Meillä on parivuotias leikattu kolli, aivan ehdottoman suloinen ja mukava tietysti. Yksinään sen ei tarvitse olla melkein koskaan, täällä on aina joku leikkimässä ja sylittelemässä ja silittelemässä. Pahoja se ei ole tehnyt ja luulenpa näin ihmisnäkökulmasta sen olevan ihan tyytyväinen kissa. Mutta aina kuulee, että lajitoveri on ihan ehdoton juttu. Onhan se varmaan niin. Onko siis mahdollista ottaa pentu samaan taloon, jossa on jo 'yksinvaltiaana' kollikissa? Onko teillä kokemuksia? Hyviä? Huonoja? Suuttuukohan kolli vai riemastuuko? Mitä luulisitte? Omaan kissarakkauteeni mahtuisi kyllä kaksikin kissaa.
Mamma, auta!! (ja muut)
Bobbe
8669
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minulla on asiasta kokemusta vaikka kuinka paljon. Kyllä se pääsääntöisesti on mahdollista, usein leikattu kolli ja kolli yleensäkin ottaa kissanpennun vastaan hyvin. Tietysti poikkeuksiakin on koska kissathan tunnetusti ovat yksilöitä. Suurempi silti olisi ongelmasi jos kissasi olisi narttu.
Pari vuotta sitten, meille tuli kolme vuotiaan leikatun kollin seuraksi toinen leikattu kolli. Vieläkään ei ole mitään ylimpiä ystävyksiä, mutta sietävät kuitenkin toisiansa, eikä mitään pahempia tappelun nujakoita synny. Pieniä erimielisyyksiä niillä on jatkuvasti, mutta kunnioittavat kuitenkin toistensa rauhaa.
Ensimmäinen kissa oli leikattu narttu ja otimme hänelle kaveriksi pennun (narttu). Pentu pelkäsi muutaman päivän vanhempaa, mutta esim. kolmevuotiaaksi asti vanhempi pesi tulokkaan. Ovat ylimmät ystävät - puolustavat toisiaan.
Tosin olemme alusta asti pyrkineet osoittamaan molemmille yhdessä sekä erikseen huomiota, varsinkin alussa mielestäni jo kotona asuva tarvitsee tukea - koska tuleehan toinen hänen reviirilleen.
Mun 2 kissaa on hankittu Hesyn kautta. Olivat omakotitalossa ja toinen ei sietänyt muiden kissojen seuraa. Siis kissalla oli oma huone ja muut kissat liikkui vapaasti muissa huoneissa. Sattui sitten niin että ovi oli jäänyt raolleen ja tämä toinen tuleva kissani oli mennyt sisään. Kotiväki oli säikähtänyt tulevaa tappelua, mutta mitään tappelua ei sitten tullutkaan. Kissoista tuli "soulmates". Niinpä ne luovutettiin eteenpäin parina eikä erillään.
Kissat valitsee kaverinsa itse. Käytännössä tämä vaan harvemmin onnistuu niin hyvin kun mun kissojen kohdalla.
kyllä mielestäni kissat sopeutuvat toisiin aivan hyvin, minulla oli ensin yksi kissa, sitten hankimme koiran, meni pari viikkoa ja he olivat ylimmät ystävykset, vuoden päästä meille tulla tupsahti 8 viikkonen kollikissan pentu, ja nämä kaksi kaverusta, kummatkin tyttöjä, ottivat tämän pienen pojan yhteiseksi lapsekseen. eli nyt tämä vauveli saa kummaltakin aamupesun ja käytösopetusta, suosittelen että otan kamun kissallesi, sillä myös sinulle on siitä paljon hupia.ja pidä myös kamera aina lähettyvilläsi..
tullut paljon palautetta onnistuneista jutuista. Oma mielipiteeni on (taas kerran), että se riippuu monesta asiasta koska kissat ovat yksilöitä ja kokevat asiat eri tavalla. Myös reviirikäytös vaikuttaa sopeutumiseen ja se taas riippuu kissan elämänkaaresta aikalailla, tarkoitan tällä sitä, että onko esim. naaraskissa synnyttänyt vai ei. Normaalistihan isommassa laumassa eniten pentuja tehnyt tai vanhin naaras on johtaja ja sen käytös riippuu sitten taas yksilöstä (meillä tuo johtaja hallitsee "lempeällä kädellä", sen ei tarvitse todistaa valtaansa vaan esim. riidat raukeavat kun hän purjehtii paikalle).
Urokset ovat yleensä "velikultia", niin leikatut kuin leikkaamattomatkin eivätkä normaalisti pidä pientä pentua uhkana reviirillään. Olen nähnyt paljon sopeutumis tarinoita niin aikuinen/pentu kuin aikuinen/aikuinen välillä ja olenkin sitä mieltä, että on harvinaista jos kissat eivät sopeudu toisiinsa. Jollakin se vie enemmän aikaa kuin toisilla.
Heips!
Mulla oli n.1 vuotias leikattu kollikissa ja otin sille kaveriksi pienen tyttökissanpennun. Ja kuinkas sitten kävikään, tämä Miku- kolli rupesi täyspäiväseks emoks Niisku-vauvalle. Se hoiti sitä kuin omaa pentua ja aivan kuin olis sen emo. Meillä ei ollut koskaan mitään ongelmia näiden kissojen kanssa.
Sitten vain kävi niin ikävästi että, Miku- kolli jäi auton alle ja kuoli. Niiskun kanssa sitä aikamme surimme ja sitten otimme n. 3 kuukauden ikäisen poika- pennun Niiskulle kaveriksi. Ja hyvin on yhteiselo alkanut sujua niilläkin.
Kannattaa ainakin kokeilla ottamalla toinen kisu kaveriksi, eihän se asia muuten selviä.
Mun mielestä sillä ei ole merkitystä ottaako tytön vaiko pojan, en ole ainakaan huomannut! Mulla on nimittäin ollut joskus löytökissoja paljonkin, ja yleisesti ottaen ne sopeutu aina toisiinsa. Olipa ne leikattuja tai leikkaamattomia, tyttöjä tai poikia, aikuisia tai pentuja. Mutta onhan kissoissakin erilaisia luonteita.
Toivotan onnea teille!
Tuli vaan mieleen tämmönen ihana tapaus. Löysimme lähiön pihalta kissan jonka sitten tiesimme olevan hylätty. Minä en voinut ottaa sitä meille mutta naapuri saattoi. Okei, naapuri lähti käymään sitten samana päivänä kauppaan pikaisesti ja eikös kun hän tulee takaisin kaikki 3 ole sulassa sovussa löhöämässä vierekkäin sängyssä. Oma vanha kissa, oma vanha koira ja tämä uusi tulokas. Niin hyvin tulivat toimeen!