Ujouden takia jotkin arkielämän asiat tuntuvat joskus äärettömän ylivoimaisilta. Itselleni asioiden hoitaminen puhelimitse on aina yhtä vaikeaa.
Tuntuu jotenkin ylivoimaiselta jo ottaa puhelin käteen, näppäillä numero, painaa "soita"-painiketta, odottaa kun toisessa päässä vastataan... Olen huomannut, että selviydyn näistä tilanteista ajattelemalla sen vaihe vaiheelta ja pikkuisen huijaamalla itseäni. Kun otan puhelimen käteen, päätän, että kunhan olen jo saanut näppäiltyä numeron, painanut "soita"-painiketta, odottanut että toisessa päässä vastataan, minulla on vielä mahdollisuus perääntyä ja katkaista puhelu, jos tuntuu liian hirvittävältä. En ole koskaan lyönyt luuria korvaan, enkä varmaan oikeasti niin tekisikään. Kunhan toisessa päässä on jo vastattu, tuntuukin yllättävän helpolta puhua, sanoa oma nimensä ja esittää asiansa.
Monesti sitä ajattelee liikaa etukäteen ja pitää tilannetta hirvittävämpänä kuin se loppujen lopuksi onkaan. Äskenkin soitin erään puhelun, jota olin hautonut mielessäni eilisestä lähtien. Se kävi uskomattoman helposti siihen nähden, miten paljon olen sitä mielessäni ajatellut. Nyt on sitten helpottunut olo, asia tuli hoidettua, eikä se enää vaivaa mieltä.
Tuollaisissa pienissä, monille simppeleissä ja arkipäiväisissä jutuissa onnistuminen kohottaa kyllä kummasti itsetuntoa. Jos olisin jättänyt soittamatta tai siirtänyt soittoa huomiseksi, pitäisin itseäni todella luuserina, joka ei ujouttaan pysty edes noin yksinkertaiseen asiaan. Nyt on voittajafiilis. :D
Tuntuu jotenkin ylivoimaiselta jo ottaa puhelin käteen, näppäillä numero, painaa "soita"-painiketta, odottaa kun toisessa päässä vastataan... Olen huomannut, että selviydyn näistä tilanteista ajattelemalla sen vaihe vaiheelta ja pikkuisen huijaamalla itseäni. Kun otan puhelimen käteen, päätän, että kunhan olen jo saanut näppäiltyä numeron, painanut "soita"-painiketta, odottanut että toisessa päässä vastataan, minulla on vielä mahdollisuus perääntyä ja katkaista puhelu, jos tuntuu liian hirvittävältä. En ole koskaan lyönyt luuria korvaan, enkä varmaan oikeasti niin tekisikään. Kunhan toisessa päässä on jo vastattu, tuntuukin yllättävän helpolta puhua, sanoa oma nimensä ja esittää asiansa.
Monesti sitä ajattelee liikaa etukäteen ja pitää tilannetta hirvittävämpänä kuin se loppujen lopuksi onkaan. Äskenkin soitin erään puhelun, jota olin hautonut mielessäni eilisestä lähtien. Se kävi uskomattoman helposti siihen nähden, miten paljon olen sitä mielessäni ajatellut. Nyt on sitten helpottunut olo, asia tuli hoidettua, eikä se enää vaivaa mieltä.
Tuollaisissa pienissä, monille simppeleissä ja arkipäiväisissä jutuissa onnistuminen kohottaa kyllä kummasti itsetuntoa. Jos olisin jättänyt soittamatta tai siirtänyt soittoa huomiseksi, pitäisin itseäni todella luuserina, joka ei ujouttaan pysty edes noin yksinkertaiseen asiaan. Nyt on voittajafiilis. :D
Vastaukset 20
Vanhimmat
Onpas hassua huomata, että en suinkaan ole ainoa jolla tuppaa olemaan ujouteen liittyviä varsin hassujakin tapoja.
Tunnistin itseni meinaan heti luettuani sinun tekstisi.
Kiva että on muitakin hassuja, eikä ole yksinään hassu. :)
Tapaan itsekin jännittää erityisen paljon kun pitäisi saada aikaiseksi soittaa jollekulle tuntemattomalle henkilölle.
Tänään esim. sain suostutella itseäni pitkään puhelimen ääreen näpyttelemään numeroita ja soittamaan erääseen työpaikkaan, johon olis tarkoitus päästä työkokeiluun. Kummasti sitä alkaa kuvitella kaikenlaista ja se totisesti lisää jännittämistä hurjasti.
Selviydyin kuitenkin hyvin soitosta, vaikka jännitinkin todella koko session ajan kamalasti. Suuta kuivasi, kädet vapisi sekä puhekin kuulosti äärimmäisen hermostuneelta. Puhelun jälkeen pompin voitonriemuisena ympäri kämppää. En vain sen takia, että sain työkokeilupaikan, vaan myös sen vuoksi että olin kyennyt soittamaan tuiki tuntemattomaan paikkaan ihan itse.
