On ottanut yhteistyökumppanin konsertille josta ei ole ollut bändille mitään puhetta.Joutunut maksamaan myös jostakin toisesta keikasta sakkoja että toivottavasti oppis nyt järjestämään konsertteja maailmanluokan tähtien kanssa.
Kalle Keskinen joutunut maksamaan sakkoja BJ konsertista.
5
1411
Vastaukset
- just older
Juu kuulemma oli ottanut valion sponssiksi ilman Bändin lupaa. Ironista tässä on se, että kun kyseisessä konsertissa ostin kahvia ja olisin halunnut siihen maitoa, se oli LOPPU!
- ladyjbj
Jo Bon Jovin keikalla ihmettelin erinäisiä suomalaisten järjestäjien sählinkejä. Kovasti oli "rahat pois"-meininkiä ja totaalista välinpitämättömyyttä yleisöä kohtaan.Ystäväni, jotka olivat suomalaisen järjestäjän "armoilla" olivat sitä mieltä, että pieni asennekoulutus olisi paikallaan ennen kuin lähtee tekemään moista proggista - kyseessä oli kuitenkin aika monelle ihmiselle "once in the life time" -ilta.
(Oma sisäänpääsyni hoitui BSWJBJ- tiimin toimesta ja heidän toiminnassaan ei todellakaan ollut pienintäkään moitteen sijaa.)
Keskinen on kiinnostunut rahasta, mutta pelisilmää puuttuu - on uskomatonta, että sälli sekoilee jatkuvasti samanlaisten asioiden kanssa. Bisnes ei sinällään ole likaista, mutta KK:n kaltaiset tyypit tekevät siitä sellaista! - pitää
vain toivoa, ettei BJ:n porukka hylkää meitä suomalaisia, yhden Keskisen töppäilyn takia!
- utli
mietin vain että siksikö keikka oli kiertueen lyhyimmästä päästä?vaikka upea olikin..
Mitenkäs tämä käytännössä ilmenee tää töppi,eli mitä hallaa se on bändille tehnyt - samaa mieltä
utli kirjoitti:
mietin vain että siksikö keikka oli kiertueen lyhyimmästä päästä?vaikka upea olikin..
Mitenkäs tämä käytännössä ilmenee tää töppi,eli mitä hallaa se on bändille tehnytSamaa mieltä asiasta, että toivottavasti Bändi tulee vielä Suomeen. Keikan pituus johtui Jon Bon Jovin flunssasta, ainakin kaksi settiin ilmoitetuista biiseistä jäi pois, joista toinen oli varmuudella Dry County. Jos nämä olisi soitettu, niin keikka olisi ollut ihan keskivertokeikan mittainen. Kyllähän bändi sen nyt tietää, ettei yleisöllä ole mitään tekemistä konsertin järjestämisen kanssa, eikä ala siis yleisölle kiukuttelemaan. Lakimiehet vaan hoitamaan asioita järjestäjän kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532484Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖352264Taisin tehdä virheen
Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle261995Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt891810Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me3081630- 1501456
Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi
Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle251391- 711246
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos231058Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu111043