtamerikelpoista moottorivenettä ei edes ole.
Purjeveneistä suurin osa on valtamerikelpoista.
Alkaako närästää kun sekaantuu juttuihin, joista ei ole hajua.
Pois sinäkin isin koneeta.
Avoimen valtameren rannikolle on.
Kerro vielä se troolarijuttu!
Taidat olla JR valepuvussa.
siellä mahtoi olla, jos jonkun vaimo pystyi siirtymään veneestä toiseen? Pahalla kelillä tuo on mahdollista lähinnä jonkun laivan antamassa suojassa tai kumiveneen/lautan avulla.
Keli oli 12-14 metriä etelästä, joka voi merenkurkussa tehdä ihan mukavan aallokon.
Ei siis mikään myräkkä, mutta moottoriveneelle ihan tarpeeksi.
Oli mukana myös SAR:in isompi vene, joka sekin olisi voinut naisen ottaa kyytiin, mutta me satuimme olemaan sen verran lähistöllä.
aika monesti on tullu nää ensimmäisen pystyihmisen älykkyysosamäärällä(vai liioittelinko) rättipaatit konevoimalla vastaan. ei kolmioo ylhäällä, ei.. Silti kuvittelevat että HEITÄ pitää väistää. P:n V:tut.. säälittävää sakkia. eli kyllä ne tuuletkin joskus vaan loppuvat..vai miksi rättiporukka käyttää niitä. pitäis ottaa kaikki koneet pois sellaisista vehkeistä jossa joku paskanen rätti lepattaa tuulessa!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=111&conference=669&posting=22000000037272505
Vene on SAR-luokitettu hyväksytty, palamaton, ja uppoamaton. Esittämänne troolarit ja purjeveneet palavat, eikä niitä hyväksytä SAR-luokkkaan.
Jos ei merelle aio.
Eikö kannattaisi lähteä vesille ja lopettaa tämä naurettava kirjoittelu.
mitä paskaa??!!
Mites nää känniöykkärit, ja v8-koneita huudattavat lippispäät "vittu sul o hyvät äänet"
.. moottoriveneilijän ei tarvitse osata merenkulkua.Sen kun ostaa plotterin kaupasta kännissä, veneen krapulassa ja sitten merelle dokaamaan. Merivartioston tilastoista saa käydä katsomassa, että 98% hätään joutuneista on moottoriveneilijöitä, ja ruorijuopoista n. 90% ..
luokaton kirjoitus.