Miten te jaksatte

samat ihmiset olla näillä tällaisilla palstoilla?Onkohan se edes tervettä? Ei keksitä muutatekemistä? Ei ole ystäviä, keiden luona viettää aikaa? Eikö riittäisi yksinkertainen sydämen usko ja armosta eläminen, sen sijaan että vaahtoaisi vuodesta toiseen omista harhaisista käsityksistään nettipalstoilla?
12693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

jo vuosia sitten poistuneet palstoilta, jos nyt koskaan ovat käyneetkään täällä. Palstalle on jäänyt vain entisiä uskovaisia karvaine juurineen ja omine monimutkaisine käsityksineen.

Mopin palstalaisetkin ovat tehneet yksinkertaisesta uskomisen asiasta turhan tieteellisen ja monimutkaisen, ikään kuin uskomisen salaisuus avautuisi paljolla ajattelemisella ja asioiden loputtomalla vatvomisella.

Larssin palstan taas ovat valloittaneet omavanhurskaat, joiden autuuden perusta on omassa paremmuudessa.

Silloin tällöin palstoilla piipahtaa jokunen uskovainenkin, jonka toivo on Kristuksen täydellisessä sovitustyössä.

Äänestä

saattanut uskoa?

Oletko saanut kokea Jumalan johdatusta elämässäsi?

Äänestä
  • johdatusta elämässäni. Tosin on ollut paljon täysin käsittämättömiäkin vaikeuksia.

    Odotan päivää, jolloin ajan kahleet katkeavat.

    Äänestä

Rakkauden kaksoiskäsky vaatii rakastamaan Jumalaa koko sydämestä ja sielusta, koko voimalla ja ymmärryksellä, sekä lähimmäistä niin kuin itseään. Ei ole siis ihme, että Jeesukselta kysyttiin, kuka on minun lähimmäiseni (Lk. 10:27–29).

Juutalaisuudessa lähimmäinen oli vain oman kansan jäsen tai muukalainen, joka asui kansan keskuudessa ja noudatti lakia niiltä osin kuin muukalaisille oli Mooseksen laissa säädetty. Lähimmäinen ei ollut kuka tahansa ihminen, vaan tietyt edellytykset täyttävä ihminen. Rakkauden käsky ei siis sulkenut piiriinsä kaikkia ihmisiä, vaan se valikoi ihmisiä. Se jakoi ihmiset ”meihin” ja ”muihin”.

Jokainen on lähimmäiseni

Jeesuksen kertomus laupiaasta samarialaisesta antoi uuden merkityksen lähimmäiselle. Lähimmäinen on jokainen hädänalainen kansallisuudesta ja uskonnosta riippumatta. Jokainen ihminen, jonka kohtaamme, on meidän lähimmäisemme. Nykypäivänä lähimmäisemme voi olla kaukaa muuttanut, hyvin erilainen ihminen kuin itse olemme. Voi olla, että emme löydä mitään yhteistä hänen kanssaan.

Vastaavasti voimme itse olla vieraina ja muukalaisina kaukana kotimaastamme, vieraassa kulttuurissa vieraan kansan keskellä. Joskus voimme kokea itsemme vieraiksi kotimaassamme ja synnyinseuduillamme arvoiltaan ja ajatuksiltaan erilaisten ihmisten keskellä. Joskus on helpompi tuntea lähimmäiseksi ihmiset, jotka ovat kaukana, kuin ihmiset, jotka ovat lähellämme. Lähellä olevien heikkoudet ja huonot puolet ovat meille tuttuja. Samoin myös meidän heikkoutemme ja syntimme ovat lähimmäisillemme liiankin tuttuja.

Mahdoton vaatimus

Vuorisaarnassa Jeesus vie lähimmäisenrakkauden vielä pidemmälle. Se koskee niitäkin, jotka vihaavat ja vainoavat meitä. Rakkaus niitä kohtaan, jotka kohtelevat meitä huonosti, tuntuu täysin luonnottomalta ja mahdottomalta ajatukselta, puhumattakaan, että pystyisimme toteuttamaan sen. Rakastamme luonnostamme niitä, jotka rakastavat meitä, ja olemme hyviä niille, jotka ovat hyviä meille.

Jeesuksen vaatimus on ihmiselle mahdoton toteuttaa. Ulkoisesti vielä saattaisimmekin voida olla kohteliaita ja ystävällisiäkin vihollisellemme, mutta oikea pyyteetön rakastaminen on mahdotonta. Sitä ihminen ei pysty tekemään.