Suorituksellani päätin palkita itseni salmiakkipussilla. Oli se kyllä sen arvoista, että ansaitsin makeaa mahan täydeltä ja hyvän mielen. :-)
on pakko miettiä paljon etukäteen mitä kysyn tai sanon. Jos yritän ilman sen suurempia valmisteluja soittaa johonkin, niin voi, että sitä änkytyksen ja epäselvyyden määrää..... Ei kerta kaikkiaan vaan päässä kulje järkeviä lauseita, jos en ole miettynyt niitä valmiiksi.
Asiat hoituvat helpommin, kun jäsennellyt mielessään valmiiksi ne, vaikka ärsyttävää se on, kun joutuu kelaileen niit täysin normaaleja asioita, vaikka kuinka paljon mielessä. Moni muu ihminen hoitaa ne minuuteissa tai ei tarvi sitäkään.
Mullekin tulee melkein aina hyvä fiilis, kun oon saanut soitettua puhelun lähes ilman puhelunaikaisia ongelmia... Sama myös, jos saan käytyä jossain hoitamassa omia asioita, niin tulee yleensä myös hyvä fiilis siitä.
huomannut, että ujostelen vastata puhelimeen, varsinkin, jos huomaan, että ihastukseni soittaa mulle. Näin kävi viimeksikin, kun hän yritti soittaa mulle, en uskaltanut vastata hänelle. Paljon helpompaa on laittaa tekstaria, kuin puhua puhelimessa. Harmillista kylläkin, mutta yritän päästä eroon tästä ujoudestani.
Oma elämäni on täynnä näitä outoja tapoja. Minun on myös erittäin vaikea soittaa eri paikkoihin ja välillä ovat jopa jalkani tärisseet puhelimessa puhuessa! Etenkin kun olen töitä hakenut. Joskus vitkuttelen jopa kampaajalle soittamista vaikka kuinka kauan, pyörin puhelin kädessä ympäri olkkaria ja harjoittelen mitä sanon. Suu aina kuivana. En myöskään yleensä vastaa puhelimeen jos tuntematon numero soittaa. Eräs minusta kiinnostunut puoliuttu mies soitti kerran myöhään illalla enkä vastannut.
Jos tarvitsen bensaa menen tankkaamaan yleensä illalla kun asemilla ei ole ruuhkaa, kamalinta on kun joku tulee taakse jonottamaan kun tankkaan. Kaupasa käyn myös yleensä ennen sulkemista. Kun olen lähdössä johonkin kuuntelen aina ensin liikkuuko hissi ja odotan ja kuulostelen mihin kerrokseen se menee, en halua mennä rappukäytävään yhtää aikaa naapureiden kanssa.
Kiitos! Tämä viesti sai minut nauramaan. Ehkäpä jopa pelastit päiväni näin aamutuimaan.
Kiva jos edes pikkuisen piristin jonkun päivää.
Kirjoitin tuon jutun vähän pilke silmäkulmassa, mutta tuollainen minä ihan oikeasti olen. Jopa yksi onnistunut puhelinsoitto voi saada päivän tuntumaan taas paremmalta ja siitä on pakko hehkuttaa keskustelupalstalla. :D
Odotin saavani osakseni lähinnä vittuilua tuon viestin myötä, mutta kiva että ihmiset ovatkin jakaneet myös omia outoja tapojaan ja kirjoittaneet positiivisia juttuja.
Pitääpä itsekkin ottaa asiaksi tulla tänne kehuskelemaan omia saavutuksiaan. Ehkä siten saisi hyvän motivaation hoitaa ne asiat, eikä lykätä PUK-koodin kysymistä asiakaspalvelusta viikkotolkulla. :)
Välillä näinkin päin, että ollaan iloisia asioista mitä ollaan uskallettu tehdä, eikä aina ryvetä itsesäälissä "kun ollaan niin ujoja luusereita".
:)
Tismalleen. Mitä ihmisestä tuleekaan kun jatkuvalla syötöllä piiskaa itseään luuserin leimalla. Luuseri, omasta mielestään, ja sehän on pahinta. :(
Nautitaan niistä hetkistä kun onnistaa!
Iloitaan siitä kun voitamme pelkomme!
Armahdetaan itseämme!´
Seuraavan saavutuksen jälkeen joku voi tehdä aiheen jossa kaikki voivat kehua itseään ja saavutustaan.
Tämän keskustelun innoittamana kävin pankissa ja äänestämässä! Ei tosiaan kannata jäädä itseään ruoskimaan miten säälittävä on kun ei edes pankkiin uskalla mennä, vaan ajatella että minulle se on sitten suuri saavutus ja ilon aihe kun saan tehtyä. :) Askel kerrallaan tässä opetellaan, kuka mitäkin.
Itse kärsin erittäin pahasta parturipelosta ja monista muistakin peloista toki, mutta parturipelko onkin oikein erityisen ärsyttävä. Letti alkaa muistuttaa päivä päivältä enemmän tuulenpesää, mutta en millään saa raahattua itseäni parturiin. Loppujen lopuksi hiukseni ovat niin retuperällä että ärtymys siitä voittaa pelon parturista ja saan taas hetken nauttia tyylikkäästä kuontalosta.
