Mikähän siinä on että ministerit eivät oikein osaa ottaa järkeä käteen turvallisuus asioissa? Haihattelevat jotenkin taivaissa.
Ihmisiä hukkuu suomessa jokun kymmentä. Hukkuneet ovat kalaveneistä. Pieniä soutuveneitä joissa ei tarvi olla pelastusliivejä mukanakaan. Sekä ei ole promillerajaa. Hukkuneita on myös saunasta uimaan lähteneitä. Joku ihan isommasta veneestä satunnaisesti putoaa.
No tähän ministerit miettivät promillerajan laskemista. Ja valvonnan lisäämistä. Sekä liivien käyttöpakkoa. Mutta sekään ei taitaisi koskea soutuveneitä.
Jos halutaan ihmisiä pelasta darwinismin jalostukselta niin soutuveneisiin pelastusliivipakko, sekä myös niihin promilleraja. Sekä saunasta uintikielto yli 0,2 promillessa.
Poliisit ja merivartijat pysäyttelevät ihmisiä ja tarkistavat onko sammuttimissa tuore leima. Mitä tekemistä sillä on turvallisuudella? Jos vene palaa ja haetaan sammutin, ja siinä ei ole leimaa, kuinka suuri on todennäköisyys että se ei toimi. Voiko sitä tapahtua suomessa edes kerran tuhannessa vuodessa että toimimattomalla sammuttimella menetettäisiin ihmishenkiä.
Kuka kävisi ministereille kertomassa, että lisää viranomaisvalvontaa saunarannalle sekä mökin eteen verkkoja kokevalle niin niitä ihmishenkiä säästyy.
Nyt nämä onnettomat miettivät jäälle naskalipakkoa, ja miettivät pitäisikö naskalit vielä hyväksyttää turvatekniikan keskuksella.
Jotenkin sääli jos elämässä pitää aina miettiä, voinko hypätä jäisen ojan yli, jos ei ole turvatekniikkakeskuksen hyväksymiä naskaleita. Tai voinko tyynessä ottaa aurinkoa purjeveneen istuinkaukalossa ilman että liivit ovat päällä.
Samaan syssyyn. Maantieliikenteessä alkoholi taas on oikeasti ongelma. Taitaa olla kolmasosassa kuolonkolareita rattijuoppo. Lääkkeeksi mietitään promillerajan pudottamista, sekä kameravalvontaa. Miksei laiteta rattijuopon autoa paaliin? Jos se on työnantajan auto niin kannattaa miettiä työnantajan kelle antaa auton, tai laittakoon alkolukon. Alkaisi vähentyä kuolonkolarit kun juopon pitäsi ostaa uusi auto ennen uutta juoppoajoa.
Miksei ole oikeasti rohkeutta puuttua ongelmiin?

Vastaukset 20
Vanhimmat
Kiitos harvinaisen hienosta kommentista!
tarvitaan ? Eli aina jonkun muun pitää tehdä jotain. Ja uskotko tosiaan, että nuo alkolukot estää ajon (laitetaan selvä puhaltamaa tai ilmaa pallosta). Ei nuo pelastusliivipakot ketään pelsata jos ihmiset ei niitä pidä.
Veneliikenteen/vesistön uhreja on minimaallisen vähän, suomessa murhataan enemmän ihmisiä. Tupakka tappaa vuosittain tuhansia, viina ja huumeet vielä enemmän. Joten on kai ihmisen oma asia hukkuuko veteen vai viinan tai menettääkö keyhkonsa tupakalle. Tämä on sitä vapaata valintaa ei holhousyhteiskuntaa.
Lueppa uudestaan viestini. Nimenomaan ministeriä ei tarvita, he tuppautuvat reviirilleni ja tekevät minua koskevia päätöksiä miten veneilen ja miten järjestän oman turvallisuuteni.
En halua että kukaan muu tekee päätöksiä puolestani. Mutta jos lainsäätäjä oikeutensa perusteella tekee lakeja jotka puuttuvat kulkemisiini, toivoisin että edes lait olisivat sellaisia että niistä olisi oikeasti hyötyä. Tuntuu jotenkin epäoikeudenmukaiselta hankaloittaa elämääni jos konstit on vääriä.
Käsittääkseni ne alkolukot on toimivia, mutta pointti oli että auto paaliin jos ajaa kännissä. Hommatkoon auton omistaja ( jos on eri kuin kuljettaja) sellaiset vehkeet että estää kännissä ajon, tai sitten valitsee paremmin kenelle antaa autonsa.
Koska tämän maan pykälientekijät ovat tolloja, olen tehnyt ihan omat sääntöni juuri noista asioista joita otit esiin. Kaikki mitä kirjoitit on asiaa.
