Kaaso vaihtoon

Mitä merkitystä, jos joku tietää hääpuvun mallin etukäteen? xD

Huhhuh, kaikkee sitä kuuleekin...

On todella mahdollista, että muut ovat kuulleet häistäsi jostain muualta kuin kaasoltasi (et kertonut, olitko puhunut asista hänen kanssaan). Jos kotipaikassasi kaikki tuntevat toisensa, on ihan mahdollista, että kuka tahansa asiasta tietoinen on voinut paljastaa salaisuuden. Turha rikkoa hyvää ystävyyttä tälläisen takia.

Just näin, et varmaan muista jonkin ajan kuluttua, että tieto levisi eteenpäin ennen aikojaan. Se on kuitenkin pientä (mielestäni) siihen verrattuna, että kaaso ei millään tavalla halua ottaa osaa mihinkään häihin liittyviin asioihin.

Minulla kävi niin, vaikka takana oli yli 30 vuotta ystävyyttä. Tosin asumme muutaman tuhannen kilometrin säteellä toisistamme, mutta siltikin pettymys oli tosi suuri ja hääpäivän aamu meni kyyneliä niellessä. Kaaso ei halunnut tulla mukaan meikkaukseen (sanoi, että mitä hän siellä tekee, eihän häntä kammata eikä meikata). Ei liioin halunnut tulla auttamaan pukeutumisessa, johon oikeasti tarvitsin apua. Kaikki suunnitelmat menivät niiltä osin uusiksi ja vanhempieni täytyi tulla auttamaan ko. hommassa. Kaasosta oli mukavampaa lähteä suoraan häihin hotellilta, jossa sai rauhassa itse pukeutua ja laittautua. Kirkossa nakkasin hänelle kukkapuskan käteen - hyvä oli kun huomasin missä istui, sillä oli takarivissä ja sielläkään ei edes reunassa. Itse häissä hän ei tietenkään sanonut mitään eikä ottanut millään tavalla osaa ohjelmiin.

Olisi pitänyt arvata jo siinä vaiheessa, kun meillä oli yhteinen get-together pari päivää ennen häitä. Kaasoni vei mukanaan muutamia ihmisiä kesken tilaisuuden, kun hänellä tuli kova nälkä ja piti päästä syömään jonnekin muualle... Näinhän oli tarkoitus tehdäkin yhdessä kaikkien kanssa, mutta hän ei malttanut odottaa!!!

Olin todella loukkaantunut hänelle ja vielä kun paljastui, että hän ja miehensä antoivat ehdottomasti vähiten "lahjarahaa", vaikka heillä ei juuri rahasta ole puutetta. Itse en kehtaisi edes antaa niin vähää!!!

Lopputulemana oli se, että pidin etäisyyttä häneen ensimmäisen vuoden ajan, sillä teki niin pahaa edes jutella. Olin sydänjuuriani myöten loukkaantunut ja anteeksiantaminen on ottanut tosi koville. Kaiketi tässä joutui myöntämään itselleen, ettá ystävyys onkin ollut kaikki nämä vuodet ihan jotakin muuta kuin sen oletin olevan? Nykyään olemme yhteydessä silloin tällöin ja ihan hyvissä merkeissä, mutta totuudennimissá en voi koskaan unohtaa tapahtunutta enkä enää tunne samoin häntä kohtaan. Surullista, eikö?