Miksi parturit aina kysyvät minulta miten heidän tulisi leikata? Mistä ihmeestä minä sitä tiedän, hehän niitä ammattilaisia ovat, minä en tiedä hiustenleikkuusta yhtään mitään.
-"Leikataanko tasaviisto välityksellä korvan pystyakselin myötäisesti vai jätetäänkö hiuspohjan esteettinen kerros näkyviin?"
-"En tiedä"
-"Vaikea tehdä mitään jos et tiedä"
-"Anna mennä vaan"
Hiustenleikkuun lopputulos: http://acheaven.buwahaha.com/Images/BadHaircut.jpg
mulla menee toi kuvio tasan samaan malliin
inhoan kattoa itteeni peilistä
inhoan sitä vaihetta kun kampaaja saa työnsä valmiiksi ja tarvis kattoo lopputulosta, -- mitä siinä sitten, vaivautunut kehu toisen tekemäsät suuresta työstä--" joo ihan hyvä.." - kun ei kerran muutakaan osaa sanoa
varsinkin kun joskus on lievästi sanoen epävarma olo uudesta kuontalostaan,tilanne on tosi ahdistava
helpottaa vasta kun pääsee ulos ja näkee ittensä taas normaalista peilistä --- siitä vasta sen totuuden vasta näkeekin
neuvo!
Iloista päivää sullekin.
en näköjään sitten olekaan
pahimmillaan on puhelut olleet kuukauden myöhässä
- en ole saanut tärkeitä asioita toimitettua ja asiat sen kun mutkistuu ja soittaminen muuttuu vielä vaikeammaksi
ja kun hommat on hoitamatta ne painaa ja rasittaa mieltä ja masentaa - - - vie paljon voimia
oletteko muuten huomanneet kuinka paljon energiaa vie tekemättömät työt? - kun ne saa tehtyä,saa taas voimansa takasin - eikö olekin ihmeellistä - ainakin mulla toimii homma niin
olen terapeutiltani saanut kuulla että tää ongelma johtuu hylkäämiskammostani - pelkään ettei mua hyväksytä ja siksi toteutan tätä kaavaa aina ja aina --- millähän siitä sitten eroon..... pikku hiljaa opettelemalla - kai?
Muistan kun kerran minun oli soitettava pieni rutiinipuhelu johonkin työnhakuasioissa.
Ennen soittoa kaikki oli suunniteltu etukäteen:
Otin esille kaikki puheluun vähänkään liittyvät paperit yms. ja kirjoitin sanottavat asiat paperille mahdollisimman sujuvalta kuulostavassa järjestyksessä sekä harjoittelin sanomaan ne luontevan kuuloisesti.
Latasin kännykän akun täyteen ja pidin sitä jo valmiiksi vasemmassa kädessä siltä varalta että oikeaa pitäisi käyttää muistiinpanojen tekemiseen.
Ennen soita-napin painamista numero oli tietysti tarkistettava moneen kertaan.
Muistiinpanojen varalta varasin esille useita kyniä ja tyhjän paperin tai pari, jotka teippasin kiinni pöytään jotta ne eivät olisi lähteneet luistamaan kirjoitettaessa.
Puhelusta suoriutuminen tekee huumantuneen ja jotenkin ylivirittyneen olon, mutta mieluummin sitä kyllä olisi soittamatta minnekään ja hoitaisi asiat tekstiviestillä tai sähköpostilla.
Onpa mielenkiintoista kuulla, ettei ole ainoa jolla on häiritsevä ja terrorisoiva puhelinkammo. Itselläni se liittyy hyvin voimakkaaseen yleiseen ujouteen. Soittokokemukseni ovat hyvin samantapaisia kuin tänne kirjoittaneiden. Itse kyllä saatan siirtää jotain tarpeellista mutta ei-aivan-välttämätöntä puhelua jopa vuoden... Kuukausi ei ole vielä mitään.
Ongelma tekee elämän todella vaikeaksi. Kun puhelinujous ja muu pelokkuus yltyy tarpeeksi pahaksi, se ei enää oikein ole "hassu tapa", vaan jotain joka myrkyttää koko elämän ja saa etsimään omaa kuolemaansa.
Itse olen päälle kolmekymppinen mies ja tunnen senkin vuoksi erityistä häpeää peloistani. Eri ikäisten naisten ujous on jotenkin sympaattisempaa ja "ymmärrettävämpää", sosiaalisesti hyväksytympää, vaikka yhtä helvetilliseltä ankara ja irrationaaliselta vaikuttava ujous tietysti tuntuu kummasta sukupuolesta tahansa.
Joskus sitä miettii, että miksi ihmeessä sitä käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. ;-/
Silloin harvoin kun onnistuu soittamisessa tai muussa asioiden hoitamisessa, hetken aikaa todella on euforinen olo, kuten joku huomautti.