Sitten nuo omat säännöt.
Kun olen kesällä vesillä on liivit/kelluntaliivit aina päällä.
Kun tulee talvi, on puseroni alla AINA kelluntaliivit.
Sammutinta EN tarkistuta koskaan, tulipa sakkoja tai ei, ostan uuden sammuttimen viidenvuoden välein.
Muita sääntöjä koen että en tarvitse.
Jos hukun on se omaa huolimattomuuttani ei pöhlöjen lain säätäjien.
Ainoastaan noista sammuttimista kommentoisin. Jos sitä tarkastuspakkoa ei olisi, olisi niitä tarkastamattomia sammuttimiakin ehkä satakertainen määrä nykyiseen verrattuna, ellei enemmän. Silloin joukkoon alkaa mahtua myös kasvava joukko toimimattomia ja voisi hyvinkin muutama henkikin mennä. Menisi vielä niin ilkeällä tavalla, etten kenellekään soisi.
Kotona ei ole pakko olla minkäänlaista sammutinta.
Tulipalothan ovat yleisesti ottaen harvinaisia, mutta ilmeisesti asuntopaloissa menetetään paljon enemmän ihmishenkiä kuin venepaloissa. Ai niin, sehän johtuu veneissä olevista leimatuista ja hyvistä sammuttimista ;) LOL
Sammuttimien pitäisi olla vain sivujuonne tässä keskustelussa. Olet ilmeisesti kuitenkin yksi niistä, joka pakon poistuttua jättäisi sammuttimet tarkistamatta. Taloja palaa paljon enemmän kuin veneitä, mutta taloissa on kuitenkin ovi, josta voi astua palon sattuessa ulos. Se, että parhaankin sesongin aikaan asunnoissa oleskelee oleellisesti enemmän ihmisiä kuin veneissä ei ole syy vähätellä palon vaaraa.
Veneitäkin silti palaa. Itse olen läheltä nähnyt yhden tapauksen, joka syyspimeällä merellä paloi vesirajaan. Lisäksi olen nähnyt samanlaisten tapausten jäänteitä. Soisi vielä kannettavan edes hiukan vastuuta naapureistaan, jotka useimmilla ovat suunnilleen fendarin halkaisijan etäisyydellä.
...se puoli, että asuntopalot ovat harvoin yhtä nopeita kuin asuntopalot ja palokunta on nopeammin paikallesaatavissa. Venepaloille on tyypillistä, että palokunta ei juuri koskaan ehdi paikalle pelastamaan mitään korjauskelpoista. Toisin sanoen lähes poikkeuksetta KAIKKI ne veneet, jotka ovat pelastuneet palonalusta vielä vesilläkulkemaan, ovat pelastuneet miehistön omilla toimilla ja omalla sammutuskalustolla.
Noihin sammuttimien tarkastuksiin vielä senverran että tuntuu kummalliselta että uutta sammutinta pitää jo vuoden kuluttua kiikuttaa huoltoon.
Entäpä jos laki olisikin tosiaan sellainen että ensimmäiset viisivuotta olisi tarkastuksista vapaat ja seuraavana vuonna vasta huoltoon tai uusi pullo.
Mitä siitä seuraisi. No monet ostaisi uuden sammuttimen ja vanha siirtyisi muihin sammutus tehtäviin kotiin. Tällä tavalla yleinen paloturvallisuus kohentuisi kaikkialla jo muutamassa vuodessa.
Kokeilimme minun 25 vuotta vanhaa sammutinta jota ei koskaan ole tarkistettu ja toimi kuin junan vessa.
että se sammutin on kunnossa. Tosin kukaan ei valvo eikä ratsaa osaako se veneen kuski tai muu hlö käyttää sitä. Erityisesti siinä tilanteessa kun sitä tarvitaan.....
No joo, tästähän seuraa tietysti pakollinen käyttökoulutus jota ilman ei veneeseessä saa matkustaakaan. Ja tietysti kriisitilanteiden hallintakoulutus.
Eli ei tuo tarkastuskaan mikään tae ole että se sammutus hoituu silloin kun sitä tarvitaan.
Miksi pitää sammuttimet veneessä käyttää huollossa tarkastettavana. Saanhan esimerkiksi tarkistaa nestekaasulaitteeni itse. Niissäkin on lainmukaan kerran vuodessa tehtävä tarkistus. Ja se ei ole sitten sama kuin nestekaasulaitteiden katsastus joka on luvanvaraista.
Kyllä tavallinen pulliainenkin osaa sammuttimen tarkistaa.