Jumala muuttaa mielen

Jumala toimii juuri päinvastoin kuin me. Hän antaa auringon paistaa ja sateen langeta paitsi hyville myös pahoille. Jumala antaa ajallista hyväänsä niin vanhurskaille kuin jumalattomillekin. Ihmisen mielestä olisi ymmärrettävämpää, jos hyvää saisivat osakseen vain hyvät, ja pahat saisivat ansionsa mukaan jo täällä ajassa.

Jos Jumala tuomitsee ihmisen tämän ansion mukaan, ei kukaan voi pelastua, koska olemme ansainneet vain ja ainoastaan kadotuksen. Ei edes vanhurskaille, Jumalalle kelvollisille ja armahdetuille syntisille, annettu hyvä perustu heihin itseensä, vaan kaikki on Jumalan lahjaa.

Ihminen toimii ja ajattelee luonnostaan toisin kuin Jumala. Me emme pysty rakastamaan lähimmäistämme niin kuin Jeesus vuorisaarnassa opettaa. Jumalan armo voi kuitenkin muuttaa ihmisen mielen. Jumala vaikuttaa rakastavan mielen lapsissaan, vaikka oma syntinen luontomme taisteleekin sitä vastaan.

Jumala lahjoittaa rakkauden

Jumalan lahjoittama rakkaus on pyyteetön ja kohdistuu kaikkiin ihmisiin. Rakkaudessa ei ole vaatimusta muille eikä itselle. Rakkaus ei synny vaatimalla eikä vaatimuksesta. Rakkaus toimii hyvästä tahdosta ja siksi hyvällä mielellä.

Turmeltunut ja syntinen mieli on kuitenkin sama kaikilla ihmisillä. Siksi taivaallisen Isän lapsien elämä on jokapäiväisessä parannuksessa elämistä tässäkin asiassa. Kyselemme itseltämme, jaksanko itse olla lähimmäinen toisille. Saamme pyytää Jumalalta evankeliumin voimaa ja lisää uskoa. Jumalan armo on heikoissa väkevä.

Äänestä

..on minulle eräs tapa selkiyttää omia ajatuksiani ja on opettavaista. Kun joku toinen vaatii täsmennystä johonkin mitä olen sanonut, saatan huomata että olen väärässä tai että ilmaisin jotain epäselvästi. Pelastuminen on minulle elämän tärkein asia ja silloin on melko luonnollista että keskustelen juuri siitä toisten kanssa. Jollekin toiselle elämän tärkein asia voi olla vaikka jalkapallo tai politiikka.

Palstoilla keskustelemisessa on se hyvä puoli että saa sanotuksi asiansa loppuun. Kukaan ei voi pakottaa ketään lukemaan tekstejäni sillä viestit voi vapaasti jättää avaamatta. Palstojen kautta tavoittaa ihmisiä ympäri maailmaa jos haluaa. Jokainen saa tulla palstalle silloin kun on aikaa. Minusta tässä on monia hyviä puolia.

Mitä tulee harhaisiin käsityksiin niin nekin tulevat palstalla päivänvaloon ja ne voidaan korjata. Toivon jatkossakin että vanhoillislestadiolaiset kertovat käsityksistään.

Äänestä

velvollisuutena on taistella niitä Raamatun vastaisia sielunvihollisen oppeja vastaan, joita SRK ja vl-puhujat opettavat.

Äänestä

Vaihda sinäkin Oulun (SRK) törkeät Raamatun vastaiset valheopit Raamatun mukaisiin oppeihin. Sitä vaihtoa sinun ei tarvitse katua!

Äänestä

ei väsy koskaan.

Äänestä
  • voi tietää kenenkään taisteluita ja kipuja, etkä ainakaan ylenkatseella, etkä vihamielisillä lausunnoilla ole houkuttelemassa ketään Jeesuksen luo.
    Tämä palsta on todettu monta kertaa ja monenlaisten ihmisten taholta erittäin terapeuttiseksi. Monilla eka kertaa elämässä on täällä vapaus yrittää ilman pelkoa muotoilla kipua sanoiksi. Se taas, että tämä on kaikille avoin, tarkoittaa tietysti monenlaista reaktiota.

    Äänestä

  • keskustellaan riivaajan lempialueesta = vanhoillislestadiolaisuus.

    Äänestä

  • palstalla kirjoitti:

    keskustellaan riivaajan lempialueesta = vanhoillislestadiolaisuus.

    myös ateisteja tai muita kuin vanhoillislestadiolaisia?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vuodesta toiseen kirjoitti:

samat ihmiset olla näillä tällaisilla palstoilla?Onkohan se edes tervettä? Ei keksitä muutatekemistä? Ei ole ystäviä, keiden luona viettää aikaa? Eikö riittäisi yksinkertainen sydämen usko ja armosta eläminen, sen sijaan että vaahtoaisi vuodesta toiseen omista harhaisista käsityksistään nettipalstoilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu