tuossa menin läpi noita krekon tilastoja. niistä kannattaa huomioida se, paras maa oli tuttuun tapaan venäjä, joka otti kolme sarjavoittoa. lisäksi lohkesi hopeaa ylimässä sarjassa, jonka voitto meni kuubaan.
noteerauksen arvoinen seikka on se, että paras "länsimaa" oli - ainakin minulle - yllättäen ranska. patonkimaahan meni kaksi mitalia; kultaa sarjassa 66 ja pronssia sarjaa ylempänä. tätä kautta ranska oli krekossa myös kisojen toiseksi paras maa.
lisäksi kannattaa noteerata että myös italiaan meni voitto, sarja 84 kg oli pizzan kotimaan heiniä. muita länsimitaleja ottivat saksa (hopea 96 kg) ja usa, jonka painija oli samassa sarjassa kolmas.
eli jotain on tehty oikein ranskassa ja toki muissakin mitalin ottaneissa länsimaissa. itselläni ei ole tarkkaa tietoa siitä, että mistä nuo maat ovat esim. hankkineet valmentajan (venäjältä? muualta vanhasta itäblokista?) vai onko väännetty kotimaisilla opeilla?
sen verran muistan, että ateenan kisoissahan muuan marko yli-hannuksela oli ainoa mitalin "länsimaisilla opeilla" vääntänyt painija. nyt näitä vastaavia "tapauksia" oli enemmän. jos kyse ei ollut muualta saadusta avusta. siis valmentaja palkattu ulkomailta.
joka tapauksessa nyt kannattaisi selvittää se, mitä ranskassa on tehty "oikein"? eli eri tavalla kuin viimeksi? ja kannattaisiko siitä ottaa jonkin verran oppia?
muuten ei muuta kuin nokka kohti lontoota. ja ilman muuta silloin pitää myös tehdä pitkän linjan suunnitelma ja asettaa tavoitteeksi kaksi mitalia. lontooseen tähtäävien painijoiden tulee tietysti myös sitoutua hommaan. pitää löytää halu ja kyky mennä kohti tavoitetta.
suomalaiset painijat voisivat ottaa esimerkkiä mitalin hankkineilta suomalaisnaisilta. kun vuorotyötä tekevä kahden lapsen äiti voittaa olympiakultaa, niin silloin on kyse valtasta tahdosta ja tietysti myös taidosta. ja sitä ei yhtään himmennä se väite, että kyseessä olisi "marginaalilaji".
samaa voi sanoa soutuhopeaa tuoneesta suomen parivaljakosta. heistäkin paistoi suoraan sanoen läpi halua saavuttaa jotakin. heidän tiensä mitalille oli myös kieltäymyksiä täynnä, sillä soutukin on painoluokkalaji. hatun arvoinen suoritus. ja enemmänkin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
urheilua ja suurin osa heistä ei edes näytä urheilijoilta.
mikä on urheilua ja mikä ei. nyt oli kyse siitä, että mistä ihmeestä kyseenomainen perheenäiti taikoi sen tahdon joka olympiavoittoon tarvitaan? tasoerot kun olympialaisissa kisaavilla urheilijoilla on yleensä niin pienet, että "tahto voittaa" on hyvin usein ratkaisevaa.
taas toisaalta on painin puolella sanottu myös niin, että syy siihen miksi pöllyste sai lähteä oli siinä, että hänen treenitahtinsa oli painijoille liian raju. normaali treeni kuulemma vielä menetteli, mutta kun piti aloittaa venäläistyylinen kilpailuun valmistava treeni, niin silloin osa maajoukkuepainijoista ryhtyi protestoimaan.
pitääkö tämä tarkasti ottaen paikansa, niin sitä en tiedä. joka tapauksessa myhin ja ahokkaan menestys pöllysteen lähdön jälkeen kertoo siitä, että jotain täälläkin osataan. ei tuo tieto-taito ole voinut kadonnut hetkessä "maailman tuuliin". jossain se lymyää...