Mun mielestä joka vuotinen sammuttimien tarkastuttamisvelvoite on räikeää liioittelua. Olen vuosia toiminut seuraavasti enkä koe yhtään huonoa omatuntoa:
Veneessä on kolme sammutinta, koska mielestäni yksi tai kaksi ei tosipaikassa riitä mihinkään. Tarkastutan vuosittain yhden. Jokainen sammutin käy siis tarrattavana kerran kolmessa vuodessa. 9. käyttövuoden jälkeen poistoon niin rytmi säilyy. Lain kirjain täyttyy ja maksan vain yhden tarkastuksen tai uuden sammuttimen vuodessa.
Mielestäni 3v on kohtuullinen ja järkevä tarkastusväli.
Itse joskus noita jauhesammuttimia tyhjentäneenä tiedän että yksi 2kg sammutin on todella vähän. Yksikin pieni virheliike ja sammutin on tyhjä ja palo jatkuu. 6kg alkaa olemaan käyttökelpoinen koko. Valitettavasti tuollainen ei veneeseeni oikein järkevästi mahdu. Sammutus peite on erittäin käyttökelpoinen kannattaa hankkia jos ei jo ole.
jos mulla leimahtaa veneessä, niin viimeisin mitä etsin on sammutin. parempi olla ottamatta itselleen ikuisia palovammoja ja muutenkin puolittaiset korjaukset veneessä laskevat vain arvoa palon jäljiltä. kun palaa koko roska saa rahat ehjään ja itse on kunnossa.
...jos sinulla on sen leimahduspisteen takana kajuutassa jumissa vaimo/tyttöystävä/lapsi? Annatko palaa vaan, kyllähän vakuutus veneen korvaa?
entäs jos siellä on sun lempi villasukat?
Pitää muistaa, että ministeri on yleensä myös kansanedustaja, joka valitaan vaaleilla. Pitää siis jollakin tavalla pysyä kansan mielessä. Siihen auttaa lähes mikä tahansa aloite, jonka media ottaa esille.
Järjen kanssa sillä ei tarvitse olla paljonkaan yhteyttä kunhan kuulostaa hyvältä.
Onneksi läheskään kaikki vouhausehdotukset eivät toteudu. Virkamiehet voivat jarruttaa asioita yli vaalien jolloin ministeri yleensä vaihtuu ja edellisen ministerin aloitteet unohdetaan aktiivisesti.
ÄS DEE PEE on riitävän yksinkertainen revohka viedäkseen lakiedotuksen näin pöljästä sammuttimien tarkistuksista varsinaiseen päätökseen, tämän takana oli ministeri RAJAMÄKI jonka mielestä kolmenkymmenen euron puloa pitää vuoden välein kiikuttaa noin kahdeksan euron tarkastuksiin, voiko naurettavampaa lakia enään olla.
Tämä kääntyi pelkästään sammuttimiin. Mutta miksi pitää olla pelastusliivit. Voisi määrätä että alaikäisillä pitää olla päällä muilla ei tarvitse olla edes mukana.
Jos joku ei halua turvallisuudestaan välittää niin mitä sitten. Kyllä minulla silti olisi liivit mukana, ja aina välillä kannella liikkuessa ja rantautuessa päälläkin.
Pitääkö määrätä jäälläkulkijoille turvatekniikkakeskuksen hyväksymät naskalit?
Pitääkö määrätä myrskytulitikut jos vaikka ajautuu liivien kanssa rannalle saareen ja meinaa saada hypotermian. Niinkin on käynyt? Pitääkö määrätä kerrostaloon kaikille yläkerroksiin ostamaan köysitikkaat tulipalon varalta, vai annetaanko niiden hommata jotka kokevat sen itse tarpeelliseksi.
Kaikkein tyhmintähän tässä on että määrätään poliisit ja merivartiosto näitä vielä valvomaan, vaikka heillä kuulemma on resursseist pulaa.
Niinpä kääntyi sammuttimiinkin.
Yleinen valistus näissä asioissa on kaikkein tärkein ei ne lakien kautta aiheuta muuta kuin vastareaktioita nuo naivit säännöt, ei me kuri kansa olla.
Turvallisuus on yksinkertainen asia niinkuin tuolla aikaisemminkin sanottiin, kesällä on suotavaa pitää liivit kaikkien päällä kun liikutaan vesillä. Joka kevät radio huutaa heikkoihin jäihin hukkuneista joita on monia kymmeniä vuosittain. Noiltakin hukkumisilta voitaisiin välttyä kun pidettäisiin kelluntaliivit puseron alla, ei siinä pelkät naskalit pinnalla pidä vaikka toki nekin on hyvä mukana olla. Toisekseen löytyisi ainakin helpommin kylmentynyt roppi.